Saako ihmetellä?

Tälle palstalle ilmestyi juttu Synnytyksistä jne. Muutamassa hetkessä sitä saapui kommentoimaan "VL-äiti" ja "vl vm-56". Kaikki kolme kirjoittajaa kovin samaa mieltä.

Täällä kun ei kauheasti ole aikuisia vl:iä edes ollut? Mutta, ei siinä mitään hienoa että olette nyt liityneet joukkoon ;-)
17741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ainahan sitä ihmetellä saa. Sehän on hieno asia että keskustelut herättävät ihmetystä.

Jännä huomata, että jos esiintyy tietyntyyppistä juttua täällä niin suurin osa täällä olevista alkavat heti epäillä ja suuresti kritisoida. Jopa oli havaittavissa pilkkaa kirjoituksissa.

Se, että jos joku ei hyväksi jotakin asiaa niin on hyväksyttävää, mutta ei sitä nyt heti kannata niin itseensä ottaa ja takaisin napauttaa. Eihän me kaikki voida elää juuri samalla lailla ja jokainen tulkitsee eri asiat eri tavalla. Jollekkin Jumala voi näyttää ja johtattaa jonkun asian toisella tavalla kuin toiselle. Ei meillä ole sellaista sääntöopasta mistä me luemme tarkasti että mitä saa tehdä ja mitä ei. Me jokainen kyllä tunnemme itsessämme sen, että milloin olemme menossa väärään suuntaan. Ja jos ei itse, niin kyllä varmasti joku ystävistä sen ilmoittaa.

Onhan se niinkin että joku ei kertakaikkiaan hyväksy sitä, että vaikka sinulle lääkärit kertoo, että voit kuolla seuraavalla kerralla niin että et enää saattaisi itseäsi raskaaksi. Mutta voitko sinä sitten sanoa, että se on väärin tai oikein?

Tai sama juttu on TV:n ja videoitten kanssa. Joku melkeinpä kääntää päänsä pois sellaisen nähdessään, mutta taasen joku sen hyväksyy.

Ihmiset ovat erilaisia myös meidän keskuudessa. Myös ihmetellä ja epäillä saa.

Äänestä

En minäkään menisi uskomaan kaikkea, mitä täällä kirjoitetaan. Täällä on nyt joku ihme feikkien kokooontumisajo tai sinnepäin. Feikkejä vilisee jokapaikassa ja osa on taitavia väärentäjiä, jotka valehtelevat päin naamaa olevansa vl:iä, vaikka eivät sitä oikeasti ole. Ehkä täällä on jotain entisiä vl:iä, jotka tahallaan yrittävät siirrellä rajoja maailmaan päin.

Ihmettelen, että miksi pitäisi yhtäkkiä alkaa keskustella Suomi24:ssä, epäuskoisten ihmisten keskuudessa asioista, jotka pitäisi keskustella selviksi uskovaisten ihmisten kesken.

Ei tämä raskausasia ole ajankohtainen millään lailla. Jos tapauksia ilmenee, niin aviopari miettii asiat keskenään, ehkä papin juttusilla käyden.

Tämmöisiä mietteitä minulla.

Äänestä

Feikit leikkii. Viimeaikoina on ollut monia feikkejä. Seuraavat nimimerkin ovat mitä ilmeisimmin feikkejä, jotka jostakin syystä haluavat pilkata lestadiolaisia.

VLtyttö/nainen
Love 4ever
VLtyttö
vl-nuoripari
3-lapsen VL-isä
VL-äiti
VL vm-56

Äänestä
  • Kerroppas hieman että miksi pidät minua feikkinä? Perustele myös hyvin se, että miten minä pilkkasin vanhoillislestadiolaisia? Miksi minun pitäisi alkaa itseäni ja omaa uskoani pilkkaamaan?

    Eli siis minä en feikkaa ketään, olen vanhoillislestadiolainen kolmen lapsen isä ja se mitä täällä olen kirjoittanut on totta. Enempää en ala jankuttamaan. Pääasia on että tiedän itse olevani oikeassa. Vai väitätkö sinä etten olisi uskovainen?

    Mietippä ensi kerralla tarkemmin mitä tänne kirjoittelet.

    Äänestä

  • 3-lapsen VL-isä kirjoitti:

    Kerroppas hieman että miksi pidät minua feikkinä? Perustele myös hyvin se, että miten minä pilkkasin vanhoillislestadiolaisia? Miksi minun pitäisi alkaa itseäni ja omaa uskoani pilkkaamaan?

    Eli siis minä en feikkaa ketään, olen vanhoillislestadiolainen kolmen lapsen isä ja se mitä täällä olen kirjoittanut on totta. Enempää en ala jankuttamaan. Pääasia on että tiedän itse olevani oikeassa. Vai väitätkö sinä etten olisi uskovainen?

    Mietippä ensi kerralla tarkemmin mitä tänne kirjoittelet.

    räpistellä. Jätetään hänet ihan omaan arvoonsa ja toivotaan että sairas mieli hänelläkin vielä joskus paranisi. Minä ainakin näen melko pian mikä on feikkiä ja mikä aitoa kirjoitusta. Sen verran olen työnikin puolesta ollut tekemisissä ihmisten kirjoitusten ja mielipiteiden kanssa. Ehkäpä hän ei saa ääntään ja mielipiteitään muuten huomioon. Jatketaan me muut vaan samaan rataa! =)

    Äänestä

  • Onhan se nyt kumma jos jotain täällä kirjoittaa niin heti epäillään ettei ole uskovainen tai valehtelee täällä. Panee todella sapettamaan tällainen. Heti täällä on joku kyttäävä ihminen joka arvostelee ja haukkuu muut. Oletko itse sitten täydellinen uskovainen? Oletko sinä vain oikeassa? Käyttäisit sinäkin oikeaa nimimerkkiä vai onko sinulla niitä monta? Eiköhän teidän epäilijöiden pitäisi itse tutkiskella itseänne eikä arvostella muita?! Täällä saa mielipiteensä tuoda julki ja kirjoitella totuuksia. Se, jos teitä ärsyttää totuuksien kirjoittelu niin on aivan oma ongelmanne.

    Äänestä

  • VL-äiti kirjoitti:

    Onhan se nyt kumma jos jotain täällä kirjoittaa niin heti epäillään ettei ole uskovainen tai valehtelee täällä. Panee todella sapettamaan tällainen. Heti täällä on joku kyttäävä ihminen joka arvostelee ja haukkuu muut. Oletko itse sitten täydellinen uskovainen? Oletko sinä vain oikeassa? Käyttäisit sinäkin oikeaa nimimerkkiä vai onko sinulla niitä monta? Eiköhän teidän epäilijöiden pitäisi itse tutkiskella itseänne eikä arvostella muita?! Täällä saa mielipiteensä tuoda julki ja kirjoitella totuuksia. Se, jos teitä ärsyttää totuuksien kirjoittelu niin on aivan oma ongelmanne.

    Siistäs sait feikki-kyttääjä ja ihan omiltas! Oli jo aikaki! Oot ollu tosi ärsyttävä selvännäkijä-rollissas. Tajua jo, että kaikki vl:t EI ajattele identtisesti!

    Äänestä

  • dfgh kirjoitti:

    Tulipa ilmi teidän juonittelunne täällä. --> Ajatellaan, että sinulta on varastettu lompakko. Jos huudahdat 10 ihmiselle: SINÄ OLET VARASTANUT LOMPAKKONI, niin kyllä sieltä ryöstäjät hyppää ilmaan. =) Eihän niin tyhmää ihmistä ole, että hyppää korokkeelle ja alkaa huutaa: "Vaikka olen uskovainen, niin tein sitä ja sitä syntiä". Vaan mieluummin itkee ja katuu virhettään, ja menee toiselle uskovaiselle varovaisesti kertomaan pahasta teostaan=ripittäytyy. Niinpä kaikki tuon tyyliset kirjoittelut täällä palstalla voidaan ymmärtää feikkinä. Olen sitä mieltä.

    Äänestä

  • vanh l kirjoitti:

    Mulla henk.koht. ei ole mitään tekemistä nuiden feikki-kirjoituksiksi epäilemiesi juttujen kanssa (vai mitä lie tarkoitit tuolla "tulipa ilmi juonittelunne"). Olen vaan sivusta seurannut salapoliisi hommiasi ja oikeasti olet välillä ihan skitson olonen. Omasta mielestäsi tietenkin tavattoman oikeassa!

    Näinhän ne lestd. yleensä tekee, et synnistä mennään hiljaa kertomaan toiselle uskovaiselle ja parannusta tekemään, mutta sinäkö olet tod sitä mieltä, että kertakaikkiaan missään tilanteessa KUKAAN vl ei voi IKINÄ tulla tänne kirjoittamaan vaikeista asioista?! Niin perinteista vl:mäistä musta-valko-ajattelua.. Jos nyt kuitenkin miettisit vielä kannattaako olla niin ehdottoman varma.

    Ja what's the point anyway? SE on ainakin rasittavaa, että jokaisen epäilemäsi kirjoituksen perään todellakin käyt raapustamassa, että "feikki". Huoh! Anna ihmisille mahdollisuus ajatella omilla aivoilla.

    Äänestä

  • kuka on feikki ja kuka ei? jos joku vl on erimielta jostain kuin sina, on aika uhkarohkeaa, ellei tyhmaa menna tuomitsemaan sanoen etta han on feikki.

    Äänestä

  • Olen pahoillani. Ei täällä ota enää selvää siitä mikä on feikkiä ja mikä ei. Syvä anteeksipyyntö kaikille, jotka listaan eksyivät. Ette sitten luultavasti ole feikkejä. Parempi olla kommentoimatta ollenkaan.

    Äänestä

  • dfgh kirjoitti:

    Mulla henk.koht. ei ole mitään tekemistä nuiden feikki-kirjoituksiksi epäilemiesi juttujen kanssa (vai mitä lie tarkoitit tuolla "tulipa ilmi juonittelunne"). Olen vaan sivusta seurannut salapoliisi hommiasi ja oikeasti olet välillä ihan skitson olonen. Omasta mielestäsi tietenkin tavattoman oikeassa!

    Näinhän ne lestd. yleensä tekee, et synnistä mennään hiljaa kertomaan toiselle uskovaiselle ja parannusta tekemään, mutta sinäkö olet tod sitä mieltä, että kertakaikkiaan missään tilanteessa KUKAAN vl ei voi IKINÄ tulla tänne kirjoittamaan vaikeista asioista?! Niin perinteista vl:mäistä musta-valko-ajattelua.. Jos nyt kuitenkin miettisit vielä kannattaako olla niin ehdottoman varma.

    Ja what's the point anyway? SE on ainakin rasittavaa, että jokaisen epäilemäsi kirjoituksen perään todellakin käyt raapustamassa, että "feikki". Huoh! Anna ihmisille mahdollisuus ajatella omilla aivoilla.

    ..sitten vain sivusta katsoa, kun teeskentelijät yrittävät antaa mahdollisimaan väärän kuvan vanhoillislestadiolaisuudesta? Täällä on semmoisia teeskentelijöitä, jotka puhuvat aivan epäoleellisista asioista, ja yrittävät vain parjata. Noh, olkoon tämä aihe..

    Voisitko hieman tarkentaa väitteitäsi täällä. Ja tuossa ylempänä viittasit tuohon syntiasiaan. Tarkoitatko, että tämän VL-äidin kaksi kaveria ovat tehneet syntiä kun ovat luopuneet lapsien saannista? Olen jutellut sellaisen pariskunnan kanssa joilla oli sama tilanne. Pariskunta kertoi, että he olivat rukoilleet Jumalalta johdatusta ja pyhän hengen johdattamana tulivat siihen tulokseen että parempi tehdä tällainen päätös. Siis Jumala johdatti heidät tähän päätökseen. Kyllä nyt tosiaan saat mennä itseesi jos ymmärsin kirjoituksesi oikein.

    Olen joissakin siioneissa törmännyt sellaisiin sisariin tai veljiin joita kiinnostaa liikaa toisten uskovaisten elämä ja tekemiset. Sekään ei välttämättä ole oikein, että liikaa alkaa ohjailemaan toisten elämää. On hyvä kyllä puhua asioista jos huomaa että sisar tai veli on eksymässä maailmaan ja saarnata syntejä anteeksi, mutta myös monesti vika on tässä "hyvässä ihmisessä" joka seuraa muita. Tämä "hyvä ihminen" on saattanut omaksua tiukat ja jyrkät rajat kaikkeen. Heti jos hänen rajansa joku ylittää niin tämä "hyvä ihminen" katsoo toisen tehneen syntiä. Eli tällöin tällä "hyvällä ihmisellä" ovat rajat hämärtyneet ja hän itse on menossa väärälle puolelle tuomitessaan toista.

    Ei kukaan teistä voi täällä sanoa minulle tai muille, että teitte väärin, teitte syntiä. Ei kenelläkään meistä Jumalan valtakunnassa ole tarkkaa luetteloa siitä, että mikä on syntiä ja mikä ei. Tietenkin on selviä asioita mistä voidaan heti sanoa, että se on syntiä, mutta on myös paljon sellaisia asioita jotka toisen mielestä on syntiä ja toisen ei. Niistä täytyy hyvässä hengessä keskustella toisten uskovaisten kanssa ja monesti siinä sitten tullaan siihen johtopäätökseen, että kyllä te itse tiedätte rajan ja milloin menee sitten synnin puolelle ja turmelukseen. Olen tämänkaltaisista asioista keskustellut monesti yömyöhäänkin saakka sisarien ja veljien kanssa ja viettänyt ihania hetkiä saadessani kuulla Pyhän hengen äänen johdattelevan keskustelujamme hyvässä hengessä ja yhteisymmärryksessä.

    Jumala johdattaa meitä tiellä eteenpäin, mutta ei jokaista saman kaavan mukaan. Jollakin on paljon maallista mammonaa, mutta saattaa muuten olla vaikeaa ja joku taas elää köyhyydessä, mutta muuuten on onnellinen ihminen. Jumala ohjaa ja katsoo itse parhaaksi meidän jokaisen kulkumme täällä ajassa. Toiselle ihmiselle Jumala antaa pitkän elämän ja toinen joutuu lähtemään ajasta iäisyyteen jo nuorena.

    Omasta mielestäni en ole antanut yhtään väärää kuvaa vanhoillislestadiolaisuudesta. Olen kertonut totuuden kielin ja pyhän hengen johdattelemana. Joku vaan ei kestä sitä, että tällaisella yleisellä palstalla keskustellaan aroista asioista. On kuitenkin niin että myös me Jumalan lapset olemme erilaisia ja elämme eri lailla. Kuitenkin meillä on jotakin samaa. Se sama on usko. Se, että me lapsen mielin uskomme ja kilvoittelemme täällä maailmassa.

    En halua mitenkään pahoittaa mieltänne tai muuta vastaavaa, mutta minusta on ollut hyvin ikävää lukea muutamien teidän viestinne. Olette melkeinpä suoraan kirjoittaneet etten olisi uskomassa, olen teeskentelijä, annan väärää kuvaa meistä, olen feikki ja mitä muuta lie. En kuitenkaan ole menettänyt yöuniani tai muuta, mutta kuitenkin olen rukoillut Jumalaa, että hän antaisi myös teille ymmärrystä siinä että meitä on paljon erilaisia ja ettette heitä torjuisi. Ja että tällä palstalla isoon ääneen parjaisi ja hyväiksyisitte muiden uskovaisten tekemiä päätöksiä vaikka ne teistä tuntuvatkin vääriltä. Kyllä uskon ja toivon, että Jumala on heitä niissä kiperissäkin asioissa johdattanut ja antanut heille oikeat valinnat ja päätökset.

    tai ehkä oikeaa kuvaa, jos tosiaan olet vl, ja omatuntosi sanoo noin. Annat oikean kuvan itsestäsi, mutta et vl opetuksesta. Ja vl- opetus on edelleen, että ehkäisy on syntiä kaikissa muodoissaan.Sanoessasi, ettet halua pahoittaa meidän mieltämme, niin ikävä kyllä olet jo pahoittanut. Itsekkin olen joskus luopunut maailmallisesta musiikista, joka mielestäni ei ollut "pahimmasta päästä". Luovuin siksi, koska uskovaiset ystäväni näkivät sen maailmalliseksi. "Halaitkaat sitä terveellistä sananrieskaa, niinkuin äskensyntyneet lapsukaiset, että te sen kautta kasvaisitte" Sinullakin olisi tässä asiassa kasvun paikka. Kuuntele seurakuntaäidin opetusta. Ei auta semmoisien opetukset, jotka ovat tässä samassa asiassa syntiin joutuneet. Mutta ei ole niin suurta syntistä, etteikö syntejä anteeksi anneta.

    "Jos tosiaan olet vl, ja omatuntosi sanoo noin." Kyllä taidan kohta itse alkaa epäilemään, että mikäs se sinä sitten oikein olet. Oletko sinä täällä oikealla asialla? Oletko koskaan ajatellut sitä, että oletko sinä oikeassa? Oletko?

    Ihmettelen paljolti tuota sinun puhettasi tuosta ehkäisystä. Mitä mieltä olet siitä, jos Jumala on johdattanut pariskuntaa heidän päätökseensä? Sinulla on oma käsityksesi ja näkemyksesi tästä asiasta, mutta se ei välttämättä ole koko siionin kanta asiaan. Jos pariskunnat ovat jutelleet monien uskovaisten kanssa ja he ovat tukeneet heitä, niin uskon heidän tehneensä päätöksen pyhän hengen johdatuksessa. Jos se SINUN mielestä on väärin niin se sitten on. Älä kuitenkaan sano että KAIKKI vl:t ovat sitä mieltä mitä sinä, koska niin ei todellisuudessa ole. Sinä nyt olet käpertynyt liikaa omaan kuoreesi ja et osaa ajatella asiaa yhtään laajemmin. Et sinä voi sanoa, että he ovat tehneet syntiä tai ovat väärässä jos Jumala on heitä johdattanut niin.

    Nyt sinulle mietittävää. Jos lääkäri sanoisi sinulle, että suurella todennäköisyydellä kuolet seuraavaan synnytykseen ja monien rukouksien jälkeen Jumala neuvoo sinut tekemään se raskas päätös, niin teetkö niin vai vastustatko Jumalan tahtoa? Eikös se sitten ole syntiä? Puhut nyt vähän itse pahasti pussiin itsesi.

    Meillä vl:lla ei ole mitään tarkkoja sääntöjä asioista. Kyllä oma järki ja Jumalan johdatus meitä vie täällä ajassa eteenpäin ja välillä on vaikeakin kulkea Jumalan antamien neuvojen mukaan.

    Sinulla on täällä nyt eniten kasvun paikkaa. Älä opeta muita sellaisissa asioissa joista sinulla ei ole varmuutta suuntaan eikä toiseen. Älä opeta täällä sellaista mitä et osaa. Kuuntelen seurakuntaäidin opetusta hyvinkin tarkkaan ja tunnen itseni "hyväksi" uskovaiseksi, vaikka sinä yrität minut polkea lokaan.

    PS. Terveisiä vaimoltani joka on sinun tekstejäsi luettuaan hyvin pahoillaan ja jopa kauhuissaan sinun "tuomioistasi" tällä palstalla.

    Äänestä

  • vanh l kirjoitti:

    tai ehkä oikeaa kuvaa, jos tosiaan olet vl, ja omatuntosi sanoo noin. Annat oikean kuvan itsestäsi, mutta et vl opetuksesta. Ja vl- opetus on edelleen, että ehkäisy on syntiä kaikissa muodoissaan.Sanoessasi, ettet halua pahoittaa meidän mieltämme, niin ikävä kyllä olet jo pahoittanut. Itsekkin olen joskus luopunut maailmallisesta musiikista, joka mielestäni ei ollut "pahimmasta päästä". Luovuin siksi, koska uskovaiset ystäväni näkivät sen maailmalliseksi. "Halaitkaat sitä terveellistä sananrieskaa, niinkuin äskensyntyneet lapsukaiset, että te sen kautta kasvaisitte" Sinullakin olisi tässä asiassa kasvun paikka. Kuuntele seurakuntaäidin opetusta. Ei auta semmoisien opetukset, jotka ovat tässä samassa asiassa syntiin joutuneet. Mutta ei ole niin suurta syntistä, etteikö syntejä anteeksi anneta.

    ...yöt ovat nukkumista varten. Juuri öisin pahat voimat pääsevät usein valloilleen. Nuku sinäkin yöt hyvin niin seuraavasta päivästä tulee entistä parempi.

    Äänestä

sitä ihmetellä saa - Suomi on vapaa maa.

Kaikkea sinäkin kyselet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vl kirjoitti:

Tälle palstalle ilmestyi juttu Synnytyksistä jne. Muutamassa hetkessä sitä saapui kommentoimaan "VL-äiti" ja "vl vm-56". Kaikki kolme kirjoittajaa kovin samaa mieltä.

Täällä kun ei kauheasti ole aikuisia vl:iä edes ollut? Mutta, ei siinä mitään hienoa että olette nyt liityneet joukkoon ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu