Heipparallaa vaan taas kaikki mustit ja mansikit, pollyt, pullat ja pillit. :)
Jahas ja asiaan!
Minulla oli ystävätär, joka hommasi kaksi kanarianlintua ("tipiä") itselleen.
Linnut olivat pienessä kultahäkissä, aivan, kuin jossakin sadussa linnut ovat.
Toinen linnuista oli uros, toinen naaras.
Naaras turposi ja ystävättäreni oli aivan tohkeissaan, nyt se tyttölintu aikoo munia!
Mutta voi harminpujut..
Tytöllä olikin kasvain. Eräänä päivänä lintu löytyi häkin lattilta kuolleena.
No ei se haittaa. Ystävättäreni viskasi linnun roskiin, mutta mitäs! Ukko lintu vielä kyykki häkin nurkassa järkyttyneenä elämänsä naisen kuolemasta.
Viikon verran ystävättäreni jaksoi yksinäistä lintua katsella. Lintu kärsi selvästi masennuksesta, ruokahalu oli huono ja se laihtui silmissä.
Ehdotin, että mitäpä jos hommaisit poijalle uuden tytön? Ystävättäreni sanoi, ettei halua toista lintua ja mitäs sitä turhaan maksamaan kallista kaveria pienelle ukkolinnulle, kun hyvinhän se pärjää itsekseen.
Ei pärjännyt.
Se kuoli.
Linnut olivat lyhyt ilo ystävälleni,
mutta ei se häntä haitannut, nyt hän halusi undulaatteja. Onneksi hän kuitenkin jätti loput maailman linnut lopulta rauhaan ja päättikin hommata koiran.
Ihanaa! Koiran pentu oli hänellä tasan vuoden.
Koira oli isohkoa rotua ja lepsusti kasvatettuna hyvin hyppiväinen, äänekäs ja riehakas, eikä se oppinut koskaan sisäsiistiksi.
Surullista oli, kun ystävättäreni vei pennun
piikitettäväksi, kun koiralla oli kuulemma "luonnehäiriö".
Älähdin, jonka seurauksena emme olleet enää ystäviä.
Eläimet kun olivat hänen mielestään olemassa vain siksi, että ne olisivat ihmisen ilona ja niistä on otettava kaikki mahdollinen hyöty irti.. Surullista. Julmaa ja surullista.
Jahas ja asiaan!
Minulla oli ystävätär, joka hommasi kaksi kanarianlintua ("tipiä") itselleen.
Linnut olivat pienessä kultahäkissä, aivan, kuin jossakin sadussa linnut ovat.
Toinen linnuista oli uros, toinen naaras.
Naaras turposi ja ystävättäreni oli aivan tohkeissaan, nyt se tyttölintu aikoo munia!
Mutta voi harminpujut..
Tytöllä olikin kasvain. Eräänä päivänä lintu löytyi häkin lattilta kuolleena.
No ei se haittaa. Ystävättäreni viskasi linnun roskiin, mutta mitäs! Ukko lintu vielä kyykki häkin nurkassa järkyttyneenä elämänsä naisen kuolemasta.
Viikon verran ystävättäreni jaksoi yksinäistä lintua katsella. Lintu kärsi selvästi masennuksesta, ruokahalu oli huono ja se laihtui silmissä.
Ehdotin, että mitäpä jos hommaisit poijalle uuden tytön? Ystävättäreni sanoi, ettei halua toista lintua ja mitäs sitä turhaan maksamaan kallista kaveria pienelle ukkolinnulle, kun hyvinhän se pärjää itsekseen.
Ei pärjännyt.
Se kuoli.
Linnut olivat lyhyt ilo ystävälleni,
mutta ei se häntä haitannut, nyt hän halusi undulaatteja. Onneksi hän kuitenkin jätti loput maailman linnut lopulta rauhaan ja päättikin hommata koiran.
Ihanaa! Koiran pentu oli hänellä tasan vuoden.
Koira oli isohkoa rotua ja lepsusti kasvatettuna hyvin hyppiväinen, äänekäs ja riehakas, eikä se oppinut koskaan sisäsiistiksi.
Surullista oli, kun ystävättäreni vei pennun
piikitettäväksi, kun koiralla oli kuulemma "luonnehäiriö".
Älähdin, jonka seurauksena emme olleet enää ystäviä.
Eläimet kun olivat hänen mielestään olemassa vain siksi, että ne olisivat ihmisen ilona ja niistä on otettava kaikki mahdollinen hyöty irti.. Surullista. Julmaa ja surullista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tiedä, mitä sanoisin viestiisi. Typo tuosta tulee lähinnä mieleen, sillä kovin monella tavallisella pulliaisella ei ole varaa kultahäkkiin, puhumattakaan siitä että kulta taitaa olla siihen liian pehmeää ainettakin.
Mikäli kertomasi on totta (jolloin tuo "kultahäkki" on mitä luultavimmin 'vain' kullan väriseksi maalattu), niin ikäväähän tuo on. Aina löytyy valitettavasti sellaisia ihmisiä, joille eläin on vain hetken huvitus tai statussymboli. Sellaisille ei (ainakaan vielä) voida tehdä juuri mitään, ellei juttu laajene paljon suuremmaksi (valitettavasti, kun maamme lakia katsotaan, eläimet luokitellaan siinä esineinä [esimerkiksi jos joku tulee ja ampuu rakkaan koirasi, saat parhaassa tapauksessa koiran hinnan tai osan siitä takaisin, huomioon ei ollenkaan oteta tuomoita jaellessa sitä, kuinka tärkeä ja läheinen ystävä ammuttu koira omistajalleen oli jne.]).
Ja lisäämpä tähän vielä tuon esineellistämisen lisäksi liian inhimillistämisen. Viitaten tekstikohtaasi "Ukko lintu vielä kyykki häkin nurkassa järkyttyneenä elämänsä naisen kuolemasta"; Eläimillä ei ole "elämänsä puolisoa". Jotkut lajit tosin solmivat siteet toisiinsa koko elämänsä ajaksi, kuten esimerkiksi joutsenet, ja jos/kun puoliso kuolee, toinen jatkaa elämäänsä yksin. Tuo Mainitsemasi Uroslintu on mitä luultavimmin vain kärsinyt siitä, että siltä hävisi toveri pois (kuten varmaan/toivottavasti tiedät, jotkin lajit tarvitsevat lajitoveriensa seuraa, että pärjäävät). Eläimet eivät myöskään kärsi masennuksesta, mutta lintu kärsi ilmiselvästi siitä, ettei sillä ollut enää lajitoveria seurana. Ja jota ilman se sitten kuoli.
"Eläimet kun olivat hänen mielestään olemassa vain siksi, että ne olisivat ihmisen ilona ja niistä on otettava kaikki mahdollinen hyöty irti.. Surullista. Julmaa ja surullista."
Jonkinlainen ilo nuo saattoivat olla tälle henkilölle (ainakin jonkin aikaa), mutta tekstistä en kyllä saanut sitä mielikuvaa, että hän olisi jotenkin ootanut niistä kaiken hyödyn irti. Linnut eivät tuottaneet mitään, kun eivät edes poikasiakaan tehneet, jolloin henkilö olisi maksimaalisen hyödyn nimissä myynyt ne muille. Koirastakaan tuskin mitään hyötyä irtosi, sillä jos ollut koulutettu, ei edes olisi näyttelyihin päässyt (mikäli siis rotukoira). Liian nuorikin oli tuottamaan omia jälkeläisiä, jolloin rahastus olisi tapahtunut astutuksen yhteydessä. Kuluja sen sijaan on varmasti syntynyt, onhan ne linnut ja koira täytynyt syöttääkin / hankkia muita perustarpeita.
Kyllähän on niitäkin ihmisiä, jotka hankkivat lemmikeistään kaiken mahdollisen hyödyn. Ihminen on julma, ja maailmassa löytyy paljon pahempiakin tapauksia kuin tämä (mikäli siis ei ole provo). Eläimiä hylätään jatkuvasti, ei-toivottuja pentuja hukutetaan/ladataan luoti päähän tai muuta vastaavaa, tuhannet eläimet näkevät nälkää päivittäin ja ovat saaneet jos jonkinlaisia tauteja. Eläimiä hakataan ja kidutetaan päivittäin. Julmaa, mutta totta. Onneksi on kuitenkin näitä erilaisia järjestöjä, jotka auttavat eläimiä saamaan uuden, paremman kodin, jotka huolehtivat siitä että mahdollisimman moni eläimen pahoinpitelytapaus tulisi tuomituksi ja eläin pelastetuksi. Valitettavasti apu ei kuitenkaan tule aina ajoissa, jolloin armeliainta on antaa eläimelle piikki, sillä muussa tapauksessa pahoinpidelty eläin viettäisi lopun elämäänsä vankeudessa, kopissa ja peläten koko ajan kaikkea ja kaikkia lähestyviä.
Anteeksi hurjasti! Luulin, että sana "kultahäkki" toisi muillekkin mielikuvan ihan sellaisesta tavallisesta, suht´pienestä, kullan -värisestä- lintuhäkkyräisestä.
Näin ei siis käynyt, joten pahoittelen ja korjaan kirjoituksiani.
Tarkoitin, kullan -väristä- häkkiä.
En tiedä, onko oikeasta kullasta tehtyjä lintuhäkkejä edes olemassakaan, mutta mutta..
Elikkäs, kuvittele; Millaisia ovatkaan
aina lintuhäkit saduissa?
Pieniä, somia, pyöreitä "yhden orren häkkejä".
Kultahäkki, mikä kultahäkki.
Minulle riittää se, että se on kullanvärinen, olipahan se sitten oikeasti kultaa, tai ei.
Olen itsekkin koiranomistaja, joten siitä se vissiin johtuu, kun "järkytyin" ystävättäreni tekosista niin syvästi..
Olen kyllä saanut huomata, että yhteisessä elossa lemmikkien kanssa on väistämättä niitä vähän huonompiakin päiviä, mutta niistä kyllä selvitään ihan kunnialla.
Minusta on ja oli väärin, että ystävättäreni "leikki" pienen olennon elämällä.
Minusta on ehdottomasti väärin lopettaa lemmikki vain siksi, koska se ei käyttäydy toivotulla tavalla. Entä, jos lemmikki voisi tehdä saman omalle ihmiselleen? Veisi tämän heti piikille, kun ihminen ei antaisikaan makupaloja, tai ei veisi lenkille silloin, kuin lemmikki tahtoisi.
Minun silmissäni ystävättäreni on murhaaja, sitä ei muuta mikään, ei edes se, että minua tällä palstalla haukuttaisiin.
Joskus, jossakin... En tiedä, oliko tämä suomessa, vai missä, mutta joku ajoi sellaista asiaa, että eläimen omistaja ei olisi enää
"omistaja", vaan "huoltaja".
Tällaiselle ehdotukselle minäkin antaisin ääneni. Tuolloin ei lemmikki olisi enää vain pelkkä esine, vaan todellakin sitä, mitä se oikeasti on: Ihmisen kaltainen, elävä ja tunteva olento. Minä olen sitä mieltä, että mikään ei erota ihmistä eläimestä. Ihminenkin on nimittäin eläin. - Mehän elämme myös.
Ja jos joku ampuisi koirani, turvautuisin kyllä siinä tilanteessa oman käden oikeuteen.
Päässä pimahtaisi ja sitten tapahtuisi kauheita. :)
Mistä tiedät, että vain ihminen tuntee ja ajattelee? Kykenee ymmärtämään syyt ja seuraukset?
Kyllä, eläimelläkin saattaa olla elämänsä puoliso, jota se suree ja kaipaa, rakastaa
ja muistaa aina. -Tämän olen saanut todeta omin silmin.
Eihän jokaisella ihmiselläkään ole sitä "elämänsä puolisoa".
Vai.. Olenko minä tällaisena, puolisottomana ihmisenä sinusta hyvin epäinhimillinen tapaus?
Muutanko metsään saman tien, menetänkö ihmisyyteni täysin?
Kyllä minusta sillä pienellä, akkansa menettäneellä lintu-ukolla oli ihan täysi oikeus olla masentunut, vaikkei se olekkaan ihminen.
Varsinkin, kun se -jäi- yksin.
Leski jatkaa elämäänsä. Kyllähän ihminenkin jää puolison kuoltua yksin.
Minusta on inhottavaa, kun eläimet ovat ihmisten silmissä jonkinsortin tiedottomia otuksia.
Tuntuuko, että ne astuvat varpaille, jos ne osottavat tuntevansa aivan samalla tavalla, kuin me ihmisetkin ja mikä pahinta.. Olevansa samankaltaisia, kuin mekin?
"Eläimet eivät myöskään kärsi masennuksesta"
tämä on siis virhe. eläimet voivat kärsiä masennuksesta, esimerkkinä marsut jotka voivat kuolla masennukseen!
mieltä kanssasi (siis se joka alotti tämän keskustelun) minullakin on koira ja minulla on kans marsu (alun perin olin ostanut tyttö ja poika marsun) mutta tyttö kuoli.. ja minun marsuni elää silti vaikka tyttö kuoli mutta menemme aina iltaisin itkemään tytön haudalle.. minusta ainakin tuntuu että se ikävöi omaa rakastaan he tekiät yhden pentueen meinaan todella söpöjä poikasia oli.. =) mutta on kyllä kauheaa että ystäväsi teki nini on minullakin ollut koira joka haukku ja pissis lattialle.. mutta rakastin sitä ja rakastan ja tiedän että se sai hyvän kodin se on nääs yhdellä tutulla joka siis halusi haukkuvan koiran (nääs kukkaro oltiin ryöstetty) joten hän tarvitsi koiran.. joka siis haukkuu ja käyn välillä ehkä 3/5 kertaa vuodessa katsomassa sitä hyvin se siellä pärjää =) mutta kamalaa toi sun ystäväs miten joku voi..
en tarkoittanut muuten tota kukkaro ryöstetty =) otin esi merkin mutta hän tarvitsi haukkuvan koiran
Juuri tämä ajatus "eläin on minua alempi, se ei ajattele, se ei tunne" saa uskomaan, että eläimen tappaminen ei ole paha asia ja ettei se ole murha, kuten ihmisen tappaminen.
Jos tappaisit minut, se ei merkitsisi sinulle mitään, koska et tunne minua.
Jos tuntisit, se merkitsisi ja näin juuri on lemmikinkin kohdalla.
Sinusta tuntuu pahalta se, että eläimiä kohdellaan huonosti.
Tuo asenne "Eläin on vain eläin" on keino hiljentää se tunne.
Paras tapa parantaa maailmaa on pitää huoli itsestään. Se on helppoa, mutta miten vähän se vaatisi, että sillä samalla auttaisi myös jotakuta toistakin..
Miten paljon antaisitkaan, jos auttaisit edes sen verran, mikä sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä.
Eläin EI OLE minua alempi. Se ei ehkä osaa keittää puuroa tai ladata musiikkia tai käydä kaupassa, mutta se ei tarkoita missään tapauksessa, että eläin olisi jollakin tapaa alempiarvoinen.
Jos rakas lemmikkisi kuolee, ja ollessasi todella surullinen ystäväsi lohduttaa sinua sanomalla: "Älä nyt itke, sehän oli vaan eläin", hän ei ole ystävä.
Ja eläimiä EI IKINÄ saa kohdella huonosti, koska se on arvokas ja tunteva luontokappale. Omana kokemuksena hankimme koiran löytöeläintalosta, ja päivääkään en ole katunut tuota hankintaa. Kultainen hauveli, tunteva eläin. Auttaminen tuntuu hyvältä.