Fahrenheit 11/9

Monta kertaa tuon nähneenä se koskee aina yhtä paljon, vaikka eihän minua suomalaisena kauheasti pitäisi liikuttaa jenkkien touhut.

Ei vain pysty tajuamaan miten mm. tämän palstan yksi reserviupseeri ja Bushin "oikea käsi" voi ihailla sitä lukihäiriöistä, pienen lapsen tasolla olevaa sotahullua, joka ei tajua politiikasta paskan vertaa.

No tuli se kuitenkin huomattua, että itse reserviupseeri ei elokuvaa seurannut vaan riehui täällä vaihteeksi venäläisistä, jotka ovatkin suurin riesa maapallolla tällä hetkellä?

Huoh...
5605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

>>vaikka eihän minua suomalaisena kauheasti pitäisi liikuttaa jenkkien touhut>>

>>Tällä hetkellä on turha edes puhua Suomesta itsenäisenä valtiona. Jokseenkin kaikki täällä tehty työ menee hyötynä amerikkalaisille sijoittajille. Heidän etuaan valvoo IMF, jolle valtiovarainministeriömme raportoi säännöllisesti. Vaikka tekisimme töitä miten kovasti, emme esim. voi päättää että valtiomme hoitaa yhteisiä asioita - koulutusta, terveydenhoitoa, maanpuolustusta, tms - yhtään paremmin, koska valtion menoille on IMF:n toimesta asetettu menokatto. Olemme matkalla kohti loppuunhyödyntämistä ja kansallista kuolemaa.>>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000004316943

Äänestä
  • "vaikka eihän minua suomalaisena kauheasti pitäisi liikuttaa jenkkien touhut"

    Anteeksi epämääräinen lause. Tarkoitan sillä sitä, että tämä on yleinen logiikka, "Eihän toi muhun mitenkään vaikuta" asenne.

    Totta helvetissä se vaikuttaa!

    Jos suomalaisilta kysytään mielipiteitä jenkkejen touhuista niin vastauksethan juuri ovat.

    Ei see kato muo kiinnosta mitä sielä tapahtuu, ei see kuitenkaan mun elämiseen vaikuta.

    Vasemmalle suuntautuvana kyllä huomaan mihin Suomi on menossa, valitettavaa.

    Äänestä

  • good bless kirjoitti:

    "vaikka eihän minua suomalaisena kauheasti pitäisi liikuttaa jenkkien touhut"

    Anteeksi epämääräinen lause. Tarkoitan sillä sitä, että tämä on yleinen logiikka, "Eihän toi muhun mitenkään vaikuta" asenne.

    Totta helvetissä se vaikuttaa!

    Jos suomalaisilta kysytään mielipiteitä jenkkejen touhuista niin vastauksethan juuri ovat.

    Ei see kato muo kiinnosta mitä sielä tapahtuu, ei see kuitenkaan mun elämiseen vaikuta.

    Vasemmalle suuntautuvana kyllä huomaan mihin Suomi on menossa, valitettavaa.

    >>Ei see kato muo kiinnosta mitä sielä tapahtuu, ei see kuitenkaan mun elämiseen vaikuta.>>

    sepä hyvä, et ole sattunut lukemaan Suomen leipäjonoista tai työttömyydestä yms.?

    Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

    Äänestä

  • oohoo kirjoitti:

    Lause, jonka nykypäivänä suomalaiseten suusta kuulee jos jenkeistä on kyse.

    Äänestä

Eniten satuttaa se viattomien tappaminen. Se kuinka moni menettää kaiken vähän mitä omistaa vain sen takia että eräät joilla on jo kaikkea haluavat lisää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

good bless kirjoitti:

Monta kertaa tuon nähneenä se koskee aina yhtä paljon, vaikka eihän minua suomalaisena kauheasti pitäisi liikuttaa jenkkien touhut.

Ei vain pysty tajuamaan miten mm. tämän palstan yksi reserviupseeri ja Bushin "oikea käsi" voi ihailla sitä lukihäiriöistä, pienen lapsen tasolla olevaa sotahullua, joka ei tajua politiikasta paskan vertaa.

No tuli se kuitenkin huomattua, että itse reserviupseeri ei elokuvaa seurannut vaan riehui täällä vaihteeksi venäläisistä, jotka ovatkin suurin riesa maapallolla tällä hetkellä?

Huoh...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu