Mua on aina hämmentäneet noi vähän vähemmälle huomiolle joutuneet taivaankappaleet, joita kuitenkin aina silloin tällöin näkee syntymäkartassa. Eli kyselisin, että mitä virkaa Chironilla, True Nodella (joskus olen nähnyt myös North ja South Nodea), Pars Fortunaella, Vertexillä, Ceresillä, Pallaksella, Junolla, Vestalla ja Varunalla on. En löydä mistään kunnon selitystä näille. Aattelin että jospa joku meidän huippuastrologeista täällä tietäisi jotain asiasta. :)
Ne vähän erikoisemmat taivaankappaleet..
ts
92916
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En ole huippuastrologi, mutta tässä muutamia omia mielipiteitäni kysymykseesi:
Kheiron symboloi "haavoittunutta parantajaa". Eli lähinnä parantamista/opettamista omien kipeiden kokemusten kautta. Usein Kheiron liitetään lääketieteeseen, parantamiseen ja luonnon viisauteen. Kheiron liittyy siis käden taitoihin, uusiin terapiamuotoihin ja ihmisen eheytymisen keinoihin. Nimenomaan PERÄÄNTYVÄN Kheironin väitetään olevan parantajan symboli. Esim perääntyvä Kheiron 10. huoneessa (eli ura ja ammattihuoneessa) viittaisi julkiseen parantajan rooliin.
Pars Fortuna taas on laskennallinen "onnen piste", joka on ihanteellisin kohta kartalla eli alue jolla menestys ym. ilmenee (katso huone ja merkki!) PF:n voidaan siis sanoa olevan "materiaalisen onnen piste" ja voi kertoa esim. miltä alalta ihminen ansaitsee elantonsa.
Vertex on myös laskennallinen piste, joka liittyy tärkeimpii ihmissuhteisiin sekä myös siihen minkälainen kuva henkilöstä jää jälkipolville kuoleman jälkeen. Vertex on ns. kohtalonomainen piste ihmissuhdekuviossa. Katso Vertexin merkistä minkätyyppinen ihminen vetää puoleensa. Voi myös katsoa tekeekö oma Vtx yhtymiä, kolmioita tms. toisen henkilön ASC:iin, aurinkoon tai kuuhun. Vertexiin liittyy myös Antivertex, joka on siis oppositiossa Vtx:iin. Antivtx viittaa kohtalonomaisiin asioihin, joita ei voi kontrolloida.
Kuun noususolmu --> minkälainen on henkisesti nykyisin tai millaiseksi on tarkoitus muuttua tämän elämän aikana.
Kuun laskusolmu --> millainen oli entisessä elämässä
... mitä tuo Kheiron tarkoittaa 6. Huoneessa(ei peräytyvä) yhtymässä Aurinkoon ja Marsiin oppositiossa Uranukseen ja Plutoon?
Tässä on suora lainaus Raimo Nikulan monisteesta Kheiron - parantaja - parannettava - uhri:
"Kheiron 6. huoneessa: Periaatteessa tämä on Kheironin yksi luontevampia huoneita. Henkilö on tietoinen omista puutteistaan psyyken ja ruumiin tasolla ja työstää ongelmia varsin järjestelmällisesti. Tyytymättömyys voi mennä pitkälle kun työ, palvelu ja omat rutiinit käyvät liian yksitoikkoisiksi. Pitkäaikainen oman itse aliarvioiminen voi johtaa heikkouden kokemiseen. Tehokas palvelu ja oman aseman oikea löytäminen taas tuovat syvää tyydytystä ja mahdollisuuksia kehittyä ongelmien ratkaisijana. Kovuutta ja ankaruutta omaa itseä, ruumista kohtaan erityisesti, voi esiintyä. Hyvässä tapauksessa ponnistelee rajusti pitääkseen itseään tasapainossa ja kunnossa. Metodista itsekehittämisen tarvetta voi esiintyä"
Kheiron-Aurinko-Mars oppositio Uranus-Pluto - tästä en osaa muodostaa tulkintaa. Toivottavasti joku osaisi. Ihan kiinnostava kombinaatio.
... tästäkin tulkinnasta jo. Tunnistin tästäkin jo kovasti itseäni! Tulkitsenkin asian niin, että kun tuo Uranus pikapuoliin köllähtää Aurinko-Mars-Kheiron rypäleeni päälle, niin silloin varmasti tapahtuu jokin suuri ahaa-elämys työasiassani eli vihdoinkin avautuu joku sellainen alue, jossa olen todella omimmillani.. toivossa on hyvä elää!
Tuo Chiron eli suomalaisittain Kheiron lienee nykyään aika yleisessä käytössä, muut esim. astro.com:issa mainitut asteroidit (Ceres, Juno, Pallas, Vesta, Varuna) vähemmän. Astrologit tuntuvat vähän käyvän köydenvetoa siitä, tulisiko niitä ottaa mukaan tulkintoihin ja jos, niin mitkä. Asteroideja lienee kuitenkin aika runsahasti noin kaiken kaikkiaan.
Laskennallisista pisteistä jo Maire selvitti tärkeimmät, true node tai north node tarkoittaa siis kuun noususolmua (yläsolmua) ja south node laskusolmua (alasolmu), joka on aina suoraan vastapäätä ja siksi sitä ei ole yleensä merkitty kartoille. Solmuista yms. sanastosta lisää: http://netti.nic.fi/~astrolog/sanasto.htm
Kuunsolmuista vielä sen verran, että jos ei halua tarkastella asiaa esoteerisesta näkökulmasta, voi myös ajatella solmujen sijaintien edustavan "vanhastaan" osattuja kykyjä & mahdollisia negatiivisia tapoja (laskusolmu) ja elämän haasteellisia asioita, jotka oppimalla saavuttaa tyytyväisyyttä & menestystä (noususolmu). Kaikki astrologit eivät tosin näitäkään kovin innokkaasti halua tulkinnoissaan painottaa. Itse kuitenkin tunnistan aika paljon kuunsolmujen asioita itsessäni ja myös sen, miten olen elämässäni alkanut siirtyä yläsolmun juttujen suuntaan. Tämän siirtymä on kai aika yleinen nuoruusvaiheessa, kun ihminen alkaa löytää itsensä ja paikkansa?
Pian keski-ikäisenä (kamalaa, mikä sanahirviö, en tunne itseäni ollenkaan "pian keski-ikäiseksi"!!):D
voin kertoa, että todellakin asia on näin lasku- ja noususolmujen suhteen. Nuorempana "pakeni" hyvin helposti laskusolmua edustavien asioiden turvaan, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän yrittää suunnata niihin noususolmua edustaviin toimintatapoihin ja arvoihin. Ja huomaa joka kerta suunnattomalla tyydytyksellä, että tulipa toimittua taas oikein!
Mulla on vielä Saturnuksen paluukin kokematta ;-), mutta olen myös jo tähän ikään mennessä huomannut muutamiakin juttuja, jotka tuntuisivat liittyvän noihin kuunsolmuihin. Kun käytit sanaa "paeta" laskusolmun asioihin, niin asia valkeni vielä entisestään. Itse olen joutunut opettelemaan esim. suoruutta ja rehellisyyttä (yläsolmu Jousimies), nuorempana helposti tiukoissa tilanteissa "pakenin" kaksosmaiseen selittelyyn, valkoisiin valheisiin tms. Olen opetellut rohkeutta, nimenomaan rohkeutta liikkua, matkustaa ulkomaillekin, tutustua erilaisiin ihmisiin ja aatteisiin, henkisiin ja psykologisiin juttuihin (yläsolmu 8. ja 9. huoneiden rajalla).
Osaan "vanhastaan" ilmaista itseäni varsinkin kirjallisesti ja esim. kielten oppiminen on ollut helppoa. En kuitenkaan ole saavuttanut mitään ihmeempää menestystä tai tyydytystä käyttäessäni noita taitoja pelkästään. Vaikka ne ovatkin hyvänä pohjana siirtyessäni Jousimies-juttuja kohti, olen suurimmat tyytyväisyyden tunteet saavuttanut, kun olen uskaltanut ja rohjennut tehdä juttuja, kirjaimellisesti "laajentua"...ollut rehellinen, tutkinut henkisiä juttuja ja tutustunut erilaisiin ihmisiin eri maista. Siinä mielessä allekirjoitan tuon mitä sanoit, ja mitä kuunsolmuista yleensäkin sanotaan, eli vaikka yläsolmun asiat voivat tuntua haastavilta, ne ovat kuitenkin loppujen lopuksi myös niitä suurimman tyytyväisyyden tuojia.
... miten vanhaksi tässä oikein itsensä tunteekaan...?! ;D
Vai on Saturnuksen paluu vielä kokematta? Kirjoituksistasi päätellen voisi kuvitella kirjoittajan jo näkeneen maailmaa melko lailla.
Tämä oli kohteliaisuus! Sanon sen siksi, että harvoin kolmikymppisissä ihmisissä törmää kovinkaan syvällisiin asioihin. Luonnollisesti johtuen iästä. Itse olen sitä mieltä, että ihminen "kiteytyy" timantiksi vasta noin kolmikymppisenä. Ok, tämä oli vanhan jäärän jorinoita! Sinullahan nousi Kauris, ellen väärin muista.... siitä tulee persoonaasi paljon viisautta ja määrätietoisuutta. Pidä sitä lahjana.
Kas, kiitos vaan kohteliaisuudesta. Sinulla on puolestasi hieno kyky sanoa ihmisille kauniita asioita niin, etteivät ne kuulosta mitenkään imeliltä. :-) Vaakaa?
Hmm, pikkuvanha Kauris minussa on ehkä päässyt valloilleen täälläkin...ehkä nykyisin osaan pitääkin sitä jo lahjana, nuorempana tuntui joskus vähän ristiriitaiselta, kun en osannut spontaanisti mennä mukaan "hömpötyksiin" ja osanani oli aina olla se joukon järki. Näin vanhempana ja työelämässä siitä on taas ollut pikemminkin hyötyä, tulen mainiosti toimeen itseäni reilustikin vanhempien ihmisten kanssa, eikä minua suuremmin vaivaa, vaikkei esim. töissä olekaan ikäistäni seuraa.
Tämä netti on siitä hieno viestintäväline, että ajatuksensa saa ilmoille ilman niitä ennakkoasenteita, joita fyysinen ikä ja ulkonäkö yleensä aiheuttavat. En tiedä onko sekin nousu-Kaurista, mutta en oikeastaan enää pidä ihmisten fyysistä ikää kovinkaan tärkeänä. Muistan kerran, kun ollessani parikymppinen tuli erään opettajan (n. nelikymppinen) kanssa puhetta jostain Mars ja Venus -tyyppisestä ihmissuhdekirjallisuudesta (ei siis edes sen syvällisempää) ja hän oli ihan ihmeissään, tyyliin "miten tuon ikäinen on sellaista lukenut". :-D Itse taas hämmästelin hänen reaktiotaan, ja tajusin ehkä silloin, miten vahvat nämä "fyysisen maailman ennakkoluulot" voivat ollakaan.
Ei siis välitetä iästä, mitenkäs sen joku sanoikaan..."ei ikä ole tärkeää, vaan se, että on nuori". :-)