Käännetäänpä hieman ajatustottumuksia ylösalaisin. Yleensähän kaikki toivovat alhaista energian hintaa ja polttoaineverotuksen alentamista. Itsekin olen täällä joskus puoltanut polttoaineveron alentamista, koska se voisi saada uutta potkua esim. kotimaan matkailuun. Nyt olen tullut kriittisemmäksi tälle aiemmalle kannalleni, se myönnettäköön heti aluksi. Tämä johtuu siitä, että korkealla energian hinnalla voi olla muita, kokonaisarvoltaan myönteisempia seurauksia.
Energian hinnan globaali ja suhteellisen jyrkkäkin nousu voisi koitua jopa siunaukseksi valtioiden kansalaisten enemmistöille. Hullulta kuullostava ajatus, vai mitä? Suuret ajatukset tuntuvat ensin aina ihan pimeiltä. Jotkut tietysti pimeitä ovatkin, muttei ehkei tämä ihan kokonaan.
Korkea energian hinta lisää tietysti monenlaisia kustannuksia, ennen muuta liikennöinti- ja kuljetuskustannuksia, jotka ovat paljolti yhden energialähteen armoilla. Globaali talousjärjestelmä perustuu erityisesti edullisiin ja taloudellisesti kannattaviin kuljetuskustannuksiin. Riittävän halvat kuljetuskustannukset mahdollistavat sen, että tuotantoa voidaan keskittää halvan työvoiman maihin ja pirstaloida alihankintaverkostoihin.
Jos energian hinta nousisi, tuotannon keskittäminen Kiinaan ja Intiaan ei olisi yhtä kannattavaa kuin nyt. Vastaavasti paikallisen tuotannon kannattavuus paranisi. Muun muassa se parantaisi suomalaisen maatalouden kannattavuutta. Tuotantoa jouduttaisiin siirtämään lähemmäs markkinoita, jolloin työ ei karkaisi muualle. Myös alihankintayritysten pitäisi sijoittua kustannussyistä silloin suhteellisen lähelle tuotantolaitoksia.
Energian korkea hinta asettaisi myös ihmistyövoiman kilpailukykyisemmäksi energiaa kuluttavaan automaatioon ja koneistamiseen verrattuna. Tämän mekanismin kautta energian hinnan nousu tasoittaisi tuloeroja ja vähentäisi työttömyyttä.
Korkeat energiakustannukset yhdessä raaka-aineiden kallistumisen kanssa pakottaisivat yritykset tuottamaan nykyistä kestävämpiä tuotteita. Tämä on jo nyt mahdollista, mutta tuotteen kestoikä halutaan pitää tietoisesti lyhyenä. Aikoinaan ruotsalainen venemoottori oli niin pitkäikäinen, että se ajoi ruotsalaisyrityksen konkurssiin. Sellaisten tuotteiden kuten autojen, koneiden, rakennusten ym. kestoiän pidentämisellä on suuri työllistävä vaikutus. Monet näistä tuotteista valmistetaan automaation ja halpatyövoiman turvin, mutta kestoiän pidentäminen kasvattaisi työvoimavaltaisten huoltokustannusten osuutta. Tuotteiden korjaaminen ja huoltaminen pitäisi tehdä siis tavoiteltavaksi sen sijaan, että ne viskataan pienenkin vian yllättäessä ja maalin hieman rapistuessa kaatopaikoille.
Energian hinnan jyrkällä nousulla olisi myös radikaali vaikutus ympäristöongelmiin. Se pakottaisi säästämään energiaa, estäisi energian kerskalulutusta ja toimisi sytykkeenä energiaystävällisille ratkaisuille. Se olisi tässä suhteessa vähintään sata kertaa tehokkaampi tapa kuin mitkään Kioton ym. sopimukset yhteensä kasvihuonepäästöjen vähentämisessä.
Ehkä meidän jopa siis kannattaisi rukoilla öljyn loppumista. Se voisi pelastaa maailman ja tuoda siihen enemmän tasapuolisuutta.
Korkea energian hinta
16
500
Vastaukset
- Kanerva.
..ovat vähän viisampia päättämään noin pitkäjänteisestä asiasta kun sinä vaikka olet niitä ainakin kepulaisia aina haukkunut demari tekee tietenkin SINUN mielestä aina oikein vai??
Energian hinnan jyrkkä nousu ei edellytä ministereiden päätöksiä. Tässä ei puoluekannallakaan ole mitään merkitystä. Energian hinnan nousu ei korkeammassa kädessä, vaan matalassa kädessä. Kun maanalaiset varat alkavat ehtyä, se on voima mikä silloin jyllää.
- ilkka*
Onko sinua kiusattu pienenä?
- ajatuksia....
Energiaa tuotetaan luononlakeja soveltamilla luonnon omista rasursseista. Sen enempää luonnonlait kuin luonnon yleiset resurssitkaan eivät saisi olla kenenkään yksityistä omaisuutta. Oikeastaan energia ei voi olla kenenkään yksityisomaisuutta. Energia pitäisi siis sosialisoida. Energia on samanlainen asia kuin hengitysilma -- jos se yksityistetään ja siitä ruvetaan maksamaan mittarin mukaan taksoitettu hinta, hullusti ovat ihmisyhteisön asiat.
Yksityinen energiantuottaja on yhtä järjetön ilmestys kuin aarin omaa maata nimiinsä ostanut pahansisuinen ukko, joka istuu haulikko kourassaan aarinsa ainoan puun juurella odottamassa että lintu laskeutuisi hänen puunsa oksille ammattavaksi. Sillä sehän olisi hänen lintunsa, ja hän voisi sen pataan pantavaksi silloin hyödyntää.
Ongelmat eivät ole siinä että hinnanmuodostukset ns. markkinataloudessa ovat irrationaalisia. Ongelmat ovat siinä etteivät ihmiset näe miten huonosti he hoitavat elämälle välttämättömiä luonnonresursseja. Öljyn kallistumisesta kannetaan huolta, vaikka se loppuu muutamassa kymmenessä vuodessa. Kuka tajuaa, että ajattelussa on jokin pahasti pielessä? Pidämme hinnanmuodostuksia realiteetteina, ja teemme kulloisiakin ratkaisujamme niiden perusteella, vaikka realiteetit ovat jotain aivan eriluonteista.
Lentokoneet eivät koskaan tule lentämään sähköllä. Sähköiset rekka-autot eivät pysty kuljettamaan muuta kuin omia akkujaan. Turhat turistimatkat yms. turha kulutus huventaa olemassaolevia luonnonvaroja -- mutta nehän luovat "taloutta", ja "taloushan" on meille uskontoa. Talousjumalalliset totuudet ovat niitä joita tunnustamme. Siitä huolimatta ettei niissä ole rahtuakaan järkeä.
Jos joku sanoo, että ihmisten olisi viisaampaa kuluttaa yhä vähemmän ja tehdä työtä talouden pyörien pyörittämiseksi vain välttämättömän verran tai ei ehkä sitäkään, häntähän ihan hulluna pidetään. Sen sijaan talousmiestä, joka puuhakkaan punaposkisena kaavailee yhä uusia tuottoja ja saarnaa toimeliaisuuden ja yrittämisen puolesta, voidaan pitää ihan täysjärkisenä. Jopa ihan vastuuntuntoisena. Ihan mallikansalaisena.
Hyi hitto.- juha210
Vai pitäisi energia sosialisoida. Tarkoitat varmaan suomalaista metsää, joka globaalilla jokamiehenoikeudella on kaikkien hyödynnettävissä - puut nurin kaatajan kansalaisuuteen katsomatta.
Oletko muuten ajatellut, että puhtaasta ilmasta maksetaan jo?
Ilman sitä puuhakkaan punaposkista talousmiestä sinäkään et tekisi yhtään ulkomaanmatkaa lentäen, etkä nauttisi tuoreista hedelmistä vuoden ympäri - et muuten naputtelisi noita kummallisia, sinällään hauskan ajattelemattomia purkauksiakaan Keskustan keskustelupalstalle.
En malta olla kertomatta, millaisiin älyttömyyksiin nykyinen kerskakulutus on mennyt. Minulla on mustesuihkukirjoitin, joka jäi kesän aikana vähälle käytölle. Sitten, kun yritin tulostaa sillä, se ei enää toiminutkaan ja paikallistin vian tukkeentuneeseen tulostuspäähän. Yritin hätäkonstina liottaa tukkeet pois yhdellä liuottimella ja lopulta upotin koko kirjoituspään veteen muutamaksi tunniksi. Ei se suostunut silti toimimaan näinkään tehokkaan shokkihoidon jälkeen.
Ensimmäisenä tuli mieleen ostaa uusi kirjoituspää. Ensimmäinen havainto oli se, että kirjoituspäitä ei ole juuri missään myytävänä. Oli jopa työlästä selvittää tulostuspään tyyppimerkinnät. Yhdeltä ulkomaiselta nettisivuilta sain sen sitten selville. Pian selvisi myös se, että uuden kirjoituspään hankinta tulisi suunnilleen yhtä kalliiksi kuin tätä kirjoitintani paremman uuden kirjoittimen hankinta. Uuden hankinta olisi jopa nopeampi tapa saada kirjoitin käyttökuntoon ja siinä tulee vielä takuutki kaupan päälle. Hankin siis uuden kirjoittimen enkä oikein tiedä, mitä tekisin vanhalle. Ehkä odotan ihmettä ja toivon, että törmään jossain halpaan ja kirjoittimeen sopivaan kirjoituspäähän ja saan entisen tulostimenikin taas toimimaan.
Hankin tietoisi samanmerkkisen kirjoittimen kuin entiseni ja vielä sen tyyppisen, että entisen musteet sopivat siihen, kun oli sitäkin vähän ostettuna varastoon. Tämä malli oli jo vuoden vanha, sillä uusimmissa oli taas uudet värisysteemit. Kyseessä on kuitenkin laadukkaaksi arvosteltu kirjoitin. Tarvitsen sellaisen, kun tulostelen värikuvia. Muuten olisi menneet hyvät väritkin harakoille.
Näiden mustesuihkukirjoittimien hinnat on painettu niin alas, ettei niiden korjaaminen kannata lainkaan, vaikka vika on niinkin yksinkertainen kuin keskeisen osan vaihtaminen uuteen, mikä ei edes edellytä koneen roijaamista mihinkään huoltoon. Bisnesidea näillä on se, että katteet otetaan musteista ja valokuvapapereista, kun ihmiset on saatu ensin ostamaan kirjoitin.- kertoo....
... kasvutaloudelle tyypillisistä pakkomarkkinoinnin muodoista, ei kerskakulutuksesta.
Markkinatalous rahataloudeksi muututtuaan kehittää kasvamisen pakon sanelemat pakkomarkkinoinnin muodot. Tietotekniikka on tyypillinen uusi ala, jossa pakkomarkkinointia on ollut helppo toteuttaa. Pakkomarkkinonti on helppoa verhota teknisen kehityksen yhteyteen.
Mutta muidenkin tuotteiden suhteen erilaiset pakkomyynnin muodot ovat todellisuutta. Autojen keskimääräinen elinikä ei sadan vuoden kuluessa ole kasvanut vaan lyhentynyt. Kuluvia osia ja niitä, joita ei saada hajoamaan ongelmajätteinäkään, ei pyritä erottamaan rakenteellisesti toisistaan, vaan tuotteet ovat yhä enemmän kertakäyttöisiä. Tätä nykyä taitaa jo pienen kioskin kokoinen teollisuuden sähkömoottorikin kertakäyttöinen. Tekniikka perustuu siihen että on saatavilla halpaa energiaa, jolla metallit voidaan sulattaa ja uusiokäyttää. Entä sitten kun halpaa energiaa ei enää ole?
Rahatalouden kliimaksi kai on se että lainaakin on jo pakkomarkkinoitava. Maailmanpankin ja IMF:n miehet ovat tehneet invaasioita lukemattomiiun kehitysmaihin ja ripustaneet ne velkakoukkuihin. Menestys ei aina ole ollut sitä mitä on haluttu. Mutta kokonaisia yhteiskuntia on uhrattu lainamarkkinoiden alttarille yhteiskuntien perinteiset sosiaalirakenteet talousmiesten rakennesopeutusohjelmilla peruuttamattomasti pilaten. Suomi sentään on ollut kuuliainen pakkolainanmaksaja. Mehän tunnetustusti maksamme aina velkamme. Myös sen mikä meille on lainarahainvaasiolla ja kansantalous romauttamalla pantu pakolla masettavaksi. - juha210
Esimerkkisi on vain malliesimerkki ostajan osaamattomuudesta eli tyhmää on jymäytetty taas kerran. Luulit tehneesi järkevän kaupan ostamalla halvan tulostimen, mutta totuus olikin toinen.
Mutta olet sentään oppinut asiasta jotain - jalkaovenväliinbisnesidean toimintaperiaatteen. juha210 kirjoitti:
Esimerkkisi on vain malliesimerkki ostajan osaamattomuudesta eli tyhmää on jymäytetty taas kerran. Luulit tehneesi järkevän kaupan ostamalla halvan tulostimen, mutta totuus olikin toinen.
Mutta olet sentään oppinut asiasta jotain - jalkaovenväliinbisnesidean toimintaperiaatteen.Vai olen ostanut halvan tulostimen. Missä on tarjolla sitten niitä kestäviä ja kalliita mustesuihkutulostimia? Kuten kerroin tulostimesta tukketui vain kirjoituspää. Muuten tulostin on priimakunnossa. Merkki oli muuten Canon i560, aikoinaan laaduikkaimmaksi hintaluokassaan testattu. Tulostin ei ollut varmaankaan halvempi kuin kilpailevat merkit, mutta tuskin paljon kalliimpikaan. Olen tietoinen, että tulostuspäiden tukketuminen on muistesuhkukirjoittimien yleinen tauti. Selvästi olisi markkinat varaosella eli tulostuspäälle. Näitä ei ole tarjolla, mutta uusia kirjoittimia on ja samaan hintaan kuin tulostuspää.
Laserkirjoittimien kestosta en tiedä, mutta tarjolla ei ole ollut mihinkään kohtuuhintaan sellaisia lasertulostimia, jotka onnistuvat tekemään yhtä hyvää jälkeä valokuvatulostuksessa kuin mustesuihkukirjoittimet.- juha210
Mielipidepankki kirjoitti:
Vai olen ostanut halvan tulostimen. Missä on tarjolla sitten niitä kestäviä ja kalliita mustesuihkutulostimia? Kuten kerroin tulostimesta tukketui vain kirjoituspää. Muuten tulostin on priimakunnossa. Merkki oli muuten Canon i560, aikoinaan laaduikkaimmaksi hintaluokassaan testattu. Tulostin ei ollut varmaankaan halvempi kuin kilpailevat merkit, mutta tuskin paljon kalliimpikaan. Olen tietoinen, että tulostuspäiden tukketuminen on muistesuhkukirjoittimien yleinen tauti. Selvästi olisi markkinat varaosella eli tulostuspäälle. Näitä ei ole tarjolla, mutta uusia kirjoittimia on ja samaan hintaan kuin tulostuspää.
Laserkirjoittimien kestosta en tiedä, mutta tarjolla ei ole ollut mihinkään kohtuuhintaan sellaisia lasertulostimia, jotka onnistuvat tekemään yhtä hyvää jälkeä valokuvatulostuksessa kuin mustesuihkukirjoittimet.Valokuvatulostus kotioloissa kotitarpeiksi ei lähtökohtaisestikaan ole järkevää, eikä kannattavaa - siinä mielessä esimerkkisi on erinomainen esimerkki kerskakulutuksesta. Kunnon valokuvaprinttien tuottaminen on järkevämpää hoitaa niihin erikoistuneiden yritysten kanssa, mikä onnistuu - ja on onnistunut jo vuosia - internetin avulla äärettömän vaivattomasti.
juha210 kirjoitti:
Valokuvatulostus kotioloissa kotitarpeiksi ei lähtökohtaisestikaan ole järkevää, eikä kannattavaa - siinä mielessä esimerkkisi on erinomainen esimerkki kerskakulutuksesta. Kunnon valokuvaprinttien tuottaminen on järkevämpää hoitaa niihin erikoistuneiden yritysten kanssa, mikä onnistuu - ja on onnistunut jo vuosia - internetin avulla äärettömän vaivattomasti.
Kyllä minulle on valokuvausta useamman vuosikymmen harrastaneena tiedossa nämä kuvapalvelujen tarjoajat ja hintojen edullisuus. Toki sellaisia käytänkin kuvien massatulostuksessa. Niitä kuvia, joita jalostan kuvankäsittelyohjelmalla ja joista haluan 10x15 kuvia suurempia, tulostelen kuitenkin kotioloissa. Tällaisten kuvayksilöiden tulostaminen erikseen ei enää olekaan niin kannattavaa puuhaa jonun ulkopuolisen palveluja käyttäen. Lisäksi minulla on eräitä muita tarpeita scannattuja kuvia varten.
- juha210
Markkinatoimijoiden välisen kitkan lisääntyminen missä tahansa muodossa tuottaa kokonaisuutta ajatellen negatiivisen tuloksen.
Miten kuvittelet suomalaisen viennin käyvän suhteessa kiinalaiseen vientiin globaalin energian hinnan nousun yhteydessä?Jos tutustut eri maiden tilastoihin tuloerojen kehityksestä ja palkkasumman osuuden kehityksestä verrattuna kansantuloon, niin siinä alkaa olla sitä kokonaisuutta. Maailma on liukunut 20/80 -yhteiskuntamallia, missä vähemmistön etu on se kokonaisuus, missä se kitka haittaa kokonaisuutta.
Energian vähentyessä ja hinnan noustessa, mikä on vääjäämätön kehitys ja vain ajan kysymys, vienti ja tuonti tietysti vähenevät ylipäätään radikaalisti. Se johtaa talouden muuntumiseen paikalliseksi. Kansantulot varmastikin pienevät, mutta tuloeroille annetaan mahdollisuus supistua. Se myös pakottaa ihmiset arvioimaan uudelleen elämänsä tarkoituksen. Materialistinen kerskakulutus hyvän elämän päämääränä saa kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. Pidän itse esim. elämää monessa suhteessa rikkaampana 60-luvulla, jolloin elintaso oli paljon matalampi, kuin nykyisin, jolloin kulutus ja rahanhankinta sekä pinnallinen viihde vievät ihmisten kaiken ajan. Tälle uusliberalismin kannattajat osaisivat antaa jossain kokouksessaan hyvän nimenkin tittytainment eli tissiviihde. Termillä tarkoitetaan sitä, että kansojen enemmistölle riittää, kun he saavat välttämättömän ruokansa kuten lapsi äidin tissistä ja sen päälle pinnallista viihdykettä tv:stä.
Suomalaisen viennin pääkohteita olivat aiemmin NL ja Ruotsi. Seuravaksi tulivat Saksa ja Englanti. Energian hintojen nousu johtaa tähän vanhaan eli lähialueet muodostavat viennin pääkohteen. Globaali talous palautuu paikalliseksi, koska kuljetuskustannusten osuus on suuri. Tietysti se on melkoinen katastrofi esim. Etelä-Euroopan rantalomakohteille ja lentoyhtiöille.- Kanerva.
Mielipidepankki kirjoitti:
Jos tutustut eri maiden tilastoihin tuloerojen kehityksestä ja palkkasumman osuuden kehityksestä verrattuna kansantuloon, niin siinä alkaa olla sitä kokonaisuutta. Maailma on liukunut 20/80 -yhteiskuntamallia, missä vähemmistön etu on se kokonaisuus, missä se kitka haittaa kokonaisuutta.
Energian vähentyessä ja hinnan noustessa, mikä on vääjäämätön kehitys ja vain ajan kysymys, vienti ja tuonti tietysti vähenevät ylipäätään radikaalisti. Se johtaa talouden muuntumiseen paikalliseksi. Kansantulot varmastikin pienevät, mutta tuloeroille annetaan mahdollisuus supistua. Se myös pakottaa ihmiset arvioimaan uudelleen elämänsä tarkoituksen. Materialistinen kerskakulutus hyvän elämän päämääränä saa kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. Pidän itse esim. elämää monessa suhteessa rikkaampana 60-luvulla, jolloin elintaso oli paljon matalampi, kuin nykyisin, jolloin kulutus ja rahanhankinta sekä pinnallinen viihde vievät ihmisten kaiken ajan. Tälle uusliberalismin kannattajat osaisivat antaa jossain kokouksessaan hyvän nimenkin tittytainment eli tissiviihde. Termillä tarkoitetaan sitä, että kansojen enemmistölle riittää, kun he saavat välttämättömän ruokansa kuten lapsi äidin tissistä ja sen päälle pinnallista viihdykettä tv:stä.
Suomalaisen viennin pääkohteita olivat aiemmin NL ja Ruotsi. Seuravaksi tulivat Saksa ja Englanti. Energian hintojen nousu johtaa tähän vanhaan eli lähialueet muodostavat viennin pääkohteen. Globaali talous palautuu paikalliseksi, koska kuljetuskustannusten osuus on suuri. Tietysti se on melkoinen katastrofi esim. Etelä-Euroopan rantalomakohteille ja lentoyhtiöille....vai miten se meni se vanha sanonta,
Kun vain muistaisimme tuon niin kyllä me täällä pärjäämme ja puhallamme yhteen hiileen. Kanerva. kirjoitti:
...vai miten se meni se vanha sanonta,
Kun vain muistaisimme tuon niin kyllä me täällä pärjäämme ja puhallamme yhteen hiileen.Väittäisin, ettei tässä ole niinkään kyse minun oppimisestani vaan sinun ymmärryksesi laahaamisesta kaukana takana. Ehkä olet siis saavuttamassa vähän sitä etumatkaa, mikä minulla on sinuun verrattuna ollut. Voit olla siitä iloinen.
- juha210
Mielipidepankki kirjoitti:
Jos tutustut eri maiden tilastoihin tuloerojen kehityksestä ja palkkasumman osuuden kehityksestä verrattuna kansantuloon, niin siinä alkaa olla sitä kokonaisuutta. Maailma on liukunut 20/80 -yhteiskuntamallia, missä vähemmistön etu on se kokonaisuus, missä se kitka haittaa kokonaisuutta.
Energian vähentyessä ja hinnan noustessa, mikä on vääjäämätön kehitys ja vain ajan kysymys, vienti ja tuonti tietysti vähenevät ylipäätään radikaalisti. Se johtaa talouden muuntumiseen paikalliseksi. Kansantulot varmastikin pienevät, mutta tuloeroille annetaan mahdollisuus supistua. Se myös pakottaa ihmiset arvioimaan uudelleen elämänsä tarkoituksen. Materialistinen kerskakulutus hyvän elämän päämääränä saa kilpailukykyisiä vaihtoehtoja. Pidän itse esim. elämää monessa suhteessa rikkaampana 60-luvulla, jolloin elintaso oli paljon matalampi, kuin nykyisin, jolloin kulutus ja rahanhankinta sekä pinnallinen viihde vievät ihmisten kaiken ajan. Tälle uusliberalismin kannattajat osaisivat antaa jossain kokouksessaan hyvän nimenkin tittytainment eli tissiviihde. Termillä tarkoitetaan sitä, että kansojen enemmistölle riittää, kun he saavat välttämättömän ruokansa kuten lapsi äidin tissistä ja sen päälle pinnallista viihdykettä tv:stä.
Suomalaisen viennin pääkohteita olivat aiemmin NL ja Ruotsi. Seuravaksi tulivat Saksa ja Englanti. Energian hintojen nousu johtaa tähän vanhaan eli lähialueet muodostavat viennin pääkohteen. Globaali talous palautuu paikalliseksi, koska kuljetuskustannusten osuus on suuri. Tietysti se on melkoinen katastrofi esim. Etelä-Euroopan rantalomakohteille ja lentoyhtiöille.Tietystihän aina nostalgiset muistot tuntuvat mukavilta, mutta raappahousujen oikeasti jalkaan vetäminen voi palauttaa takaisin tulevaisuuteen nopeammin kuin osaat kuvitellakaan.
En kiistä, etteikö totuus tulevaisuudessa voisi olla kirjoittamasi - takaisin havumajaan - kaltainen, mutta sadan viimeisen vuoden kehityskaarta tarkastellen öljyn loppuessa ihminen tulee keksimään korvaavan energiamuodon ja sitä hyödyntävän teknologian. Jos näin ei tapahdu, se on lähinnä köyhän katastrofi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34791Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46577- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25521Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29506Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad24500- 22467
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14461