Lueskelin noita vähän vanhempia keskusteluja.
Kyselit siellä miten vanhoillislestadiolaiset ajattelevat (12)opetuslasten uskovaisiksi tulemisesta.
Asiasta virisi ihan mielenkiintoinen keskustelu.
Itse en ole asiaa koskaan suuremmin pohtinut, pitänyt vain jotenkin itsestään selvyytenä, että opetuslapset tulivat uskovaisiksi (saivat parannuksen armon) silloin kuin Jeesus heitä tykönsä kutsui ja he myöskin tulivat.
Varmaankin asiasta on meidänkin seuroissa monta kertaa ollut puhetta, mutta en vain tahdo millään muistaa mitä siellä on asiasta opetettu. Niin huono kuuntelija olen, vaikka lähes joka pyhä seuroissa käynkin.
Kun asiaa mietin niin pari kohtaa raamatusta jäi askarruttamaan.
Miten esikoislestadiolaisuudessa ymmärretään esim. Luuk.9. Eihän Jeesus epäuskoisia lähettänyt saarnaamaan Jumalan valtakuntaa? Toinen kohta jota ajattelin, on Joh.6.68-69. Eikö siinä Pietari tunnustanut näiden opetuslasten uskon?
Täytyy minunkin varmistaa ainakin itselleni mikä käsitys yleensäkin vanhoillislestadiolaisilla tästä asiasta on. Aika ei nyt oikein siihen ole sopiva (klo:1.55). :)
Ps. Olen silloin tällöin käynyt täällä lueskelemassa juttuja. Olen usein ihaillut sitä, kuinka asiallisesti ja kiihkottomasti olet asioihin kantaa ottanut. Myöskin sitä, että olet pitkään jaksanut vastata omasta uskostasi ja olla myöskin elävästi kiinnostut muista. Tuo sinun tyyliisi ”puree” paljon paremmin kuin herjaava ja hyökkäävä kommentointi, mitä täällä myöskin hyvin usein näkee.
Kyselit siellä miten vanhoillislestadiolaiset ajattelevat (12)opetuslasten uskovaisiksi tulemisesta.
Asiasta virisi ihan mielenkiintoinen keskustelu.
Itse en ole asiaa koskaan suuremmin pohtinut, pitänyt vain jotenkin itsestään selvyytenä, että opetuslapset tulivat uskovaisiksi (saivat parannuksen armon) silloin kuin Jeesus heitä tykönsä kutsui ja he myöskin tulivat.
Varmaankin asiasta on meidänkin seuroissa monta kertaa ollut puhetta, mutta en vain tahdo millään muistaa mitä siellä on asiasta opetettu. Niin huono kuuntelija olen, vaikka lähes joka pyhä seuroissa käynkin.
Kun asiaa mietin niin pari kohtaa raamatusta jäi askarruttamaan.
Miten esikoislestadiolaisuudessa ymmärretään esim. Luuk.9. Eihän Jeesus epäuskoisia lähettänyt saarnaamaan Jumalan valtakuntaa? Toinen kohta jota ajattelin, on Joh.6.68-69. Eikö siinä Pietari tunnustanut näiden opetuslasten uskon?
Täytyy minunkin varmistaa ainakin itselleni mikä käsitys yleensäkin vanhoillislestadiolaisilla tästä asiasta on. Aika ei nyt oikein siihen ole sopiva (klo:1.55). :)
Ps. Olen silloin tällöin käynyt täällä lueskelemassa juttuja. Olen usein ihaillut sitä, kuinka asiallisesti ja kiihkottomasti olet asioihin kantaa ottanut. Myöskin sitä, että olet pitkään jaksanut vastata omasta uskostasi ja olla myöskin elävästi kiinnostut muista. Tuo sinun tyyliisi ”puree” paljon paremmin kuin herjaava ja hyökkäävä kommentointi, mitä täällä myöskin hyvin usein näkee.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En valitettavasti muista valmiita selityksiä esikoislestadiolaisuuden keskuudesta näihin Raamatun paikkoihin, mutta tässä pari omaa arveluani niistä.
Eli se Luuk. 6, jossa Jeesus lähettää opetuslapset saarnaamaan evankeliumia. Ajattelisin niin, että myös sellaisen ihmisen saarnaama evankeliumi (eli sanoma Kristuksesta), joka ei itse ole saanut elävää uskoa, voi olla hyödyllinen, vaikka sellaiset eivät voisikaan ketään johdattaa kauemmaksi kuin itse ovat tulleet eli elävään uskoon. Kuitenkin Raamatun-mukainen opetus on aina hyödyllistä, koska se hoitaa ihmistä, voi esim. johdattaa synnin tuntoon. Ehkä tässä opetuslasten saarnaamisessa on kyse samanlaisesta työstä kuin esim. joku sellainen herännyt pappi tai saarnaaja tekee, joka ei itse ole saanut elävää uskoa?
Ja se Pietarin tunnustus:
Joh. 6: 68-69: "Simon Pietari vastasi häntä: Herra, kenenkäs tykö me menemme? sinulla on ijankaikkisen elämän sanat, Ja me uskomme ja olemme ymmärtäneet, että sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika?"
Tästä ajattelen, että on eroa ns. aivouskolla ja sydämen uskolla. Laestadiuskin taitaa puhua niistä joilla on usko pääkallossa. Eli oikea oppi ei pelasta, ei myöskään tämä Pietarin ymmärrys, että Jeesus on Kristus ja Jumalan Poika, vaan tarvitaan myös oikea usko. Oikea oppi on kyllä hyödyllinen, koska se ohjaa kohti Kristusta ja oikeaa ja autuaaksitekevää uskoa, mutta ketään ei auta vaikka olisi jokaisen opinkohdan ymmärtänyt täsmälleen oikealla tavalla.
Siitä puolikuolleesta Jerikon tiellä on selitetty, että puolikuollut tarkoittaa sellaista, joka tietää että kristillisyys on oikea ja tietää mistä tie menee taivaaseen, mutta ei itse jaksa uskoa. Ehkä Pietari oli tässä sellaisessa sieluntilassa?
Aihe oli yllätttävä, koska tästä ei ole puhuttu.
Mutta mulla on aina ollut käsitys, että opetuslapset olivat vanhan liiton uskovaisia eli uskoivat lupaukseen Messiaasta jo silloin kun Jeesus kutsui heidät.
Jeesuksen kuoleman jälkeen he saivat uuden liiton uskon ymmärryksen, että kuolema kuului Jumalan suunnitelmaan. Ja he olivat helluntaina täynnä pyhää henkeä.
Näin minäkin menisin asian ymmärtämään. Opetuslapset olivat lapsenmielellä uskomassa. Pyhää Henkeä voisi kuvata yhdenlaiseksi työkaluksi, minkä Jumala näki parhaaksi antaa opetuslapsille, Jeesuksen kuoleman jälkeen. Olivat opetuslapset jo uskossa, mutta sitten Jeesus luovutti heille työkalun, eli Pyhän Hengen avuksi ja johdatukseksi. Ehkä sitä voisi kutsua kompassiksi ja pelastusrenkaaksi.
Mutta ainakin meillä esikoislestadiolaisuudessa on ymmärretty, että usko ilman Pyhää Henkeä on kuollutta uskoa. Pyhän Hengen mukana tulee elämä.
Mielenkiintoinen aihe, mutta kuitenkin yllättävän tärkeä, sillä siinä jokainen joutuu punnitsemaan käsityksiään vanhurskauttamisesta. Käsitys opetuslasten kulloisestakin sieluntilasta paljastaa myös yllättävän paljon kunkin uskonnollisen ryhmän käsityksistä "uskoontulosta". Onko siis elävässä uskossa jos vain seuraa Jeesusta muiden mukana ja toivoo Hänen kauttansa saavansa maallista hyvää, vai täytyykö ihmisen tulla murheen kautta Jumalan lapseksi? Mitä eroa on heränneellä sielulla ja armoitetulla sielulla? Mitä eroa on elävällä ja kuolleella uskolla ja miten ne ilmenevät? Näihin kaikkiin kysymyksiin löytyy ajatuksia Raamattuun kirjoitetuista opetuslasten kokemuksista.
Ihmisen pelastusprojekti kestää syntymästä kuolemaan. Jokainen pelastuva pelastuu Kristuksen tähden. Jos nyt oletamme, että lähetskäsky pidetään ja lapsille opetetaan asioita, niin hvaitsemme omasta kokemuksestamme erilaisia vaiheita uskonelämässämme.
Niinkuin gal 4. meitä opettaa. Perillinenkin on määrätyn ajan lapsi, mutta hän on perillinen koko ajan.
Ehkä pelastuksessa korostetaan liikaa subjektiivisia kokemuksia. Toki Pyhän Hengen saanut rohkea uskova on lähimmäiselleen paljon hyödyllisempi, kuin arka epäilijä.
Tässä kai se suurin ero. Ihmistä valmistetaan koetuksissa erilaisiin tehtäviin, mutta pelastus on kaikilla samanlainen tehtävästä riippumatta.