palkkaeroharhat

kuopion kaupunginhallitus poisti tasa-arvosuunnitelmastaan kohdan "edellä olevan taulukon perusteella voidaan todeta, että miehen euro on edelleen naisen 0,80 euroa". poistoesitystä vaatineen vihreiden EEVA heinosen mukaan "tämä on ihan täyttä soopaa. minua rupesi asia jurppimaan ja totesin, että jos tässä on virheellisiä tietoja, niin ne on poistettava."

aiheen arkuutta kuvastaa se, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan mielestä yksikään mies ei olisi uskaltanut poistoesitystä tehdä.

semmosia tossun alla eläjiä savossa. :)
261480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

"aiheen arkuutta kuvastaa se, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan mielestä yksikään mies ei olisi uskaltanut poistoesitystä tehdä."

Tämä on varmasti yleistä. Ei varmasti voida puhua sananvapaudesta, miehiä ei ole estetty noin sanomasta, mutta se olisi todennäköisesti ollut poliittinen itsemurha, tai ainakin sellaista on pelätty. Olemme menneet jossakin metsään, kun tuollaisen asian uskaltaa sanoa ääneen vain nainen, se toisaalta kertoo miesten pelkuruudesta, toisaalta siitä, miten helppoa tasa-arvon nimissä on leimata mies sovinistiksi. Virheen (epätotuuden) oikaiseminen on oikea teko, mutta miehet ovat paineen alla allekirjoittaneet väitteen, jota ovat pitäneet vääränä.

Helvetin ikävä juttu, onneksi löytyi rehellinen nainen, joka tarttui tuumasta toimeen.

Äänestä
  • Monestiko täälläkin on miehiä, jotka ovat kiistäneet tuota kuuluisaa 80sentin juttua haukuttu sovinisteiksi ja epätasa-arvon kannattajiksi... Mies ei ole voinut asiasta mainita ilman leimautumista.

    Lisäksi tulee aina mieleen, että missä määrin erilaisissa yhteyksissä naisunia tms "vedättää" jäseniään erilaisilla hokemilla ja mantroilla. Periaatteessa luulisi unionistakin löytyvän sen verran tilastoiden lukutaitoa, että jossain määrin he ovat tienneet asian oikean laidan.

    Mutta nyt kun keskustelu 20sentin erosta on saanut aivan uuden vivahteen ja ministeri meni suoraan metsikköön haastattelussaan niin juurikaan ei feministejä tämä aihe ole ainakaan palstalla puhuttanut. Tietenkään heissä ei ole mitään syytä asiaan. Hehän ovat tavallaan vain luottaneet omiinsa.

    Mutta mutta... Mitä muita mantroja vielä aukeaa oikealla tavalla meille ajan myötä....?

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Monestiko täälläkin on miehiä, jotka ovat kiistäneet tuota kuuluisaa 80sentin juttua haukuttu sovinisteiksi ja epätasa-arvon kannattajiksi... Mies ei ole voinut asiasta mainita ilman leimautumista.

    No montako kertaa? En ole nähnyt yhtään kertaa.

    Sitä paitsi tuo aloituksen juttu on luultavasti keksitty, ei olisi ensimmäinen kerta. Suomen hallituksen ohjelmassakin mainitaan miesten ja naisten 20 prosentin palkkaero.

    "Mutta nyt kun keskustelu 20sentin erosta on saanut aivan uuden vivahteen ja ministeri meni suoraan metsikköön haastattelussaan niin juurikaan ei feministejä tämä aihe ole ainakaan palstalla puhuttanut. Tietenkään heissä ei ole mitään syytä asiaan. Hehän ovat tavallaan vain luottaneet omiinsa."

    On liian helppoa tosiaan vedota siihen, että mentiin massan mukana, että jollakin muulla on vastuu. Olen täällä sanonut, että vaikeneminen tulkitaan myöntymisen merkiksi. Kun henkilö kuuluu ryhmään, hän sitoutuu myös sen ryhmän "virallisiin" mielipiteisiin, ellei hän ilmaise olevansa eri mieltä. Hiljaisuudessa on helppo allekirjoittaa väite, ei tarvitse oikeasti sitoutua mihinkään, ei ole mustaa valkoisella. Keskustelua edistäisi todella paljon se, että myös virheistä voitaisiin puhua avoimesti, keskustella siitä, mistä ne johtuivat ja miten ne voitaisiin jatkossa välttää. Puhdistaisi ilmaa, jos olisi mahdollista luottaa, että peli on rehellistä molemmin puolin.

    Tässä kärjistyy naisten edun ajamisen ja tasa-arvoon pyrkimisen välinen ristiriita. Silloin kun nainen on miestä huonommassa asemassa, naisten aseman parantuminen edistäisi sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tässä asiassa niin ei ole, naisen etua tietoja vääristelemällä ajavat henkilöt pyrkivät ihan johonkin muuhun kuin tasa-arvoon.

    Äänestä

  • stemmaa kirjoitti:

    20sentin palkkaero tuleekin sitten (jos on tullakseen) keskituntiansioista sekä keskipalkoista. Nämä erot selittyvät puhtaasti alakohtaisilla eroille, sekä ylitöiden ja urakoidenkin määrillä.

    Jos alakohtaisia eroja voidaan mieltää epätasa-arvoisiksi niin meidän pitää tällöin puhua myös alakohtaisista eroista. Siinä missä sairaahoitaja naisen palkka on pienempi kuin insinöörin niin sitä on myös sairaanhoitaja miehen palkka.

    Mutta jos puhumme vain siitä, että sukupuolten keskipalkat ovat erisuuruisia alaa huomioimatta niin meidän pitää joko nostaa tiettyjen alojen palkkoja tai laskea tiettyjen alojen palkkoja. Julkisen sektorin palkat ovatkin varmasti heikompia kuin yksityisen sektorin. Julkisen sektorien palkkojen nostaminen vaatii myös verojen nostamista. Veroprosentin nosto sinänsä tasaa eroja nettopalkoissa koska progressiivinen verotus syö suurempaa palkkaa enemmän. Toisaalta veroprosentin nostoon ei moni varmaan ole suostuvainen.

    Yksityisen sektorien palkoille ei oikein voida myöskään asettaa kattorajoja saatika sitten laskea niitä. Ammattiyhdistyksillä saattaisi olla jotain sanottavaa tähän asiaa. Varmasti ihan yksittäisellä työntekijälläkin.

    Työnarvon mittaaminen on sitten taas aivan eri asia. Onko sairaanhoitajan työ yhtä arvokasta tai arvokkaampaa kuin insinöörin? En ainakaan itse osaa vastata tuohon kysymykseen. Sairaanhoitaja saattaa hoidollaan pelastaa ihmishenkiä. Insinööri saattaa kehittää taas koneen tai koneiden turvallisuutta ja tätä kautta pelastaa ihmishenkiä. Toisaalta missä määrin mahtaa nykyihminen mitata työn arvokkuutta ihmishenkien määrässä ja missä määrin materiaalisessa hyödyssä?

    Äänestä

  • WEF kirjoitti:

    Miksi hiljaisuus olisi myöntymisen merkki? Asia on pikemminkin niin, ettei samasta aiheesta viitsi kukaan loputtomasti jauhaa. Onko Suomen hallituksellekin valehdeltu?
    http://www.esaimaa.fi/arkisto/vanhat/2006/07/13/talous/juttu2/sivu.html

    Ja se on ihan kirjoittajan omaa tulkintaa, jos sanoo miniterin menneen ihan metsään. Hyvin ja rauhallisesti ministeri selitti ja esiintyi kiihkoilevalle toimittajalla.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    20sentin palkkaero tuleekin sitten (jos on tullakseen) keskituntiansioista sekä keskipalkoista. Nämä erot selittyvät puhtaasti alakohtaisilla eroille, sekä ylitöiden ja urakoidenkin määrillä.

    Jos alakohtaisia eroja voidaan mieltää epätasa-arvoisiksi niin meidän pitää tällöin puhua myös alakohtaisista eroista. Siinä missä sairaahoitaja naisen palkka on pienempi kuin insinöörin niin sitä on myös sairaanhoitaja miehen palkka.

    Mutta jos puhumme vain siitä, että sukupuolten keskipalkat ovat erisuuruisia alaa huomioimatta niin meidän pitää joko nostaa tiettyjen alojen palkkoja tai laskea tiettyjen alojen palkkoja. Julkisen sektorin palkat ovatkin varmasti heikompia kuin yksityisen sektorin. Julkisen sektorien palkkojen nostaminen vaatii myös verojen nostamista. Veroprosentin nosto sinänsä tasaa eroja nettopalkoissa koska progressiivinen verotus syö suurempaa palkkaa enemmän. Toisaalta veroprosentin nostoon ei moni varmaan ole suostuvainen.

    Yksityisen sektorien palkoille ei oikein voida myöskään asettaa kattorajoja saatika sitten laskea niitä. Ammattiyhdistyksillä saattaisi olla jotain sanottavaa tähän asiaa. Varmasti ihan yksittäisellä työntekijälläkin.

    Työnarvon mittaaminen on sitten taas aivan eri asia. Onko sairaanhoitajan työ yhtä arvokasta tai arvokkaampaa kuin insinöörin? En ainakaan itse osaa vastata tuohon kysymykseen. Sairaanhoitaja saattaa hoidollaan pelastaa ihmishenkiä. Insinööri saattaa kehittää taas koneen tai koneiden turvallisuutta ja tätä kautta pelastaa ihmishenkiä. Toisaalta missä määrin mahtaa nykyihminen mitata työn arvokkuutta ihmishenkien määrässä ja missä määrin materiaalisessa hyödyssä?

    "Jos alakohtaisia eroja voidaan mieltää epätasa-arvoisiksi niin meidän pitää tällöin puhua myös alakohtaisista eroista. Siinä missä sairaahoitaja naisen palkka on pienempi kuin insinöörin niin sitä on myös sairaanhoitaja miehen palkka."

    Juuri näin, miespuolinen sairaanhoitaja ei ole paremmassa asemassa kuin naispuolinen. Omalla alallani pätkätyöt ovat yleisiä ja ala on naisvaltainen. Monesti puhutaan siitä, miten pätkätyöt ovat naisten ongelma jne., mutta en ole miehenä yhtään sen paremmassa asemassa. Huoli naisten asemasta on sitä kautta ymmärrettävissä, että ongelma koskee useampia naisia, mutta on mielestäni hieman arveluttavaa, jos ei muistuteta, että saman alan miehiä ongelma koskettaa samalla lailla.

    Samasta työstä sama palkka, sama asema kaikille alan työntekijöille sukupuolesta riippumatta, se on tasa-arvoa, joka on toteutunut. Alakohtaiset erot muodostavat laajemman kysymyksen, kuten hienosti selitit. Niistä pitää tietysti käydä keskustelua.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Monestiko täälläkin on miehiä, jotka ovat kiistäneet tuota kuuluisaa 80sentin juttua haukuttu sovinisteiksi ja epätasa-arvon kannattajiksi... Mies ei ole voinut asiasta mainita ilman leimautumista.

    Lisäksi tulee aina mieleen, että missä määrin erilaisissa yhteyksissä naisunia tms "vedättää" jäseniään erilaisilla hokemilla ja mantroilla. Periaatteessa luulisi unionistakin löytyvän sen verran tilastoiden lukutaitoa, että jossain määrin he ovat tienneet asian oikean laidan.

    Mutta nyt kun keskustelu 20sentin erosta on saanut aivan uuden vivahteen ja ministeri meni suoraan metsikköön haastattelussaan niin juurikaan ei feministejä tämä aihe ole ainakaan palstalla puhuttanut. Tietenkään heissä ei ole mitään syytä asiaan. Hehän ovat tavallaan vain luottaneet omiinsa.

    Mutta mutta... Mitä muita mantroja vielä aukeaa oikealla tavalla meille ajan myötä....?

    Saatat olla oikeassa. Joskus ajatellut että femakot "vedättävät" mutta onpa tosiaan unohunut tuo että osaa heistä on myös "vedätetty".

    Erityisesti televisiomedian valta suhteessa kansalaiskeskusteluun on pyhittävää.

    Nyt joutuu odottamaan että milloin sinne mediaan saadaan kriittinen ohjelma tuosta UTH tutkimuksesta, vasta sitten tuokin asia on "olemassa".

    Vasta sitten toopekin sen "tajuaa". Kun siitä on tehty tv ohjelma.

    About...

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    20sentin palkkaero tuleekin sitten (jos on tullakseen) keskituntiansioista sekä keskipalkoista. Nämä erot selittyvät puhtaasti alakohtaisilla eroille, sekä ylitöiden ja urakoidenkin määrillä.

    Jos alakohtaisia eroja voidaan mieltää epätasa-arvoisiksi niin meidän pitää tällöin puhua myös alakohtaisista eroista. Siinä missä sairaahoitaja naisen palkka on pienempi kuin insinöörin niin sitä on myös sairaanhoitaja miehen palkka.

    Mutta jos puhumme vain siitä, että sukupuolten keskipalkat ovat erisuuruisia alaa huomioimatta niin meidän pitää joko nostaa tiettyjen alojen palkkoja tai laskea tiettyjen alojen palkkoja. Julkisen sektorin palkat ovatkin varmasti heikompia kuin yksityisen sektorin. Julkisen sektorien palkkojen nostaminen vaatii myös verojen nostamista. Veroprosentin nosto sinänsä tasaa eroja nettopalkoissa koska progressiivinen verotus syö suurempaa palkkaa enemmän. Toisaalta veroprosentin nostoon ei moni varmaan ole suostuvainen.

    Yksityisen sektorien palkoille ei oikein voida myöskään asettaa kattorajoja saatika sitten laskea niitä. Ammattiyhdistyksillä saattaisi olla jotain sanottavaa tähän asiaa. Varmasti ihan yksittäisellä työntekijälläkin.

    Työnarvon mittaaminen on sitten taas aivan eri asia. Onko sairaanhoitajan työ yhtä arvokasta tai arvokkaampaa kuin insinöörin? En ainakaan itse osaa vastata tuohon kysymykseen. Sairaanhoitaja saattaa hoidollaan pelastaa ihmishenkiä. Insinööri saattaa kehittää taas koneen tai koneiden turvallisuutta ja tätä kautta pelastaa ihmishenkiä. Toisaalta missä määrin mahtaa nykyihminen mitata työn arvokkuutta ihmishenkien määrässä ja missä määrin materiaalisessa hyödyssä?

    Noin puolet 20 prosentin palkkaerosta selittyy eri ammateilla. Toinen ´virhe on luulla, että tämä ero johtuisi julkisen ja yksityisen sektorin palkkauksista. http://www.tsr.fi/tutkimus/tutkittu/hanke.html?id=100143

    Näitä eroja voidaan myös pienentää
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Selvitys Naisten ja miesten palkkaeroja voidaan pienentää/1135220987213

    "Keskimäärin palkkaero on noin 530 euroa kuussa. Luvusta on siivottu osa-aika- ja ylitöiden vaikutus.
    Osa palkkaeroista selittyy sukupuolten välisellä eriytymisellä: naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja samankin työntekijän palveluksessa eri tehtävissä.
    Esimiehistä naisia on vain 30 prosenttia."

    Äänestä

  • WEF kirjoitti:

    "Jos alakohtaisia eroja voidaan mieltää epätasa-arvoisiksi niin meidän pitää tällöin puhua myös alakohtaisista eroista. Siinä missä sairaahoitaja naisen palkka on pienempi kuin insinöörin niin sitä on myös sairaanhoitaja miehen palkka."

    Juuri näin, miespuolinen sairaanhoitaja ei ole paremmassa asemassa kuin naispuolinen. Omalla alallani pätkätyöt ovat yleisiä ja ala on naisvaltainen. Monesti puhutaan siitä, miten pätkätyöt ovat naisten ongelma jne., mutta en ole miehenä yhtään sen paremmassa asemassa. Huoli naisten asemasta on sitä kautta ymmärrettävissä, että ongelma koskee useampia naisia, mutta on mielestäni hieman arveluttavaa, jos ei muistuteta, että saman alan miehiä ongelma koskettaa samalla lailla.

    Samasta työstä sama palkka, sama asema kaikille alan työntekijöille sukupuolesta riippumatta, se on tasa-arvoa, joka on toteutunut. Alakohtaiset erot muodostavat laajemman kysymyksen, kuten hienosti selitit. Niistä pitää tietysti käydä keskustelua.

    Usein asioista puhutaan sukupuolittuneesti, vaikka jokin asia koskisi myös toista sukupuolta. Esim syrjäytymisestä puhutaan usein meisten ongelmana, vaikka ongelma koskee myös naisa.

    Äänestä

  • jep, kirjoitti:

    On tosiaan mielenkiintoista, että useinkaan syrjäytymisestä tai pätkätöistä ei puhuta mainitsematta, kenen ongelmia ne ovat, vaikka pelkän ongelman mainitseminen riittäisi. Johtuuko tämä niistä henkilöistä, jotka ajavat naisten tai miesten etuja, liittyykö tämä johonkin peliin tai jopa haluun korostaa, kuinka meillä on vaikeaa ja teillä helppoa? Ongelma kuitenkin on sama, kosketti se ketä tahansa.

    Tosi hyvä huomautus.

    Äänestä

  • tietysti tulee kirjoitti:

    Noin puolet 20 prosentin palkkaerosta selittyy eri ammateilla. Toinen ´virhe on luulla, että tämä ero johtuisi julkisen ja yksityisen sektorin palkkauksista. http://www.tsr.fi/tutkimus/tutkittu/hanke.html?id=100143

    Näitä eroja voidaan myös pienentää
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Selvitys Naisten ja miesten palkkaeroja voidaan pienentää/1135220987213

    "Keskimäärin palkkaero on noin 530 euroa kuussa. Luvusta on siivottu osa-aika- ja ylitöiden vaikutus.
    Osa palkkaeroista selittyy sukupuolten välisellä eriytymisellä: naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja samankin työntekijän palveluksessa eri tehtävissä.
    Esimiehistä naisia on vain 30 prosenttia."

    "Osa palkkaeroista selittyy sukupuolten välisellä eriytymisellä: naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja samankin työntekijän palveluksessa eri tehtävissä.
    Esimiehistä naisia on vain 30 prosenttia."

    Niin... No.. Tasa-arvoa työtehtäviin? Kaikkiin työtehtäviin saman verran miehiä ja naisia? Johtajiksi joka paikkaan saman verran miehiä ja naisia? Joka alalle saman verran miehiä ja naisia?

    Koskahan tähän tulee joku tolkku?

    Äänestä

  • WEF kirjoitti:

    On tosiaan mielenkiintoista, että useinkaan syrjäytymisestä tai pätkätöistä ei puhuta mainitsematta, kenen ongelmia ne ovat, vaikka pelkän ongelman mainitseminen riittäisi. Johtuuko tämä niistä henkilöistä, jotka ajavat naisten tai miesten etuja, liittyykö tämä johonkin peliin tai jopa haluun korostaa, kuinka meillä on vaikeaa ja teillä helppoa? Ongelma kuitenkin on sama, kosketti se ketä tahansa.

    Tosi hyvä huomautus.

    Pätkätyöt ovat naisten ja myös yhteiskunnallinen ongelma, näin on koska pätkätöitä käytetään suunitelmallisesti naisten työelämän esteenä. Syynä tähän on luonnollisesti äitiys- ja perhevapaista aiheutuvat menot. Pätkätöitä on kahdenlaisia. Valtionhallinnossa pätkätöitä on usein siksi, koska työtehtävät ovat riippuvaisia rahoituksen järjestymisestä, työt ovat siis projektiluontoisia, näin on etenkin useilla tutkijoilla. Projektiluontoisuus tarkoittaa sitä, että jos rahoitus lopetetaan valtioin toimesta, ei palkanmaksu varaa ole.

    Kuntapuolella pätkätöitä on perustyössäkin ja tämä on selkeästi syrjivää ja asenteellista. Virkoja/toimia ei vakinaisteta siksi, koska tiedossa on jopa laskennallinen prosentti määrä, joka jää äitiyslomalla vakinaistamisen jälkeen. Muistaakseni HYKSI.ssä puhuttiin joskus jopa 20% prosentin luokaa olevasta poistumasta, nuorten hoitajien virkojen vahvistamisen jälkeen. Luku herätti minun huomiotani, koska se vaikuttaa kohtuuttoman suurelta. Pätkätyöt ovat näin ongelma myös yhteiskunnalisesti, koska ei ole järkevää siirtää lasten saamista kovin myöhäiseksi.

    Pätkätyöt koskaettavat molempia sukupuolia, mutta pätkätöiden yleisyys on tavanomaisempaa naisvaltaisilla työaloilla, siksi siitä naisten ongelmana puhutaan. Pätkätöiden tarkoituksenmukainen teettäminen on kohtuutonta ihmisten kyykyttämistä ja lyhytnäköistä yhteiskuntapolitiikkaa.

    Äänestä

  • old_profile_16943 kirjoitti:

    "Pätkätyöt ovat naisten ja myös yhteiskunnallinen ongelma, näin on koska pätkätöitä käytetään suunitelmallisesti naisten työelämän esteenä."

    Olen tehnyt pätkätöitä ja olen mies. Jos katsot asiaa noin sukupuolittuneesti, näet ihan mitä haluat.

    "Pätkätyöt koskaettavat molempia sukupuolia, mutta pätkätöiden yleisyys on tavanomaisempaa naisvaltaisilla työaloilla, siksi siitä naisten ongelmana puhutaan."

    Niin puhutaan, koska sinunkaltaisesi NAISET haluavat puhua siitä niin. Sanoin, että ongelma on sama, kosketti se ketä tahansa. Mutta niin, ei se minun ongelmani sinua haittaa, olenhan mies.

    Äänestä

kiinnostaa

Äänestä
  • viime sunnuntain mullikka, siis savon sanomat. :)

    Äänestä

Minkä takia täällä jaksaa pyöriä tämä pikkusieluisten ryhmä, joilla ei ole muuta tekemistä kuin poistella viestejä?

Kirjoitin just kaksi vastausta, yhden Mi-yesille ja toisen Tristarille, ja samassa ne läks. HALOO!!
Ei taida maksaa vaivaa paljon kirjotella.

Äänestä
  • Sama homma. Aloin jo epäillä tässä järkeäni kun olin aivan varma kirjoittaneeni tähän..

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Sama homma. Aloin jo epäillä tässä järkeäni kun olin aivan varma kirjoittaneeni tähän..

    ***

    jonkun toisen järkeä!!
    :)

    Äänestä

Aiheesta on kirjoitettu niin paljon, ettei millään viitsisi vaivautua enää TAAS kirjoittamaan. Samat mieshenkilöt ihmettelevät kuukaudesta ja vuodesta toiseen "viattomasti aivan" naisväen "harhaa" pienemmistä palkoista. Eivätkö vastaukset mene millään otsalohkoon?

Suomessa siis tilastotieteilijät, tutkijat, media ja koko hallitus on harhaanjohdettu, vain palstan miesväki ja yksi vihreä naisvaltuutettu tiedostavat valehtelun. Jees.

Jo VATTin tutkimus selvitti, että täsmälleen saman yrityksen täsmälleen samaa työtä tekevillä samanikäisillä ja työkokemukseltaan vastaavilla työntekijöillä on 3-6% palkkaero säännöllisissä kuukausiansioissa miesten hyväksi. Suurimmat erot hoidetaankin sitten nimitysteitse, miehiä suositaan korkeampaan palkkaan oikeuttavissa nimityksissä - jostain kumman syystä. Mitä ylemmäs hierarkkiassa mennään, sitä enemmän miehiä suositaan.

Saman koulutuksen ja työkokemuksen omaavat naiset eivät voi totaalisesti ja järestään olla niin paljon huonompia työssään, että kymmenien prosenttien erot uratiessä ovat "luonnollisia", perusteltuja, muuten kuin että miesten suosiminen on ilmiselvää. Epäkohdat synnytysikäisten naisten kohtelussa ovat päällimmäisin syy, yhteiskunnassa ei ole nähty hyväksi korjata naisia sortavaa vääryyttä.

Kaiken lisäksi teollisuusliittoperiaatteella tilastoiduilla yksityisaloilla, kuten rahoitusalalla (vakuutus, pankit) ero hyppää suorastaan silmille. V. 2005 vakuutusalalla suoritustason naisten palkkaero miehiin verrattuna on 22,5%, pankeissa naiset sentään saavat jo 88% miesten keskipalkoista.

http://www.vvl.fi/lehti2005.htm#Palkkaerot_kutistuvat_–_mutta_tuskastuttavan_hitaasti

Räikeimmät palkkaerot ovat yksityissektorilla. Julkissektorin palkkaerot ovat pienet tai niitä ei juuri ole. Nimityspolitiikassa sielläkin saadaan tietysti miehet nopeammin pomoiksi ja paremmille palkkaluokille, huippuvirat on yleensä sananmukaisesti "miehitetty".

Naurettavaa tuo jatkuva sovinistinen disinformaatio, jossa selitetään pois sukupuolittuneet palkkaerot, rekrytointierot, pätkätyöerot, urakehitys ja sukupuolittuneiden ammattialojen räikeän eriarvoinen rahallinen arvostaminen. Miesuhoinen omahyväinen lässytys ei tule lakkaamaan, ennenkuin naisalat aidon röyhkeästi alkavat lakkoilla, vaikka kansalta menis henki hoidotta jäämiseltään.

Äänestä
  • että ei se ole vääryys tai sortoa, että miesvaltaisilla aloilla etujärjestöt, siis ammattiliitot, ajavat voimakkaasti jäsenistönsä etuja, eivätkä hymistele niinkuin esm tehy tai super, jotka ovat naisvaltaisten alojen järjestöjä. naiset voivat muutenkin hakeutua miesvaltaisille aloille rakennustelineiltä putoilemaan ja rekkaa ajamaan, laivoja lastaamaan, paperia valmistamaan ja atomivoimaloita hitsailemaan tai metsäkoneen käyttäjiksi motomiehiksi eikä jäädä sinne tehyn leipiin hymistelemään.

    raskaus, synnyttäminen ja äitiys on reaalinen handycappi naisille, ei siihen ole miehille vastinetta.

    Äänestä

  • "Naurettavaa tuo jatkuva sovinistinen disinformaatio, jossa selitetään pois sukupuolittuneet palkkaerot, rekrytointierot, pätkätyöerot, urakehitys ja sukupuolittuneiden ammattialojen räikeän eriarvoinen rahallinen arvostaminen. Miesuhoinen omahyväinen lässytys ei tule lakkaamaan, ennenkuin naisalat aidon röyhkeästi alkavat lakkoilla, vaikka kansalta menis henki hoidotta jäämiseltään."

    Olen naisvaltaisella alalla, saanut saman palkan kuin nainen vastaavasta työstä, tehnyt pätkätöitä, nyt työttömänä. Olen varmasti sovinisti, kun sanon, että en ole yhtään sen paremmassa asemassa kuin alallani olevat naiset, en missään suhteessa. En näe mitään epätasa-arvoa, vaan tasa-arvoa siinä, että olen työtön. Haluatko nyhtää minulta vielä korvauksen, mitä minulta pitää ottaa tästä, että en olisi riistäjä, alistaja ja miessika? Mitä vielä haluat? Jos pystyt perustelemaan, vie vaikka siemenperunat, täältä kyllä lähtee sorretuille naisille.

    Äänestä

  • Palkat neuvotellaan yksityisellä sektorilla ITSE.
    Jokainen palkkaansa tyytymätön voi katsoa peiliin jos palkka ei vastaa odotuksia. Jokainen myy työpannoksensa valisemmalla hinnalla - jos saa kaupaksi. Ostajan (työnantajan) on ehdottomasti voitava itse päättää miten arvostaa hakijan ominaisuuksia.

    Korkeastikoulutetuille naisille pitää varmaankin järjestää lisäkoulutusta jotta uskaltavat pyytää palkaa kykyjensä mukaan.

    Feministit voisivat ruikuttamisen sijaan perustaa yhtiöitä jossa heillä on sitten täysi valta & vapaus palkanmaksu, johtiryhmän ja hallituksen kokoonpanoon määrittelyssä. Omituista että koulutetut, osaavat ja älykkäät ihmiset eivät pysty siihen vaan ruikuttavat näitä valtaoikeuksia
    muiden perustamissa yhteisöissä. Mikä mättää ?

    Äänestä

  • WEF kirjoitti:

    "Naurettavaa tuo jatkuva sovinistinen disinformaatio, jossa selitetään pois sukupuolittuneet palkkaerot, rekrytointierot, pätkätyöerot, urakehitys ja sukupuolittuneiden ammattialojen räikeän eriarvoinen rahallinen arvostaminen. Miesuhoinen omahyväinen lässytys ei tule lakkaamaan, ennenkuin naisalat aidon röyhkeästi alkavat lakkoilla, vaikka kansalta menis henki hoidotta jäämiseltään."

    Olen naisvaltaisella alalla, saanut saman palkan kuin nainen vastaavasta työstä, tehnyt pätkätöitä, nyt työttömänä. Olen varmasti sovinisti, kun sanon, että en ole yhtään sen paremmassa asemassa kuin alallani olevat naiset, en missään suhteessa. En näe mitään epätasa-arvoa, vaan tasa-arvoa siinä, että olen työtön. Haluatko nyhtää minulta vielä korvauksen, mitä minulta pitää ottaa tästä, että en olisi riistäjä, alistaja ja miessika? Mitä vielä haluat? Jos pystyt perustelemaan, vie vaikka siemenperunat, täältä kyllä lähtee sorretuille naisille.

    No toistetaan. Julkisen sektorin palkkaluokkiin sijoittuvat palkat ovat tietenkin sukupuolineutraaleja, kuten kirjoitin. Muu olisi lainvastaista. En väittänyt, ettei miehiä olisi pätkätöissä, naisia on vain niissä enemmän kuin miehiä. Sp.suosinta, silloin kun sitä julkissektorilla tapahtuu, hoituu ylennysten kautta. Silläkin vinoumaväylällä on nykyään esteitä ja kompastelua yhä enemmän, koska kilpailevat hakijat ovat löytäneet valitustien, tutkinnot ja kokemus painavat vaa'assa, mikäli uskaltaa valittaa. Se voi koitua myös naisten eduksi syrjintätapauksissa, mutta miesten myös.

    Yleensäkin suoritustasolla miesten ja naisten palkkaus on lähempänä toisiaan tai samalla tasolla, kuin hierarkian ylemmillä portailla ja ns. hyvinpalkatuissa töissä. Tämänkin kirjoitin.

    En ymmärrä ruikuttavaa sävyäsi, en syyttänyt sinua alistamisesta ja riistämisestä tai mitä pitkässä litaniassasi luetteletkaan, kehoitan sinua kantamaan sukupuolesi kunnialla ja olemaan rehellinen. Sitä rehellisyyttä on myös se, ettei vääristele tilastoja ja selvää faktaa.

    Äänestä

  • palkkaaja kirjoitti:

    Palkat neuvotellaan yksityisellä sektorilla ITSE.
    Jokainen palkkaansa tyytymätön voi katsoa peiliin jos palkka ei vastaa odotuksia. Jokainen myy työpannoksensa valisemmalla hinnalla - jos saa kaupaksi. Ostajan (työnantajan) on ehdottomasti voitava itse päättää miten arvostaa hakijan ominaisuuksia.

    Korkeastikoulutetuille naisille pitää varmaankin järjestää lisäkoulutusta jotta uskaltavat pyytää palkaa kykyjensä mukaan.

    Feministit voisivat ruikuttamisen sijaan perustaa yhtiöitä jossa heillä on sitten täysi valta & vapaus palkanmaksu, johtiryhmän ja hallituksen kokoonpanoon määrittelyssä. Omituista että koulutetut, osaavat ja älykkäät ihmiset eivät pysty siihen vaan ruikuttavat näitä valtaoikeuksia
    muiden perustamissa yhteisöissä. Mikä mättää ?

    Palkkaajana tiedät vastauksen itsekin. Muita varten tehdäänpä kuviteltu tilanne: akateemista tutkintoa edellyttävään ammattityöhön haetaan nuorta henkilöä, alustavan, muodollisen seulan on läpäissyt 30 naista ja 10 miestä, vain yksi valitaan. Hakijat ovat jokseenkin tasapäisiä. Kenet erilaisten valintavaiheiden jälkeen lopulta otat? Ettei vain olisi yksi niistä kymmenestä. Se nääs ei synnytä.

    Vaikka joku naisista olisi huippuhyvä, häntä ei todennäköisesti valita, koska ei oikeastaan haeta huippuja, ne voivat vaihtaa firmaa piankin, haetaan tasaisen pystyvää. Tuttu tilanne?

    Naiset koettavat parantaa potentiaalisen synnyttäjän/perhevapaiden pitäjän asemaansa pienemmillä palkkapyynnöillä, se on opittu kantapään kautta. Tiedän tämän oikein hyvin, palkkaan ajoittain osastolleni väkeä minäkin.

    Mitä yhtiöiden perustamiseen tulee, niin synnyttäjien ja pienten lasten äitien lienee vaikeampi paneutua täyspäiväisesti yritysten perustamisiin ja bisnisten hoitoon, mistä ne saisivat sellaiset ukkokullat, jotka suostuvat uhrautumaan kersoilleen päivästä toiseen?

    Ihmetyttää palstoilla lilluva naisia halventava asenne, onko se a) tyhmyyttä b) hurskastelua c) retorista kärjistämistä d) silkkaa sovinismia?

    Parinkymmenen vuoden päästä on työvoimapulaa. Tuskin ent. itäblokin maista, Aasiasta ja Afrikasta saadaan täsmätöihin sopivia, kieltäosaavia ammattilaisia riittävästi. Naiset ovat meillä keskimäärin paremmin koulutettuja kuin miehet. Katsotaanpa, mikä vinkuna silloin käy palstoilla, myös niistä johtoryhmä- ja hallituspaikoista. Miesväen itku varmaankin samaan tapaan, kuin tänä päivänä poikien "koulusorrosta", heh.

    Äänestä

  • Soh-vi kirjoitti:

    Olipas sovinistista paatosta. Jäikö vielä jotain sanomatta siitä, miten naiset ovat niin mainioita ja mahtavia? Voisit lopettaa tuon oman ruikutuksesi ja keskittyä sinulle tarjottuihin faktoihin. Kuvitteelliset tilanteet sinun on parempi jättää syrjään. Satujen löpertely ei tee sinusta tai muistakaan hullua hurskaampaa.

    Otetaampa esimerkkisi hieman muunneltuna: akateemista tutkintoa edellyttävään ammattityöhön haetaan nuorta henkilöä, alustavan, muodollisen seulan on läpäissyt 10 naista ja 30 miestä, vain yksi valitaan. Hakijat ovat jokseenkin tasapäisiä. Kenet erilaisten valintavaiheiden jälkeen lopulta otat? Ettei vain olisi yksi niistä kymmenestä. Siitähän saisi vaikka juttukaverin näiden hölynpölyjen päivittelyyn.

    Alkuperäisesi on typeryydessään yhtäpitävä ja vielä sovinistinen riemuhuuto kaiken kukkuraksi. Uskotko, että saat mitään realliarvoa vauhkoamisellesi muidenkin kuin vesikauhuisten toveriesi rinnalla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

manna gryn kirjoitti:

kuopion kaupunginhallitus poisti tasa-arvosuunnitelmastaan kohdan "edellä olevan taulukon perusteella voidaan todeta, että miehen euro on edelleen naisen 0,80 euroa". poistoesitystä vaatineen vihreiden EEVA heinosen mukaan "tämä on ihan täyttä soopaa. minua rupesi asia jurppimaan ja totesin, että jos tässä on virheellisiä tietoja, niin ne on poistettava."

aiheen arkuutta kuvastaa se, että kaupunginhallituksen puheenjohtajan mielestä yksikään mies ei olisi uskaltanut poistoesitystä tehdä.

semmosia tossun alla eläjiä savossa. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu