Gustav Björkstrand on Porvoon uusi piispa. Alustavien tulosten mukaan hän sai 308 ääntä eli 66,8%. Henrik Perret sai 146 ääntä (31,7%).
Björkstrand uusi piispa
Tervettä järkeä
17959
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen pettynyt.
No, luterilaisuus näyttäytyy taas kerran sangen elinvoimaisena ja nuorekkaana kristinuskon haarana, kun piispaksi tulee eläkeläinen! Ilmeisesti professorin ja kansanedustajan eläkkeet eivät riittäneet turvaamaan perheen toimeentuloa...
Eipä haittaa. Olen päättänyt liittyä katoliseen kirkkoon.
Minkäs ikäisiä paavit yleensä ovat?
No, jos tuolle linjalle lähdetään voidaan todeta, että katolinen kirkko näytti elinvoimaisuutensa ja nuorekkuutensa keväällä 2005 valitessaan tuolloin 78-vuotiaan kardinaali Ratzingerin paaviksi. Ensi keväänä 80 vuotta täyttävä Ratzinger ei kuitenkaan paaviksivalinnan aikaan ollut eläkeläinen, mikä lienee katsottava hänelle ansioksi.
Sama lähes 80-vuotias paavi Benedictus XVI kutsui viime kesänä nuorisoa yhteiseen rukoustapahtumaan Kölniin. Paikalle tuli pitkälti toista miljoonaa nuorta.
Luterilaisena voitkin ehdottaa tuolle Paarman Jukalle tai vaikka Koivurannan Kustaalle, että hekin kutsuisivat Luther-nuorisoa yhteiseen rukoustapahtumaan! Jään odottamaan suurta, miljoonien nuorten vaellusta...
Suomessa kirkon nuorisopäivät kokoaa toistakymmentätuhatta nuorta vuosittain. Katolisilla ei täällä ole yhtä suurta tapahtumaa.
Paavi on koko maailman tuntema kirkon johtaja, Jukka Paarma tunnetaan Suomessa, pohjoismaissa.
Toisaalta kokoontumisia on suuria ja pieniä. Uskontojen paremmuutta ei niin ratkaista, objektiivisesti tuskin muullakaan tavalla. Jokainen arvostaa omaa uskonsuuntaansa, toivottavasti muitakin.
Lutherin suku ei ole ADAM -suvusta ja siksi ne tappoi ADAM -suvun jäseniä ja leimasi kaikki syntisiksi pakanoiski y.m. mitä ADAM -suvusta on kerrottu kuluneen 500 -vuoden aikana.
ADA -nimessä A Nainen ja A Mies, D on "vaaka, tasa-arvo" ja sitä ei Lutherin suku tuntenut. Ei taida täysin vieläkään. ADAMI -nimessä MI on "lapsi".
http://www.suomalaiset.org
Tämä oli selvää jo ennen äänestystä :)
perretillä oli raskas taakka: teologinen Instituutti. Hänellä olisi voinut olla mahdollisuuksiakin ilman sitä painolastia. Toisaalta taas, hänen 1990-luvun lopun kannan otot katolisen kirkon kanssa tehtävää ekumeenisen työn vastustamista koskien oli toinen taakka.
Kolmas oli taakka oli se, että hän ei olisi suorittanut viran edellyttämiä tehtäviä: ts. hän ilmoitti etukäteen, ettei tulisi vihkimään papeiksi muuta kuin sellaisia, jotka häntä itseään sattuvat miellyttämään (ts. hän ei vihkisi naisia papeiksi).
Björkstrand on nyt sitten virassaan viisi vuotta, jonka jälkeen valitaan seuraava piispa.
Kaikki hyvin auringon alla :)
hiippakunnan piispaksi olisi ollut koko hiippakunnan tuho, koska se olisi tullut naispappeuden vastustajien hiippakunnaksi. Ruotsinkieliset olisivat liityneet suomenkielisiin hiippakuntiin. naispappeuden vastustajien äänekäs vähemmistö olisi pikkuhiljaa ajaneet naiset nyrkin ja hellan väliin kotiorjiksi.
Onko naispappeus Raamatun ilmoittama muoto seurakunnan kaitsijan virasta?
Raamatussa on pappeutta koskevia määräyksiä VT:n puolella. Muun muassa kymmenykset papeille ovat sieltä poimittuja.
Jeesus ei puhunut papeista eikä kehottanut rakentamaan kirkkoja kansan mielen ylennykseksi.
Joten pappeus on jo sinällään nykymuotoisina virkapaikkoina pielessä.
Englannissahan kveeverien suuntaus on juuri tätä mieltä. Ei pidä olla pappeja.
Mitä ovat Jeesuksen valitsemat opetuslapset, joille Jeesus kutsumisen ja asettamisen kautta antoi apostolin viran?
Onkohan Paavali menetellyt oikein, kun perustamiinsa seurakuntiin asetti kaitsijat? Seurakunnan kaitsija yhden vaimon mies. Paimen virka on Kristus-esikuvallinen. Lähtikö sana teistä, vai tuliko se teidän tykönne?
Onko kirkossakin joku hurrikiintiö, että osan piispoista ja papeista on oltava RKP:stä?
eikö se sieltä se niin kutsuttu sivistys ja kristinusko tullu,ja sen tason mukaan 2000 -luvulla palvotaan kyynärpäitä
onko tietoa meneekö pakkoruotsituksen pakkoverorahat osittain kirkolle?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001412&posting=22000000020221528
''Suomen kielessä laskeminen ei tarkoita vain matematiikkaa (NUMERO), vaan laskeminen on myös alas siirtämistä (NIMI). Kun tietää kirjainten sisäisen tarkoituksen, voi ohjeita seuraten siirtää kirjaimet yläosasta ÅÄÖA kirjainten paikalle. AA:ssa on arvo 666 ja numero siirtyy pedon nimessä olevaan viimeiseen kirjaimeen. ''
http://www.suomalaiset.org/cgi-bin/kieligenetiikka/sivu.pl?nayta=antikristus3&linkit=tietouslinkit
En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!
" Synti on Jumalaa vastaan rikkomista. En minä tai sen enempää kukaan mukaan ihminen tuomitse tai syytä, sen tekee syntinen itse itselleen. "
Se on totta. Koska kukaan ei tehnyt syntiä sen nykyisessä merkityksessä ennenkuin syntinen toi synnin kaikessa mahdollisessa muodossaan ja pakotti sen synnin kaikissa muodoissa.
" Jumala ei jätä rankaisematta pahoja tekoja. Ihmisilläkin on tuomioistuimet. "
Se on totta.
" Ihmiset keskenään myös tuomitsevat sääntöjen ja lakien rikkomisesta. Jos ihmisillä on kerran oikeudentaju, eikö sitten Jumalalla ? "
Se on totta. Jos 666 kutsuu 1 syntiseksi, on se kunnianloukkaus. Siitä pitää tehdä poliisi-ilmoitus.
" Ei Jumala tuomitse mitään kansaa yksin, vaan tuomiolle joutuvat kaikki kansat. Siellä ovat ruotsalaisten lisäksi suomalaiset, norjalaiset, jenkit ja kanukit, israelilaiset, palestiinalaiset, kiinalaiset, intialaiset, etc. "
Ei ole. Koska kansat jotka jo ammoisista ajoista saakka on kirjoitettu n.k. Karitsan Kiriaan on ja pysyy siellä. Kansa joka levitti syntiä synillä sille on annettu ehto ( siksi sille "annettiin valtaa" ) jotta se kehittyisi: Kehity henkisesti tai katoat. Ilmeistä on että kehitystä ei ole tapahtunut koska 2006 kysytään samoja kysymyksiä kuin 1000 vuotta sitten ja palvotaan kyynärpäitä y.m.
" En väitä etteikö raamattu sisältäisi salaisuuksia. Niistä voi lukea netissä bible codes, gematria.. jne. Niistä ehkä viisaat voivat ennustaa jotain.. Itse en lähde kommentoimaan salatieteitä. "
Minä voin kommentoida salatiedettä siten että se on yhtä hukassa kuin kusi sukassa koska tieto perustuu VÄÄRIIN arvoihin. Ihan samalla tavalla kuin nykyinen Noita-Uskonto perustuu vääriin arvoihn - se perustuu kristinuskon aikanaan levittämään propagandaan. Nykyinen Noita-uskonto on kristinuskon aikanaan levittämästä propagandasta kehittynyt lahko. Propaganda puolestaan perustui lyhyesti siihen että kaikki lukutaitoiset piti tappaa ja "taikamerkit" kiellettiin.
Sama koskee nykyistä Saatana -uskontoa ja Saatanan palvontaa joka perustuu tarinoihin kristinuskon varhaishistoriasta. Riippuen aikakausedta ihmisiä kidutettiin, poltetiin, keitettiin, grillattiin ja syötiin. Ne maalaukset ja kuvaukse mitä Saatanasta ja Helvetistä on kuvaa kristinuskon varhaishistoriaa. Saatana oli Goottien kuningas eikä mikään henkiolento. Saatana ja sen kansa oli ihmissyöjiä. Niilä peloteltiin myöhemmin ihmiset uskoon. Nykyinen kyynärpään ja muiden "pyhien luiden" palvominen kristinuskossa on kaikua niiltä ajoilta. Niin eläimetkin tekevät, luun päältä syödään liha, sen jälkeen se kaivetaan maahan, ja aina silloin tällöin se kaivetaan ylös, herkutellaan, ja piilotetaan jälleen.
" Se, mitä mistäkin yksittäisestä sanasta keskellä raamattua saadaan kääntelemällä ja pätkimällä, ei ole minkäänlaista todistusvoimaa minulle.. Jokainen voi käyttää tällatavoin raamatunsanoja omiin tarkoitusperiinsä sopivasti. "
Ja sitä on tehty ahkerasti kuluneen 500 vuoden aikana - siksi meillä on 1000 ja 100 eri lahkoa. Se mitä pätkijät ei ole huomioineet on kirjainten numeeriset arvot. Ne ei ole siellä vain ja ainoastaan kirjoituksen pinnallista tarkastusta varten, vaan ne ovat myös siellä kirjoituksen hengellistä tarkastusta varten. Nimittäin se on niin että siellä mistä alkuperäiset sanat ovat peräisin, siellä ei ole tulkintavaihtoehtoja.
Koskien vääriä profeettoja
"
15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [7:15-20: Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2]
16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. [Jaak. 3:12]
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. [Matt. 3:10 ]
20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.
21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. [7:21-23: Luuk. 6:46, 13:25-27 : Hoos. 8:2; Matt. 25:11]
22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' [Matt. 13:41,42, 25:12,41] "
Puu kasvaa juuresta. Kuinka monta väärää profeettaa löytyy Suomen historiasta niiden joukosta jotka toi "sivistyksen ja kristinuskon"? Kuinka monta valetta on kerrottu Suomen kansasta kuluneen 500 vuoden aikana? kuinka monta väärää käsitystä on viljelty oikeana ja aitona oppina johtaen kansan harhaan? Kuinka monta valetta kerrotaan tänään siltä pohjalta mitä kuluneen 500 vuoden aikana on kerrottu?
Kun nykyään katsomme puuta ja näemme sen kokonaisuudessaan, sen puun hedelmistä (historia) me heidät tunnistamme. Vain syntinen levittää syntiä kaikessa sen muodossa (historia) ja se mistä synnin puu kasvaa, se on synnin alkuperä.
Tuomiopäivänä synnin alkuperä revitään juurineen ylös ja heitetään tuleen. Sen mukana menee kaikki jotka sitä palvovat tai kumartavat.
" Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. ".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001412&posting=220000000 20221528