En tiedä, oliko liian vaikea uni tulkittavaksi, kun en saanut tähän aiemmin vastausta, mutta laitan suoraan sinulle, jos osaisit tulkita.Kiitokset jo etukäteen,jos viitsit tulkata.
Unen alku jäi hämäräksi. Roikuin jonkun kaverini kanssa jostakin hupihärvelistä pää alaspäin ja alla oli meri, jossa oli ihmisiä ja laitteita. Meidät oli määrä pudottaa mereen, se kuului huviin. Uiskentelin meressä ja olin jäädä laivan kokan alle, mutta ehdin väistää. Laivoja oli monta ja ne kulkivat kiemurrellen peräkkäin, en ollut vaarassa. Uin lähisaarelle, jossa oli vaalea rakennus, siitä ei erottanut paljon. Vastapäiselle saarelle rantautuivat samat laivat, ne olivat hevosmaisia ja ne vietiin talliin sisälle. Kaverini kanssa (en tuntenut häntä, miespuolinen kuitenkin) aloimme tutustua rakennukseen sisältäpäin, se oli mielenkiintoinen. Mies laittoi radion päälle, sieltä tuli musiikkia josta en pitänyt. Katselin taulua, joka oli kuin kuvaruutu ja kiinnitin huomiota taulussa olevaan tekstiin "Timon poroerottelupaikka" tms. Sitten talon asukkaat tulivat paikalle, he olivat kuin hirviöitä (lordimaisia). Ihmettelin naishirviön otsaa, se oli ulkoneva ja silmät meikattu ja sanoin hänelle, että ne olivat oudot. Pariskunnalla oli lapsikin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika erikoinen uni on. Hupia ja vahutiakin ehkä kaipaat elämääsi, mutta ensin on kohdattava omat tunteet, ennen kuin voi nauttia täysillä elämästään. Tällainen itseensä tutustuminen voi vaatia yksin itsensä kanssa oloa, johon saari viittaa. Mies mukanasi on maskullinen puolesi. Mies soitti musiikkia, joka oli ristiriidassa makusi mukaan. Sinussa itsessäsi voi olla jokin riitasointu, jota et hyväksy. Taulun poronerottelupaikka voi kertoa myös tästä itsensä ruotimisesta, eli itseen tutustumisesta, joka on vaikeaa, kun jotkit osat itsessäsi saavat kuin hirvion hahmoja. Naishirviö on feminiininen puolesi, miksi kätket silmäsi meikkiin, silmät ovat sielun peili ja koet sisimpäsi outona jotenkin, sinussa on kuitenkin paljon viisautta,elämänviisautta, johon ulkoneva otsa viittaa. Mutta siellä syvällä sisimmässäsi on kuitenkin tämä sisäinen lapsesi, joka on aito ja alkuperäinen. Etsi sitä ja rakasta ja hyväksy se sellaisenaan kuin se on, sen kaikki puolet.
Näinhän se on, oikeaan osuit taas kerran. Yksin olemisessa ei ole onneksi vaikeuksia, siihen on mahdollisuuksia yllin kyllin. Kiitos tulkinnastasi.