Mitä mieltä meidän kristittyjen pitäisi oikein olla mieltä prostituutiosta, ja niitten harjoittajista, naiset jotka työtä tekee, ja miehet jotka niitten palveluja ostaa?
Mitä raamattu oikein on mieltä?
Henkilökohtaisesti, kun en enää pitkään aikaan ole käynyt kirkossa, tai muutenkaan ollut kovin uskovainen, pidän asiaa todella surullisena ja valitettavana.
Ymmärrän niitä naisia, jotka tulevat rajan toiselta puolelta, jossa on kurjaa, ja rahaa ei ole ruokkimaan omia lapsia. Mutta en ymmärrä näitä suomalaisia kevytkenkäisiä naisia, jotka pitävät hommaa vaan bisneksenä - että jos mies haluaa seksiä, ja maksaa, niin miksi ei sitten ottaisi maksua?!
Mihin katoaa rakkaus? Yhdyntä pitäisi olla kahden rakastavaisen henkilökohtainen ja intiimi teko. Seksi kaupallistuminen on tehnyt siitä jotain aivan muuta?
Olen 42 vuotias perheen äiti, ja tänään järkytyin itse pahimman kerran. Poikani, joka on 18, kertoi miehelleni, että hän on käynyt tällaisen maksullisen naisen luona!!! Mieheni piti pienen puhuttelun, ja sai selville, että he ovat sentään käyttäneet kondomia, ja että itseasiassa se nainen kyllä sitä kaikilta vaatii, mutta en siltikään voi ymmärtää miten se nainen voi antaa "palvelujaan" 18-vuotiaalle pojalle ilman minkäänlaista syyllisyyden tunnetta tms..
Itse ihmettelin miten poikani oli saanut yhteyden tähän naiseen, koska asumme Sipoossa, omakotitalossa, mielestäni tarpeeksi kaukana pääkaupungin melusta ja menosta. Mutta vastaus oli internet! Naisella on mainos eri seksisivustojen palstoilla. Itsekin löysin hänen kotisivut, http://www.sunpoint.net/~rixu69
Otin sähköpostitse yhteyttä tähän naiseen, ja hän tylysti, mutta sentään asiallisesti ilmoitti, että hän saa myydä itseään, jos hän niin haluaa. Onneksi hän pitää 18 vuoden ikärajaa asiakkaistaan, mutta kun kysyin, että onko hän mielestään hyvä kristitty ja onko tämä hänen "bisnes" hänen mielestä moraalisesti hyväksyttävää - siihen en enää saanut vastausta.
Valitettavasti se on vielä suomessa laillista, mutta odotan oikein päivää jolloin se kiellettäisiin!
Mitä mieltä te olette?
Olenko väärässä?
Onko oikein että nuorisomme käy maksullisten naisten luona?
En tiedä mitä tekisin, koska en voi koko ajan valvoa poikani menemisiä.
Mietin että pitäisikö hänen ystävien vanhemmille ilmoittaa asiasta, vai onko se liikaa.

Vastaukset 84
Vanhimmat
Kun muistelen omaa nuoruus aikaani, niin en voi muuta sanoa kun että kyllä mettään meni!
Ei mikään muu ole nuorelle miehelle niin kova paikka kun seksin puute, ja juuri tuossa iässä se on vaikeeta. Itse olin aina ruma, (no ehkä olen vieläkin mutta mitäs se enää haittaa,) ja joku muu pokasi tytöt. Kyllä rehellisesti toteutettuna prostituutio on palveluammatti, ja sieltä vaativammasta päästä. Sille on olemassa todella kova sosiaalinen tilaus, ja jollei olisi, miksi se koko ajan lisääntyisi? En pysty käsittämään mikä ihme oli se moraalinen ongelma johon törmäsit? Onhan se paljon reilumpaa kun aikuinen nainen antaa rahaa vastaan, kuin se että vaikka 18 vuotias juippi juottaa 15 vuotiaan tytön känniin ja antaa sitten mennä, yleensä vielä ilman kumia.
Voi kuullostaa karskilta, mutta puhun asioista niinkuin ne ovat, eikä niinkuin niiden pitäisi olla.
anuksesta oli kommenttisi.
Vaikutat kusipäältä.
anuksesta oli kommenttisi.
Vaikutat kusipäältä.
Pihtari akat on perseestä ! niiden syytä on
1-Prostiduutio
2. Homous
3.Raiskaukset
Miksi pitää pihdata vaikka nainenhan seksistä nauttii enemmän kuin mies yleensä nainen saattaa saada kymmenenkin orgasmia siinä ajassa kun mies yhden vaan.
Sitten jotkun naiset näyttelee olevansa halukkaita että saa juttelu seuraa ilmaisen lounaan ja juomien maksajia jne...
Hauskanpitoa vartenhan se pillu (huvittelu keskus ) on keksitty eikä pelkästään jätteen käsittely laitokseksi.
Toinen asia mikä ihmetyttää on naisten alapään hygianian laimin lyönti kynsiä kyllä lakataan ja huulia punataa vaikka paljon tärkempää ois pillun pesu. Eihän ketään miehiä kiinnosta karmealle haiseva tavara,ainakaan toista kertaa vaikka siihen yhden kerran puutteessa sekaantuisikin.
Miehethän tulee juopoksikkin pihtari akkojen takia ,kun selvinpäin ei saa eikä voi mennä ehdotteleen (se olisi törkeää) sitten kun pitää juoda kalja joka naisella ehdottelun välissä niin kohta on jo niin päissään miehet että huomaan ettei saa muuta naista kuin toisen yhtä juopon korkeintaan.
Kyllä ois paljon mulkulla töitä jos naiset olisi järkevämpiä ja asiat paljon paremmin maailmassa.
Huorat pilaa itse oman työnsä ja markkinansa.. hinnan pitäs olla max. 30 ,- sillä pääsee todella hyville vuosituloille jos 10 asiakastakin päivässä on.
Minusta Hallituksen pitäisi säätää maksu katto laki ettei enempää saa pyytää.
Mutta ei säädä sellaista lakia koska Politikot haluaa itse ottaa nuoremman huoran "vaimoksi" sehän ei pääsisi miljoona tuloihin jos selalinen laki säädettäisiin.
Meillä on Suomessa paljon esimerkkejä politikoista joilla on vuosikymmniä nuorempi nainen .Ei kukaan nainen vanhemman miehen kanssa ole muusta kuin rahasta. se on päivän selvä asia.
naapureiden isännät kävivät naimassa kylällä asuvaa leskirouvaa ja veivät aina mennessään leipää ja kuka mitäkin tarpeellista. Emännät tiesivät tästä, mutta eivät tehneet siitä numeroa.
Kyllä prostituutiota on ollut niin pitkään kuin ihmiskunta on ollut olemassa. Eikä se kielloilla mihinkään lopu. Aina on naitu ja aina tullaan naimaan. Ihmiskunnan loppuun asti.
Parasta olisi perustaa bordellit.
Riikka itse. Tuolla tavalla kun saa omille mainossivuilleen lukijoita. Ja hihhulithan ovat menesti hyviä asiakkaita prostituoiduille.
.
sinähän se olet joka on osoittanut seksuaalismaanisuutta täällä palstalla, tai sitten olet jäänyt hormonaalisestikkin jälkeen.
Ensiksi.Olette tehneet oikein pitäessänne puhuttelun pojallenne ja opettaneet että sellainen ei ole oikein.Sanokaa pojallenne että se on synti ja jos posket alkavat pullistua liikaa,tulee ottaa kunnon tyttö vaimoksi.Huorissa käynti on synti ja vaikka vaimo kuinka pihtaisi se on synti edelleen.Prostituutiota ei saa hyväksyä. Naiset pitäisi saattaa vastuuseen eli rangaista heitä.Sitä miten miehiä rangaistaisiin en osaa sanoa millä tavoin. Mooses kyllä tappaa ne molemmat huoran sekä huorintekijän.Siinä tasa-arvoa. Ole uskovainen.Rukoile nyt poikasi tapahtuman johdosta että teille koko perheelle kirkastuisi tämä synti kysymys.Helvetti sekä armo.
Eli mitä tämä kaikki merkitsee teille.Se on pelastuskysymys teille kaikille. Jos pitkään on ollut pois todellisen Jumalan sanan ääreltä,huorissa käyntihän olisi hyve.Kuten monet naiset niin julistavat. Kuka näitä suomalaisia huoria ymmärtää? He ottavat maksun vaikka "lainana"jonka joskus maksavat takaisin.Tai sitten sovittuna taksana,makaavat ja käskevät panna töpinäksi. Huora ei tunne syyllisyyttä he nauttivat nuorista pojista kuten miehet nuorista huorista. Raha on kuitenkin tärkeä osa heidän tohoavasta bisneksestään.
Huora antoi sinulle kyllä hyvän vastauksen osoittaen jonkinlaista katumusta poikasi tai sinun tunteittesi johdosta. Huoraaminen on synti.
Et ole väärässä miltään osin,paitsi se Jumala suhde olisi saatettava kuntoon että pelastuisitte helvetin kadotustuomiolta. Ei se ole oikein että nuoriso käy huorissa,mutta koska suomalaiset antavat kannikkaa hyvin nuorena mutta kaikki eivät kelpaa.Niin ne joille eivät anna käyttävät huoria.Valvo rukoillen ja voit ottaa yhteyden ja tehdä kuten omatuntosi kehoittaa.Harvinaisen hyvää tekstiä siis paljon ymmärrätte asioista.
Menestyköön asianne Herrassa.
Minä olen 43-vuotias paljon elämää nähnyt uskovainen ei-äiti. Kiitos linkistä. Minusta tämä Riikka oli oikein suloinen. Hänen sivunsa olivat asialliset. Ensimmäisen kerran näin mainosta, jossa seksipalvelua markkinoidaan, niinkuin pitäisi. Kohtuuhintaan. Ei tarpeetonta ähellystä ja kuvitteellista kiimaa, joka vääristää koko seksin ja asenteet prostituutioon ja tekee siitä "synnillistä". Kyse on loppujen lopuksi luonnollisista tarpeista. Tarpeet ovat niin miehillä kuin naisillakin. Toivottavasti Riikka voi jatkaa työtään itsenäisenä, eikä mitkään kovat kollit alista häntä seksiorjakseen.
on HUORA oikein "suloinen".
Oksettava mielipide.
Toivottavasti saadaan Suomeen mahdollisimman nopeasti seksin ostamisen kieltävä laki.
Toivottavasti Riikka saa vaikkapa kupan, joka estää hommat siihen saakka, kun kyseinen laki astuu voimaan. Se hillitsee kuitenkin jonkin verran tuota SIKAMAISEN AMMATIN HARJOITTAMISTA.
meidän tehtävä ole täällä tuomita toisiamme. Riikka ajatelkoon itse, mitä kielteisiä puolia työllä hänelle on ja minkä maineen saa. Minulle hän on täysivaltainen ihminen, ei huonompi eikä parempi kuin minä tai sinäkään.
valehtelet olevasi uskovainen?

makeilit ja maireilit tälle HUORALLE ja hänen oksettavalle työlleen.
On vain kaksi vaihtoehtoa:
1) Valehtelet olevasi uskovainen
TAI
2) Olet kusipäinen uskovainen.
MOT.
ei tarvitse valehdella eikä vakuutella mitään, kunhan esitän mielipiteeni. Jumala on tuomarini.
Riikan työ olisi yhtään oksettavampaa, kuin sairaanhoitajan työ, joka pesee vieraiden miesten munia ja kuuntelee heidän hourailujaan päivät pitkät?
huomasin, että sinulla "nappaa" hieman päästä.
Olet todennäköisesti feikki.
miten? Esitin kysymyksen. Odotan vastausta, enkä epäasiallisia kommentteja henkisestä tilastani.
.
Veikkaan, että olet itse huora.
mieleltäni.
Mites se vastaus?
.
myöskin keholtasi.
eipä kiinnosta tippaakaan ruveta elostelemaan sun munien pesujesi kanssa.
:
:
Siitähän ilo syntyisi, jos se toinen puolisko löytyisi.
Siitähän ilo syntyisi, jos se toinen puolisko löytyisi.
luonnollinen asia sekin. Ei siinä ole mitään elostelemista.
Kysymys kuului, mikä Riikan työssä on oksettavampaa, jos siinä haluaa jotakin oksettavaa nähdä? Ainakin hän saa työstään kunnollisen korvauksen.
Tehdäänpä ajatuskoe. Oletetaan että sinulla on 20-vuotias tytär. Oletetaan myös, että toivot tyttärellesi hyvää ja onnelista elämää.
Kumman lauseen haluat kuulla hänen suustansa:
A) "Isä, minä haluan sairaanhoitajaksi. Tiedän että se on raskasta ja usein likaistakin työtä, ja että siitä maksetaan huonosti. Mutta haluan silti sairaanhoitajaksi."
B) "Isä, minä haluan prostituoiduksi. Tiedän että se on raskasta ja usein likaistakin työtä, mutta toisaalta siinä ansaitsee hyvin. Paljon paremmin kuin esim. sairaanhoitajana."
haluaisin kuulla hänen suustaan, että hän haluaa sair.hoitajaksi.
Entäs jos hän sanoo haluavansa prostituoiduksi? Onko minun tehtäväni tuomita hänet: "Sussiunatkoon!! Kotiin ei sen jälkeen ole tulemista! Tuotat pelkkää häpeää koko suvulle!!!"
Höh! Kehoittaisin häntä ajattelemaan kaksi kertaa. Ei sen vuoksi, että itse pitäisin hänen valintaansa "likaisena", vaan koska ihmisten asenteet ovat mitä ovat. Voiko hän kehittyä tasapainoisesti myönteisessä hengessä tällaisten asenteiden paineessa? Kuinka moni mies on lopulta valmis yhteiselämään ja perustamaan perheen (entisen) prostituoidun kanssa? Nämä ovat pitkäkantoisia kysymyksiä. Mutta tälläkin hetkellä keskuudessamme elää ihmisiä, jotka joutuvat elämään samanlaisten asenteiden paineessa, eikä se ole edes heidän oma valintansa. Jokainen kulkee omaa tietään.
Luettuani vastauksiasi, johtopäätös on se, että olet ylentänyt itsesi kaiken asiallisuuden yläpuolelle!! Asiallisissa vastauksissa näit pelkkiä kusipäitä, elostelijoita ja huoria!! Mikä oikeuttaa sinut nimittelemään muita?? Miksi luokittelit senkin elosteluksi, kun sairaalassa hyvään hoitoon kuuluu myös alapesu?? Mikä tekee ihmiskehosta sinulle niin vaikean asian, että luonnollinenkin on elostelua?? Sinullekkin löytyisi aivan oma nimitys, mutta fiksuna ihmisenä jätän mainitsematta! Pieni vihje kuitenkin on pakko antaa: Katsoppa peiliin! Mitä näet, jos olet rehellinen??

Pohdiskelin tuota asenneasiaa...
Taitaa olla täyttä utopiaa sellainen yhteiskunta, jossa prostituoituihin suhtaudutaan samalla tavoin kuin esim. sairaanhoitajiin.
Tuossa utopiassa seksi ja erotiikka olisivat muuttuneet joksikin äärimmäisen arkipäiväiseksi asiaksi. Ne olisivat yhtä arkisia asioita kuin nykyään vaikkapa syöminen. Aivan kuten nykyään voi toiselta kysyä "mitä söit lounaaksi?", niin voisi tuossa utopiassa kysyä "ketä ja miten panit viimeksi?"
Raiskauskaan ei olisi rikos, vaan verrattavissa vaikkapa siihen, että pakottaa jonkun syömään hampurilaisen vastoin tahtoaan.
Ja jokainen mies olisi innoissaan saadessaan prostituoidun tyttöystäväkseen... Sillä näillä tytöillä olisi tekniikka hallussa. Harjoittelu tekee mestarin -ajattelu saisi aivan uusia merkityksiä.
Tämä menee kyllä jo niin SciFi-osastolle, että ei tämä liity mitenkään alkuperäiseen keskustelun teemaan.
on huora vaikka Florassa paistais.
"Sinullekkin löytyisi aivan oma nimitys, mutta fiksuna ihmisenä jätän mainitsematta!"
ihmisen ei tarvitse itse sanoa olevansa fiksu.
Joku tyh.ä saattaa niin tehdä.
"Pohdiskelin tuota asenneasiaa..."
Oikein pohdittu. Sitä juuri on kysymys.
"Taitaa olla täyttä utopiaa sellainen yhteiskunta, jossa prostituoituihin suhtaudutaan samalla tavoin kuin esim. sairaanhoitajiin."
Luultavasti siihen suuntaan ollaan kuitenkin menossa.
"Tuossa utopiassa seksi ja erotiikka olisivat muuttuneet joksikin äärimmäisen arkipäiväiseksi asiaksi. Ne olisivat yhtä arkisia asioita kuin nykyään vaikkapa syöminen. Aivan kuten nykyään voi toiselta kysyä "mitä söit lounaaksi?", niin voisi tuossa utopiassa kysyä "ketä ja miten panit viimeksi?""
Kyllähän ne aika arkipäiväisiä asioita ovatkin. Rinnastuvat juuri syömiseen. Kumpaakin on harrastettu aina ja kumpaakin on tarvittu siihen että nyt olemme täällä.
"Raiskauskaan ei olisi rikos, vaan verrattavissa vaikkapa siihen, että pakottaa jonkun syömään hampurilaisen vastoin tahtoaan."
Olisipas. Tärkeä pointti, villakoiran ydin, on se pakottaminen. Jos yrittää saada toista tekemään jotakin josta asianomainen kieltäytyy, pakottajalla ei voi olla täyttä kuvaa kieltäytymisen syistä. Vähäpätöiseltäkin tuntuva asia saattaa kieltäytyjän näkökulmasta olla aivan muuta ja kieltäytymistoivetta pitää kunnioittaa. Hampurilaisesimerkistäsikin saa hieman pidemmälle ajattelemalla vaikka mitä: Esimerkiksi syöttämällä väkisin hampurilaisen sopivasti allergiselle henkilölle voi saada syytteen kuolemantuottamuksesta tai vaikka murhasta, jos pakottaja on ollut asiasta tietoinen.
"Ja jokainen mies olisi innoissaan saadessaan prostituoidun tyttöystäväkseen... Sillä näillä tytöillä olisi tekniikka hallussa. Harjoittelu tekee mestarin -ajattelu saisi aivan uusia merkityksiä."
Ehkäpä. Tuskin jokainen sentään, meitä on moneen lähtöön.
"Tämä menee kyllä jo niin SciFi-osastolle, että ei tämä liity mitenkään alkuperäiseen keskustelun teemaan."
Vahvasti ainakin sivuaa.

Asenteita prostituutioon on hyvin vaikea muuttaa, sillä seksi/rakkaus itsessään sisältää niin vahvan tunnelatauksen. Tuntuu, että ihmiset ajattelevat, että rakkaus/seksi muuttuu "halvaksi", kun sitä on kaupan. Kuitenkin kunkin suhde on kahdenvälinen asia: osapuolet itse määrittelevät suhteen/rakkauden/seksin tärkeyden.
Yhtä pyhä asia kuin rakkaus tuntuu monille olevan raha. Muuttuuko raha likaiseksi, kun tiedetään, että se on ansaittu seksipalveluja tuottamalla?
Viime vuosikymmeninä suuri muutos on tapahtunut asenteissa vammaisiin. Ei siitä ole kauankaan, kun vammainen lapsi oli samanlaisten jyrkän kielteisten asenteiden kohde kuin prostituoidut. Monesti niin on vieläkin, mutta enää ei olla niin äkkijyrkkiä. Vammaiseen lapseenkin kohdistui hyvin vahva tunnelataus, kaikki särkyneet toiveet ja pettymyksen tunteet. Vammainen lapsi oli perheelleen/suvulleen häpeää tuottava piiloteltava yhteiskuntakelvoton otus. Aivan kuin ihmiset olisivat pelänneet, että vammaisen ominaisuudet tarttuvat heihin ja muuttaa kaiken rumaksi ja halvaksi.
Kun vammaisille on annettu mahdollisuus toimia yhteiskunnassa tasavertaisina jäseninä on huomattu, kuinka paljon he itse asiassa voivat saada aikaan ja kuinka arvokkaita jäseniä he ovat.
Toivoisin asenteen prostituutioon pehmenevän samalla lailla.
kannatat huoria?
Oletko itse huora?
niinkään kannata prostituutiota. Itselleni se ei kävisi ollenkaan. Kannatan ihmisiä ja humaania elämänasennetta.
...sinunkin mielestäsi, että meidän uskovien ei tulisi sanella niille, jotka eivät usko eivätkä halua ojentaa elämäänsä Jumalan tahdon mukaan, miten heidän tulisi elää. Eiväthän heitä silloin sido Raamatussa annetut elämänohjeet. Nehän ovat vain Jumalan lapsille tarkoitettuja.
Luulen pikemminkin niin, että koska tähän asti valtiokirkko on sanellut sen, miten ihmisten tulee elää, ovat ne, jotka ovat sitä vastaan, alkaneet elää räikeästi sen vastaisesti. Siitä ovat selvänä merkkinä ne monenlaiset uudet ongelmat, jotka kohdistuvat esimerkiksi avioliittoon, perheeseen ja ihmissuhteisiin.
Tältä pohjalta uskovien on aivan turha alkaa tuomita ja kirota toisia näiden asioiden takia. Tiukkapipoisuus ja tuomitseva asenne ei ole mitenkään hyväksi Jumalan asialle, jolla uskovaiset sanovat olevansa. Se ei todellakaan tuota muuta kuin häpeää ja pilkkaa.
Ja hän joka haukkuu toista huoraksi, katsokoon oman palttoonsa alle ja hävetköön. Eikö vain?
.
Oletko nettimykkä vai haluatko vain panna pisteen keskustelulle?
Sinulla tuntuu olevan kova tarve tuoda mielipiteesi esille, mutta missä kiikastaa?
Annan sinulle kolme vaihtoehtoa, joihin vastaamalla voimme muutkin ymmärtää viittomakieltäsi:
1) Haluat lopettaa keskustelun tähän: . (=yksi piste) Voit myös siirtyä pois keskustelusta, jolloin se ei häiritse sinua.
2) Olet eri mieltä kuin viesti, johon vastaat: .. (=kaksi pistettä)
3) Olet samaa mieltä kuin viesti, johon vastaat: ... (kolme pistettä) Merkitsee myös että keskustelu jatkukoon.

1) uskovainen
2) huora
3) jotain muuta
??
1) uskovainen
2) huora
3) jotain muuta
??
1) uskovainen
2) huora
3) jotain muuta
??
1) uskovainen
2) huora
3) jotain muuta
??
1) uskovainen
2) huora
3) jotakin muuta
??
1) uskovainen
2) huora
3) jotakin muuta
??
:
:
:
on.
...kuten tuolla alempana olevassa mielipiteessäni kerroin, Jumalaan uskova, onnellisessa avioliitossa oleva perheenäiti. En siis ole herrojen vaan Herrani pikku-piika.
Olen kuitenkin avarakatseinen enkä tuomitse lähimmäisiäni. Jokainen saa vapaasti uskoa miten tahtoo ja toimia niinkuin näkee hyväksi. Jokainen vastatkoon itse tekemisistään Jumalan edessä.
Ne uskovat, jotka tuomitsevat lähimmäisiään, vaikka nämä eivät ole uskossa, tekevät niin ymmärtämättömyyttään ja sentähden haluan kertoa kaikille, että Herramme ja Vapahtajamme ei tekisi niin. Miksi siis Hänen seuraajansa toimisivat toisin?
Älkää aina haukkuko huoria !
Tiedän yhden huoran joka on samassa paikassa itseään myynyt lähes joka päivä 12 v ajan kymmeniä asiakkaita päivässä
Nainen on 10 paremman näköinen kun sen ikäiset lihavat tatuoidut tupakoivat normi akat.
Ja luultavasti 100 kertaa parempi sängyssä...
Miettikää ja laskekaa kuinka moni mies olisi joutunut elämään puuteessa ilman tätäkin naista määrä voi olla kymmenia tuhansia.
Kyllä tällaista naista ja sen työtä pitäisi enemmän arvostaa .
Ajatekaa On paljon miehiä jotka on hyvässä työssä ja niillä on lihava ruman näköinen akka niin onhan se hyvä että heilläkin on mahdollisuus saada kunnollista naista välillä salaa.
Ennen huoraa nai kuin Suomalaista lihavaa tatuoitua tuppaki akkaa hyi helvetti...
Ne sentään pitää ihsestään ja hygieniasta huolen...eivätkä levitä tauteja kuten nämä "ilmaiseksi" itseään jakavat ja ilman kumia seksiä vaativat naiset takee.
Pitää muistaa etteiilmaisia "lounaita " ole..yleensä tulee kalliimaksi tällaista rumaa haisevaa allöttävää naista panna kuin huoraa kun laskee kaikki kulut tarjoilut ja matkat jne..
Sekopäät olet !
Miksi maailman tärkein asia SEKSI pitäisi kieltää jokun kaltaisesi Uskovaisen järjettömyyden takia ? Homoja on jo aivan tarpeeksi tässä maassa
Kaikkien kannalta olisi varmaan parasta että antaisit asian olla. Turha siitä on alkaa enää mesoamaan, ei se ketään hyödyttäisi, päinvastoin.
Tuskinpa minä siitä syyllisyyttä tuntisin.
.
;
Kallis ystäväni, sisareni. Samanikäisen pojan äitinä puhun sinulle nyt vähän sekä kokemuksesta, että näitä asioita syvällisemminkin ajatelleena. Istupa nyt vähän aikaa hiljaa ja ajattele. Rentoudu kiihkostasi ja vihastasi.
En halua tuomita sinua, poikaasi enkä myöskään tätä prostituoitua naista. Vapahtajakaan ei tuomitsisi. Mutta haluaisin auttaa sinua ja myös muita samojen asioiden kanssa kamppailevia ymmärtämään, mistä tässä on todella kysymys.
Raamatussa kerrotaan prostituoiduista jo varhaisessa vaiheessa. Jumalan suhtautuminen näyttääkin olleen siihen paljon suvaitsevaisempi kuin tämän päivän uskovaisten. Olihan Jerikon kaupungistakin ainoa pelastunut prostituoitu ja hänen omaisensa hänen kauttaan. Hänen nimensä on mukana myös Vapahtajan sukuluettelossa.
Täytyy ihmetellä, että vaikka toisaalta kirkoissa julistetaan pelastusta yksinomaan armosta, siihen kuitenkin liitetään kymmenen käskyn tarkka noudattaminen. Ja erikoisesti korostetaan niitä viimeisiä. Ja kuitenkin olisi noudatettava sitten kaikkia ja niin pilkuntarkasti, ettei siihen pysty kukaan, jos sen mukaan aletaan ihmisiä luokittelemaan.
Se, miksi Raamatussa on haureuden synti tullut korostetusti esille, on sen osuva vertauskuvallisuus hengellisestä haureudesta. Tämä maallinen haureus on siis vain vertauskuva tuosta hengellisestä, joka on Jumalan silmissä miljoona kertaa pahempi synti kuin tämä esikuvansa. Jos nyt uskovaisiksi itseään nimittävät, antaisivat hengelliseltä ymmärrykseltä sokaisevien suomusten pudota silmiltään, alkaisivat he nähdä uskonnossaan tätä todellista haureudenharjoitusta, jota he itse tekevät päivittäin ja joka hetki.
Silloin he näkisivät, että tuomitessaan toisia haureudesta, he vetävät itsensä päälle sitä suuremman tuomion hengellisestä haureudesta. ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.” Matt 7:1,2
Sisareni, olet nostanut esiin vakavan asian. En vähättele sen merkitystä. Mutta näiden asioiden esille tulo on väistämätön seuraus siitä suuntauksesta, joka maailmassa vallitsee. On oikeastaan terveellistä, että näitä alkaa tulla ilmi, sillä ellei paise puhkea pintaan, sitä on mahdoton pusertaa ja se ei parane.
Ajattelepa nyt omaa asennettasi. Et kai vain sinä ole omalla jyrkän tuomitsevalla asenteellasi luonut lapseesi kiinnostuksen kiellettyyn hedelmään? Varmaan tiedät, että kielletty hedelmä maistuu makeammalta. Etkö ole itse lainkaan maistanut, vai?
Kun suhtautuminen mihin tahansa elämän ilmiöön on kielteinen tai tuomitseva, siihen tulee kiinnostus, varsinkin nuorella ja kokemattomalla. Mutta kun niihin suhtaudutaan luonnollisesti, kiinnostusta ei herää tai se on myös luonnollinen, normaali ja tasapainoinen.
Kirkkojen asennekasvatus on nimenomaan luonut estoisia ja vääristyneitä suhtautumistapoja seksuaalisuuteen, joka on yksi luonnollinen tarve muiden joukossa. Sentähden, vaikka uskonkin Jumalaan syvästi, ja olen onnellisessa avioliitossa oleva äiti, en pidä pahana sitä, että olisi julkisia bordelleja, joissa annetaan ”hoitoa” sen tarpeessa oleville. Onhan parempi, että asiat hoituvat niin kuin että viattomia naisia ja lapsia raiskataan jatkuvasti ja aiheutetaan heille elinikäisiä henkisiä vammoja.
Ja lisäksi kyse on jokaisen henkilökohtaisesta ratkaisusta. Jokainen ihminen itse vastaa itsestään Jumalan edessä. Et sinä voi tehdä ratkaisuja poikasi edestä etkä elää hänen elämäänsä hänen puolestaan.
Ajattele vaikka tuhlaajapoikaa. Isä ei estänyt poikaa lähtemästä kotoa suureen maailmaan. Hän vain toivoi, että kun hänen silmänsä avautuvat, hän ymmärtäisi ja palaisi kotiin. Hänen veljensä, joka oli kiltisti kotona ja totteli isää, ei koskaan oppinut arvostamaan kotia ja isän rakkautta. Mutta nuorempi veli kaiken tuhlattuaan ja kotiin palattuaan ymmärsi niiden arvon.
Rakkaus on sitä, että antaa toiselle vapauden elää omaa elämäänsä, etsiä oma tiensä. Jos sinä rakastat poikaasi, sinä hellität kiristävän otteesi ja annat hänelle hänen vapautensa. Jos näin rakastat häntä, hän palkitsee sen paremmin kuin kuristusotteesi.
Aivan samalla tavalla Taivaan Isä rakastaa meitä. Ei hän ole joka käänteessä syyttämässä ja tuomitsemassa meitä, vaan hän rakastaen ja säälien katsoo meihin ja toivoo, että vihdoin näkisimme, mitä hän tahtoisi meidän hyväksemme tehdä. Hän toivoo, että luovumme katkeruudesta, joka tuhoaa meidän ja läheistemme elämän.
Sinulle ja perheellesi siunausta toivoen, sisaresi Herrassa Vapahtajassa.
PS. Kiitos nimimerkille *** asiallisista kommenteista. Siunausta sinullekin!
yksi huoruuden ja huorien kannattaja.
Huh huh!
yksi huoruuden ja huorien kannattaja.
Huh huh!
"Prostituutio on kansakuntamme häpeä."
olet huolissasi Saksan kansasta!
olet huolissasi Saksan kansasta!
niin lainauksessa, eikä alkuperäisessä kirjoituksessakaan mihin vastasin ollut puhe Saksan kansasta.

Sinä nimenomaan olit huolissasi Saksan kansasta, koska tekstisi viittasi samaan kansaan kuin mistä Hitler oli puhunut. Mikäli et oikeasti tarkoittanut Saksan kansaa, niin et hallitse suomen kieltä.

minun käytöksestäni ei ole mitään seksuaaliseen ongelmaan viittaavaa.
Minä viittasin yksittäiseen lauseeseen.
Puheenaiheemme ei ollut Saksankansasta.
Eikä suinkaan siihen mistä Hitler on puhunut.
(Yrittänet hakea oikeutusta jakeiden siirtämiseen pois asianyhteydestä? Menee siinä tapauksessa hieman metsään)
käytöksessäni ei mikään viittaa seksuaaliseen ongelmaan. Sinä kuitenkin viittasit tekstissäsi Saksan kansaan. Se saattoi johtua taitamattomuudestasi kirjoitusasioissa, mutta yhtä kaikki, niin sinä vain kirjoitit.

kieli tunne kuka toi Miesten lehdet Latvasen hallin lämpimän puolelle?
Jedun aikaan.
Pyhäjärvi
Pakko naisille prostituutio, jos nainen ei suostu Thaimaassa siihen he viedään vankilaan raistaktiviksi, tunkevat chiliä ym naisen sukuelimiin kirjoitus lehdessä.
Abortti tappajat kuuluu samaan luokkaan itsensä myyjien kanssa, se on bisnestä ilman moraalia., kuten diili nykyään. Saa sopia vaikka perversiota tahansa : BDSM kidutusta ja ruoskintaa, alistamista, se on nykyään liberaalia bisnestä.
Moraali mädätetään voidaan kovilla otteilla kansa pitää kurissa.