Mistä voisi johtua?

Olin joulun ja uudenvuoden aikaan kaksi viikkoa lomamatkalla. Tämän ajan kreikankonnani oli hoidossa samassa eläinkaupassa, mistä ostin sen keväällä 2001. Sitä hoidettiin siellä myös viime vuodenvaihteessa.

Ennen kuin hain konnan kotiin, tiedustelin puhelimitse sen vointia. Myyjän mukaan se oli käyttäytynyt normaalisti ja saanut ruokaa kerran päivässä. Kotona huomasin, että se oli laihtunut peräti 21 grammaa; edellisen kerran punnitessani se oli painanut 166 g, mutta nyt vain 145!

Olin sangen hämmästynyt. Oletan, ettei konnaani ole pidetty talviruokavaliolla, koska ostaessani sen minulle suositeltiin sen pitämistä hereillä koko vuoden ajan, kuten olen tehnytkin. Myös kotona ollessaan konna saa ruokaa kerran päivässä - enemmän vain silloin tällöin - mutta annos on melko runsas. Mistä näin huomattava laihtuminen voisi johtua? Muuten konnani on yhtä vilkas kuin ennenkin.
6250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei tuollainen laihtuminen ainakaan normaalia ole. Joko se ei ole syönyt koko aikana juuri mitään ,tai sitten se on sairas. Syökös se nyt sitten normaalisti.
Sitten tuo talvilepo. On erittäin suotavaa ,että konnaa pidetään talvilevolla n.pari kuukautta. Silloin annetaan sen nukkua pimeässä ilman mitään ylimääräistä lämmönlähdettä. Ruokaa annetaan vain kerran viikossa tai harvemminkin täysikasvuisen konnan kohdalla, ruokittaessa annetaan lämpölampun olla päällä sen päivän. Ruokapäivänä konna pitäisi myös laittaa kylpyyn, jotta se kunnolla herää ja myös syö. Tämä talvilepo ei siis ole sama asia kuin horros. Jos eläinkauppa suosittelee jättämään talvilevon väliin ,se kertoo vain tiedonpuutteesta.

Äänestä

Mulle tulee ekana mieleen että se on ollu "hämmästyny" paikanvaihdoksesta ja siksi ollu syömättä...

Äänestä
  • Eläinkaupanpitäjän mukaan painon väheneminen liittyy siihen, että konna syö talvella tavallista vähemmän. Se on saanut hoidossa ollessaan paljon enemmän kalkkia kuin kotona. Kylvetin sen juuri, ja se joi paljon.

    Äänestä

  • Kilpikonnanomistaja kirjoitti:

    Eläinkaupanpitäjän mukaan painon väheneminen liittyy siihen, että konna syö talvella tavallista vähemmän. Se on saanut hoidossa ollessaan paljon enemmän kalkkia kuin kotona. Kylvetin sen juuri, ja se joi paljon.

    Mutta ei kai sen konnan paino sulla kotonakaan noin paljoa tipu aina kahdessaviikossa..? Varsinkaan jos sillä ei ole ollut edes lepokautta.

    Äänestä

  • konna2 kirjoitti:

    Mutta ei kai sen konnan paino sulla kotonakaan noin paljoa tipu aina kahdessaviikossa..? Varsinkaan jos sillä ei ole ollut edes lepokautta.

    Punnitsen sen kerran kuussa, ja tähän asti sen paino on lisääntynyt tasaisesti. Viimeksi punnitsin sen uudestaan pari päivää kotiintulon jälkeen, ja silloin se painoi 155 g. Annan sille nyt runsaasti ruokaa ja vitamiinia, eikä se käyttäydy mitenkään huolestuttavasti.

    Äänestä

  • Kilpikonnanomistaja kirjoitti:

    Punnitsen sen kerran kuussa, ja tähän asti sen paino on lisääntynyt tasaisesti. Viimeksi punnitsin sen uudestaan pari päivää kotiintulon jälkeen, ja silloin se painoi 155 g. Annan sille nyt runsaasti ruokaa ja vitamiinia, eikä se käyttäydy mitenkään huolestuttavasti.

    onko konnaa madotettu? madot voisivat olla yksi syy painon pudotukseen - matojen takia paino putoaa vaikka konna söisikin normaalisti. eli onko sitä koskaan madotettu?
    toisaalta eläinkaupassa, jossa on paljon eläimiä, voivat kaikennäköiset sairaudet tarttua helposti. siksi se ei ehkä ole paras hoitopaikka.
    hyvä kuitenkin, että punnitset konnaasi nyt usein ja seuraat tilannetta. suosittelen madottamista, jos sitä ei ole tehty. siinä tosin en itse osaa auttaa, vaan joku muu voisi kertoa enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilpikonnanomistaja kirjoitti:

Olin joulun ja uudenvuoden aikaan kaksi viikkoa lomamatkalla. Tämän ajan kreikankonnani oli hoidossa samassa eläinkaupassa, mistä ostin sen keväällä 2001. Sitä hoidettiin siellä myös viime vuodenvaihteessa.

Ennen kuin hain konnan kotiin, tiedustelin puhelimitse sen vointia. Myyjän mukaan se oli käyttäytynyt normaalisti ja saanut ruokaa kerran päivässä. Kotona huomasin, että se oli laihtunut peräti 21 grammaa; edellisen kerran punnitessani se oli painanut 166 g, mutta nyt vain 145!

Olin sangen hämmästynyt. Oletan, ettei konnaani ole pidetty talviruokavaliolla, koska ostaessani sen minulle suositeltiin sen pitämistä hereillä koko vuoden ajan, kuten olen tehnytkin. Myös kotona ollessaan konna saa ruokaa kerran päivässä - enemmän vain silloin tällöin - mutta annos on melko runsas. Mistä näin huomattava laihtuminen voisi johtua? Muuten konnani on yhtä vilkas kuin ennenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu