Mitä hyötyä uskonnollisesta ajattelusta? Erään esimerkin saattaa tarjota seuraava kirkon tiedotuskeskuksen uutinen ympäristöarvoihin liittyen:
"On kiinnostava ajatusleikki miettiä, mikä muuttuisi maailmassa, jos palaisimme ajattelemaan, että maa on pyhä. Maalla tarkoitan kokonaisnäkemystä ympäristöstä, en vain maaperää. Mitä tapahtuisi, jos pysähtyisimme maan pyhyyden äärelle ihmettelemään. Pyhyyteen liittyy ajatus luonnon koskemattomuudesta ja sen kunnioittamisesta. Tällaista mystiikan kaltaista ajattelua kaipaan teologiaan", miettii teologian tohtori Pauliina Kainulainen.
Kainulainen on ensimmäisenä suomalaisena teologina väitellyt ekoteologiasta ja hän alustaa siitä kirkon ensimmäisillä ympäristöpäivillä Helsingissä 22. elokuuta.
"Maan pyhyys ei heti kuulosta kovin kristilliseltä käsitteeltä, mutta mielestäni se on. Maan sijasta voisi käyttää myös sanaa luomakunta, mutta uusilla, vahvoilla kielikuvilla voi liikauttaa meitä passiivisuuden tilasta näkemään asioita uudella tavalla."
"Ekoteologia on ihmisen ja muun luonnon suhteen pohdintaa teologisesta näkökulmasta. Se on tärkeä näkökulma kristilliseen ajatteluun ja toisaalta yleiseen ympäristökeskusteluun. Sillä voidaan vaikuttaa ihmisen suhteeseen luontoon", Kainulainen määrittelee.
"Ekoteologia on myös teologinen uudistusliike. Se on yksi uusimmista virtauksista, joka voi tuoda uutta voimaa ja tuoreutta keskustelun kautta."
"Ympäristökysymyksissä kirkko voi vaikuttaa monella tasolla: keskustelijana, omassa kasvatustyössään sekä tietysti omissa valinnoissaan. Esimerkiksi seurakunnille myönnettävä kirkon ympäristödiplomi on merkittävä askel. Lisäksi kaipaan kuitenkin syvempää hengellistä pohdintaa ympäristöasioista."
Kirkon ympäristöajattelu lähtee siitä, että ihminen ei ole luomakunnan yläpuolella vaan osa luontoa. Ihminen on myös vastuussa Jumalalle siitä, miten hän luontoa kohtelee. Ihminen nähdään tilanhoitajana, joka ei omista luontoa vaan toimii yhdessä sen kanssa. Kirkon tehtävänä on muistuttaa, että Jumalan luoma luonto on pyhä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Luonnon huomioiminen on hyvä ja tarpeellinen asia siitä ei pääse mihinkään. Varmasti kirkolla on silläkin saralla panoksensa annettavana, mutta pysyykö se tietyissä rajoissa kun oikein innostutaan.
Mitähän Jumala on asiasta ilmoittanut sen lisäksi, että on meille antanut näin ihanan luonnon hoidettavaksi.
(Room.1:)17. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
21. koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.
22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
(Room.8:)18. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle - ei omasta tahdostaan, vaan alistajan - kuitenkin toivon varaan,
21. koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;
23. eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
Lähdempä tästä haravoimaan lehtiä, kun vaimo ei ota uskoakseen, että ne mädäntyessään lannoittavat nurmikkoa. No tämä turha juokseminen antaa kyllä siisteyden vaikutelman, onhan silläkin arvonsa.
Mitä hyötyä uskonnollisesta ajattelusta?
Ei yhtään mitään.
Enemmän hyötyä on elävästä aidosta uskosta, ilman sitä ei pääse Taivaaseen.
Muistakaa !!! Kaikki tiet eivät todellakaan vie Taivaaseen.