Olen jo pitkään ihmetellyt mitä te "pässit" luulette saavanne tuosta ulkomaalaisten haukkumisesta.
Onneksi nyt olen tajunnut, että tämä on näiden oikeiston apinoiden tapa saada ihmisiä keskittämään vihansa todellisten vikojen sijasta näihin ja samaan aikaan he voivat RYÖSTÄÄ valtiota kenenkään siihen puuttumatta...
Tämän erilaisuusvihan takana on siis kyseenalaistamiseen kykenemättömyys ja fobia nimeltään ksenofobia.
Eikö hyvät kanssa ihmiset olisi aika keskittää viha oikeisiin ongelmiin?
Etnisten vähemmistön haukkuminen = psyykkinen
15
690
Vastaukset
- Asser Nasser
,,,
- nimenomaan
haluavat laumoittain kouluttamattomia ja tyhmiä mamuja romahduttamaan kalliin sosiaaliturvan ja korkeat palkat.
- työvoimaa.
Samalla heillä on syy johon yrittää keskittää kansan vihat itsensä sijasta. Ketä uskoo, ne jotka eivät viitsi kyseenalaistaa ja nauttivat tästä pinnallisesta paskasta. Sitten kun alkaa työpaikat loppua on helppo syyttää siitä näitä ulkomaalaisia.
Tosiasiassa ei firmojen siirtämiset halvemman tuotannon maihin vaikuta mitään?
En näkisi kylläkään kouluttamatonta tyhmänä varsinkin, kun tajuaa tämän yltiöpäisen koulutuksen johtuvan siitä, että ei ole enää tarvetta ihmisten tekemälle työlle. Tuosta johtuen on helppoa pitää kansa "opiskelemassa" turhuuksia, mutta kyllä sekin aika vielä koittaa, kun suurempi osa kansasta tajuaa tämän. Sitten on "porvarit" ongelmissa...
Omat lapseni laitan Feeniks kouluun, jossa he eivät saa tähän pinnalliseen kulutuskulttuuriin valmistavaa koulutusta ja suuremmalla todennäköisyydellä saavat tehdä sitä mitä haluavat tässä elämässä.
nim. vapaa-ajattelija
te "pässit"
oikeiston apinoiden
Syyllistyt siis itse samaan suomalaisia kohtaan.
Oma mielipiteeni maahanmuuttajien suhteen on jyrkkä ei. Suomalaisissa itsessäänkin on jo riittäväst rikollisia.
Kaikilla suomalaisilla ei ole töitä ja hyvinvointia. Miksi heidän asioita ei laiteta kuntoon.
Toinen käsittämätön asia maahanmuuttajien suhteen on heidän rikollisuutensa joka tutkimuksissa on todettu prosentuaalisesti paljon suuremmaksi kuin syntyperäisessä suomalaisessa.
Edelleen ihmettelen miksi maahanmuuttajan tehdessä rikoksen häntä ei poisteta suomesta.- ...
teillä on nyt selkeästi virallisen tilastotiedon aiheuttama ASENNEONGELMA ja näin ollen on parempi että korjaamme sen hetimiten.
Ministeri Filatovin päiväkäskyllä ilmoitamme teidät puolen vuoden mielipideKERTAUSHARJOITUKSIIN armeijaan.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2006/10/474197 - kulutuskulttuurin...
pahuutta näkemättömien syrjintään. En ksenofobiaan.
Toivon asiallista keskustelua kanssasi ja sitä että et ala poistelemaan viestejäni.
"Oma mielipiteeni maahanmuuttajien suhteen on jyrkkä ei. Suomalaisissa itsessäänkin on jo riittäväst rikollisia."
Mistäköhän tämä johtuu... Ei varmastikaan kaltaistesi asenteista heitä kohtaan...
Mistä syystä tänne tulee pakolaisia muista maista?
Ettei syynä olisi meidän paskiaisten kulutuskulttuurin tuomat haitat heille? Ryöstetään ensiksi kaikki luonnonvarat kansainvälisillä yhtiöitten tukemisella, jotka tukevat omia diktatuurejaan tuolla... Sitten ihmetellään kuorossa miksi he sotivat keskenään ja vastustavat Länsimaita vaikka nämä yritykset tekevät "hyvää" lahjoittamalla heille jatkuvasti rahaa.
Muistatko tuossa taannoin mediassa olleen Nestlen toimet tuolla kehitysmaissa?
"Kaikilla suomalaisilla ei ole töitä ja hyvinvointia. Miksi heidän asioita ei laiteta kuntoon."
Toisilla suomalaisilla on taas hieman liikaakin tätä hyvinvointia. Me suomalaiset elämme keskimäärin kestävän kehitykseen mukaan factor 9 kertaa liian korkeammalla tasolla eli 9 kertaa tuhoisammin mitä maapallon säilyminen jälkipolville vaatisi. Eli jossain toisessa aassa 18 ihmistä elää 0,5 factorilla yhden suomalaisen elintason takia.
Mistä luulet että saamme hyvinvointimme? Ettei vain tulisi kapitalismista, joka on yhtä kuin köyhien maiden sortoa...
"Toinen käsittämätön asia maahanmuuttajien suhteen on heidän rikollisuutensa joka tutkimuksissa on todettu prosentuaalisesti paljon suuremmaksi kuin syntyperäisessä suomalaisessa."
Todella käsittämätön asia. Oletko kuullut sanontaa "niin se metsää vastaa kuin sinne huudetaan"? Kumma homma kun ensin syrjitään niin nämä alkavat kritisoimaan suomalaisia...
Tietysti he tuolloin kokoontuvat yhteen kerätäkseen voimansa... Se on katsos ihan luonnollista käyttäytymistä ihmiseltä...
nim. vapaa-ajattelija
PS. Minulla ei ole suvussani yhtään etnisten vähemmistöjen verta, mutta kaveripiiriini kyllä kuuluu näitä "pahoja" "rikollisia". - Hyvä Shefu!
Ensin omat asiat kuntoon, sitten vasta autetaan muita.
Muita autetaan parhaiten siellä muualla, ei rahtaamalla heitä ongelmineen tänne Suomeen. - raiskaukset
kulutuskulttuurin... kirjoitti:
pahuutta näkemättömien syrjintään. En ksenofobiaan.
Toivon asiallista keskustelua kanssasi ja sitä että et ala poistelemaan viestejäni.
"Oma mielipiteeni maahanmuuttajien suhteen on jyrkkä ei. Suomalaisissa itsessäänkin on jo riittäväst rikollisia."
Mistäköhän tämä johtuu... Ei varmastikaan kaltaistesi asenteista heitä kohtaan...
Mistä syystä tänne tulee pakolaisia muista maista?
Ettei syynä olisi meidän paskiaisten kulutuskulttuurin tuomat haitat heille? Ryöstetään ensiksi kaikki luonnonvarat kansainvälisillä yhtiöitten tukemisella, jotka tukevat omia diktatuurejaan tuolla... Sitten ihmetellään kuorossa miksi he sotivat keskenään ja vastustavat Länsimaita vaikka nämä yritykset tekevät "hyvää" lahjoittamalla heille jatkuvasti rahaa.
Muistatko tuossa taannoin mediassa olleen Nestlen toimet tuolla kehitysmaissa?
"Kaikilla suomalaisilla ei ole töitä ja hyvinvointia. Miksi heidän asioita ei laiteta kuntoon."
Toisilla suomalaisilla on taas hieman liikaakin tätä hyvinvointia. Me suomalaiset elämme keskimäärin kestävän kehitykseen mukaan factor 9 kertaa liian korkeammalla tasolla eli 9 kertaa tuhoisammin mitä maapallon säilyminen jälkipolville vaatisi. Eli jossain toisessa aassa 18 ihmistä elää 0,5 factorilla yhden suomalaisen elintason takia.
Mistä luulet että saamme hyvinvointimme? Ettei vain tulisi kapitalismista, joka on yhtä kuin köyhien maiden sortoa...
"Toinen käsittämätön asia maahanmuuttajien suhteen on heidän rikollisuutensa joka tutkimuksissa on todettu prosentuaalisesti paljon suuremmaksi kuin syntyperäisessä suomalaisessa."
Todella käsittämätön asia. Oletko kuullut sanontaa "niin se metsää vastaa kuin sinne huudetaan"? Kumma homma kun ensin syrjitään niin nämä alkavat kritisoimaan suomalaisia...
Tietysti he tuolloin kokoontuvat yhteen kerätäkseen voimansa... Se on katsos ihan luonnollista käyttäytymistä ihmiseltä...
nim. vapaa-ajattelija
PS. Minulla ei ole suvussani yhtään etnisten vähemmistöjen verta, mutta kaveripiiriini kyllä kuuluu näitä "pahoja" "rikollisia".pahoinpitelyt, ryöstöt ym.ym jotka pakolainen tekee, onkin loppujenlopuksi meidän oma vika?
- jokaisen
raiskaukset kirjoitti:
pahoinpitelyt, ryöstöt ym.ym jotka pakolainen tekee, onkin loppujenlopuksi meidän oma vika?
kulutuskulttuurin mukaan elävän vika. Jos näihin kuulut niin kuin minäkin, se on myös sinun vikasi.
- kyllä, mutta
jokaisen kirjoitti:
kulutuskulttuurin mukaan elävän vika. Jos näihin kuulut niin kuin minäkin, se on myös sinun vikasi.
ei ole minun vikani jos joku ei osaa sopeutua toiseen kulttuuriin puhumattakaan siitä, että noudattaisi maan lakeja. jokainen pakolainen joka tekee törkeän rikoksen täällä tulisi lähettää samana päivänä takaisin kotimaahansa. ihminen yksilönä ei ole mitenkää vastuullinen toisen tekemisistä, oli se sitten pakolainen tai ei. kukaan ei heitä pakota raiskaamaan tai mihinkään muuhunkaan rikolliseen toimintaan. tuohan alkaa kuullostamaan siltä ettei heitä tulisi edes saattaa vastuuseen tekemisistään vaan pitäisi syyttää jotakin muuta heidän tekemistään rikoksista ja päästää rikoksentekijä uhrina jatkamaan elämäänsä?
- tuomiotta...
kyllä, mutta kirjoitti:

mutta hänen syitään olisi hyvä yrittää ymmärtää...
Sitä toiset eivät omassa ahneuden luomassa illuusiossaan pysty tekemään. Se ei ainakaan auta ymmärtämään ketään, jos kaikki vapaa-ajat tuijottaa TV:tä niin kuin suurin osa äänestävistä tekee...
- Niin ulkomaa...
Niin ulkomaalaisia ei saa haukkua, mutta suomen kansalaisia kylläkin. Mikäli jonkun naama ei miellytä saa kyllä kuulla jos mitäkin sontaa. Homotellaan, haistatellaan jne.
- kehittymättömyys
Olen jo pitkään ihmetellyt mitä te "lehmät"
luulette saavanne tuosta ulkomaalaisten
puolustamisesta.
Onneksi nyt olen tajunnut, että tämä on näiden vasemmiston paviaanien tapa saada ihmisiä keskittämään vihansa todellisten vikojen sijasta näihin ja samaan aikaan he voivat LUOVUTTAA valtion maahanmuuttajille kenenkään siihen puuttumatta...
Tämän erilaisuusihannoinnin takana on siis
heterouden kieltäminen nimeltään lesbous.
Eikö hyvät kanssaihmiset olisi aika keskittää energia nopeampiin palauttamisiin?- väittämääni.
Kiitos siitä. ;)
Taisit kyllä olla jonkin sortin "kulutusyhteiskuntakapinallinen" itsekin kun tuollaista puhdasta satiiria kirjoitit. ;)
Perustele mulle miksi kapitalismi olisi hyvä asia kaikille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2327087IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its1653710- 1711775
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)721595- 701134
- 1261091
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61017Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte127923Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy205904- 102863