josta täällä on keskusteltu.
Mihin katolilaiset aikovat käyttää sitä?
Mihin katolilaiset aikovat käyttää sitä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Raamatun pyhät patriarkat tahtoivat jättää luunsa omaan turvalliseen paikkaan. Esim Jaakob ei halunnut levätä Egyptissä ja Joosefin piti viedä hänet Kanaanin maahan ja haudata luolaan. Samoin Joosefkin tahtoi että hänenkin luunsa vietäisiin pois Egyptistä. Käsitän että tahtoivat olla rauhassa pakanoilta. Mooseksen Herra itse hautasi johonkin piilopaikkaan. Siitä paholainen riiteli ylienkeli Miikaelin kanssa. (Juud 1:9) Ettei se vaan olisi halunnut temppuilla Mooseksen luiden kanssa? Leninilläkin on mausoleumi.
Tuolla alempana oli "Avoin kysymys katolilaisille" nimimerkiltä "Logiikka?" siitä miksi edesmennyttä paavia pidetään lasiarkussa.
Vastaus oli että kaikki häntä rakastaneet ihmiset saisivat katsella häntä. Sama vastaus lienee Leninin mausolemista. Kyse on siis henkilöpalvonnasta jota tehdään kaikkialla maailmassa riippumatta uskonnosta tai aatteesta.
Arvelisin että Henrik-paran luutakin käytetään joissain palvontarituaaleissa tai laitetaan näytille kumarrettavaksi. Ei kai sitä pussata? Jos niin tehdään, kai siihen laitetaan hygieeninen päällyste jonka voi vaihtaa? Eihän sitä muuten kestä elävien ihmisten eikä piispavainaan luukappaleenkaan terveys.
Esitän lisää kysymyksiä pohdittavaksi: Onko tämä Jumalalle mieleen? Miksi annettiin se myöhemmin piilotettu toinen käsky: "älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa.."?
Mihin tämä johtaa? Vastaus: Antikristus, pedon kuva ja merkki!
Ei sitä oikeastaan käytetä mihinkään. Reliikit säilytetään, mahdollisesti pidetään paikassa missä ne voi nähdä, mutta ei niillä varsinaisesti mitään tehdä. Henrikin jäänteet ovat toistaiseksi olleet Henrikin kirkon alttarissa.