Oikea herätysliike on se, että minä itse herään valvomaan päivittäin hengellistä tilaani, rukous ja Sana herätysvälineinäni ja rukoilen ennen kaikkea sitä, että pysyisin valveilla ja Jumala saisi minua tahdossaan johdattaa, ihan niissä pienissäkin asioissa, sillä uskollisuus Jumalalle alkaa pienistä arkisista asioista.
Ilm. 3:2
Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
Huom. Tällä muistutuksellani en asetu kenenkään yläpuolelle, vaan samalta tasolta haluan veljilleni ja siskoilleni Jeesuksessa tämän sanoa. Jeesus jokaista armahtakoon!
Ilm. 3:2
Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
Huom. Tällä muistutuksellani en asetu kenenkään yläpuolelle, vaan samalta tasolta haluan veljilleni ja siskoilleni Jeesuksessa tämän sanoa. Jeesus jokaista armahtakoon!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Noin se on. Joka päivä on valvottava itseään ja joka päivä tehtävä jostain parannusta. Joka päivä kuljettava Pyhän Hengen johdatuksessa, tehden Jumalan valmistamia tekoja.
"Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." (Ef 2:10)
Olipa hupaa. Vähän tuon kirjoitukseni jälkeen Jumala ilmaisi minulle, että joku uskoi valheen. Kysyin kuka ja soitin henkilölle, jonka ymmärsin olleen kyseessä. Sanoin minuutilleen tarkan kellon ajan ja että tuolloit taisit uskoa jonkun valheen.
Ja juuri noin oli käynyt. Hän oli uskonut valeen ja oli aikeissa toimia sen mukaan, josta olisi sitten ollut omat huonot seuraamuksensa.
Näin Jumala johtaa meitä yksityiskohtaisesti. Ja tätä tapahtuu päivittäin.
Oikein sanoit tuosta jokapäiväisestä kilvoituksesta.
Joku onkin sanonut, että Jumalalla on vain yhden päivän ikäisiä lapsia, paitsi, että mielestäni Jumalalla on oikeastaan vain tämän hetken lapsia.
Vaikka tässäkin saatamme altistaa itsemme myös sellaisille paineille, joita meidän ei ole tarvis kantaa, sillä Jumalan armokin on joka aamu uusi, jonka turvin voimme matkaa tehdä ja johon voimme jatkuvasti turvautua, onnistuneina ja epäonnistuneina. Nimittäin, voi olla, että elämässämme saatamme joutua myös sellaisiin pimeisiin laaksoihin, joissa emme kertakaikkiaan voi ymmärtää, mitä ympärillämme ja omassa elämässämme tapahtuu. Silloin meille riittää se tieto ja ymmärrys, että Jeesus on puolestamme kuollut ja haluaa pysyä uskollisena rinnallamme.
Se, että pysymme uskossa ja Jeesuksen omana, on loppujen lopuksi ratkaisevasti kiinni Jumalan uskollisuudesta ja laupeudesta meitä kohtaan.
1. Kor. 1:9
"Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen".
Jeesuksen siunausta sinulle!
Kiva lukea kirjoitustasi.
Mitä tulee noihin pimeisiin laaksoihin, niin onneksi niistä löytyy aina poispääsy, joten ei kannata hätääntyä. Rauhallisesti vain käy läpi aisoita ja yrittää löytää sen hetken, kun oli vielä rauha sisimmässä. Sitten muistelee, minkä väärän päätöksen, synnin, toisista ihmisistä syyllistymisen tuolloin jätti olemaan. Jos ei muistu, niin rukoilee Jumalaa tuomaan sen mieleensä. Ja sitten selvittää tuon asian.
Jumalahan ei koskaan hylkää lastaan, se on ihmisen oma itsepintainen jostakin synnistä/synneistä kiinnipitäminen, joka ajaa Pyhän Hengen tiehensä.
Kuinka hyvin ymmärrät toisten ihmisten synneistä johtuvan väärän syyllisyyden? Mitä olet siitä oppinut?
Itsetutkiskelua tarvitaan aika ajoin. Uskoisin, että Pyhä Henki kyllä painaa sormensa siihen kohtaan, mikä ei ole Jumalalle mieleen ja antaa vieläpä aikaa parannuksen tekoon, jos siihen on aihetta.
Mielessäni oli kuitenkin sellainen uskovan ihmisen osa, joka voi kohdata, nimittäin, että Jumala johdattaa sellaiseen pimeään laksoon, joka ei varsinaisesti johdu mistään tunnustamattomasta synnistä tai uppiniskaisuudesta, vaan pelkästään siitä, että Jumala tahtoo koetella uskovaa pimeydessäkin, onko hän silti, edelleenkin uskovainen. Mehän herkästi tarvitsemme Jumalalta tulevia signaaleja, armon merkkejä yms. joiden perusteella me vakuutumme, että Jumala on kanssamme. Se on sellaista hyvien aikojen uskoa ja mukavaa, leppoisaa hengellisyyttä. Mutta, mitä sitten, jos joudumme olotilaan, jossa emme saa kokea mitään tällaista uskon vahviketta? Jumala varmastikin haluaa, että juurrumme Jeesukseen itseensä, jolloin uskomme ei ole riippuvainen mistään muista uskon vahvistuksista. Vanhurskas on elävä uskosta ja tätä pelkkää Jeesukseen kiinnittynyttä uskoa Jumala varmastikin haluaa vahvistaa tällaisissa koetuksissa. Tällä tavalla meistä voi tulla vakaita, syvälle juurtuneita kristittyjä, jotka emme lennä irti Jeesuksesta, kun vihollisen voimat alkavat puhallella ja aiheuttavat meille ahdistusta.
Anteeksi, ystäväni, mutta en oikein ymmärtänyt kysymystäsi, joka alkoi: "Kuinka hyvin..."
Voitko hieman antaa lisäkettä kysymykseesi, jos mahdollista ja tarpeelliseksi näet?
Lähden käymään hieman kävelyllä, joten en ole heti takaisin tässä koneen äärellä. Kiva olisi silti vielä jatkaa juttelua kanssasi (tosin en takaa, että pääsisin aina halutessani näitä rivejä naputtelemaan). Usein näissä foorumeissa joutuu niin inhottaviin, repiviin kiistoihin, että on vaihteeksi mukava olla rakentavan keskustelun äärellä, pelkäämättä toisen töksäystä. Siunausta.
Niin olet oikeassa. Uskovalle tulee syntisyydestään johtuen takaiskuja, vaikka hän valvoisi itseään kuinka hyvin, koska Jumala opettaa uskovaa näiden kautta panemaan pois taas jotain osaa ylpeydestä, jotta kasvu voisi jatkua.
Ja tuokin sanomasi on totta, että Jumala näyttäytyy toisinaan kaukaisena, toisinaam erittäin läheisenä ja siinä se usko tulee juuri esiin, ettei ole riippuvainen niistä läheisyyden hetkistä eikä mistään ilmentymistä. Usko on uskoa, ei tunnetta.
Eipä se väärä syyllistyminenkään tietysti ole muuta kuin syntiä sekin.
No, mitenkäs nyt kuvailisin, että pääsisit jyvälle, mitä yritän kysyä.
Otetaanpas nyt vaikka pelko. ”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.” (2 Tim 1:7). Uskova valvoo, että vaikka pelon tunteita käväisisikin mielessä, hän ei ala toimimaan noiden pelkojen mukaan.
No, sitten tuo uskova tapaa vaikkapa toisen uskovan, joka pelkää jotain, mutta piilottaa sen rempseyteen. Uskova ei huomaa siis mitään pelkoa. Sitten kuluu hetken aikaa ja hän käy säikyksi: olkapäätä jomottaa – hui, olenko saamassa sydänkohtauksen, posti tuo pinkan ruskeita kuoria – hui, onko jokin kauhean suuri lasku, puhelin soi – hui, ei kai vain joku läheinen ole joutunut sairaalaan. Ja sitä rataa kaikkeen touhuun tulee pelottava leima; tunne että kaikki tulee menemään hullusti.
Sitten jo alkaa ihmetellä, että mitäs tämä nyt oikein on ja huomaa, että kappas vaan tuo eilen tapaamani ihminen taisikin pelätä ja syyllistyin hänestä, koska en tuolloin tiedostanut hänen pelkoansa.
Raamatussahan toisten pelosta sanotaan, että ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö" (1 Piet 3:14)
No sitten ei auta kuin pyytää anteeksi Jumalalta tuotakin syyllistymistä ja rauha palaa.
Kirjoitat syvällisiä asioita, joihin en ehkä samalla tavalla ole törmännyt, enkä niiden kohdalla pysähtynyt. Ehkä sinulla on jokin armolahja (tiedon sanat?), joka vaikuttaa sinussa, antaen lisävalaistusta hengellisiin asioihin.
Tuossa Sanan kohdassa verrataan meitä uskovia ei-uskoviin, jotka ovat sellaisten pelkojen vallassa, joiden vallassa meidän uskovien ei tarvitse olla, koska Jeesus on vapauttanut meidät ja vapauttaa jatkuvasti sellaisista turhista asioista. Tulee nyt ainakin mieleen pelot, jotka nousevat taikauskoisesta ajattelusta. Sen takia mm. ihmiset koputtelevat puuta ja käyttäytyvät tietyllä tavalla, välttyäkseen kohtaamasta asioita, joita pelkäävät.
International standard- bible sanoo kohdan näin: "Never be afraid of their threats, and never get upset". Voisiko sen kääntää: "Älkää pelätkö heidän uhkauksiansa, älkääkä koskaan järkyttykö".
King James-bible sanoo saman:"But and if ye suffer for righteousness' sake, happy are ye: and be not afraid of their terror, neither be troubled; eli loppuosa olisi: "Älkää pelätkö heidän kammoaan/pelkoaan/kauhuaan, älkääkä olko huolestuneita/huolissanne".
Kyllä me varmasti voimme olla vapaita näistä orjuuttavista alkeisvoimista ja jos jokin selittämätön asia vaivaa mieltämme, voimme viedä sen myös nimeämättömänä ja tunnistamattomana asiana rukouksessa Jumalalle ja luottaa, että Hän auttaa ja vapauttaa omansa. Jumala on suurempi kuin sydämemme ja tietää kaiken.
Jaa´a, enpä ole tullut ajatelleeksi olisiko tiedon sanojen armolahjaa (kielet ja henkien erottamisen on).
Niin, tuo pelko nyt oli vain yksi esimerkki ja kirjoitin sen vielä noin töksähtävän yksiviivaisesti.
Tosiasiahan on käytännössä se, että aina ei tarvitse tietää, mitä tuo toinen on "huokunut" eli mikä hänen syntinsä on ollut, vaan riittää, että tiedostaa, että hänellä oli jotain syntiä. Näin ei itse syyllisty siitä eikä kehity tuota säikkyvyyttä, synkkyyttä tms. mitä siitä nyt kulloinkin huomaamattomana ja syyllistyneenä kehittyisi.
Tuosta toisesta tulevasta synnin ilmapiiristähän Raamatussa puhutaan esim. Sauluksen yhteydessä:
"Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo" (Apt 9:1). Sauluksesta siis huokui uhkan ja murhan ilmapiiri. Itse tykkään käyttää tuota sanaa huokua.
Olen noita asioita käynyt läpi ja opetellut tapaus tapaukselta uskonelämäni ajan. Mutta niinhän se on, että kun suostuu opettelemaan ja oppii jonkun asian, niin sitten Jumala antaa seuraavan jne. Ja Jumala myös vaatii pistämään oppimansa käytäntöön sekä myös hyödyntämään oppimallaan muita.
Ihan mukava oli kanssasi turista. Toivottavasti kumpikin saimme jotain murusia hyödyksemme.
Tärkeintä varmasti kaikessa kommunikoinnissamme on se, että pyrimme viemään Jeesuksen tuntemisen tuoksun niille, jotka meitä kuulevat, jotta heillä syntyisi halu lähestyä Häntä, joka heidän edestään, heidän syntiensä takia on kuollut ja ylösnoussut. Tämä on se ilmapiiri ja sanoma, jota Jumala haluaa meidän eteenpäin välittävän ja vielä rakkauden hengessä.
Hyvää yötä, Jeesus myötä!
Siunausta sinulle!