jonka olen nähnyt on Elem Klimovin Tule ja katso (1985). Todella järkyttävä ja ahdistava. Onko kukaan muu katsonut, on tullut tietääkseni vain kerran teeveestä, joskus 80-luvulla.
Mielestäni järkyttävin
sotaelokuva,
3886
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Muistan hyvin tuon saman leffan! Muistaakseni käänsin kanavaa sattumalta, jolloin elokuva oli jo kestänyt jonkin aikaa. Loppuun asti tuli kyllä katsottua. Oli tosiaan järkyttävä ja puhutteleva leffa! Siinä oli sodan kauneus ja sankaruus kaukana!!
Toinen yhtä vaikuttava venäläiselokuva on Aleksandr Rogozhkinin "Karaul" , jonka suomenkielistä nimeä en nyt muista. Tämä leffa kertoi junasta, joka kuljetti vankeja. Vankeja oli vahtimassa sotilaita, joiden joukossa simputus sai aikaan ikävät seuraamukset!
se on itkettävä raina, ehkä kaikkein rankin näkemäni. Tällaisia muistutuksia sodan raakuudesta me tarvitsemme aika ajoin, koska muutumme muuten tunteettomiksi kyynikoiksi.
ajattelin illalla katsoa kyseisen leffan. Toivottavasti ei vaan ole liian järkyttävä, olen joskus hieman herkkä raa'alle väkivallalle.. Pitäisköhän sittenkin katsoa jonku kaverin kans eikä yksin, pian ei saa yöllä unta?