En ole vieläkään käynyt kuumassa lähteessä kylvyssä,
vaeltanut skotlannin nummilla, kiivennyt suuren kallion juurelta huipulle.
En osaa edelleenkään laulaa sydäntäsykähdyttävästi, enkä ole elämää suurepi persoona,
joka saa ihmisten silmät loistamaan pelkällä läsnäolollaan.
On lukemattomia asioita joista olen haaveillut ja haaveet jääneet toteuttamatta.
Mitä siis?
Olenko nyt epäonnistunut ihmisenä vai mitä on tapahtunut.
Olen kuitenkin tavannut upeita ihmisiä ja kaikkein upeimmat niistä olen
ystävikseni saanut, puhumattakaan kaikista niistä asioista joita olen
ystävieni kanssa tehnyt.
Olen kerran ainakin todistettavasti ollut niin rakastunut, että kolme lasta on minulle ja entiselle mihelleni
siunaantunut, lapsiani rakastan suunnattomasti.
Siis elämässäni on ihnmisiä joita saan rakastaa, he eivät sitä pane pahakseen tai
syytä ahdistelusta. Suurin onni on heidän silmänsä jotka loistavat minulle, jopa kaiken
kiukuttelun ja kyynelen keskellä. Saan jopa lohduttaa ja pitää heitä sylissäni surun, murheen
yllättäessä, eli sylini ei ole tyhjä.
Saan tehdä työtä josta edes ajoittain saan iloa ja nautintoa, en ole siis pelkkä palkkaorja.
Eli olenko epäonnistunut ihmmisenä?
Onko toteutuneet asiat loppujenlopuksi haaveitani, elämän virtaa jonka hyväksi havaitsen.
Vai eikö ihminen oikeasti tiedä mitä haluaa?
Tässä vähän teille perjantai mietintöjä
vaeltanut skotlannin nummilla, kiivennyt suuren kallion juurelta huipulle.
En osaa edelleenkään laulaa sydäntäsykähdyttävästi, enkä ole elämää suurepi persoona,
joka saa ihmisten silmät loistamaan pelkällä läsnäolollaan.
On lukemattomia asioita joista olen haaveillut ja haaveet jääneet toteuttamatta.
Mitä siis?
Olenko nyt epäonnistunut ihmisenä vai mitä on tapahtunut.
Olen kuitenkin tavannut upeita ihmisiä ja kaikkein upeimmat niistä olen
ystävikseni saanut, puhumattakaan kaikista niistä asioista joita olen
ystävieni kanssa tehnyt.
Olen kerran ainakin todistettavasti ollut niin rakastunut, että kolme lasta on minulle ja entiselle mihelleni
siunaantunut, lapsiani rakastan suunnattomasti.
Siis elämässäni on ihnmisiä joita saan rakastaa, he eivät sitä pane pahakseen tai
syytä ahdistelusta. Suurin onni on heidän silmänsä jotka loistavat minulle, jopa kaiken
kiukuttelun ja kyynelen keskellä. Saan jopa lohduttaa ja pitää heitä sylissäni surun, murheen
yllättäessä, eli sylini ei ole tyhjä.
Saan tehdä työtä josta edes ajoittain saan iloa ja nautintoa, en ole siis pelkkä palkkaorja.
Eli olenko epäonnistunut ihmmisenä?
Onko toteutuneet asiat loppujenlopuksi haaveitani, elämän virtaa jonka hyväksi havaitsen.
Vai eikö ihminen oikeasti tiedä mitä haluaa?
Tässä vähän teille perjantai mietintöjä
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.