olen seurannut täällä käytävää keskustelua, ja olen surullinen huomatessani miten alhainen se on.
Lukijat ja kirjoittajat haluavat "verta kentälle". Mitä verisempi "keskustelu", sitä suurempi suosio. Tämä johtuu ihmisen alhaisista ja eläimellisistä vaistoista. Juuri tähän perustuu väkivaltaa sisältävien elokuvien, urheilumuotojen jne suosio. Väkivaltaa ihannoidaan. Niitä jotka puhuvat rauhan ja väkivallattomuuden puolesta, pidetään nössöinä, vätyksinä tai muuten outoina.
Ihmisen mitta siis tuntuu olevan se miten väkivaltainen hän on. Väkivaltaisia arvostetaan, ja kunnioitetaan, rauhan puolesta puhuvia halveksitaan ja pilkataan.
Lokaa heitetään puolelta toiselle, ja oikein kilpaillaan sillä kuka osaa "tyylikkäimmin" nolata ja häpäistä toisen ihmisen. Toisen ihmisen loukkaamisesta on kehittynyt suosituin vapaa-ajan harrastuksen muoto.
Onko se oikein? Onko se kristillistä? Onko se Jumalan tahto?
Ei ole! Ei ole! Ei Ole!
Mitä sanoo Raamattu?
Matteuksen evankeliumiin on talletettu vertaus anteeksiantamisesta (18:21-35). Tuon ajan juutalaisuudessa opetettiin, että kolme kertaa tulee antaa anteeksi - sen enempää ei voi keneltäkään vaatia. Pietari ymmärsi, että on annettava anteeksi enemmän. Hän kysyi, riittikö, jos hän pystyi antamaan seitsemän kertaa anteeksi veljelle, joka yhä uudestaan teki väärin häntä kohtaan. Jeesus vastasi: "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa." Jeesuksen sanojen sisältö on se, että meidän tulee antaa anteeksi aina. Jatkuvasti. Vastauksen kuultuaan Pietari todennäköisesti ajatteli, että Jeesus vaati mahdottomia. Siksi Jeesus selitti asian vertauksella, joka osoittaa, miksi meidän tulee antaa uudestaan ja uudestaan anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan.
Jeesuksen vertauksessa kuninkaan eteen tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa 10.000 talenttia. Jeesus mainitsema summa on mieletön: yksi talentti oli 5.600 denaria. Ja yksi denari oli työmiehen päiväpalkka. Jeesuksen mainitsemaa summaa ei pystynyt tuon ajan rikkainkaan ihminen maksamaan. Palvelija ei kuitenkaan ymmärtänyt velkansa suuruutta. Hän pyysi lisää maksuaikaa. Palvelijan ainoa keino päästä velasta oli kuninkaan armahdus. Kuningas tiesi sen. Hän sääli palvelijaa ja antoi velan anteeksi. Palvelija sai näin kuninkaalta paljon enemmän kuin oli pyytänyt. Jumalan edessä olemme samassa tilassa kuin tuo palvelija.
Jumala näyttää meille velkamme suuruuden. Hän kutsuu meitä tilille. Usein mekin kuvittelemme tuon palvelijan tavoin, että voimme tehdä jotakin maksaaksemme velkamme. Emme ymmärrä toivotonta tilaamme. Mutta kun käännymme Jumalan puoleen, kadumme ja nöyrrymme, Hän antaa kaikki syntimme anteeksi. Kun ymmärrämme miten paljon meidän velkamme maksoi Jeesukselle, ymmärrämme miten kalliisti olemme ostetut, miten kallisarvoisia olemmekaan.
Kun mies sitten kohtasi kanssapalvelijan, joka oli hänelle velkaa, hän ei suostunut antamaan edes maksuaikaa, vaan toimitti toverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velan. Kyseessä oli mitätön velka, jos sitä verrataan summaan, jonka mies oli saanut kuninkaalta anteeksi. Luulisi ilman muuta, että mies olisi sanonut toverilleen: "Kuule, minä olen juuri saanut 10.000 talentin velan anteeksi. Pidä 100 denariasi." Mutta mies ei halunnut antaa edes maksuaikaa.
"Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi." (Matt. 18:31-35)
Armoton palvelija joutui takaisin velkavankeuteen, kunnes maksaisi velan. Toisin sanoen hän joutui tilaan, josta ei voinut itseään vapauttaa, koska niin suuren velan maksaminen oli mahdotonta.
Jeesus sanoi, että meille käy samoin kuin tälle armottomalle palvelijalle, jos emme sydämestämme anna kukin veljellemme anteeksi.
Anna anteeksi, koska sait anteeksi!
Meidän elämämme Jumalan yhteydessä on jatkuvasti riippuvainen Jumalan armosta, anteeksiantamuksesta. Yhdenkään päivän osalta emme pysty pelastamaan itse itseämme. Koska olemme saaneet niin paljon anteeksi ja saamme niin paljon anteeksi, meidän on annettava veljillemme ja sisarillemme anteeksi.
Matteus 7
"Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi, vaan armahtakaa, niin teidätkin armahdetaan..sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan."
1. Joh. 4:8 " Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus...mutta, joka vihaa veljeään, on valehtelija eikä totuus asu hänessä"
1. Korinttolaiskirje "5
Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta."
Matteus 7
Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? "
Luuk. 6:
Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."
Luuk.
6:36-37 Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen. Älkääkä tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
"Toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne"
"Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien tietoon"
"Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus"
"Tämän käskyn minä anna teille; Rakastakaa toisianne niinkuin minä olen teitä rakastanut"
"Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne... Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.”
"Rakkaus on Lain Täyttymys"
"Älä kosta pahaa pahalla, vaan voita sinä paha hyvällä"
"Rakastakaa vihamiehiänne, siunatkaa niitä jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta jotka teitä vainoavat"
Muistakaa tämä!
Muistakaa tämä!
Rakastakaa toisianne!
Ymmärtäkää toisianne!
Hyväksykää toisenne!
Kunnioittakaa toisianne!
Antakaa anteeksi toisillenne!
Yrittäkää edes!
Jeesuksen tähden!

Vastaukset 2
Vanhimmat
..maan päällä ja heräsi painajaiseen, ettei voi enää moittia, syyttää tai tuomita ketään?
Voi, voi, voi...kolmen enkelin voihuudot?
vai nukutko vielä?