Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa oli rohkaisevaa tietoa, sivulla 10 alhaalla otsikko:
Nuoret uskovat Jumalaan
Nuorista kaksikolmas osaa uskoo Jumalaan.
Vakauksellisia ateistisia nuoria on alle kymmenen prosenttia.
Tämä on musta mahtava tieto v. 2006 elettäessä!
Toivotaan että nuorista tuo vajaa kymmenen prossaakin kääntyy pian elävän Jumalan puoleen.Näin käy :)
Nuoret uskovat Jumalaan
Nuorista kaksikolmas osaa uskoo Jumalaan.
Vakauksellisia ateistisia nuoria on alle kymmenen prosenttia.
Tämä on musta mahtava tieto v. 2006 elettäessä!
Toivotaan että nuorista tuo vajaa kymmenen prossaakin kääntyy pian elävän Jumalan puoleen.Näin käy :)
Vastaukset 53
Vanhimmat
pitääkö tuo paikkaansa, mutta uskon tuon kymmenen prosentin määrän nousevan tulevaisuudessa.
Vaikka nuorista 2/3 uskoo Jumalaan, niin tuskinpa he uskaltavat ilmaista sitä toisten ihmisten edessä ja onhan Raamattuun kirjoitettu, että se joka on minut ( Jeesusksen ) tunnustava ihmisten edessä, sen minäkin olen tunnustava Isäni edessä, mutta se joka on kieltävä minut ihmisten edessä, sen minäkin olen kieltävä Isäni edessä. Jos siis nuori ei uskalla myöntää edes yhden ihmisen edessä uskovansa Jumalaan, niin ei Jeesus tunnusta häntä.
Älkää pelätkö niitä, jotka voivat tuhota ruumiin, mutta eivät sielua. Pelätkää sen sijaan niitä, jotka voivat heittää ruumiin sieluineen Helvetin tuleen.
Miten tuossa käy.Laskeeko vai nouseeko prosentit.
ev-lut lahkon oppien mukaisesti.
10% on vakaumuksellisia ateisteja.
Loput ovat siitä välistä.
Ilmeisesti luterilaisten mielestä kaikki jotka eivät usko "kirkkoon" ovat ateisteja.
Kuitenkin minä uskon virallisen tahon tulkintojen olevan oikeassa. Joten ateisteja on alle kymmenen % suomalaisista. Maailman ihmisistä ateisteja on vain 2,4% mikä on todennäköisesti suomalaistenkin ateisteien todellinen määrä, eli reilusti alle kymmenen prossan.
alle 10% on ateisteja, siis alle se voi olla kuusi, neljä, seitsemän tai jotain % !
Ja kohta hekin uskovat Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen....halle........
Välttämättä usko raamatun jumalaan,vaikka eivät olekkaan ateisteja. Kerrankin annoit jotain mikä piti paikkansa. Jatka samaan tyyliin.
Jeeeee!!! Kaikki nuoret aivot narikkaan ja karjaeläimenä kaivoon!! jee!! Tulevaisuus loistaa kun olemme kaikki kriittisyyteen kykenemätöntä karjaa!! Jipii!
Vai onko todella näin Agneisti.
- Tuntuuko yksinäiseltä don quiote Agneisti?
- Vielä on tuulimyllyjä ei mitään hätää Agneisti, käy jalo taistelusi katkeraan loppun "sivistyneisyden" puolesta.
Eipä yhtään tunnu yksinäiseltä, kun työtovereistanikin noin 85% on ateisteja - pari uskovaistakin mahtuu joukkoon, mutta he ovat harmittomia ja ovat muutenkin jäämässä eläkkeelle lähivuosina. Nuoremmassa porukassa ei taida olla yhtään uskovaista. Että silleen, kovin toiselta näyttää tuo faktatodellisuus mitä itse elän, kuin mitä nuo epämääräiset mittarit näyttävät...
Oletko harkinnut sitä katolta hyppäämistä läskipommi? Olisit hyvää lannoitetta lähimetsien kasveille. Läski on oiva ravinne! Samalla päästäisiin eroon yhdestä aivokääpiöstä.
Joutunut sitten huonoon seuraan.No numerot on numeroita ja niitä helposti käsitetään väärin.Itse uskon että ei kaikki sentään usko Raamatun Jumalaan vaikka eivät kuulukkaan ateisti ryhmään.
En tosiaankaan ole joutunut huonoon seuraan. Työskentelen kirjastossa ja työverini ovat keskimäärin erittäin fiksua, lukenutta, sivistynyttä ja korkeasti koulutettua porukkaa sen lisäksi, että he ovat lähes kaikki ihmisinä todella mukavia, ystävällisiä, avuliaiata ja huumorintajuisia. Siis lyhyesti todeten täydellisiä vastakohtia keskiverto-hihhuleihin verrattuna...
kadotukseen, jos eivät tee parannusta ja ota sovitusta ja sovittajaa Jeesusta Kristusta vastaan,näin on!
miten muuten sinun sielusi laita on, oletko sinä pelastunut?
jk. ei ole Jumalalle mieleen , jumalattoman kuolema.
Sorry nyt vaan, mutta tuo sinun järjetön sekava hourailusi ei oikeastaan edes ansaitse mitään vastausta. Mitäpä jos kirjoittaisit vasta sitten kun sinulla on jotain sanottavaa ja kun olet ensin opetellut kirjoittamaan? Oletko sinä 12-vuotias koulut keskeyttänyt vai miksi sinä kirjoitat kuin sellainen? Mitään sielua, jumalia tai kadotuksia ei ole olemassakaan muualla kuin sinun sairaissa ja taikauskoisissa houreissasi.
Jeesus nasaretilainen kuoli ristillä Jerusalemissa n.v.30-33, Pontius Pilatuksen aikana. Hän nousi kuolleista ja ilmestyi jopa 500 ihmiselle samanaikaisesti, lihallisena ihmisenä eikä minään näkynä tai henkiolentona.
Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, väitit ihan mitä tahansa muuta. Hän on Tie, Totuus ja Elämä. Hän on Kaikki. Hänen kauttaa on kaikki luotu, myös sinut. Ilman Häntä sinua ei olisi. Hän on sinunkin Herrasi, joka kuoli sinun puolestasi, jotta saisit pahat tekosi anteeksi, myös esittämäsi halventavat kommentit. Nekin on jo annettu anteeksi.
Kun aikanaan seisot Jumalan edessä, yksin, vastaat jokaisesta teostasi, uskostasi ja jokaisesta sanasta, jonka olet suustasi päästänyt tai tänne kirjoittanut. Silloin on turha yritää selitellä jotain houreista, mutta vielä vähemmän, ettei tiennyt.
Sinulle on kerrottu.
Ateistinen armollisuus pääsee oikeuksiinsa. Kerro minulle, miten kommenttisi eroaa muslimien esittämistä tappouhkauksista?
Sinähän toivot toisen ihmisen kuolemaa?
Kivoja ja humaaneja, kohteliaita ja sivistyneen ihmisen esittämiä nimityksiäkin osaat? Noitako oppii kouluttautumalla?
" läskipommi"
"aivokääpiöstä"
Yrittäisit edes olla sitä mitä esität olevasi.
Noilla kommenteilla ja tuolla nimittelyllä teet ateismille karhunpalvelusta.
ottaisin riskin?Mitä takuita sinulla on?
Minulla on , Raamattu, maailman eniten, ostettu, luettu, levinnyt jne. Jumalallista alkuperää oleva kirja.Tää on mun bointti.
Jessesi on kylläkin kuollut eikä ole sen jälkeen äijää nähty, vaikka 2000 vuotta on jo tauotta hoettu että se tulee ihan pian!
Joopa joo, ihan varmasti tulee pian, tottakai!
Mitään jumalia taas ei ole olemassakaan muualla kuin sinun harhaisessa taikauskoisessa sairaassa mielessäsi. Houreet pysyvät aina vaan houreina kun ei ole koskaan esittää mitään muuta kuin typötyhjää sanahelinää.
Niin ja miksi minä uskoisin sinua, mitä tietoa sinulla on asiasta esittää. Luulot eivät minua kiinnosta. Raamattu ei ole "jumalallista alkuperää" vaan ihan ihmisten kyhäämä kirja, täynnä vanhoja kansantaruja ja muista uskonnoista lainattuja legendoja. Miksi ihmeessä uskoisin moiseen satukyhäelmään? Kalevala on ihan yhtä luotettavaa tarinaa tai vaikkapa Koraani. Mitenkäs todistat minulle että raamattu on Jumalan sanaa mutta Kavelala tai Koraani eivät olekaan? Mikään luulottelu tai "musta niinku tuntuu että" ei tässä auta, vaan pitää olla faktatietoutta.
Faktaakin?Itse "lässytät" joutavia.Jo se että sinä ja kaltaisesti "vastustavat" Jumala, Jeesusta, uskovia jne, todisaa heidän olemassa olon.
Vai ootteko ihan uunoja ja tyhjää vastustatte?
tietä pelastukseen, Jumalan luo, Raamattu tekee sen.Kiitämme Jumalaa ilmoituksesta, so.Raamatusta.
Jo se että sinä ja kaltaisesi ette osaa edes kirjoittaa ymmärrettävää suomen kieltä todistaa jotain...
Mitä muuten todistamiseen tulee, niin kyllähän todistamisvelvollisuus on aina sillä joka väittää jotain olevaksi. Jos minä esimerkiksi väitän osaavani lentää, niin eihän sitä kukaan uskoisi jos minulla ei kuitenkaan olisi esittää mitään todisteita asiasta. Sinä ja muut hihhulit taas höpisette sekavia jumalolennoista, mutta mitään todisteita - siis MITÄÄN - teillä ei ole koskaan asiasta kysyttäessä esittää. Miksi uskoisin tyhjää sanahelinää? Teidän höpinänne on ihan samaa tasoa kuin minun väitteeni lentotaidostani - ei mitään todisteita!
Tässäpä yksi kumoamaton fakta, kumoapa se jos kerran pystyt:
Kukaan ei ole koskaan kyennyt esittämään MITÄÄN todisteita minkään jumalan olemassaolosta. Voin helposti koota kaikki todisteet mitä koko ihmiskunta on vuosituhansien aikana jumalista kerännyt ja ne ovat tässä:
Kas noin, siinä ne olivat. Ei yhtään mitään, vain pelkkää tyhjää.
Mutta sinullahan varmaan oli niitä todisteita eikä pelkkää tyhjää sanahelinää?
Odotan todisteitasi suurella mielenkiinnolla...
Tio teorialla esittää muuta kun houreita.
No onko evoluutio oppi pystynyt esittämään faktaa.Eipä oo tainut esittää.Eli Usko Jumalaan,ja usko evoluutioon ovat kummatkin uskon asioita.Kumpaakaan ei voi tieteellä todistaa. Että lässyn lässyn vaan.
Tutkittua tietoa eli faktaa, jota ei muuten uskontojen väittämien pohjaksi löydy!
En muista lukua, mutta vain viidennes taisi uskoa kirkon opetusten mukaisesti. Eli 4/5 (80%) ovat saastaisia syntisiä, joita TosiUskovat(tm) vihaavat, inhoavat ja halveksuvat.
vai mihin perustat väitteesi ?
uskoo nokiamissioineen kirkon vastaisesti.
Eikä allekirjoittanutkaan usko kirkon opetuksien mukaan, vaan Jumalan sanan opetuksien mukaan.
Siunausta Jason Dax
Väitteemme perustuu Jumal tietoisuuteen.Ei Tieteeseen. Olemme kokeneet Jumalan. Mutta voisitko kertoa hieman mulle mihin perustuu oppi evoluutiosta.Ei ainakaan tieteeseen.Taitaa sekin olla uskon asia.
Olet käsittänyt ihan väärin asian. Emme vihaa ketään. Vihaamme kyllä syntiä mitä ihminen harjoittaa mutta emme ihmistä.Kaikki kirkon oppi ei valitettavasti ole raamatullista.On tietenkin kirkkoja jotka opettavat raamatullisesti, mutta ei valitettavasti kaikki. Siksipä juuri en minäkään välitä uskonnoista. Vaan ainoastaan usko elävään Jumalaan auttaa ja pelastaa.Ei uskonto pelasta ketään.
Mitäpä jos sinä Keijo-parka et puhuisi mitään asioista joista et mitään ymmärrä etkä mitään tiedä, kuten vaikkapa tieteestä. Evoluutio pohjautuu nimenomaan tieteeseen ja kaikki mitä tieteellisesti on tutkittu tukee saumattomasti teoriaa. Se on siis nimenomaan tutkittua tieteellistä tietoa, päinvastoin kuin sinun "kokemuksesi" joka perustuu vain ja ainoastaan sinun omiin sairaisiin houreisiisi.
Keskity sinä vain hourailemaan omissa taikauskoisissa näkemyksissäsi, mutta älä tyrkytä niitä tervejärkisille ihmisille, jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan ja jotka osaavat kirjoittaa yhdyssanojakin, mikä sinulle raukkaparalle näyttää olevan täysin ylivoimaista.
Jumalakin, jokaista ihmistä, riippumatta hänen vakaumuksestaan, ulkonäöstään tms :)
Entä sinä?
sinäkin, kun noin "sieppaa" nämä uskon asiat.
Tervetuloa vaan, tää on tosi miesten/naisten hommaa:)
Kiitoksia vain mutta sairaat taikauskoiset houreet eivät minua kiinnosta, pidän mieluummin järkeni ja oikeinkirjoitustaitoni ennallaan.
senkö takia tosiuskovat polttivat väärinuskovia rovioilla ja kiihkeästi vihaavat muslimeja ja muita pakanoita? Senkö takia raamatussa, tuossa tosiuskovien pyhässä kirjassa monessa kohdin kannustetaan ihmisiä hankkimaan ja pitämään orjia ja annetaan orjille kehoituksia olla alamaisia ja kuuliaisia isännilleen?
Se oli kysymys.Tuskin nuo kertomasi ovat sisäistäneet Jeesuksen käskyn:rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.Tee lähimmäisellesi, mitä tahdot itsellesi tehtävän. Eli vastaus löytyy näistä.
No minä toivon etteivät lähimmäiset tuputa minulle mitään taikauskoisia ja pimeää keskiaikaa henkiviä näkemyksiään, vaan antaisivat minun rauhassa pitää omat näkemykseni.
Tätähän vain on hihhuleilta turha toivoa, koska he eivät kunnioita pätkääkään muiden toivomuksia tai vakaumuksia, vaan väkisin tuputtavat uskontoaan aina ja kaikkialla. Minä en tuputa muille ateistisia näkemyksiäni, mutta on aivan turha toivo pyytää ettei minulle tuputettaisi uskonnollisia näkemyksiä, niitä tunkee jatkuvasti joka tuutista eikä kadullakaan saa kävellä rauhassa, kun lappusten tyrkyttäjää ja sananjulistajaa vaanii joka nurkalla. Miksipä minun siis pitäisi kunnioittaa uskovaisten vakaumuksia kun he eivät vastavuoroisesti kuitenkaan kunnioita minun vakaumustani eivätkä jätä minua rauhaan?
On tunnettu tosiasia, että uskovat vihaavat ja halveksuvat toisin- ja ei-uskovia. Sanasi ovat kauniita, mutta epätosia. Harmi...
Hej sinä joka uskot tyhjään.Evoluutioota ei ole koskaan tieteellä todistettu, kaikki mitä tiede puhuu evoluutiosta on vain erillaisia teorioita.Eli jos väität että asia on toisin niin olet silloin tieteen yläpuolella. On eri asia uskoa ja pitää itselleen totena erillaisia teorioita. Mutta on toinen asia väittää sellaista valhetta että tiede on todistanut evoluutio opin todeksi.Höpö Höpö.Kysynkin että missä on kaikki nämä välimuodot eläimistä. Esi,m. Linnuista. Jos lintu oli alussa sellainen sauruslisko,niin montako välimuotoa mahtuu siihen että tulee nykypäivän lintu,(miljoonia)ja montako miljoonaa vuotta kuluu siihen. Jos tuo väite pitäis paikkansa niin niitä välimuotoja pitäs löytyä enemmän kuin niitä alkuliskoja. Koska jokainen välimuoto täytyy käsittää miljoonia eläimiä jos ei miljardeja. Plussaa tämä yhteen muiden välimuotojen kanssa,niin huomaat että niitä täytyy olla enemmän kuin tämän päivän lintuja ja sen aikaisia alku liskoja. Liskoja on kyllä läytynyt muttei yhtään välimuotoa,joita pitäs olla miljoonia kertaa enemmän,mikä sinänsä mahdollistaa sen että niitä pitäs löytyä enemmän kuin alkuliskoja. Sanot että tiede tukee toeriaa. Etkä ymmärrä mitä teoria tarkoittaa. Eli toisin sanoen sanot että tiede tukee jotakin mitä ei olla voitu todistaa todeksi tieteellä. Uskotellaan vain. Tieteen oma kanta on että ei mitään synny tyhjästä ja kumminkin tieteen uskomus on että kaikella on alkunsa. Miten tämä voi mennä yhteen. Jos puhutaan tieteestä niin pysytään tosi asioissa, eikä opeteta teoriaa totena. Pidetään teoriat toistaiseksi uskon asioina, ainakin niin kauan kun tiede ne todistaa todeksi.Ystävä hyvä ota ihmis järki käyttöön.Elä ajattele apinan aivoilla.
Kaikki mitä on tieteelisesti tutkittu tukee ehdottomasti satua. Saako tähän nauraa.
On olemassa vain sinun päässäsi. ja kuolee tajuntasi mukana joskus tulevaisuudessa.
Aamen. Jumala on voimallinen kääntämään nuorisomme.
"Nuorista kaksikolmas osaa uskoo Jumalaan."
Mitä rohkaisevaa tuossa tiedossa on. Ketään ei voi petkuttaa niin helposti kuin johonkin uskovaa ihmistä (uskovalla tarkoitan jotakin haluavaa). Tämä tarkotaa että hän lakkaa ajattelemasta ja antautuu milloin minkäkin vietäväksi kunhan luvassa on se mitä hän haluaa.
Elämämme on tässä ja nyt edessämme. Silmät auki ja järki käteen niin ymmärrys auttaa selviyrymään.
armosta, saat kokea uskoontulon, uudestisyntymän kts. Raamattu, Johanneksen evankeliumi 3luku jae 3.
Silloin ymmärrät mistä on kyse :)
mistä on kysymys. Ennen kaikkea en halua pettää itseäni sillä itselleni olen vastuussa siitä mitä teen, miten käyttäydyn ja suhtaudun muihin.
En voi vastuuta kenenkään muun niskaan sysätä.
jos joku luule tietävänsä, tietäköön ettei vielä tiedä niinkuin tietää tulee.
Sopii myös sinuun!
kokonaan lakannut ajattelemasta?
Oli aika jolloin kaikki ihmiset uskoivat Jumalaan ja kirkot hallitsivat. Tätä aikaa kutsuttiin Pimeäksi Ajaksi (= keskiaika).
- Richard Lederer
Niin muuten, tarkoitettiinko tutkimuksessa jumalaa - siis ylipäätään jumalhahmoa, ei niinkään kristillistä Jumalaa ? Siinä tapauksessa 2/3 ja 10 % olisi jotenkin paremmin selitettävissä.
Asiaan: Tarkastellaan kuinka suuri prosenttiosuus eri ikäisistä ihmisistä uskoo joulupukkiin ja toisaalta Jumalaan:
5-vuotiaat:
Jumalaan uskoo 98 %
Joulupukkiin 98 %
12-vuotiaat:
Jumala 96 %
Joulupukki 2 %
18-vuotiaat:
Jumala 67 %
Joulupukki 0 %
Näin ne ihmiset kehittyy kun ikää tulee lisää. Harmi vaan, että koulutus loppuu jo parikymppisenä useilta, jolloin kehitys (monien kohdalta) pysähtyy.
Siis edelleen itsenäiseen ajatteluun kyvyttömiä räkiviä pissiksiä!
Vitun hienoa........