Aikoinani aloitin työurani siivoojana suoraan koulun penkiltä. Etenin tästä eteenpäin kunnan leipiin siivoojaksi ja siitä muihin kunnan ammatteihin.
Äitiyslomat jätin käyttämättä ja lapseni olivat jo pienestä pitäen päiväkodissa. Tämä siksi, että en halunnut riskeerata työuraani ja ikälisiä. Lopulta parinkymmen vuoden työuran jälkeen paloin loppuun ja jäin työttömäksi.
Työurani ohella asioin usein soskussa ja kelassa. Tämä siksi, että palkkani ei riittänyt missään välissä elättämään perhettämme.
Yhden asian tästä opin. Lapset tappelevat jääkaapilla, jos toinen on syönyt enemmän leipää kuin toinen. Silti minun on vaikea kuvitella, että olisin valinnut tämän kaiken sijaan lapsettomuuden.
Eu:ssa olemme ja EU tekee vielä monenlaisia päätöksiä mistä me Suomessa ehkä nurisemme. Minä en ollut EU:n puolesta, mutta ei minun ääneni tietty ollut minkään väärti.
Muistelen lapsuuttani 60-lukua hyvänä aikana. Silloin ei oltu vielä EU:ssa ja suomalaiset saivat päättää asioistaan ihan itse. Käsitykseni mukaan silloin oltiin vielä ihmisten asialla ja ajateltiin ihmiselämän arvoja. 70-luvulla alkoi maailmanmeno huolestuttaa ja oikeastaan kaikki se mistä oltiin huolissa toteutui, paitsi ehkä ydinsota.
Suomalainen nainen on ollut vahva nainen, sellainen mielikuva minulla on ollut. Myös suomalainen mies on ollut vahva, lempeä ja ymmärtäväinen...Toisin kuin ehkä muualla Euroopassa. Mitä jos lopetettaisiin se pizzan syönti ja siiderin juonti ja pidettäisiin yllä omia arvojamme. Silloin olisi vielä mahdollista, että minunkin ikäpolveni olisi eläkejärjestelmän piirissä, vaikka pahasti epäilen koko systeemin romahtamista ennen sitä. Seuraava askel on ehkä se, että EU päättää, että verotus ja eläkejärjestelmästä yhditetään kattamaan koko EU:ta ja taas hyötyvät Italia ja Saksa, jossa ihmisiä on enemmän kuin Suomessa. Ja miten lie hoidettu naisten eläkeasiat Saksassa ja Italiassa. Ehkä siitä pitäisi ottaa selvää jo nyt, jottei sitten tule ikäviä yllätyksiä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.