Kiinnostaisi tietää vastauksia seuraaviin kysymyksiin. Saattavat olla vaikeita vastata, mutta ei ole pakko vastata jos ei pysty/halua.
1) Missä kohti Raamatussa lukee jotain esikoisten seurakunnasta? Entä oliko se Raamatun aikoina sidottu johonkin paikkaan?
2) Mistä Raamatun kohdista juontaa juurensa se, että seurakunnalla on jokin tietty järjestys? Tarkoitan tässä Lapin vanhimpia.
3) Entä mistä Raamatun jakeista juontaa juurensa se kohta, että oppi-isien ja muiden saarnaajien käsityksiä ei saisi muuttaa. Tässä kohdassa tarkoitan juuri sitä, että Lestadiuksen ja Lutherin käsityksiä esimerkiksi ehtoollisesta ei saisi muuttaa. Siksi ilmeisesti teologin koulutusta ei suositella, koska silloin voi alkaa kyseenalaistaa asioita.
4) Minulle on muodostunut semmoinen kuva, että juuri näitä ehtoollisia ja muita opillisia asioita perustellaan Lestadiuksella ja Lutherilla, ei Raamatulla. Entä jos Lestadius tai Luher onkin tehnyt virheitä näissä tulkinnoissa?
Taitaa tämä otsake jäädä aika hiljaiseksi, koska ei noihin varmaankaan jokapoika/ -tyttö tiedä vastausta.
1) Missä kohti Raamatussa lukee jotain esikoisten seurakunnasta? Entä oliko se Raamatun aikoina sidottu johonkin paikkaan?
2) Mistä Raamatun kohdista juontaa juurensa se, että seurakunnalla on jokin tietty järjestys? Tarkoitan tässä Lapin vanhimpia.
3) Entä mistä Raamatun jakeista juontaa juurensa se kohta, että oppi-isien ja muiden saarnaajien käsityksiä ei saisi muuttaa. Tässä kohdassa tarkoitan juuri sitä, että Lestadiuksen ja Lutherin käsityksiä esimerkiksi ehtoollisesta ei saisi muuttaa. Siksi ilmeisesti teologin koulutusta ei suositella, koska silloin voi alkaa kyseenalaistaa asioita.
4) Minulle on muodostunut semmoinen kuva, että juuri näitä ehtoollisia ja muita opillisia asioita perustellaan Lestadiuksella ja Lutherilla, ei Raamatulla. Entä jos Lestadius tai Luher onkin tehnyt virheitä näissä tulkinnoissa?
Taitaa tämä otsake jäädä aika hiljaiseksi, koska ei noihin varmaankaan jokapoika/ -tyttö tiedä vastausta.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Yritän vastata jotain. Toiset ehkä voivat vastata lisää, tai ehkä vastaan itse myöhemmin enemmän, mutta tässä nyt ensi hätän.
1) Missä kohti Raamatussa lukee jotain esikoisten seurakunnasta? Entä oliko se Raamatun aikoina sidottu johonkin paikkaan?
Esikoisten seurakunnasta lukee ainakin hebrealaiskirjeessä. Hebr. 12: 22-24. "Vaan te olette käyneet Zionin vuoren tykö, ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin, ja monen tuhannen enkelitten joukon tykö, Yhteisen kokouksen ja esikoisten seurakunnan tykö, jotka taivaissa kirjoitetut ovat, ja Jumalan, kaikkein tuomarin tykö ja täydellisten vanhurskasten henkein tykö, Ja uuden Testamentin välimiehen Jesuksen tykö, ja priiskotusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Abelin (veri)."
En tiedä Raamatussa mitään viittausta esikoisten seurakunnan sitoutumisesta johonkin paikkaan. Esikoisten seurakunta koostuu kaikkina aikoina kaikkialla maailmassa eläneistä elävän uskon saaneista uskovaisista, jotka ovat olleet uskon kautta yhdistyneinä Kristukseen, joka on esikoinen eli ensimmäisenä Jumalasta syntynyt, ja jotka ovat tämän seurauksena tulleet esikoisiksi ja siten Kristuksen kanssaperillisiksi taivaan valtakunnan suhteen.
2) Mistä Raamatun kohdista juontaa juurensa se, että seurakunnalla on jokin tietty järjestys? Tarkoitan tässä Lapin vanhimpia.
Apostolien teoisssa kerrotaan, että apostolit kokoontuivat Jerusalemiin keskustelemaan ja neuvottelemaan ainakin pakanakysymyksen yhteydessä. Tätä on käytetty esimerkkinä sille, että nykyaikana esikoislestadiolaisuudessa on ollut tapana kokoontua neuvottelemaan sinne seuduille, josta lestadiolaisuus on lähtöisin. Muistaakseni apostolien teoissa ei tässä kohdassa ole mainintaa siitä, että Jerusalemissa asuneet olisivat olleet arvovaltaisempia kuin muut apostolit.
3) Entä mistä Raamatun jakeista juontaa juurensa se kohta, että oppi-isien ja muiden saarnaajien käsityksiä ei saisi muuttaa. Tässä kohdassa tarkoitan juuri sitä, että Lestadiuksen ja Lutherin käsityksiä esimerkiksi ehtoollisesta ei saisi muuttaa. Siksi ilmeisesti teologin koulutusta ei suositella, koska silloin voi alkaa kyseenalaistaa asioita.
Jossain Raamatun-kohdassa lukee "pysy siinä, mitä sinulle on opetettu", mutta en muista missä. Ja tällä perustellaan, ettei oppia kannata ilman painavaa syytä muuttelemaan. Eli jos Laestadiuksen ja Lutherin oppia on seurattu ennen, ja ihmisistä on jäänyt todistus, että he ovat tulleet autuaiksi, niin miksi oppia pitäisi muuttaa?
Toisaalta kyllä edesmennyt arvovaltainen esikoislestadiolaissaarnaaja Gunnar Jönsson painotti aikanaa, että vaikka kristillisyydessä olisi vaikka kuinka monta vuosikymmentä opetettu jostain asiasta tietyllä tavalla, ja sitten huomataan, ettei se sovi Raamatun kanssa, niin se voidaan muuttaa.
4) Minulle on muodostunut semmoinen kuva, että juuri näitä ehtoollisia ja muita opillisia asioita perustellaan Lestadiuksella ja Lutherilla, ei Raamatulla. Entä jos Lestadius tai Luher onkin tehnyt virheitä näissä tulkinnoissa?
Raamatussa ei taida olla suoraan sanottu, että ehtoollisessa on syntien anteeksiantamus, muuta kuin ehkä sanoissa "tämä malja on uusi liitto minun veressäni". Mutta se ei ole pelkästään Lutherin ja Laestadiuksen käsitys, vaan myös kristillisen kirkon vanha käsitys. Voisihan se tietysti olla, että Luther ja Laestadius (ja muute heitä ennen ja heidän jälkeensä) olisivat erehtyneet tässä asiassa, mutta viittaan siihen edellä olleeseen, että jos ei ole painavaa syytä muuttaa jotain opinkohtaa, niin pitäisi olla varovainen luulemaan omasta ymmärryksestään liikoja.
Mitä miältä olette siitä, kun Raamattu sanoo, että eri seura on synti?
ihan hävettää meikäläisten puolesta tällaiset rääväsuut. Tämä on keskustelupalsta eikä mikään käännytyspalsta. Jos ei vl:lät osaa tämän kummemmin keskustella, on meikäläisten kannalta parasta, että pysytään pois täältä.
Täällä kaivataan uskon perusteitten selkeää artikulointia Raamattuun perustuen. ja on nähty, että meikäläisiltä se homma ei oikein luonaa.
Raamattu on kaikkein luotettavinta Jumalan sanaa, mitä löytyy. Raamattuun on koottu sellaista Pyhän Hengen ilmoitusta, jota on jo kristillisyyden (siis jos puhutaan nyt uudesta testamentista) alkuaikoina kerätty yhteisestä sopimuksesta luotettavaksi koeteltua Jumalan sanaa.
Ja jos sellainen Jumalan sana sanoo, että eriseura on synti, niin kyllä minä uskon, että se myös on synti.
Eriseuran syntiä on, jos katsoo itsensä jollain tavalla paremmaksi kuin joku tai jotkut toiset kristityt, ja vetäytyy enemmän tai vähemmän pois joidenkin jollain tavalla huonommiksi koettujen seurasta. Tällainen on syntiä, ja jos se jatkuu kauan, voi käydä niin kuin minkä tahansa synnin harjoittamisen kanssa, että usko vähitellen kuolee (jos se ei ole kuollut jo sitä ennen). Synnin kanssa ei ole leikkimistä.
Siksi olisi hyvä, että ihminen tulisi itsessään tuntemaan eriseuran synnin vaikutukset, jos niitä on, katuisi niitä, ja uskoisi anteeksi (ja pyytäisi anteeksi niiltä joihin se on kohdistunut), ja tekisi päätöksen, ettei halua enää tehdä syntiä (niinkuin Jeesuskin sanoi, että "mene äläkä enää silleen syntiä tee). Eli tähän pätee ihan sama kuin mihin tahansa muuhun syntiin.
Kysymys sinänsä oli ihan OK. Tietysti kyllä herää väistämättä ajatuksia siitä, millä mielellä vl esittää tällaisen kysymyksen el:lle (tai päinvastoin). Mutta toivotaan, että se oli ihan vilpittömän uteliaasta mielestä esitetty.
Emme voi kieltää Jumalansanan totuutta. Joka raamatusta ottaa jotain pois tai siihen lisää jotain, se olkoon kirottu sanoo raamattu.
Mutta kieltämättä kysymys ei ollut mitenkään viisaasti ajateltu, pyydän nöyrästi anteeksi, jos joku siitä loukkaantui.
Mutta säilytetään vl:ät tälläkin palstalla rakkaus, sillä rakkaudesta meidät maan päällä tunnetaan.
Ennen kun aletaan puhua eriseurasta täytyy tietää mikä on seura. Eriseura on sitten se mikä ei ole seuraa. Tässä näemme mikä on seura:
Mark. 9:38 Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä."
Mark. 9:39 Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
Mark. 9:40 Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
Mark. 9:41 Sillä joka antaa teille juodaksenne maljallisen vettä siinä nimessä, että te olette Kristuksen omia, totisesti minä sanon teille: se ei jää palkkaansa vaille.
Mark. 9:42 Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
Ja eriseura:
Matt. 12:28 Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
Matt. 12:29 Taikka kuinka voi kukaan tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää? Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa.
Matt. 12:30 Joka ei ole MINUN kanssani, se on MINUA VASTAAN; ja joka ei minun kanssani KOKOA, se HAJOTTAA.
Joka ei SIIS yhdessä Kristuksen kanssa kokoa, vaan rakkentaa omaa jumalanvaltakuntaansa maallisen yhdistyksen puitteissa ja tuomitsee mita kristityitä, JA SELITTÄÄ JUMALAN ARMON JA ANTEEKSIANNON TULEVAN IHMISEN KAUTTA, se on eriseurainen. Hän seuraa ihmisoppeja mutta ei Kristusta Jeesusta, joka on Sana.
Joh. 1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Joh. 1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
Room. 5:15 Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen.
Kun vastaat vl-kysyjälle kolmanteen kohtaan että raamatussa sanotaan "pysy siinä mitä sinulle on opetettu" muista myös se että raamattu opettaa meitä koettelemaan kaikki mitä meille opetetaan ja puhutaan ja tutkimaan kaikkea Jumalan sanaa sydamissämme. Mielestäni muuten vastauksesi oli-näin uskon - sitä mitä itse asioista ajattelet. Mutta vielä kohtaan 4 sanot että raamatussa ei suoraan sanota että ehtoollinen olisi syntien anteeksiantamus. Voi kauhistus!!!
Siis jos näin ei olisi. Siis juuri se mitä sanotaan luuk.22:19-20 on juuri se anteeksi antamus vai mitä luulet sen muuta olevan mikä on annettu meidän- ei siis vain lestadiolaisten- vaan kaikkien ihmisten edestä sillä ei ole suurta väliä jos sanat eivät ole juuri ne -syntien anteeksi saaminen- vaan se tarkoitus eikä se ole tulkinta vaan Jumalan sanan mukainen totuus. Ja samaa mieltä olenkin siitä että Lutherin selitystä tästä asiasta ei ole mitään syytä muuttaa juuri siksi että se on Jumalan sanan mukainen totuus eli siis on yhtä pyhän raamatun kanssa eli siis vain Jeesus yksin voitti synnin ja kuoleman omassa itsessänsä , ja ruumiissansa ja veressänsä ja sen hän meille lahjoittaa jos siis se ei ole totinen syntien anteeksiantaminen on koko lunastustyö täysin merkityksetön mutta näin ei onneksemme meidän ihmisten takia ole. On vaan ehtoollinen otettava uskovalla sydämellä vastaan siihen vain Jeesus kehottaa meitä. Eikä ehtoolliselle ole muita ehtoja vaikka joulun aikaan kuulin että olisi oltava puhdas omatunto ehtoolliselle mentäessä, mutta se on mahdottomuus ihmiselle. Koska vain yksi on synnitön maanpäällä ollut ja hän sen ehtoollisen meille valmisti.Kuten Luther sanoi kun sen uskolla vastaanotat kelvollisena tai kelvottomana saa ne sanat uskoa.
Kun vastaat vl-kysyjälle kolmanteen kohtaan että raamatussa sanotaan "pysy siinä mitä sinulle on opetettu" muista myös se että raamattu opettaa meitä koettelemaan kaikki mitä meille opetetaan ja puhutaan ja tutkimaan kaikkea Jumalan sanaa sydamissämme. Mielestäni muuten vastauksesi oli-näin uskon - sitä mitä itse asioista ajattelet. Mutta vielä kohtaan 4 sanot että raamatussa ei suoraan sanota suoraan että ehtoollinen olisi syntien anteeksiantamus. Voi kauhistus!!!
Siis jos näin ei olisi. Siis juuri se mitä sanotaan luuk.22:19-20 on juuri se anteeksi antamus vai mitä luulet sen muuta olevan mikä on annettu meidän- ei siis vain lestadiolaisten- vaan kaikkien ihmisten edestä sillä ei ole suurta väliä jos sanat eivät ole juuri ne -syntien anteeksi saaminen- vaan se tarkoitus eikä se ole tulkinta vaan Jumalan sanan mukainen totuus. Ja samaa mieltä olenkin siitä että Lutherin selitystä tästä asiasta ei ole mitään syytä muuttaa juuri siksi että se on Jumalan sanan mukainen totuus eli siis on yhtä pyhän raamatun kanssa eli siis vain Jeesus yksin voitti synnin ja kuoleman omassa itsessänsä , ja ruumiissansa ja veressänsä ja sen hän meille lahjoittaa jos siis se ei ole totinen syntien anteeksiantaminen on koko lunastustyö täysin merkityksetön mutta näin ei onneksemme meidän ihmisten takia ole on vaan ehtoollinen otettava uskovalla sydämellä vastaan siihen vain Jeesus kehottaa meitä. Eikä ehtoolliselle ole muita ehtoja vaikka joulun aikaan kuulin että olisi oltava puhdas omatunto ehtoolliselle mentäessä, mutta se on mahdottomuus ihmiselle. Koska vain yksi on synnitön maanpäällä ollut ja hän sen ehtoollisen meille valmisti.Kuten luther sanoi kun sen uskolla vastaanotat kelvollisena tai kelvottomana saa ne sanat uskoa.
Olen kyllä sitä mieltä, että mainitut jakeet
Luuk. 20:19-20 "Ja hän otti leivän, kiitti ja mursi, ja antoi heille, sanoen: tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan: se tehkäät minun muistokseni; Niin myös kalkin ehtoollisen jälkeen, sanoen: tämä kalkki on uusi Testamentti, minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan."
tarkoittavat, että ehtoollisessa on syntien anteeksiantamus tarjolla. Mutta kuitenkin on eroa sillä tulkitaanko Raamatun sanoja, vai sanotaanko asia suoraan. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että sitä ei sanota suoraan, että ehtoollisessa on syntien anteeksiantamus. Kyse on tulkinnasta, ja joku toinen voi päätyä samoista sanoista toiseen tulkintaa. Jos se olisi sen sijaan sanottu suoraan, niin väärät käsitykset olisi helppo osoittaa vääriksi. Siitä olen samaa mieltä, että ehtoolliselle menemisen ehtona on ainoastaan uskovainen ja syntinsä tunteva sydän. Rippi on hyvä valmistautumistapa ennen ehtoollista, mutta ei mikään pakko eikä välttämättömyys (muistaakseni suurin piirtein näin kirjoittaa Luther).
Raamatussa käsketään koettelemaan kaikki, se on aivan totta. Mutta kehotetaan myös olemaan opettajilleen kuuliainen, ja kehotetaan pysymään siinä, mitä on opetettu. Tässä on aikamoinen tasapainoilu, mutta niin se vain on Raamatun mukaan. Esikoislestadiolaisuudessa on perinteisesti painotettu tätä viimeistä. Ja minun mielestäni, jos jompaa kumpaa puolta painotetaan, niin vanhassa pysyminen on ehdottomasti turvallisempi vaihtoehto, kuin kaiken muuttaminen ja kumoaminen. Jos kaikki muutetaan uudelleen koettelemisen seurauksena, voi helposti käydä, että syntyy suurtakin vahinkoa, koska on aina kun ihmiset asioita koettelevat, on olemassa vaara, että ihmisestä lähtöisin olevat ainekset sekoittavat Pyhän Hengen äänen ja ilmoituksen.
Totta että esim kyseisessä paikassa ei ole kyseistä sana muotoa että se on syntien anteeksi saaminen, mutta ne ovat vapahtajan omat sanat eikä sinällään tarvi tulkintaa se on synonyymi samalle asialle. Raamattu sen lisäksi monessa kohden sen vahvistaa. Ja mitä tulee siihen kaiken sanan ja puheiden tutkiskeluun ja koetteluun tarkoitin sitä että niinkuin Maria kätki sanat ja tutkiskeli niitä sydämessänsä on myös meidän tutkittava niitä Jumalan sanan rinnalla ei niin että näin on aina ennenkin opetettu. Jos esim saarnataan synniksi jotain mitä raamattu ei synniksi todista se kaikki on lisää vapahtajan ristillä. Ajattelen niin että opetuksille kuten sanoit on oltava kuuliaisia mutta ei väärän hengen ilmoittamille ja siksi ne on tutkittava raamatun rinnalla ja olemme velvollisia saarnaajan kanssa puhumaan jos ajattelen toisin kun puhuja, siihenkin raamattu meitä opettaa. Ja ripistä Luther kirjoittaa että se on uskon hedelmä ja hyvä että meillä on siihen mahdollisuus ei velvollisuus. En missään tapauksessa halua kumota vanhoja opetuksia mutta en myöskään halua että isäin säännöistä tehdään mitään autuuden perustuksia. Uskon edelleen että seurakunnassamme vaikuttaa oikea henki mutta myös siellä missä on elävää on aina kuollutta vanhempi veli on aina läsnä ennen kaikkea tarkoitan tällä meidän ihmisten omia sydämiä.
...Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. Tämä ON meidän Herramme Jeesuksen Kristksen veri, sinun puolestasi vuodatettu.
Minkähän vuoksi näin? Ihanko vaan muuten tavan vuoksi vuodatettu, vai kohteliaisuuden vuksi, vai sen vuoksi että voimme nyt v.2003 hartaana muistella Jeesusta? Näinhän monet väittävät, HPE:n olevan vain muistoateria. Muistoateria HPE tosin onkin, mutta minkä asian muisto?
Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Joh. 6:55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
Joh. 6:57 Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
Joh. 6:58 Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
Nyt Hallelujaa kiitos Jeesus, ja jorinat pois.
Syy siihen miksi me hänen ruumiinsa syömme ja verensä juomme, pitäisi olla elävälle kristitylle selvä kun päivä. Sen muistolle että Jeesus Kristus kuoli sinun puolestasi, että sinä saat elää. Siksi ettewi sybtejäsi enää lueta sinun syyksesi koska Kristus uhrattiin sinun syntiesi vuoksi. KUNHAN USKOT SEN!!!
Meillä on siis Kristuksessa inkaikkinen elämä, eikä vain joku syntien anteeksianto pelkästään.
Mutta kuten tiedämme synti ei taivaaseen mene, eikä liha taivasta peri.
Ehtoollisessa me palaamme aina siihen samaan, Kristus kuoli puolestasi, että sinä saat elää. Siihen meitä vie ensiksikin kaste, siinä meidän syntinen ruumiimme haudataan kuoleman hautaan Kristuksen kanssa. Me kuolemme Kristuksessa.
Kun me näin olemme hänessä kuolleet, me saamme myös elää Hänessä ja Hänessä me kerran nousemme myös elämän ylösnousemukseen.
HPE on armoväline samoin on myös kaste. Niissä on kaikki Kristuksen palastushyvyydet läsnä ja tarjolla lahjana USKOLLA OMISTETTAVAKSI.
Herra antakoon ylösvalaistusta näissä asioissa Pyhän Henkensä kautta. Siunausta.
Samaa mieltä olen kaikista esittämistäsi asioista, mutta ajattelen kuitenkin, että Pyhä Henki jatkaa edelleen ilmoitustaan Jumalan seurakunnassa.
Se Jumalan sana, mitä on Raamatussa on kyllä luotettavinta Pyhän Hengen ilmoitusta, ja se pitäisi siksi olla kaiken perusta, eikä Pyhä Henki voi nykyäänkään ilmoittaa itseään vastaan.
On kuitenkin niin, että esimerkiksi kaikista nykyajan asioista ei Raamatussa ole neuvoja, ja siksi kristityille on lähetetty Pyhä Henki, joka ilmoittaa jokaiselle yksityisesti ja kaikille yhdessä Jumalan tahtoa eri asioissa.
Pyhän Hengen ilmoitus ei ole siis mikään pari tuhatta vuotta sitten loppunut asia, vaan se on elävää todellisuutta kaikkialla, missä eläviä kristittyjä löytyy.
Kaikkea saarnattua Jumalan sanaa on jokaisen velvollisuus koetella, onko se linjassa Raamatussa olevan Pyhän Hengen ilmoituksen kanssa ja toiseksi vastaako Pyhä Henki minun sydämessäni jaa ja aamen tähän saarnattuun sanaan.
Syntiä on kaikki se, mikä erottaa meitä Jumalasta riippumatta siitä, onko kyseinen asia mainittu synniksi Raamatussa tai ei. Jokainen voi itse sitten mietiskellä eri asioista, erottavatko ne Jumalasta vai eivät. Esimerkkinä voisi mainita vaikka, että itse en voi nähdä miten tv:n omistaminen sinänsä voisi erottaa Jumalasta, eikä se siis ole synti. Mutta sen sijaan jonkun tietyn tv-ohjelman katsominen voi taas erottaa Jumalasta, ja on silloin synti. Tietysti siinä tapauksessa, että ihminen saa huonon omantunnon tv:n omistamisesta, niin se silloin erottaa tätä ihmistä Jumalasta, ja on synti juuri tälle ihmiselle, mutta ei muille.
Lisäisin vielä siihen syntijuttuun, että Jumalan tahtohan on periaatteessa ilmoitettu Siinain vuorella annetuissa käskyissä (ns. 10 käskyä), ja kaikki synnin ilmenemismuodot voidaan johtaa näihin käskyihin.
Esimerkiksi se puheena ollut jonkun televisio-ohjelman katseleminen, joka voi erottaa Jumalasta ja olla siten synti. Erottavana tekijänä siinä voi olla esimerkiksi, käskyt "älä tee huorin" ja "älä tapa".
Ja kaikkien syntien äitihän on epäusko. Eli loppujen lopuksi onkin vain yksi synti, josta kaikki sen ilmenemismuodot saavat alkunsa.
Lisäisin vielä siihen syntijuttuun, että Jumalan tahtohan on periaatteessa ilmoitettu Siinain vuorella annetuissa käskyissä (ns. 10 käskyä), ja kaikki synnin ilmenemismuodot voidaan johtaa näihin käskyihin.
Esimerkiksi se puheena ollut jonkun televisio-ohjelman katseleminen, joka voi erottaa Jumalasta ja olla siten synti. Erottavana tekijänä siinä voi olla esimerkiksi, käskyt "älä tee huorin" ja "älä tapa".
Ja kaikkien syntien äitihän on epäusko. Eli loppujen lopuksi onkin vain yksi synti, josta kaikki sen ilmenemismuodot saavat alkunsa.
Ajattelen aivan samalla tavalla enkä tarkoittanutkaan sitä että kaikki synti olisi nimillä kirjoitettuna raamattuun. Vaan kuten sanoit että synti on sydämen luopumista Jumalasta ja kaikessa on kuitenkin se mieli siis että me tutkimme nöyrällä mielellä kaikki meille puhuttu sana. Eikä kuitenkaan tärkeintä meille ole saarnata mitään syntilistaa vaan julistaa evankeliumia syntinsä tunteville ihmisille ja tietysti ennenkaikkea toteuttaa vapahtajan antamaa lähetyskäskyä mennä KAIKKEEN maailmaan julistamaan evankeliumia ja herättämään ihmisten sielut tuntemaan syntinsä. Sillä niinhän meille on opetettu, joskin se että Jumalan sana kuuluu aivan kaikille erottamatta siitä ketään rodun, värin tai minkään muun syyn takia erottamatta on ehkä hieman aikain saatossa meidän lestadiolaisten piirissä unohtunut.
Myöskin el kirahwi allekirjoittaa kirjoituksesi täysin el kaveri!
Näissä eri ryhmien nimissä vl - esikoiset - uusiheräyshän on puhtaasti lestadiolainen syntytausta. Niissä on omia sisäpiirin juttuja sitten ripustettu eri Raamatun kohtiin. Esimerkkinä näistä on vanhoillisten ajtus siitä, että Jeesus tarkoittaisi Oulun porukkaa, kun hän sanoo, että etsikää ensin Jumalan valtakuntaa. Jeesus ei pannut osoitelappua siihen Jumalnan valtakunta-kohtaan, eikä netti - ja sähköpostiosoitetta. Mutta se on mukavaa omaa sisäpiirin huumoria, että voi omia juttujaan kiinnitellä Raamattuun. Sitä enemmän omaa porukkaa pitää ainoana oikeana korostaa ja muita tuomita, mitä heikommilla oma opetus on.
Niin, on hyvä huomata, että esikoisten seurakunnasta puhutaan heprealaiskirjeessä. Lueppa sitä.
2) Mistä Raamatun kohdista juontaa juurensa se, että seurakunnalla on jokin tietty järjestys? Tarkoitan tässä Lapin vanhimpia.
Tämä asia perustellaan aivan samalla tavalla kuin katoliset perustelevat paaviuden. Tämä ei taas ole leikinlaskua, vaan aivan valehtelematon tosi.
Tällä hetkellä näitä Ruotsin Lapin paaveja korostetaan varsin voimakkaasti. Siihen on tarvetta siksi, että opetus alkaa muuten olemaan jo niin perseestä.
3) Entä mistä Raamatun jakeista juontaa juurensa se kohta, että oppi-isien ja muiden saarnaajien käsityksiä ei saisi muuttaa. Tässä kohdassa tarkoitan juuri sitä, että Lestadiuksen ja Lutherin käsityksiä esimerkiksi ehtoollisesta ei saisi muuttaa. Siksi ilmeisesti teologin koulutusta ei suositella, koska silloin voi alkaa kyseenalaistaa asioita.
Tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Lutherhan ei ole ollenkaan hyvä sänkykaveri kellekkään lestadiolaiseelle, sillä jokaiselle lessulle, joka lukee Luteria ja saa nahoihinsa hänen opetuksensa Raamatusta ja uskosta, silloin on aivan mahdotonta olla sellaisessa joukossa kuin vanhoilisuus tai esikoisuus. Ne ovat molemmat menneet niin kauas ohi Lutherin opetuksesta armosta pelastumisesta. Laestadius taas lakihurskautensa vuoksi sopii paremmin esikoisille.
Samalla esimerkiksi opetus asuvaisesta Pyhästä hengestä on sellainen, joka ei ole kummankaan ei LLL:n eikä Martti-tohtorin oppia, eikä opetus ainoasta oikeassa olevasta seurakunnasta, jonka ihmisten opetukseen pelastus on sidottu, löydy kummallakaan opettajalta. Ne ovat moelmmat aivan itse keksittyjä juttuja ja on sekä vl että el porukoille tärkeä opetus. Kyllä molemmat porukat muuntelevat opettajiensa oppia, kunhan se vain on oman ryhmän kunkin hetken tarpeiden mukaista.
4) Minulle on muodostunut semmoinen kuva, että juuri näitä ehtoollisia ja muita opillisia asioita perustellaan Lestadiuksella ja Lutherilla, ei Raamatulla. Entä jos Lestadius tai Luher onkin tehnyt virheitä näissä tulkinnoissa?
Tässä on sellainen asia pidettävä mielessä, että Laestadius on sekä ehtoollis- että kastekäsityksessään aika tavalla reformoidun kirkon opetuksen kanssa naimisissa.
Luther taas on sellainen henkilö, joka on syvään Raamattuun juurtunut. Lueppa aivan ensin itse Vähä- ja Iso katekismus, Sidottu ratkaisuvalta ja Galatalaiskirjeen seklitys ja mieti niitä rukoillen. Sen jälkeen huomaat, kuinka kaukana oikeasta uskosta lestadiolaisuuden vl ja esikoisporukka on elävästä ja pelastavasta uskosta.
LLL on kyllä tehnyt virheitä näissä asioissa. Lutherista en ole niinkään varma. Vanhoiliset taas ovat kaukana oikeasta - niin kaukana, että kukaan vanhoilinen ei minun mielestäni kykene koskaan oikeaa uskoa näissä asioissa tavoittamaan.
Aamen. Hallelujaa!
Korjattakoon, että Laestadiukse kastekäsityksessä saattaa olla reformoituja piirteitä (ainakin Hulluinhuonelaisessa esitetyssä käsityksessä), mutta ehtoollisoppi on kyllä ihan luterilainen.
Kirjoitit:
"Tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Lutherhan ei ole ollenkaan hyvä sänkykaveri kellekkään lestadiolaiseelle, sillä jokaiselle lessulle, joka lukee Luteria ja saa nahoihinsa hänen opetuksensa Raamatusta ja uskosta, silloin on aivan mahdotonta olla sellaisessa joukossa kuin vanhoilisuus tai esikoisuus. Ne ovat molemmat menneet niin kauas ohi Lutherin opetuksesta armosta pelastumisesta. Laestadius taas lakihurskautensa vuoksi sopii paremmin esikoisille.
Samalla esimerkiksi opetus asuvaisesta Pyhästä hengestä on sellainen, joka ei ole kummankaan ei LLL:n eikä Martti-tohtorin oppia, eikä opetus ainoasta oikeassa olevasta seurakunnasta, jonka ihmisten opetukseen pelastus on sidottu, löydy kummallakaan opettajalta. Ne ovat moelmmat aivan itse keksittyjä juttuja ja on sekä vl että el porukoille tärkeä opetus. Kyllä molemmat porukat muuntelevat opettajiensa oppia, kunhan se vain on oman ryhmän kunkin hetken tarpeiden mukaista. "
Raamattu on kuningatar, oppi-isät alamaisia. Näin opettaa Luther.
Tässä on hiukan kritiikkiä väitteillesi. Osoittaa, että Raamattu on ruhtinatar ja muut alamaisia. Pyydettiin esikoisia vastaamaan, mutta et kyllä ole esikoinen ja luultavasti edes lestadiolainen. kirjoittelet feikkininä omia väitteitäsi edes perustelematta raamattulla. Huonosti tunnet Lutherin opetuksetkin. Siksi vastaan vanhoillislestadiolaisena tähän kysymykseen osittain asian vierestä kylläkin.
Seuraavan on lainattu Zidbeckin kirjasta. On ollut jo aikaisemmin tällä keskustelupalstalla.
Raamattu ja elävä sana
Eräs Raattaman opetuksen ydinkohta on käsitys "elävästä" sanasta. Kristuksen ääni kuuluu nykyisyydessä Pyhän Hengen saaneen seurakunnan eli uskovien välityksellä. Tämä pohjautuu Lutherin oppiperintöön. Asian tärkeyden vuoksi viivymme vielä tämän kysymyksen tarkastelussa. Kumpi siis, Lutherin dynaaminen eli voimantäyteinen vai reformoitujen staattinen eli liikkumaton ilmoitusoppi on Raamatun ja alkukirkon mukainen?
"Israelin varhainen (profeetallinen) uskonto ei ollut nimeksikään kirjauskontoa. Päinvastoin siinä lähestyttiin Jumalaa uhreissa ja pyhissä menoissa, ja Jumala puolestaan puhui kansalleen elävää sanaa valitsemiensa aseiden, profeettojen välityksellä", toteaa eräs suomalainen Raamatun tutkija.50 "Jumala on puhunut kaikkein pyhäin profettainsa suun kautta, hamasta maailman alusta", selitti jo Pietari (Ap.t. 3: 21). Voidaanpa Uudessa testamentissa sanoa, että vanhan liiton vanhurskaat, jotka uskossa vastaanottivat profeettojen välityksellä heitä lähestyvän sanan ja Jumalan (Kristuksen) äänen, olivat osallisia Kristuksen hengestä (l. Piet. l: 11). Myös uuden liiton saamaajain tehtävänä on olla "Kristuksen suu ja ase". "Profeettojen nauttima suuri arvonanto sekä vanhassa että uudessa liitossa on itsestään selvä: hehän ovat Jumalan ääni", tunnettu saksalainen tutkija on todennut.51
Juuri siitä syystä, että seurakunnan elävässä sanassa kuultiin Hyvän Paimenen, läsnäolevan Kristuksen ääni, käsitämme, että evankeliumin suullinen jatkaminen oli apostolien jälkeisenäkin aikana kirkon johtomiesten mielestä arvokasta. Vanhan kirkon kirkkohistorioitsija Eusebius kertoo "apostolisiin isiin" kuuluneen piispa Papiaan sanoneen: "En usko saavani kirjoista niin suurta hyötyä kuin vielä elävien ihmisten elävästä äänestä."52
Myös kreikkalainen kirkkoisä Irenaeus vetosi voimakkaasti seurakunnan suulliseen sanaan: "Mitenkäs sitten, jolleivät apostolitkaan olisi jättäneet jälkeensä kirjoituksia? Eikö pitäisi seurata tradition järjestystä, jonka he ovat antaneet niille, joille he uskoivat kirkon? Tätä järjestystä seuraavat monet barbaarikansat, jotka uskovat Kristukseen ilman paperia ja mustetta, heillä kun on pelastus Pyhän Hengen sydämiin kirjoittamana ja he säilyttävät huolellisesti vanhaa perimätietoa."53
Tämä evankeliumin jatkuva ääni oli seurakunnan elämän perustus ja sen mukaan arvosteltiin kaikkea alkuseurakunnassa esiintyvää opetusta.54 Se oli myös vanhempi kuin Uusi testamentti, joka on niin sanoaksemme
läpileikkaus ja osa vanhimman seurakunnan julistusta Ja oppia.55 Kaiken opetuksen tulisi kaikkina aikoina olla yhtäpitävää tämän Raamattuun sisältyvän apostolisen julistuksen ja opin kanssa. Tätähän merkitsee uskonpuhdistuksen muodollinen periaate. Luterilaisuuden raamattuperiaatteesta ei saisi eksyä oikealle eikä vasemmalle. Rooman erehdys on se, että traditio eli seurakunnan oppikäsitys asetetaan itse asiassa Raamatun yläpuolelle.56 Rooman käsityksen mukaan Raamattua on näet selitettävä ja tulkittava oppitradition mukaisesti, vaikka tällöin jouduttaisiin ilmeiseen ristiriitaan Raamatun hengen ja opetuksen kanssa.
Tätä Rooman erehdystä ajatellen Luther on kirjoittanut muun muassa seuraavat voimakkaat ja valaisevat sanansa suuressa Galatalaiskirjeen selityksessään: "Raamatun tulee olla hallitsevana ruhtinattarena: sitä on kaikkien alamaisesti kuuleminen ja noudattaminen. Ei sen mestareita, oikojiaja tuomareita, vaan aivan yksinkertaisesti sen todistajia, oppilaita ja tunnustajia tulee kaikkien olla, olkootpa sitten paaveja, Lutheruksia, Augustinuksia tai vaikkapa enkeleitä taivaasta. Eikä mitään muuta oppia saa seurakunnassa julistaa tahi kuulla kuin Jumalan puhdasta sanaa, se on pyhää Raamattua, tai muutoin olkoot sekä opettajat että kaikki heidän oppinsa kirotut. — — — Sentähden ei saa uskoa minua, ei kirkkoa, ei isiä, ei apostoleita eikä taivaan enkeleitä, jos opetamme Jumalan sanaa vastaan. Mutta Jumalan sana pysyy iankaikkisesti. — — — Ei kukaan mielellänsä sano kirkon erehtyvän ja kuitenkin täytyy myöntää sen niin tekevän, jos se vaan opettaa jotakin perustumatta Raamatun sanaan tai tätä vastaan. — — — Siis ei pidä kuulla kirkkoa, ei isiä, apostoleita eikä enkeleitä, jos he vaan eivät opeta Jumalan puhdasta sanaa."57
Epistolapostillassa Luther saamaa: "Havaitse nyt tässä minkä kirjan apostoli panee kristittyin eteen heidän lukeaksensa ja tutkiaksensa, nimittäin ainoastaan Pyhän Raamatun ja sanoo, että meidän oppimme on siinä. Jos nyt meidän oppimme löytyy Raamatussa, eipä meidän — — — pidä etsimän sitä muualta, vaan kaikkein kristittyin pitäisi joka päivä tätä kirjaa viljelemän."58 Syytä on myös viitata Schmalkaldenin artikkeleihin, joissa Luther muun muassa osoittaa, ettei ole mitään itsenäistä kirkon oppia Raamatun ohella, vaan ainoastaan Raamatusta saatu oppi.59
Toisaalta on huomattava, että yhtä erheellistä kuin on Rooman tavoin syrjäyttää Raamatun sana seurakunnan oppitradition eduksi, yhtä turmiollista on reformoitujen tavoin samastaa Raamattu ja elävä Jumalan sana sekä antaa Raamatulle se asema pelastusjärjestelmässä, joka sen oman ilmoituksen mukaan kuuluu elävälle seurakunnalle ja siinä läsnäolevalle Kristukselle.
Tämä reformoitujen raamattukäsitys on kuitenkin Melanchtonin ja ortodoksian perintönä60 tullut sangen yleiseksi luterilaisuudessakin. Sitä on pidetty suorastaan luterilaisuutena. Vasta 1920-ja 1930-luvulla on alettu Luther-tutkimuksen nousun myötä tehdä ero Lutherin ja reformoidun raamattukäsityksen välillä. Jopa eräs huomattavimpia reformoituja teologeja on todennut, että "usko syntyy vain pyhien yhteydessä". "Ihminen ei saa uskoa välittömästi Jumalan kädestä, vaan välillisesti jonkun ihmisen sanan kautta. Yksityisen ihmisen uskon edellytyksenä on seurakunta." Raamatun yksinäinen lukeminen ei synnytä elävää uskoa. On erehdys luulla, että Raamatun lukemisen kautta voisi tulla kristityksi^ "Yhä uudelleen kohottaa päätään tuo väärä oppi, että ihminen voisi muka tulla kristityksi ja pysyä sellaisena vain Raamatun välityksellä." Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen saaneen seurakunnan helmassa, ja vain osallisena samasta hengestä kyetään Raamattua oikein ymmärtämään ja käyttämään. "Tämä on yksi niistä kohdista, joissa Luther ja Calvin ovat kauimpana toisistaan; Lutherille on pääasia seurakunnan elävä ääni, Calvinille kirjoitettu sana."61
Apostoli Pietari kirjoittaa Raamatun synnystä ja sen selittämisestä: "Meillä on vahva profetallinen sana, ja te teette hyvin, että te siitä vaarin otatte niinkuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, niinkauvan kuin päi-vä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. Ja se tulee teidän ensin tietää, ettei yksikään profetia Raamatussa tapahdu omasta selityksestä. Sillä ei yksikään profetia ole vielä ihmisen tahdosta tuotu edes; vaan pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutetut Pyhältä Hengeltä" (2 Piet. l: 19-21).
Raattamaan ilmoituskäsityksessä yhtyvät sekä kerran tapahtuneen Kristuksen sovintotyön korostus että Pyhässä Hengessä tapahtuva jatkuva työ seurakunnassa. Raattamaa tuntee yhtäältä mitä voimakkaimmin kutsumuksekseen Jeesuksen Vapahtaja-kuvan ja täydellisesti suoritetun lunastustyön kirkastamisen ja ylistämisen. Toisaalta hän ei suinkaan hyväksy Jeesuksen lunastustyön pelkästään sisäistä kirkastumista vanhurskauttavan uskon oikeaksi perustaksi. Kristus antaa seurakuntansa (so. ruumiinsa), välityksellä "elävän" sanansa kuulua juuri nykyisyydessä neuvon, nuhteen, lohdutuksen ja anteeksiannon sanana. Mielenkiintoista on todeta, että se näkemys, johon monet luterilaiset teologit tällä vuosisadalla ovat tulleet, kirkastui Raattamaalle jo ennen viime vuosisadan puoliväliä. Sekä teologit että pohjalainen maallikkosaarnaaja löysivät kauan kadoksissa olleen uskonnollisen aarteen Lutherilta. Raattamaa tunkeutui Lutherin uskonnollisiin aarrekammioihin ilman mitään 1800-luvun teologian silmälaseja eli ennakko-oppeja. Raattamaan näkemys
"elävästä" sanasta eli seurakunnassaan jatkuvasti puhuvasta ja toimivasta Kristuksesta uskon perustuksena on Raamattuun ja Lutherin oppiin perustuvaa. Tällä Raattamaan näkemyksellä on yhä edelleen suorastaan reformatorinen merkitys, jos kohta sen arvoa ei ole riittävästi vielä käsitetty. Sen valossa avautuu näet selväksi raja luterilaisen ja toisaalta reformoidun pelastusopin ja ilmoituskäsityksen välille, raja, joka on yleisesti ollut umpeenkasvanut.62
Suomalaisessakin kansanhurskaudessa on sangen runsaasti reformoidun maailman tyyppistä uskonnollisuutta. Kun Luther neuvoo heränneen ja anteeksiantoa kaipaavan ihmisen seurakuntaan, joka jumalallisella valtuudella hoitaa sovituksen virkaa, ja jossa Kristuksen ääni kuuluu katuvaista armahtavana ja lohduttavana,63 opetetaan yleisesti, että syntejään katuva saa välittömästi Jumalalta tahi Raamatusta omistaa itselleen synninpäästön. Kummassakin tapauksessa, niin hyvin sisäisellä pelastustiellä kuin myös Raamatun armolupauksiin yleisesti luottamalla saatetaan syntyä lapseksi Jumalalle yksinäisyydessä ilman seurakunta-äitiä.64
Raattamaa opettaa, että ihminen saa vastaanottaessaan Jumalan armon evankeliumin sanassa sydämeensä Pyhän Hengen lahjan. Hengen todistus ei ole kuitenkaan pelkkä tunne, vaan Pyhä Henki, elävä Kristus, vaikuttaa ennen kaikkea Sanassa ja Sanan kautta, jota hän puhuu ruumiinsa (so. seurakuntansa) välityksellä.
el bimbo on kyllä selvästi jollakin tapaa esikoisporukkaan kuuluva,
hän tuntee niin hyvin kaikki intrigit ja laajemmatkin virtaukset.
Sitäpaitsi, suorapuheiseen tyyliinsä, usein oikeassa tahi lähellä sitä.
Lukee el Bibmo, ei el Bimbo. Voi olla kirjoitusvirhekin.
On tietysti mahdollista, että olen väärässä. Anteeksi, jos näin on.
Kielenkäyttö huonoa, halventavaa omasta porukasta käytetyksi ja ihmettelen lopussa olevia sanoja: aamen halleluja. Samoin ihmettelen hänen kärjistettyjä väitteitänsä(mustavalkoisia) esikoisuudesta ja vanhoillislestadiolaisuudesta.
Kymmenen käskyn laissa sanotaan, että "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestä" eli jos joku tekeytyy feikiksi ja lausuu vääriä todistuksia, hän rikkoo tätä käskyä. Sama koskee myös itseäni.
Emmehän voi kieltää Jumalansanan totuutta.
Joka raamattuun lisää tai ottaa siitä jotain pois, se olkoon kirottu. sanoo raamattu.
Myönnän sen että kysymys ei ollut kovin viisaasti esitetty. Pyydän nöyrästi anteeksi, jos viestini loukkasi jotakin.
Mutta pidetään vl:ät kuitenkin rakkaus, sillä rakkaudesta meidät maan päällä tunnetaan.
Communion
The Second Sacrament of the New Testament
We have two sacraments, baptism and communion. Both have been given to strengthen our weak faith and support us in our endeavor of faith. Baptism happens but once. If someone falls away from the baptismal covenant and goes into the world, he does not need to be baptized again when he receives the grace of return and repentance.
Communion on the other hand is intended to be enjoyed often. In establishing communion Jesus said: "For, as often as ye eat this bread, and drink this cup, ye do shew the Lord's death till he come" (1 Cor. 11:26).
Communion was part of the life of the New Testament congregations from their beginning. Luke depicts the life in the early congregation after the first Pentecost in this way: "And they continued steadfastly in the Apostles' doctrine and fellowship, and in breaking of bread, and in prayers" (Acts 2:42). In the beginning they gathered every day to a meal, then on only the first day of the week, and later less often. We cannot place guidelines on how often one should partake of it, but the words "as often" stress the great significance of communion.
Luther teaches: "Christ wants to clearly say: 'I instituted for you an Easter festival or supper, of which you are to partake, not just on this evening once a year, but you shall enjoy it frequently, when and where you choose, according to the opportunity and need of each one, and being bound to no definite place or time.' Thus you see no liberty is granted to treat the sacrament with contempt. To dispense without positive hindrance for a long time to feel no desire for it—that I call treating the Lord's Supper with contempt" (Luther's Large Catechism 47–49).
The Old Testament Passover and Communion
The children of Israel were preparing to leave Egypt to that land, which the Lord had promised to their fathers. Before their departure they ate the Passover meal following the directions of the Lord (Exod. 12).
An unblemished yearling lamb was killed and roasted with fire. The lamb's blood was brushed on the doorposts, for when the Israelites were eating their Passover meal, the Lord punished the Egyptians, smiting all of their firstborn. When the destroyer saw the marks of blood on the doorposts, it went by. Prepared to journey, the people ate the paschal lamb, and as the meal ended they departed for the journey.
No stranger could eat of the paschal lamb. This meal was not only eaten on that historical night of departure, but the Lord commanded that the Passover meal be eaten every year after they reached the promised land. "And ye shall observe this thing for an ordinance to thee and to thy sons forever. And it shall come to pass, when ye be come into the land which the Lord will give you, according as he hath promised, that ye shall keep this service. And it shall come to pass, when your children shall say unto you, what mean ye by this service? That ye shall say, it is the sacrifice of the Lord's Passover, who has passed over the houses of Israel in Egypt, when he smote the Egyptians and delivered our houses" (Exod. 12:24–27).
When Jesus came to Jerusalem with His disciples for the Passover feast at the time when He would suffer and die, they ate the Passover meal as the Lord had ordained it. Jesus gave the Old Testament meal a new significance. He was the paschal lamb. His blood, which was shed for the forgiveness of sins, made the destroyer withdraw. He was the bread of life (John 6:55). The Lord Jesus' Word united with the meal's visible components, the bread and wine, and the new covenant sacrament was born.
The part in the Gospel of John (6:51) does not as such speak of communion. Luther has written a note on the margins of his own Bible "this part does not speak of the sacrament, the bread and wine but of spiritual eating, which is believing, that Christ—God and man—has shed his blood for us."
The New Testament's synoptic Gospels (Matt. 26:19–21, 25–29, Mark 14:22–24, Luke 22:14–20) consistently tell of the institution of communion. The differences in detail emphasize the significance of the different parts in communion. John does not relate of communion being established but in its place the washing of feet which preceded it (John 13:1–17). Paul speaks of Christ as the paschal lamb who was sacrificed in our stead (1 Cor. 5:7) and the New testament communion (1 Cor. 10,11), as do Matthew, Mark, and Luke. In addition he exhorts the Corinthians to try themselves, that they would be acceptable, not unacceptable communion guests.
Communion is a meal of Remembrance
In relating of the institution of communion, both Luke and Paul mention that Jesus said: "Do it in remembrance of me." In eating the Old Testament Passover meal, the children of Israel remembered being freed from Egypt. At communion we remember Christ, our paschal lamb, who gave His life and shed His blood for our sins and the sins of the entire world. As believers we can eat the body of Christ and drink His blood at communion, thus being partakers of His atonement work. Although we do not completely understand the mystery of communion, we, nevertheless, feel the presence of Christ and His grace power at the communion table. Communion strengthens our faith and draws our gaze to that land, which the Lord Jesus has promised and prepared for His own.
Who Is an Acceptable Communion Guest?
This was asked last fall, when at a youth evening in Vaasa we discussed the sacraments. No wonder, for communion is holy, and the Word of God exhorts us to try ourselves, that we would not be unworthy communion guests, who enjoy the sacrament of the altar to their own condemnation. The small catechism answers the question thus: "But he is truly worthy and well prepared who has faith in these words: 'given and shed for you, for the remission of sins.' But he who does not believe these words, or who doubts, is unworthy and unfit, because the words, 'for you' require truly believing hearts." Luther briefly confirms this in the large catechism: "But he who does not believe has nothing" (V:35). In considering the question of acceptability he separates from each other those, who are hardened and partake of communion and think that as a committed deed it brings a blessing, and those who understand the meaning and value of communion but are fearful, feeling their own sinfulness and unacceptability before God's holiness. To these latter ones Luther says: "People with such misgivings must learn that it is the highest wisdom to realize that this sacrament does not depend upon our worthiness" (V:61).
Believers feel holy timidness going to communion. They beg for forgiveness from each other. In homes, parents ask for forgiveness from each other and their children, when they have hurt and offended others, likewise children ask of their parents and each other. I have also noticed that in the communion line at large summer services many take matters to a confessor father. We are guided to this usage by John's narrative that before the first communion Jesus washed the feet of the disciples (John 13), and by the teachings of Jesus: "Therefore if thou bring they gift to the altar, and there rememberest that thy brother hath ought against thee; leave there thy gift before the altar, and go thy way; first be reconciled to thy brother, and then come and offer thy gift. Agree with thine adversary quickly, whiles thou art in the way with him" (Matt. 5:23–25).