Erittäin järkevä mielipide Ylioppilaslehdessä 13/2006:
"Helsingin YTHS:n ylilääkäri Johanna Castrén, mitä hyvää on siinä , että lapset tehdään vasta opiskeluajan jälkeen?
”Mielestäni lapsia ei hankita – niitä saadaan. Itse sain ensimmäisen lapseni vasta 30-vuotiaana, enkä koe olleeni silloin kovin vanha. Lastensaanti ei ole niin kuin gradunteko tai asunnonhankinta, sitä ei voi suunnitella!
Lapsen syntymän myötä muuttuu kaikki. Se, että saa lapsensa vasta lähellä kolmeakymmentä ikävuotta tarkoittaa monelle, että on ehtinyt kokea nuoruutensa vapauden. Siinä mielessä tasa-arvo on lisääntynyt ensisynnyttäjien iän noustessa – ennen naisilla ei ollut tätä mahdollisuutta.
Lapselle on tietysti hyväksi, että se syntyy suhteellisen varmaan tilanteeseen. Opinnot aloitetaan Suomessa varsin myöhään, ja epävarmuuden aika jatkuu pitkälle yli kahdenkymmenen ikävuoden. Ei lisää monenkaan henkistä hyvinvointia, että lapsia saadaan näiden nuoruuden ruuhkavuosien aikana!
Tärkeintä on, että lapsi on haluttu ja sille riittää aikaa. Kun lapsensaanti on tietoinen ratkaisu , vanhemmuudestaan nauttii ja se kantaa hedelmää moneen sukupolveen. Vaikka lapsen saisi vasta 35-vuotiaana, tuskin sitä koskaan katuu.”

Vastaukset 10
Vanhimmat
"Vaikka lapsen saisi vasta 35-vuotiaana, tuskin sitä koskaan katuu.”" Mulla näin, ja jaksan olla rakastava vanhempi,olla mukana arjen iloissa ja suruissa, ei ole enää omia hömpötyksiä ja discoissa riekkumisia, eikä edes halua siihen. Sai mennä vapaasti nuorena. Ei tarvii elää sitä nuoruutta nytten enää...voi olla tukena kasvavalle,täysipainoisesti. Ei uraputkea..no,rahaa vois olla hiukka enempi...
kiinnosta riekkua baareissa ynm. Toiset ovat luonteeltaan sellaisia, että haluavat elää rauhallista perhe-elämää nuoresta pitäen. Eikä siinä ole mitään väärää!
baareissa riekkumiseen? Itse ajattelisin tuon niin että on vapaus tehdä erilaisia asioita ja kenties nopeitakin päätöksiä vaikkapa nyt sitten tuon baariin lähdön kanssa jos niin huvittaa tai elokuviin lähdön. Ei tarvitse miettiä kenenkään muun asioita ja saa olla vastuussa ihan vain itsestään.
varhainen vanhemmuus takaa keski-iän vapauden :DDD
Mitä ajat tällä takaa? Heräsi kysymykseni. Pakosta mietin vaihdoitko taktikkaa, jolla jatkaa linjaasi polkea teiniäitiys ja isyys palstalla teinivanhemmuuden mollaamista.
Henk.kohtaisesti tavanneena kyseisen henkilön,johon viittaat, niin hän ei kuiteskaan aja teinivanhemmuuden mollaamista takaa, niinkuin henkilö, joka täällä nyt riehunut, jos olet samainen henkilö, niin älä kopio Castrénin lausuntoja tälle palstalle. Teet sen vääristä syistä :))
Minä käsitin, että tuon kirjoituksen pointti oli "Lastensaanti ei ole niin kuin gradunteko tai asunnonhankinta, sitä ei voi suunnitella! "
Jos tuon ottaa teiniäitien mollauksena, niin rauhassa vaan. Tiedä sitten mitä alkuperäinen ajatteli...
etpäs tainnut tajuta!
"Myöhäinen vanhemmuus takaa nuoruuden vapauden" mihin vihjaa?
Sinä vedät johtopäätöksesi yhden "fiksun" lauseen pohjalta, etkä ymmärrä kokonaisuutta ja sitä, että kirjoittaja tarkoitti tekstillä hieman eriä aisaa kuin mitä ko. asian alkuperäinen sanoja on tarkoittanut! Opettele lukemaan rivien välistä äläkä ota kaikkea niin kirjaimellisesti!
ja pilkkaa toisiaan :D:D:D
Nii siis AP ei sano mitään, vaan tuo lääkäri sanoo!
yhen asin tai se on kylläkin kysymys.. jos ei voi valita saako olla nuori vai aikuinen?
minulla on käynyt niin ala-asteelta asti joutunut olemaan aikuinen niin se ei sitä enään osaa olla lapsi.. näin minulle on käynyt mutta muuten oli mielestäni sinulla asiallinen viesti verrattuna tällä palstalla yleensä että kiitos siitä.. olen 18 ja 10kk pojan äiti.. hyvää syksyä sinulle..=)
Minä olen kyllästynyt tähän vapauteen! Aina, jo varhaisesta teini-iästä lähtien olen tiennyt mitä minä haluan: perhe-elämää.
Nyt elän mitä vapainta aikaa. Ei ole lasta, ei opiskelua, ei työpaikkaa. Ja tää on kertakaikkiaan p*rseestä, kun päivät on tyhjää täynnä!
Teiniäidiksi en enää ehdi, jos tulisin nyt raskaaksi, ehtisin täyttää 20. En silti ihannoi teiniäitiyttä, mut en pidä sitä pahanakaan, jos se hyvältä tuntuu. Teiniäidit voi olla aivan yhtä hyviä äitejä ku muutki.
Minulla on aviomies, ja lasta yritetäänkin. Mitä muuta haluaisinkaan? Ei opinnotkaan kiinnosta, töitä ei löydy (etin kyllä jotain opiskelua jos ei töitä, kunnes kersa saadaan jalkoihin), baareissa juokseminen ei kiinnosta. Ainut mikä kiinnostais perheen perustamisen lisäksi jos lähteä käymään ulkomailla, mutta siihe ei taho olla rahaa, ja sielä voi käydä lapsen kanssakin (vaikka Norjassa, sinne vielä mennäänki uudestaan).
Ja nuoruuden ruuhkavuosista.. Entäs ne kolmikymppisen ruuhkavuodet? Uraa uraa uraa, mieletön uraputki pitäis luoda. Lapsi viedään vuoden ikäisenä hoitoon ku pitää päästä takaisin töihi, ja illalla ei ehdi keskittyä lapseen ku on työasiat mielessä. Että on siinä kääntöpuolikin asiasta.
Jos ruetaan oikein perustelemaan, parasta ikää ei löydy, ei sitte millään! Nuori on liika nuori, vastuuton, vapauden kaipuinen, opiskelut painaa päälle. Kolmikymppinen on uraputkessa, ei sinne lapsi mahdu, tai ainakaa sille aikaa. Nelikymppinen on jo riskiryhmään kuuluva ja totaalisesti liika vanha muutenki koko hommaan.
Että mikäs se paras ikä olikaan??
Sanoisinpa että silloin ku se itsestä hyvältä tuntuu ja lapselle löytyy aikaa. Oli se sitte 17- tai 35-vuotiaana. Yks lysti, kuhan kukin pitää huolen lapsestaan.