Maailmanmeno

Ihmisillä on kaiken laillisen laillisuuden; eli, itse laillisuuden lähteen Pyhän Jumalan (Luojan) ilmoittama ja antama oikeus, yhdistyä ja järjestäytyä OIKEUDEN lain, = sanansa mukaiseksi, lailliseksi yhteiskunnaksi. Joka siis on ja lähtee totuuden / oikeuden perustalta, = LAIN mukaiselta. Siltä, ei mitään pahaa eikä väärää kenellekään, eikä millekään, laillisen oikeuden, eli Pyhän Jumalan, = kaikkeuden luojan ja omistajan, kaiken elämän antajan ja ylläpitäjän sanassaan ilmoittaman, ihmisille oikeudeksi antamien elämän ohjeiden ja oppien mukaan elääkseen ja toimiakseen, tuottaakseen ja palvellakseen, harrastaakseen, käyttäytyäkseen, kirjoittaakseen, puhuakseen, kaikille ja kaikelle parhaaksi tarkoituksella.

Tehdä, elää ja toimia kaikessa niin, ettei turmele eikä vahingoita, eikä tuota kärsimyksiä muille eikä millekään Jumalan luomalle ja omistamalle (KAIKKI), ihmisetkin. Ainoastaan Hänen sanaansa perustuvat ja sen mukaan toiminnat, ovat LAIN mukaiset, = totuuden / oikeuden mukaiset. On siis, OIKEIN elämän, toiminta oikeudet ja ehdot sisältävät, ns. luomakuntansa ja kaiken siinä olevan oikein käyttö ohjeet. Kaikkien muiden eri vaihtoehtojen ollessa LAIN vastaisia, = vääryyden ja pahuuden mukaisia, = rakkaudettomuuden mukaisia, jotka on aina kohteilleen, ja kaikelle, tavalla tai toisella pahaksi! Joiden paha vaikutus näkyy joko heti, tai kuitenkin joka tapauksessa, enemmin tai myöhemmin, lievemmin tai raskaammin, asiasta riippuen.

Kaikki Jumalaton (tämän maailman oppien mukainen) = Jumalan sanan vastainen toiminta, oli se mitä tahansa, on laittomuutta, = Rangaistuksen ja tuomion alaista, (OIKEUDEN vastaisuuden tähden), joka, = rikollisuutta kaikkia ja kaikkea vastaan, silloin kaikkivaltiasta kaiken Luojaa ja omistajaa, sekä kaikkia muita ja muuta, hänen luomiaan (siis kaikki), vastaan.

Tämä em. tiedoksi kaikille, että myös ymmärtäisitte miksi näitä hirveitä asioita, suuria ja pienempiäkin onnettomuuksia ja katastrofeja, terroritekoja, kansanmurhia, sotia ja kaikkia muita lukemattomasti erilaisia kärsimyksiä tuottavia ongelmia, jatkuvasti ja yhä lisääntyvästi ja pahenevasti on. Kaikkivaltias Pyhä Jumala, on siis antanut kaikki tarpeelliset kaikin puoleiseen hyvin vointiin mahdollistavat opit ja ohjeet. Ne ilmenee Raamatun uudessa testamentissa, Kristuksen Jeesuksen ja / apostolien opetuksissa, kaiken oikean ja hyvän mahdollistavine hyvine ehtoineen, kaikille turvalliseksi ja turvatuksi tulevaisuudeksi tarkoituksella, niille jota vain niihin haluaa pitäytyä, niin että alkaa niiden mukaan elämään, toimimaan ja vaikuttamaan.

Tämän nykyisen LAIN vastaisen, = (OIKEUDEN vastaisen) toiminnan ylläpitäjiä ja mahdollistajia on ihmiset, jotka ei halua yhdistyä ja järjestäytyä lailliseksi yhteiskunnaksi. Siis ne, = lähes kaikki! Jotka haluavat vain tyytyväisin mielin toimia tämän onnettomuusrikkaan, vääryyden mukaisen puolesta. Jotka ei halua sanoutua tästä Jumalattomasta, = Jumalan, kaiken oikean ja hyvän mahdollistajan kieltävästä, pahuuksien ja vääryyksien pyörittäjistä ja väärään suuntaan vetäjien rikollisuuksiin osallisuudesta irti.

Nämä laittomuuden puolesta kansanedustajiksi haluavat, luulevat olevansa Jumalan kieltävine saatanallisuus oppineisuudessaan viisaita ja ovelia, kun saavat kansalaiset valitsemaan ja valtuuttamaan heidät herroina hallitsijoikseen ja johtajikseen. Koituu kuitenkin heidän omaksikin onnettomuudekseen, jopa kadotustuomiokseen! Näin kansa pettää heitä luulemaan ja uskomaan, että ovat viisaita ja hyviä johtajia ja hallitsijoita. Samoin he pettävät kansalaisia tyhjillä pettävillä lupauksillaan ja valtavasti rahaa ja muita kepulikonsteja edukseen, väärin hyväkseen käyttämällä, saavat itseänsä eritavoin suuresti ja kalliisti mainostamalla, petettyä ihmiset valitsemaan ja valtuuttamaan heidät onnettomuuksiensa tuottajiksi ja tuhon suuntaan vetäjikseen eli tuhoon viejikseen! Näin Kristuksen Jeesuksen nimessä, / palvelijansa.
   
075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

pahasti on kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu