Palestiinalaiset käyttävät keskimäärin 60 litraa vettä henkilöä kohden päivässä. Israelilaisten kulutus on kuusi kertaa enemmän, noin 350 litraa. Joidenkin miehitysalueilla olevien juutalaissiirtokuntien vedenkulutus - uima-altaineen - on jopa 20-kertainen ympäröiviin arabikyliin verrattuna.
Palestiinalaiset ostavat osan käyttämästään vedestä Israelin vesiyhtiöltä Mekorotilta. Tämä ei johdu siitä, etteikö Länsi-Rannan maaperässä olisi riittävästi pohjavesivaroja tyydyttämään alueen asukkaiden ja nykyisen maatalouden tarpeet. Länsi-Rannan tuottoisin (Mountain Western) pohjavesialue on pelkästään Mekorotin käytössä, joten Israel ja eteenkin sen maatalous - joka käyttää vedestä valtaosan - on riippuvainen miehitetyn alueen vesivaroista. Palestiinalaisten omat vesijärjestelmät hyödyntävät lähinnä vähäsateisemmalla alueella sijaitsevan Mountain Eastern pohjavesialueen vesivaroja. Näitä hyödyntävät myös alueella sijaitsevat juutalaiset siirtokunnat.
Vesivarojen hallinta onkin ollut yksi keskeinen syy Israelin laajentumispolitiikan takana.
Tähän saakka Lähi-idässa ei ole ollut minkäänlaista vesivarojen yhteishallintoa eikä kansainvälisestä pelisäännöistä ole piitattu, vaikka esim. Jordan-virran valuma-alueen vesivaroja hyödyntää neljä valtiota tai kansakuntaa: Israel, Palestiina, Syyria ja Jordania. Vesikysymyksiä onkin aikaisemmin ratkaistu ase kädessä ja niistä sopiminen on keskeinen osa käynnissäolevaa rauhanprosessia.
Vesineuvotteluissa Israelilla on veto-oikeus
Oslon sopimus ja siitä alkanut rauhanprosessi on muuttanut asetelemaa. Israelilaiset ovat omassakin keskuudessaan alkaneet kyseenalaistaa "kukkivan erämaan" politiikkaa. Vettä johdetaan Israelin maatalouteen kolmasosalla todellisista kustannuksista, jolloin Israelin (tai USA:n) veronmaksajat maksavat sen todellisen hinnan. Hyödyn saavat Israelista halpoja appelsiineja ja viinirypäleitä ostavat eurooppalaiset kuluttajat.
Suurista kustannuksista huolimatta maatalous on enää alle 10 prosentin tekijä Israelin viennissä ja bruttokansantuotteessa.
Palestiinan vesihallinto, Water Authority, perustettiin vuonna 1997. Sen edustajista ja Israelin vesiviranomaisista on muodostettu yhteinen vesikomitea, Joint Water Committee, joka myöntää vesivarojen käyttöluvat sekä koordinoi vesi- ja viemärijärjestelmien rakentamista alueella. Molempien osapuolten edustajat ovat myös mukana rauhanneuvotteluissa.
Vuoden 1994 Oslon sopimuksen jälkeen Palestiinalaiset ovat alkaneet saada merkittävää kansainvälistä apua vesiongelmiensa ratkaisemiseen. Koulutus ja puhdas vesi ovat olleet toteutettujen projektien pääkohteet. Jatkossa viemäröinnillä, jätevedenpuhdistamoilla ja kierrätyksellä tulee olemaan kasvava rooli. Suurin avunantaja on USAID, joka on mm.tehnyt Palestiinan vesivarojen peruskartoituksen. Myös muut OECD maat, WB ja EIB ovat omine hankkeineen mukana.
Silti edelleen Israelilla on veto-oikeus kaikkiin suunnitelmiin.
Euroopan unionin lainarahaa kanavoimassa
Vesi-insinöörit Matti Rantala ja Arto Kuittinen ovat syksystä 1 999 lähtien toimineet Euroopan Investointipankin, EIB:n, rahoittamien vesi- ja jätevesihankkeiden koordinaattoreina/neuvonantajina. Eli heidän tehtävänään on katsoa, että EU:n rahaa käytetään tehokkaasti ja järkevästi.
Suomi maksaa tämän EIB:n projektien hallinnointiyksikön toiminnan. Tämä on Suomen tämänhetkinen panos Lähi-Idän vesirauhanprosessiin.
Aikaisemmin, vuodesta 1995, Suomen kehitysyhteistyövaroilla on tuettu alueen vesi- ja sanitaatiohuollon kehittämistä UNDP:n kautta.
Suunnittelukeskuksen palveluksessa olevilla Rantalalla ja Kuittisella on molemmilla takanaan neljännesvuosisadan kokemus kehitysyhteistyöstä ja kansainvälisistä projekteista. Rantala arvelee olleensa järjestämässä vesi- tai jätevesihuoltoa lähes 10 miljoonalle ihmiselle, mm. Tansaniassa, Keniassa, Vietnamissa, Egyptissä, Afganistanissa, Nigeriassa ja Kiinassa.
Länsirannan eteläosiin porataan EIB:n rahoituksella aluksi kaksi 700 mmetriä syvää porakaivoa. Edelleen rakennetaan Halhulin kaupungin päävesisäiliöstä runkovesijohto Duran ja Yattan kupunkeihin sekä jakelujohdot 30 kylään.
Länsirannalla on vielä noin 160 kylää, joiden vedensaanti on satunnaista ja osittain autokuljetusten varassa.
"Ensimmäistä porakaivoa porataan jo, toiseen emme ole vielä saaneet lupaa Israelilta. Hankalaa työssä on nykyisiin tarpeisiin verrattuna Palestiinan hallinnon vähäiset henkilöresurssit sekä sekavat ja jäykät maanomistusolot. Yksityisalueiden halki on lähes mahdotonta vetää johtoja. Myös erittäin päteviä ja motivoituneita paikallisia löytyy, mutta heitä on aivan liian vähän.", Rantala kertoo.
Gazaan ollaan EIB:n lainarahalla rakentamassa mm. eteläistä jätevedenpuhdistamoa. Gazan ja Länsirannan vesihuoltoon on yhteensä käytettävissä seuraavan kolmen vuoden aikana 60 miljoonaa euroa. Rantalan mukaan raha riittää enemmän kuin hyvin käynnissäoleviin ohjelmiin- toisaalta se on lainarahaa, joskin halpakorkoista ja pitkäaikaista, ja sen on jatkuvasti kilpailtava alueelle tulvivan lahjarahan kanssa.
Gazassa ei ole enää vettä
Länsirannan vesivarojen lasketaan sinänsä olevan kohtuulliset. YK:nkin mukaan "vesi on lähestulkoon ainoa luonnonvara, joka Palestiinalla on". Suurin ongelma - ainakaan lähitulevaisuudessa - ei olekaan vesivarojen riittävyys vaan kysymys niiden jakamisesta.
Välimeren rannalla sijaitseva, maailman tiheimmin asuttuihin alueisiin kuuluva Gazan kaistale on kuitenkin jo nyt hätätila-aluetta.
"Enää 10 prosenttia Gazan pohjavesivaroista on juomakelpoista", sanoo Palestiinan vesihallinnon Gazan alueen johtajan, tohtori Khairy Al Jamal.
90 prosenttia pohjavesivaroista ei enää täytä juomaveden laatuvaatimuksia. Syynä tilanteeseen ovat israelilaisten harjoittaman tehomaatalouden runsaat nitraattipäästöt, Gazan alueen puhdistamattomien jätevesien imeytyminen viemäröinnin ja puhdistamoiden puutteessa suoraan pohjaveteen sekä vuosia jatkuneesta liiasta vedenotosta johtuva suolapitoisuuden nousu. Al-Jamalin mukaan Gazassa pohjavesi on niin nitraatti- ja suolapitoista, että osa vauvoista syntyy sinertävinä. Puutteellisen vesihuollon ja sanitaation seurauksena myös ripuli ja vatsasairaudet ovat yleisiä.
Laadun ohella ongelmana on veden määrä. Gazan alueella veden kulutus on paikoin vain 25 litraa henkeä kohti päivässä; WHO:n minimisuositus on 100 litraa. Käytännössä Gazan on kiireesti saatava lisää vettä oman alueensa ulkopuolelta, joko Israelista tai meren rantaan rakennettavilta suolanpoistolaitoksilta.
"Koko Gazan vedenkulutus on 130 miljoonaa kuutiota vuodessa- ja sen jakaa keskenään 1,2 miljoonaa ihmistä", Al-Jamal huomauttaa.
Hän myös kertoo Negevin autiomaasta tulevasta joesta, joka hänen lapsuudessaan tulvi joka talvi.
"Wadi kokosi vedet 10 000 neliökilometrin alueelta, maan suurimmalta valuma-alueelta Negevin autiomaasta. Nykyään se on padottu ja kuiva."
Palestiinalaiset ostavat osan käyttämästään vedestä Israelin vesiyhtiöltä Mekorotilta. Tämä ei johdu siitä, etteikö Länsi-Rannan maaperässä olisi riittävästi pohjavesivaroja tyydyttämään alueen asukkaiden ja nykyisen maatalouden tarpeet. Länsi-Rannan tuottoisin (Mountain Western) pohjavesialue on pelkästään Mekorotin käytössä, joten Israel ja eteenkin sen maatalous - joka käyttää vedestä valtaosan - on riippuvainen miehitetyn alueen vesivaroista. Palestiinalaisten omat vesijärjestelmät hyödyntävät lähinnä vähäsateisemmalla alueella sijaitsevan Mountain Eastern pohjavesialueen vesivaroja. Näitä hyödyntävät myös alueella sijaitsevat juutalaiset siirtokunnat.
Vesivarojen hallinta onkin ollut yksi keskeinen syy Israelin laajentumispolitiikan takana.
Tähän saakka Lähi-idässa ei ole ollut minkäänlaista vesivarojen yhteishallintoa eikä kansainvälisestä pelisäännöistä ole piitattu, vaikka esim. Jordan-virran valuma-alueen vesivaroja hyödyntää neljä valtiota tai kansakuntaa: Israel, Palestiina, Syyria ja Jordania. Vesikysymyksiä onkin aikaisemmin ratkaistu ase kädessä ja niistä sopiminen on keskeinen osa käynnissäolevaa rauhanprosessia.
Vesineuvotteluissa Israelilla on veto-oikeus
Oslon sopimus ja siitä alkanut rauhanprosessi on muuttanut asetelemaa. Israelilaiset ovat omassakin keskuudessaan alkaneet kyseenalaistaa "kukkivan erämaan" politiikkaa. Vettä johdetaan Israelin maatalouteen kolmasosalla todellisista kustannuksista, jolloin Israelin (tai USA:n) veronmaksajat maksavat sen todellisen hinnan. Hyödyn saavat Israelista halpoja appelsiineja ja viinirypäleitä ostavat eurooppalaiset kuluttajat.
Suurista kustannuksista huolimatta maatalous on enää alle 10 prosentin tekijä Israelin viennissä ja bruttokansantuotteessa.
Palestiinan vesihallinto, Water Authority, perustettiin vuonna 1997. Sen edustajista ja Israelin vesiviranomaisista on muodostettu yhteinen vesikomitea, Joint Water Committee, joka myöntää vesivarojen käyttöluvat sekä koordinoi vesi- ja viemärijärjestelmien rakentamista alueella. Molempien osapuolten edustajat ovat myös mukana rauhanneuvotteluissa.
Vuoden 1994 Oslon sopimuksen jälkeen Palestiinalaiset ovat alkaneet saada merkittävää kansainvälistä apua vesiongelmiensa ratkaisemiseen. Koulutus ja puhdas vesi ovat olleet toteutettujen projektien pääkohteet. Jatkossa viemäröinnillä, jätevedenpuhdistamoilla ja kierrätyksellä tulee olemaan kasvava rooli. Suurin avunantaja on USAID, joka on mm.tehnyt Palestiinan vesivarojen peruskartoituksen. Myös muut OECD maat, WB ja EIB ovat omine hankkeineen mukana.
Silti edelleen Israelilla on veto-oikeus kaikkiin suunnitelmiin.
Euroopan unionin lainarahaa kanavoimassa
Vesi-insinöörit Matti Rantala ja Arto Kuittinen ovat syksystä 1 999 lähtien toimineet Euroopan Investointipankin, EIB:n, rahoittamien vesi- ja jätevesihankkeiden koordinaattoreina/neuvonantajina. Eli heidän tehtävänään on katsoa, että EU:n rahaa käytetään tehokkaasti ja järkevästi.
Suomi maksaa tämän EIB:n projektien hallinnointiyksikön toiminnan. Tämä on Suomen tämänhetkinen panos Lähi-Idän vesirauhanprosessiin.
Aikaisemmin, vuodesta 1995, Suomen kehitysyhteistyövaroilla on tuettu alueen vesi- ja sanitaatiohuollon kehittämistä UNDP:n kautta.
Suunnittelukeskuksen palveluksessa olevilla Rantalalla ja Kuittisella on molemmilla takanaan neljännesvuosisadan kokemus kehitysyhteistyöstä ja kansainvälisistä projekteista. Rantala arvelee olleensa järjestämässä vesi- tai jätevesihuoltoa lähes 10 miljoonalle ihmiselle, mm. Tansaniassa, Keniassa, Vietnamissa, Egyptissä, Afganistanissa, Nigeriassa ja Kiinassa.
Länsirannan eteläosiin porataan EIB:n rahoituksella aluksi kaksi 700 mmetriä syvää porakaivoa. Edelleen rakennetaan Halhulin kaupungin päävesisäiliöstä runkovesijohto Duran ja Yattan kupunkeihin sekä jakelujohdot 30 kylään.
Länsirannalla on vielä noin 160 kylää, joiden vedensaanti on satunnaista ja osittain autokuljetusten varassa.
"Ensimmäistä porakaivoa porataan jo, toiseen emme ole vielä saaneet lupaa Israelilta. Hankalaa työssä on nykyisiin tarpeisiin verrattuna Palestiinan hallinnon vähäiset henkilöresurssit sekä sekavat ja jäykät maanomistusolot. Yksityisalueiden halki on lähes mahdotonta vetää johtoja. Myös erittäin päteviä ja motivoituneita paikallisia löytyy, mutta heitä on aivan liian vähän.", Rantala kertoo.
Gazaan ollaan EIB:n lainarahalla rakentamassa mm. eteläistä jätevedenpuhdistamoa. Gazan ja Länsirannan vesihuoltoon on yhteensä käytettävissä seuraavan kolmen vuoden aikana 60 miljoonaa euroa. Rantalan mukaan raha riittää enemmän kuin hyvin käynnissäoleviin ohjelmiin- toisaalta se on lainarahaa, joskin halpakorkoista ja pitkäaikaista, ja sen on jatkuvasti kilpailtava alueelle tulvivan lahjarahan kanssa.
Gazassa ei ole enää vettä
Länsirannan vesivarojen lasketaan sinänsä olevan kohtuulliset. YK:nkin mukaan "vesi on lähestulkoon ainoa luonnonvara, joka Palestiinalla on". Suurin ongelma - ainakaan lähitulevaisuudessa - ei olekaan vesivarojen riittävyys vaan kysymys niiden jakamisesta.
Välimeren rannalla sijaitseva, maailman tiheimmin asuttuihin alueisiin kuuluva Gazan kaistale on kuitenkin jo nyt hätätila-aluetta.
"Enää 10 prosenttia Gazan pohjavesivaroista on juomakelpoista", sanoo Palestiinan vesihallinnon Gazan alueen johtajan, tohtori Khairy Al Jamal.
90 prosenttia pohjavesivaroista ei enää täytä juomaveden laatuvaatimuksia. Syynä tilanteeseen ovat israelilaisten harjoittaman tehomaatalouden runsaat nitraattipäästöt, Gazan alueen puhdistamattomien jätevesien imeytyminen viemäröinnin ja puhdistamoiden puutteessa suoraan pohjaveteen sekä vuosia jatkuneesta liiasta vedenotosta johtuva suolapitoisuuden nousu. Al-Jamalin mukaan Gazassa pohjavesi on niin nitraatti- ja suolapitoista, että osa vauvoista syntyy sinertävinä. Puutteellisen vesihuollon ja sanitaation seurauksena myös ripuli ja vatsasairaudet ovat yleisiä.
Laadun ohella ongelmana on veden määrä. Gazan alueella veden kulutus on paikoin vain 25 litraa henkeä kohti päivässä; WHO:n minimisuositus on 100 litraa. Käytännössä Gazan on kiireesti saatava lisää vettä oman alueensa ulkopuolelta, joko Israelista tai meren rantaan rakennettavilta suolanpoistolaitoksilta.
"Koko Gazan vedenkulutus on 130 miljoonaa kuutiota vuodessa- ja sen jakaa keskenään 1,2 miljoonaa ihmistä", Al-Jamal huomauttaa.
Hän myös kertoo Negevin autiomaasta tulevasta joesta, joka hänen lapsuudessaan tulvi joka talvi.
"Wadi kokosi vedet 10 000 neliökilometrin alueelta, maan suurimmalta valuma-alueelta Negevin autiomaasta. Nykyään se on padottu ja kuiva."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuliko dejavú-ilmiö, vai onko tuo todella ollut täällä muutaman kerran aikaisemminkin?
Ironmikes vaihtelee inhon kohteitaan; välillä USA, välillä Israel, väliilä sotaveteraanit, välillä Mannerheim -mutta ei koskaan Venäjä, ei koskaan Putin!
Voiko yksisilmäisempää kirjoittajaa enää olla missään muualla?
Missä menetit näkökykysi? Eihän kirjoittaja ollut ironmikes? Kauako Miketraumasi on kestänyt?
sehän oli kopio.
ovat tunkeutuneet itse muiden omistamalle maalle ja aikovat ryöstää myös euroopan luonnonvarat ja tappaa vääräuskoiset.
Copy-pasten erikoismies on taas löytänyt vanhat juttunsa jotka on aikanaan googlettanut.
Vau, kyllä taas sopii ihastella muiden "hengentuotteita".
Ihan oikein on vesivarat jakautuneet. Muslimit eivät tarvitse vettä, koska eivät ole muutenkaan kovin innokkaita peseytymään.