Millainen paikka Salo on asua?

JansuK

Olen mahdollisesti muuttamassa Saloon työn perässä. Olisi mukava tietää kaupungista jotain, joten paikkakuntalaiset kertokaa kokemuksianne Salosta.

24

8108

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pieni kaupunki

      Ihan kiva pikkukaupunki! Tulet saamaan myös toisenlaisia vastauksia, koskien Salolaisia...Onhan se niin, että viihtymiseen vaikuttaa paljon se, millaisessa seurassa viettää aikaansa. Yöllä ei välttämättä kannata kävellä yksikseen kaupungilla. Vaan eipä muissakaan kaupungeissa ole sen turvallisempaa. Kaikki palvelut löytyvät kaupungista, muualle ei tarvitse niiden perään mennä. Eli ihan mukavaa täällä on, kunhan valitsee huolella seuransa...

    • eahynda

      Työn perässä itsekkin aikoinani Saloon muuttanut. Kaupunki on mukavan kokoinen ja yleiset alueet pidetään kaupungin puolesta siistinä.

      Kouluja löytyy, kansalaisopiston tarjonta on aikast normaali. Kirjasto on kattava.

      Kahviloitakin löytyy vaikka niitäkin toivoisin jopa vielä enemmän olevan.

      Iltaelämääkin löytyy ihan kiitettävästi viikonlopuiksi. Baareja on musiikkimakuun riippuen ihan hyvin, pubeja ja sitten isompiakin tanssimestoja. Poket on naamavärkin mukaan ystävällisiä. Hintataso ihan normaali tän kokoiselle kaupungille. Takseja saa nopeasti ja hinta-matkasuhde on kohdillaan.

      Terveyskeskukseen en ole itse joutunut koskaan vielä oikein jonottamalla jonottamaan ja lääkäripalveluistakin on vain hyvää sanottavaa. Löytyy toki vinopino yksityisiäkin.

      Ruokaravintoloita itse toivoisin enemmän ja varsinkin sellaisia jotka olisivat myös esim. sunnuntaisin auki. Löytyy mm. Fransmanni, Antonio, Rosso, Kiinan Muuri...ja tietysti pikaruokaraflat.

      Nythän Salon keskustassa Plaza laajenee tämän kuun loppuun mennessä ja saadaan uusia kauppoja vaikka kuinka. Paljon on mielestäni mistä valita. On merkkiliikkeitä ja ei niin merkkiliikkeitä. Vieraile plaza-salo sivuilla niin siitäkin jo jotain saa ja tietysti salo. fi sivut antaa jotain kans.

      Asiakaspalvelu on täällä ihan kuten missä tahansa etelän kaupungissa, aivan myyjästä kiinni. Yleisesti vois sanoa että hyvin tulee "pakolliset" tervehtimiset mutta ei siinä tarvi sen enempää jäädä omia juttua kertoilemaan.

      Kesällä on iltatoritapahtumat jotka vetää sakkia ihan mielettömästi. Jokilaivojakin löytyy kaksi.

      Ihmiset Salossa...On näihin ollut vähän vaikea tutustua, täällä on aika hyvin ne omat ympyrät, mutta työn kautta olen itsekkin "ympyräni" löytänyt ja avoimin mielin liikkeellä niin siitähän se lähtee. Oma kokemukseni on, että salolaiset on ehkä pikkusen sellasia...etäältä jopa kylmän välinpitämättömiä... mutta kuten ehkä tiedätkin niin Salossa käy niin paljon ulkopaikkakuntalaisia töissä että pahimmat jutut saattaa olla heistäkin.
      Eikä ne kaikki salolaiset ole sitä mitä puhutaan!!! Ainahan se niin on, että yksi paha peittoaa kymmenen hyvää, sama se tässäkin asiassa. Ihan hyvin täällä pärjää ja mukavia ovat. Kun ei ota turhista hernettä nenukkaan.

      Liikenteestä sen verran, tuntuu ettei kukaan oikein tiedä miten Salon keskustassa pitäisi ajaa. Onko kaksi vai yksi kaistaa ja kuka väistää ketäkin. Tietä annetaan jos on ihan pakko, mutta taas...Ei se ole vain tämän kaupungin juttu sekään.

      Asuinalueista vielä...Ala-Ollikkalaa en suosittele: kaupungin vuokra-asuntoja joissa aika levotonta välillä, mamu-aluetta.
      Mutta sitten erittäin hyviä vaihtoehtoja on esim. Rappula, Pajula, Paukkula, Palometsä, Pahkavuori, Alhaisi, Tupuri ja tietysti naapurikunta Halikko tarjoaa kans oivat asuinmahdollisuudet ja lyhyet yhteydet esim. jos oot menossa vaikkapa Nokialle töihin.
      Niitä kannattaa katsella sillä silmällä että ootko joukkoliikenteen armoilla, jostain kulkee iltamyöhäänkin yhteydet keskustaan mutta kaikkilta ei.

      Paljon täälläkin Saloa ja salolaisia haukutaan, mutta ei ne pidä paikkansa, ne on yhden tai kahden onnettoman yleistyksiä ja ärsytyksen purkukanavia vain. Tervetuloa Saloon!

      • mä taas.....

        Yksinkertaisesti, hyvä paikka asua ja elää. Ja muistaa täytyy, että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Eli ihmisten asenteet on aivan itsestäsi kiinni........(Itse myös tänne 10v sitten työn perässä muuttanut)


      • Kääkyläinen

        Että Rappula ois niin rauhallinen asuinalueena kuin ennen... Siellä asustaa aika paljon noita itänaapurista tulleita. Tuttuni on asunut siellä jo tosi kauan, enää ei pysy laskuissa mukanana kuinka monta kertaa tässä viimesten vuosien aikana heidän autoonsa on murtauduttu...

        Ja melkeen vois sanoa, et ala-ollikkala on rauhallisempaa seutua nykyään kuin ylä-ollikkala. Mutta pointti varmaan oli, et ei kannata koko ollikkalaa harkita asuinpaikakseen ;)


      • uusi slummi
        Kääkyläinen kirjoitti:

        Että Rappula ois niin rauhallinen asuinalueena kuin ennen... Siellä asustaa aika paljon noita itänaapurista tulleita. Tuttuni on asunut siellä jo tosi kauan, enää ei pysy laskuissa mukanana kuinka monta kertaa tässä viimesten vuosien aikana heidän autoonsa on murtauduttu...

        Ja melkeen vois sanoa, et ala-ollikkala on rauhallisempaa seutua nykyään kuin ylä-ollikkala. Mutta pointti varmaan oli, et ei kannata koko ollikkalaa harkita asuinpaikakseen ;)

        Rappula on nykyisin kuin kaatopaikka. Siellä ei yksinkertaisesti duunissa käyvä voi enää asua - kerrostaloissa juopotellaan ja kiljutaan ympärivuorokautisesti ja kaikki mahdollinen, mikä irti saadaan, niin rikotaan tai varastetaan.
        Veikkaanpa, että Ala-Ollikkala rauhoittuu ja seuraava slummi on Rappula - ainakin hyvät merkit jo näkyvissä.


      • varaaaja
        uusi slummi kirjoitti:

        Rappula on nykyisin kuin kaatopaikka. Siellä ei yksinkertaisesti duunissa käyvä voi enää asua - kerrostaloissa juopotellaan ja kiljutaan ympärivuorokautisesti ja kaikki mahdollinen, mikä irti saadaan, niin rikotaan tai varastetaan.
        Veikkaanpa, että Ala-Ollikkala rauhoittuu ja seuraava slummi on Rappula - ainakin hyvät merkit jo näkyvissä.

        Yksityisten omistamissa asunnoissa ei mitään ongelmia. Mutta noissa "tien toisen puolen" asunnoissa on jotain ihme tyyppejä.


      • tein toisellakin puolella on
        varaaaja kirjoitti:

        Yksityisten omistamissa asunnoissa ei mitään ongelmia. Mutta noissa "tien toisen puolen" asunnoissa on jotain ihme tyyppejä.

        Kyllä niitä yksityisten omistamiakin on vuokrattu hämärä-heikeille sossun kautta.. kyllä siellä tein toisellakin puolella käyvät poliisit silloin tällöin rauhoittamassa tilannetta.
        Noin 5 vuotta sitten Rappulassa oli aika paljon pelkästään narkkareita, sitten sinne rahdattiin mamuja sun muita niiden lisäksi ja siitähän oikein mukava soppa syntyi. Sitten kun katkennut talo purettiin Ala-Ollikkalasta, niin sitäkin sakkia on alkanut majailla Rappulassa - eivät tosin kirjoilla taloissa, mutta majaa pitävät kuitenkin...Kyllä Rappula rauhallisena ja arvostettuna asuntoalueena on ainakin tällä erää menettänyt maineensa.


    • asustellut

      viitisen vuotta Salossa, Valhojalla eikä mulla ainakaan ole mitään pahaa sanottavaa.
      Kaikki ihmiset keitä tunnen, ovat mukavia, naapurit, työkaverit, harrastuskaverit..
      Käyn kansalaisopistossa ja kuntosalilla, uimahallilla alan käymään taas kun se valmistuu remontin kourista. Kirjasto on hyvä ja uudenaikainen, ostoskeskuksen laajennus avautuu vielä tässä kuussa. Työllisyystilanne on parempi kuin monessa muussa kaupungissa.
      Ruokaa, vaatteita ja huvia saa ihan niinkuin muuallakin, joten hyvä paikka tämä on elellä.
      Tottakai joukossamme on kitkerän katkeria valittajia, mutta niitä löytyy tasan joka muustakin kaupungista.

    • ..............

      Lueskelin nuo jo aiemmin saamasi vastaukset ja sen verran kritiikiä niistä, että tässä taannoin oli Salon seudun sanomien kysely aiheesta ovatko salonseutulaiset tympeitä tms. No, 70% vastanneista oli sitä mieltä, että ovat, joten päättele itse mitä se kertoo seudun asukkaista. Ja kommentti sille, joka väittää, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, että omasta mielestäni korrektisti käyttäytyen olen joissakin nimeltä mainitsemattomissa asiakaspalveluliikkeissä saanut todella epäasiallista kohtelua. Poikkeuksia onneksi löytyy! Että näin täällä...Tervetuloa!

      • JansuK

        Minulla sälähti korvaan työnantajan sanat puhelimessa: "noh, meidän työilmapiiri on ihan kiva, vaikka varsinais-suomessa asutaankin." Jäin hieman miettimään mitä ihmettä se tuolla tarkoitti? Noh, mut jos nyt työpaikka sieltä löytyy, niin töitähän sinne tullaan tekemään, eikä ihmettelemään millaisia ihmisiä siellä asuu:)Vaikka toki mukavaahan se olisi jos ihmiset olisivat avoimia.


      • juu tottakai
        JansuK kirjoitti:

        Minulla sälähti korvaan työnantajan sanat puhelimessa: "noh, meidän työilmapiiri on ihan kiva, vaikka varsinais-suomessa asutaankin." Jäin hieman miettimään mitä ihmettä se tuolla tarkoitti? Noh, mut jos nyt työpaikka sieltä löytyy, niin töitähän sinne tullaan tekemään, eikä ihmettelemään millaisia ihmisiä siellä asuu:)Vaikka toki mukavaahan se olisi jos ihmiset olisivat avoimia.

        Salonseudun avoimmat naiset löytyvät naapurikunnasta, Suomusjärveltä. Syvälammen Salaisuudessa naiset ovat jalat auki yötäpäivää. Vähän se hetkeksi rauhottui, kun poliisit ratsasivat paikan, mutta nyt taas vanha meno onneksi jatkuu.


      • M1E
        JansuK kirjoitti:

        Minulla sälähti korvaan työnantajan sanat puhelimessa: "noh, meidän työilmapiiri on ihan kiva, vaikka varsinais-suomessa asutaankin." Jäin hieman miettimään mitä ihmettä se tuolla tarkoitti? Noh, mut jos nyt työpaikka sieltä löytyy, niin töitähän sinne tullaan tekemään, eikä ihmettelemään millaisia ihmisiä siellä asuu:)Vaikka toki mukavaahan se olisi jos ihmiset olisivat avoimia.

        Paikassa ei ole mitään vikaa, mutta täältä alun perin kotoisen olevat ovat kyllä kaikkea muuta kuin avoimia. Useamman vuoden kun tuntee heitä niin saattaa saada jopa vastauksen hyvän huomenen toivotukseen ym... Onneksi seudulla asuu paljon myös meitä muualta tulleita ihmisiä joihin tutustut kyllä helpommin...


      • täällä Saloss

        Liikkeistä en tiedä, mutta ihmiset ovat mukavia, kunhan ensin heihin tutustuu....:))
        Näinä 10 vuotena tympeää asiakaspalvelua en ole saanut muista kuin huoltoliikkeestä, jonne autoni ole vienyt.Satun olemaan nainen, ja toisen luokan asiakas........
        Onneksi mieheni vei autoni huoltoon ja huoltopalvelu oli senmukaista, että oikein jälkeenpäin hymyilytti.


    • 64mv

      tää on paska paikka!

      Mistä päin olet muuttamassa? meinaan ainoastaan jos olet muuttamassa esim. somerolta tai paimiosta niin salo voi tuntua kivalta paikalta.
      Totta kai porukkakin vaikuttaa, mutta nyt täällä koko ikäni asuneen(22v.) voisin sanoa et haluan pois. Aina kun käy muualla huomaa, että tää paikka on oikea persläpi vaikka olis maailman parhaat kaverit, niinkuin mulla mielestäni onkin.
      itse harkitsisin vielä..

    • Kalapuoti

      Eiköhän se ole ihan omasta itsestään kiinni viihtyykö paikkakunnalla tai ei. Joku pitää äidistä toinen tyttärestä. Itse olen Salosta lähtenyt, käyn siellä edelleen töissä, mutta asun Turussa. Kuten muutama sata muutakin palkansaajaa. Itse viihdyn paremmin vähän suuremmassa kaupungissa.

    • Zuwizzz

      Kyllä ainakin omasta mielestäni Salo on ihan hyvä paikka asua. Pitäisi lähteä joskus opiskelemaankin, mutta en millään haluais täältä lähteä.. Ja pian kun Plaza II aukeaa, niin saadaan monipuolisempia palvelujakin.:))

      • Salon kansalainen

        Ruoka ja bensa ostetaan osuuskaupasta,elektroniikka Koskisen kulmasta.


    • zz-top

      palvelut pelaa niin kaupan kuin kaupungin puolesta
      lyhyt matka joka paikkaan
      ihmiset positiivisempia ja avoimempia kuin jossain sisämaassa
      yli puolet ihmisistä muualta tulleita
      - bensa kallista
      - alkuasukkaat haluavat seurustella vain tärkeitten ihmisten kanssa, eli osta mersu tai audi ja hankkiudu jonkun yhdistyksen puheenjohtajaksi jos haluat alkuasukkaitten kaveriksi.

      • yks Salolainen

        Mist ihmeest sen erottaa kuka on alkuasukas,olenko sitä kun olen täällä noin 30 vuotta asunut ja
        viihtynyt vai ovatko täällä syntyneet lapseni alkuasukkaita.Viimeiset 10 vuotta ollaan asuttu ok-talossa ja vielä täällä kamalassa ala-Ollikkalassa ja hyvin viihdytty.


      • Salon alkuasukas

        Muuten samaa mieltä, mutta tota mersu ja audi juttua en allekirjoita :)


      • näin on
        Salon alkuasukas kirjoitti:

        Muuten samaa mieltä, mutta tota mersu ja audi juttua en allekirjoita :)

        Ei se merusta tai audista... mersu ja hiace vois olla taktisesti oikein jos haluaa mannejen kanssa seurustella, mutta näihin "tärkeiden" ihmisten piiriin riittää, kun pitää pikkusormen pystyssä ja nenän vähintään yhtä pystyssä. Ja hyvä neuvo on, että kun ylität suojatien, niiin jos haluat olla tärkeä, hyvän näköinen ja parempi kuin muut niin pidä nenä pystyssä äläkä vähääkään vilkuile sivuille... tuleeko autoa tai ei... sinä saat kävellä suojatiellä ja autoilijoiden on tarkoitus pysähtyä ja päästää sinut kävelemään.


      • asuvat täällä
        näin on kirjoitti:

        Ei se merusta tai audista... mersu ja hiace vois olla taktisesti oikein jos haluaa mannejen kanssa seurustella, mutta näihin "tärkeiden" ihmisten piiriin riittää, kun pitää pikkusormen pystyssä ja nenän vähintään yhtä pystyssä. Ja hyvä neuvo on, että kun ylität suojatien, niiin jos haluat olla tärkeä, hyvän näköinen ja parempi kuin muut niin pidä nenä pystyssä äläkä vähääkään vilkuile sivuille... tuleeko autoa tai ei... sinä saat kävellä suojatiellä ja autoilijoiden on tarkoitus pysähtyä ja päästää sinut kävelemään.

        Oppivat pokkaamaan aatelisia feodaaliherroja ja matkivat niiden asennetta köyhää kansaa kohtaan eli nyrpisteltiin nenänvartta pitkin rääsyläiskansalle.
        Eli hyväoppista väkeä nämä salonseutulaiset ,mutta harvassa paikassa on rinnakkain kolmea ökykartanoa kuten Joensuun ,Viurilan ja Päittenpään vai mikä sen nimi nyt olikaan kartanot.
        Harvassa paikassa Suomenniemellä oli niin valtavat luokkaerot kuin täällä päin.Eihän kartanoita ole juurikaan Itä ja Pohjois-Suomessa ja kansa on kasvanut tasa-arvoisuuteen ,eikä kenenkään kahvikutsulle emmitä ja ravintolassa avataan sanainen arkku tuntemattomankin kanssa.

        Sääli vaan näitä ihmisiä ,joilta puuttuu elin-ikäinen kyky puhutella vieraita ihmisiä sovussa ja ystävyydessä, vailla luulotautisia epäilyksiä toisen motiiveista.

        Kannattaisi jo unohtaa ne suuret luokkaerot feodaaliaateliston ja renkien välillä ja tulla 2000 luvulle ,jossa ajassa elämme demokratiassa ja sananvapaus on suotu kaikille.Ei tarvitse enää tuntea alemmuutta ja kaunaa aatelisia kohtaan ,eikä purkaa alemmuuttaan ahdistamalla vielä itseäänkin heikompiosaisisia nenänvartta pitkin katselemalla.Eikä se oma hyvyys taida sitä nenänvartta pitkin lisääntyä miheskään.

        Sekin on kummallinen luulo ,että jokainen outo ihminen olisi jotenkin vaarallinen tai yrittäisi hyväksikäyttöä.Mistä muuten voi johtua nurkkakuntaisuus ja sisäänlämpiävyys.
        No ajat muuttuvat vauhdilla ja pian saattavat muualtamuuttajat alkaa varomaan paikallisia köyhimyksiä,sillä moni muualtamuuttanut on vauraampi kuin syntyperäinen väestönosa.Eli saattepahan salolaiset jatkaa jaloa nuoleskeluntaitonne harrastusta.


    • töihin

      Hei. olet ilmeisesti jo muuttanut,mutta ollikkala on aika rauhaton alue,muista kaupungin osista en otakaan kantaa paljoakaan kun en ole paikkakuntalainen. ollikkalasta minäkin olen kuullut paljon pahaa,voi kyllä olla että on nykyään jo muuttunut sekin asutus alue

    • Anonyymi

      Muutitko?
      Vieläkö asut?
      Kerro ihmeessä kokemuksesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2338
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2213
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1534
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1447
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      984
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      954
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe