Vanhempani olivat uskovia. Nuoruudessani minä käännyin saatananpuoleen. Elämäni suurin erehdys, tai toisaalta parasta, mitä minulle sattui: Pääsin uskontojen kahleista ja olen nyt viimeinkin vapaa!
Niin vapaa, että en usko mihinkään muuhun, paitsi itseeni ja olen siitä helvetin ylpeä!
Vielä vanha leima naamassa..
Olen ihmisten silmissä saatananpalvoja, vaikka kuinka sanon, että en.
Niin vapaa, että en usko mihinkään muuhun, paitsi itseeni ja olen siitä helvetin ylpeä!
Vielä vanha leima naamassa..
Olen ihmisten silmissä saatananpalvoja, vaikka kuinka sanon, että en.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulitko ajatelleeksi että saatananpalvojakin on uskova, hänkin palvoo kuvitteellista jumalolentoa. Uskovan vastakohta ei ole saatananpalvoja vaan ateisti. Ja muitten ihmisten mielipiteistä nyt ei muutenkaan kannata pahemmin välittää - todellista vapautta on vasta kun osaat haistattaa pitkät myös sille mitä muut sinusta mahdollisesti ajattelevat.
ajatteleva ihminen tutkii monenlaisia asioita. Jotkut uskovatkin, oman aikansa, ensin yhteen ja sitten jopa täysin päinvastaisiin asioihin. Lopputulos on realistisen maailmankuvan syntyminen, jonka selkiytyminen jatkuu sitten siitä niin kauan kuin nuppi pelaa.
Jos vanhempasi eivät olisi olleet uskovia, todennäköisesti sinunkaan ei olisi tarvinnut rakentaa maailmankuvaasi alunperinkään uskomisen kautta. Hienoa, että pääsit uskonnosta irti.
Pääset ihmisten silmistä pois helpoimmin vaihtamalla maisemia ja porukoita. Liian pienissä piireissä ei kannata viihtyä (aito esimerkki: puolentoista vuoden murjottaminen siitä hyvästä, että veit mukanasi naisen, joka sattui istumaan samalla puolella pöytää - siis vastapäätä sinua- kuin murjottaja). On näetsen niinkin suuria piirejä, että siellä ei tippaakaan tuomita sen perusteella mihin olet joskus uskonut, vaikka kiinnostuneita ehkä ollaankin!