Aattelin jakaa teidän kanssanekin elämänkaareni kristilliset kokemukset, kun innostuin puhumaan Jeesuksesta muilla palstoilla.
Niin minä ymmärrän Jeesuksen, että hän yritti hiki otsassa selittää ihmisille, että ottakaa oppia ja mallia siitä mitä minä olen läpi käynyt. Mutta ei hänestä tehtiin epäjumala.
Mieleen muistuu typertynyt olo kreikkalais orthodoksissa hautajaisissa, missä suudeltiin arkun päällä olevaa Jeesuksen kuvaa. Hätäpäissäni sitten pussaa moiskautin arkkua, kun siellä oli kuitenkin tuttu ihminen. Jeesuksen pussaaminen tuntui vähän oudolta.
Meikäläisen rippikoulu kasvatus keskittyi tällaisiin asioihin kuin luonnonsuojelun tärkeys ja sovussa eläminen. Luonnonsuojelu oli kuitenkin pääaine. Sovusta tuli ongelmia opettajan kanssa, kun teeskentelin hukkuvaa, ja huusin miksei hän pelasta minua!?Vastaus oli että turha vaiva, vetäisit minutkin vain mukaan!
Jeesuksen palvomiseen tutustuin sitten myöhemmin, kun eräällä anoppi ehdokkaalla oli muovisia Jeesuksen patsaita hyllyt täynnä. Eukko katseli minua karsaasti, kun olin silloin vääräuskoinen, luterilainen. Ei sietänyt ajatusta että en ollut katolinen. Ehdokkaaksi hän sitten jäikin..
Yksi helluntailainen poikaystävä sai minut sitten kastettua väkisin. Työnsi päästä mereen ja huusi luovuta perkele! Keuhkot täynnä vettä lopetin vastaan rimpuilemisen, jonka hän otti uskon tunnustuksena. Ei kuitenkaan ollut täysin varma, ja oli epäluuloinen että uskonko Jeesukseen.
Sittemmin hänen jälkeensä, kokeilin oikein edistyksellistä amerikkalaista helluntailais lahkoa. Siellä Jumalaa kutsuttiin nimellä The Big Head (kolmas kivi auringosta mukaan). Se tuntui aluksi hauskalta. Kirkon nimi oli The New Christian Church of Full Endeavour.
Tarkoitus oli pyrkiä taivaaseen siltä seisomalta. Epäonnistuin kuitenkin yrityksessäni, sinkoutuessani saarnaushuoneen kattoa kohden. No katto tuli vastaan ja putosin alas, kolauttaen pääni kipeästi uskonveljen kovaan kalloon, ja isovarvas murtui myös.
Iltavespereissä kaikki sitten astuivat sen kipeän varpaan päälle. Aloin kapinoimaan, värjäsin hiuksen violetin värisiksi, ja vaatteeni, hain tikkaat ja maalasin lyhtypylväätkin violetiksi. Kukaan ei sanonut mitään, mutta illalla jouduin taas silmätikuksi.
Pappi,Hector nimeltään,päätti manata minusta pahat henget pois. Joten makasin lattialla oudon voiman puristuksissa 3 tuntia, voimatta liikauttaa edes sitä kipeää varvasta. Satapäinen joukko ympärilläni nyökkäili innokkaana, kun Hector julisti kiroavansa minut vessan lattian alle, ja laittavansa sementti laatan päälle. Kun ei saanut minusta sellaista kuin halusi.
Yritin kuitenkin parhaani, mitä nyt vähän uppiniskainen passiivisella tavalla. Ristiä siellä ei saanut pitää kaulassa, joten ajattelin: mitä jos sitten sellaine intialainen bindi otsassa? No sehän aiheutti kauhean raivokohtauksen yhdessä veljessä, joka huusi täristen: Bindi pois, se tukkii kolmannen silmäsi, niin ettei se avaudu koskaan!
Olin taas eri mieltä, ja kissa ja koira tappeluhan siitä tuli. Haukuin hänen musikaaliset taitonsa, ja hän minun maalaustaitoni. Yritin myöhemmin lepytellä, maalaamalla ruokailuhuoneen pöydät pastellin värisiksi ja kirjoitin niihin: I Love You.
Pieleen meni sekin, koska eräs uskonveli villiintyi ajatuksesta niin, että maalasi seinän kokoisen muraalin juopuneista opetuslapsista viinipullot kädessään. Hän oli taitava artisti. No minun syytänihän se oli kuitenkin loppujen lopuksi, se villiintyminen.
Riittihän noita kujeita ja kommulluksia joka päivälle, villi kun olin, ja seitsemän kuukauden jälkeen minua pyydettiin pakkaamaan reppuni.
Pakkohan Jeesuksen olemassa oloon on uskoa, kaikkien yritysteni jälkeen, mutta en palvo häntä kuin Jumalaa. Kokemuksieni perusteella, pidän häntä väärinymmärrettynä henkisenä opettajana.
Minunkin usko häneen on aina väärin ymmärretty, joten väärinymmärtämisen perusteella, minulla on erityisiä sympatioita häntä kohtaan.
Sittemmin olen eronnut kirkosta, kun kaikista yrityksistäni huolimatta, epäonnistuin uskovaiseksi tulemisessa niin pahasti. Annoin asialle kuitenkin täydet mahdollisuudet, mutta mutta, eihän sitä voi tehdä muuta kuin parhaansa.
Niin minä ymmärrän Jeesuksen, että hän yritti hiki otsassa selittää ihmisille, että ottakaa oppia ja mallia siitä mitä minä olen läpi käynyt. Mutta ei hänestä tehtiin epäjumala.
Mieleen muistuu typertynyt olo kreikkalais orthodoksissa hautajaisissa, missä suudeltiin arkun päällä olevaa Jeesuksen kuvaa. Hätäpäissäni sitten pussaa moiskautin arkkua, kun siellä oli kuitenkin tuttu ihminen. Jeesuksen pussaaminen tuntui vähän oudolta.
Meikäläisen rippikoulu kasvatus keskittyi tällaisiin asioihin kuin luonnonsuojelun tärkeys ja sovussa eläminen. Luonnonsuojelu oli kuitenkin pääaine. Sovusta tuli ongelmia opettajan kanssa, kun teeskentelin hukkuvaa, ja huusin miksei hän pelasta minua!?Vastaus oli että turha vaiva, vetäisit minutkin vain mukaan!
Jeesuksen palvomiseen tutustuin sitten myöhemmin, kun eräällä anoppi ehdokkaalla oli muovisia Jeesuksen patsaita hyllyt täynnä. Eukko katseli minua karsaasti, kun olin silloin vääräuskoinen, luterilainen. Ei sietänyt ajatusta että en ollut katolinen. Ehdokkaaksi hän sitten jäikin..
Yksi helluntailainen poikaystävä sai minut sitten kastettua väkisin. Työnsi päästä mereen ja huusi luovuta perkele! Keuhkot täynnä vettä lopetin vastaan rimpuilemisen, jonka hän otti uskon tunnustuksena. Ei kuitenkaan ollut täysin varma, ja oli epäluuloinen että uskonko Jeesukseen.
Sittemmin hänen jälkeensä, kokeilin oikein edistyksellistä amerikkalaista helluntailais lahkoa. Siellä Jumalaa kutsuttiin nimellä The Big Head (kolmas kivi auringosta mukaan). Se tuntui aluksi hauskalta. Kirkon nimi oli The New Christian Church of Full Endeavour.
Tarkoitus oli pyrkiä taivaaseen siltä seisomalta. Epäonnistuin kuitenkin yrityksessäni, sinkoutuessani saarnaushuoneen kattoa kohden. No katto tuli vastaan ja putosin alas, kolauttaen pääni kipeästi uskonveljen kovaan kalloon, ja isovarvas murtui myös.
Iltavespereissä kaikki sitten astuivat sen kipeän varpaan päälle. Aloin kapinoimaan, värjäsin hiuksen violetin värisiksi, ja vaatteeni, hain tikkaat ja maalasin lyhtypylväätkin violetiksi. Kukaan ei sanonut mitään, mutta illalla jouduin taas silmätikuksi.
Pappi,Hector nimeltään,päätti manata minusta pahat henget pois. Joten makasin lattialla oudon voiman puristuksissa 3 tuntia, voimatta liikauttaa edes sitä kipeää varvasta. Satapäinen joukko ympärilläni nyökkäili innokkaana, kun Hector julisti kiroavansa minut vessan lattian alle, ja laittavansa sementti laatan päälle. Kun ei saanut minusta sellaista kuin halusi.
Yritin kuitenkin parhaani, mitä nyt vähän uppiniskainen passiivisella tavalla. Ristiä siellä ei saanut pitää kaulassa, joten ajattelin: mitä jos sitten sellaine intialainen bindi otsassa? No sehän aiheutti kauhean raivokohtauksen yhdessä veljessä, joka huusi täristen: Bindi pois, se tukkii kolmannen silmäsi, niin ettei se avaudu koskaan!
Olin taas eri mieltä, ja kissa ja koira tappeluhan siitä tuli. Haukuin hänen musikaaliset taitonsa, ja hän minun maalaustaitoni. Yritin myöhemmin lepytellä, maalaamalla ruokailuhuoneen pöydät pastellin värisiksi ja kirjoitin niihin: I Love You.
Pieleen meni sekin, koska eräs uskonveli villiintyi ajatuksesta niin, että maalasi seinän kokoisen muraalin juopuneista opetuslapsista viinipullot kädessään. Hän oli taitava artisti. No minun syytänihän se oli kuitenkin loppujen lopuksi, se villiintyminen.
Riittihän noita kujeita ja kommulluksia joka päivälle, villi kun olin, ja seitsemän kuukauden jälkeen minua pyydettiin pakkaamaan reppuni.
Pakkohan Jeesuksen olemassa oloon on uskoa, kaikkien yritysteni jälkeen, mutta en palvo häntä kuin Jumalaa. Kokemuksieni perusteella, pidän häntä väärinymmärrettynä henkisenä opettajana.
Minunkin usko häneen on aina väärin ymmärretty, joten väärinymmärtämisen perusteella, minulla on erityisiä sympatioita häntä kohtaan.
Sittemmin olen eronnut kirkosta, kun kaikista yrityksistäni huolimatta, epäonnistuin uskovaiseksi tulemisessa niin pahasti. Annoin asialle kuitenkin täydet mahdollisuudet, mutta mutta, eihän sitä voi tehdä muuta kuin parhaansa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletpas joukkoihin joutunut.
Itse uskoon tultuani olen liittynyt yhteen seurakuntaan. Ei ollut riepotusta ei. Turvallinen ja rakkaudellinen ilmapiiri kylläkin. Rukousta, Sanan juistusta, yhdessäoloa.
Jumala ei ole missään kadoksissa, eikä sitä tarvitse etsiä erilaisten ilmiöiden parista. Sanassa meillä on kaikki, turva ja ohjaus. Sitä lukemalla ei eksy.
Siihen turvaudun ja siitä on hyvä katsoa suuntaviivat.
Usko on luottamista Kristus kallioon joka ei koskaan horju. Ihmiset kylläkin voi horjuttaa.
Mutta meidän tulee valvoa Sanan pohjalta ja luottaa mitä siihen on kirjoitettu.
Seurakunta on turvapaikka missä on sisareni ja veljeni. Vihollinen vihaa seurakuntaa jossa palvellaan elävää Jumalaa ja yrittää eksyttää meitä jos johonkin muuhun ilmiöön.
Itselläni on syvä rauha jota ei tuulet voi riepottaa, se syvä rauha tulee nimenomaan Sanansta, joka ei vie eksyksiin. :)