Kirkollisvero

Missä raamatun kohdassa seurakunnan käsketään keräämään jäseniltään rahaa, sekä hankkimaan omaisuutta mm. kiinteistöjen, osakkeiden ja metsäpalstojen muodossa?
7330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jäseniltään rahaa, eiväthän ne muuten voisi toimia. Tosin on ongelmallista jos passiiviväestö rahoittaa juhlat - he sitten saattavat käyttää myös isännän ääntä.

Äänestä

Jerusalemin seurakuntaan monet toivat koko omaisuutensa ja seurakunta sai maatiloja yms.

Äänestä
  • missä kukaan ei sanonut mitään omaksensa, ja jokainen sai seurakunnalta mitä tarvitsi.

    Äänestä

1.Moos.28:20 – 22 ”Jaakob teki uhrilupauksen ja sanoi: ´ Jos Herra on minun kanssani ja varjelee minua tällä matkallani ja antaa minulle leipää syötäväksi ja vaatteita verhokseni ja jos minä saan palata turvallisesti isäni ja sukuni luo, on Herra oleva minun Jumalani. Tästä paikasta, johon minä kiven pystytin, on tuleva Jumalan pyhäkkö. Kaikesta, mitä sinä annat minulle, minä tuon sinulle kymmenykset.”

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuoto ja hallinto perustuvat kristinuskon alkuun saakka ulottuvaan perinteeseen. Keskiajalla katolinen kirkko oli keskeinen yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja. Keskiajalta peräisin olevia piirteitä ovat mm. kirkon verotusoikeus, kirkollinen maaomaisuus ja kirkon asema julkisyhteisönä, jonka oikeudet ja velvollisuudet on säädetty lailla.

Äänestä

Kuinka suuri on kirkon osuus pakkoruotsituksen pakkoverotuksesta... kuulemma arvioitu 700-1000 E/V/suomalainen vakasta hautaan????

Äänestä

Missä raamatunkohdassa käsketään kyselemään ihmisiltä missä raamatunkohdassa heidän käsketään toimimaan niin kuin toimivat

Äänestä
  • olla T.A.B.U tapakristittyjen ym todellisen uskon ja alkuseurakunnan oppien hylänneiden keskuudessa. Voi teitä, ulkokultaiset! Kuinka sanotte Kristinopiksi näitä temppuja ja niihin osallistumista, missä esim ruumiit laitetaan abrakadabran tahdissa hautaan?? Todellinen Uskonnollisuus, Usko Jeesukseen, Hänen sovitustyöhönsä ja Jumalaan on aivan jotain muuta, kuin kuuluminen maallisen MAMMONAN keräys- ja palvontaorganisaatioon ja itselleen valehtely, itsepetos. Luterilaisten kirkolla ei ole mitään tekemistä Kirkon tai Seurakunnan kanssa, sehän on vain liikelaitos, jonka alaa on ihmisten rahastaminen, vallankäyttö ja temppujen (pakkokastaminen, kuoppaus etc) teko kristillisyyden ja jumalan nimiin.


    HÄVETKÄÄ, TE ULKOKULTAISET JA VÄÄRINTEKIJÄT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Kysyvä* kirjoitti:

Missä raamatun kohdassa seurakunnan käsketään keräämään jäseniltään rahaa, sekä hankkimaan omaisuutta mm. kiinteistöjen, osakkeiden ja metsäpalstojen muodossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu