Kävin joskus katsomassa näitäkin juttuja, kun Johannes toimi seriffinä. Voi sitä parkua, uhmaa ja jopa vihaa ja paskan heittoa, jota hän sai osakseen, kun yritti parhaan kykynsä mukaisesti pitää keskustelun tietyissä uomissa, ortodoksisissa uomissaan. Mitkä olivatkaan argumentteja - mm. sananvapaus, oikeus ilmaista erilaisia mielipiteitä.
Eräiden vakiokeskustelijoiden, nyt jopa kirjautuneiden toimesta hänet savustettiin ulos hommaan tympäytyneenä. Ainakin minä, jos olisin Johannes, hymyilisin nykytilannetta. Mutta en siti usko Johanneksen hymyilevän. Hän on minua fiksumpi.
Seuraava vaihe taisi sitten olla jonkin kumoonkaatajan valinta seriffiksi. Sekään ei onnistunut, kun kumoonkaato oli niin selvää hänenkin osalla. Ei siis haluttu ristiriitoja tai yksisilmäisyyttä, kun kuviteltiin, että oli oltu yksisilmäisyyden ajassa.
No ketä nyt syytetään. Hörhöjä typeryksiä, jotka jaksavat jauhaa omaa mukamas-teologiaansa ja uskotella muille, että kuu on juustoa ja Mooseksen taivaalle heittämä. Mitä nyt muuten kauhistellaan - sananvapautta, oikeutta ilmaista erilaisia mielipiteitä. Tuntuu tutulta!
Minusta jokaisen meidän ja etenkin teidän pitäisi katsoa peiliin ja nähdä sieltä totuus. Hullut on meillä aina seuranamme, osaammeko suhtautua heihin vai menetämmekö malttimme. Jälkimmäinen vallitsee nyt.
Onko hommaan lääkettä. Minusta on. Äänestä jaloillasi ja valitse joko äänettömyys (joka monesti on typeryyttä viisaampaa) tai mene sellaisille sivuille, joissa ei hörhöjä ole. Niitäkin on erilaisiin tarpeisiin, ortodokseillekin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
ei ole ollut ketään seriffiä, mutta sen jälkeenkin täällä on ollut hyviäkin keskusteluja. Seriffittömyyden haittapuoli on se, että lahkolaiset ja muut hullut saavat riehua pitempään, - siihen asti kunnes ylläpito ehtii poistamaan heidän aloituksensa.
Eikös siinä ennen robihoodia ollut pistepirkko asioita sotkemassa ja sananvapauttansa toteuttamassa (tosin ihan väärässä paikassa), mutta silti ilmaisemassa erilaisia mielipiteitään. Joten suo siellä ja täällä taitaa olla vetelä.
Jos nykymeno jatkuu, niin ehkäpä tällä palstalla ei ole enää tilaa perintiselle keskustelulle.
...selvintä, että kukaan ei vastaisi hörhöille mitään? Näin "keskustelu" kuivuisi alkuunsa. Eli en todellakaan ymmärrä miksi itseään asiallisina keskustelijoina pitävät viitsivät vastailla kelle tahansa höpöttäjälle.
Minusta tuntuu, että poistoista "hörhöt" saavat vain vettä myllyynsä ja kokevat itsensä marttyyreiksi. Siksi paras tapa varmasti olisi vain vaieta heidän kirjoituksensa kuoliaaksi.
mutkun aina löytyy joku, joka kokee tarpeelliseksi vastata kulloisenkin hörhöttelijän kirjoitukseen... :( Ja siinä sitä taas ollaan.
ovat toivottomia. Jollain lemmikkipalstalla onnistuukin kuoliaaksivaiettaminen, mutta kun nämä kahelit ovat oikeasti piksahtaneita päästään. Olettehan huomanneet, että tämäkin Morsius-Sherwood keskustelee itsensä kanssa, jollei kukaan vastaa!
Niihin ei auta mikään, aina välillä on hetki suloisen hiljaista, mutta avohoitojakson aikana alkaa taas tämä sekoilu.
Kunpa me ortodoksit osaisimme muistaa, että meidän Kirkkomme ei julista mitään uskontoa, toisin kuin nuo morsius- ja jäännösseurakunnat, vaan me julistamme totista Uskoa Totiseen Jumalaan, Valoon Valosta!