värisuora

Ovatko kaikki Lapuan kaupungin johtavat virkamiehet keskustapuolueen jäseniä ?
5534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Luultavasti ovat kaikki, tai ainakin kannattajia. Ja myös suurin osa niistä pienemmistä viran- ja toimenhaltijoista.

Äänestä

Kokoomuslaiset voisivat tuosta jopa suuttua, kun heitä on valittu johtaviin tehtäviin, mutta jäsenkirjojen kysyminen valintoihin liittyen osoittaa aika hyvää huumorintajua... Ei muuta kuin lisää koulutusta, kokemusta ja tulevaisuuden visioita, siitä se ura aukenee.

On täällä mielenkiintoisia ja jopa ihmeellisiä keskusteluja. Kaupungin nettisivuilta pystyy tarkistamaan monet asiat ettei tarvitse vääriä tietoja levitellä esim. puolueiden voimasuhteista tai paikkajaoista. Lapualla on erittäin vahva Keskustan JA Kokoomuksen akseli, mutta käytännössä asioita viedään eteenpäin Lapua puolueen hengessä asia linjalta. Suomessa on lukuisa joukko pikkukuntia missä tilanne ei ole näin hyvä ja tasapainoinen.

Äänestä
  • Lapualla valtaa pitää kolme puoluetta:

    Keskusta, Maalaisliitto ja Virkiä. Ja siinä järjestyksessä.

    Äänestä

  • Ei nyt vaan tule yhtään kokoomuslaista virkamiestä mieleen Lapuan kaupungin organisaatiosta. Kepulaisia kylläkin.

    Kuka pystyy nimeämään johtavan kokoomuslaisen virkamiehen kaupungilta ? Jos ei nimeä , niin virkanimikeen.

    Kaupungin nettisivuilta tämä asia ei aukea.

    Äänestä

  • tietojen päivitys kirjoitti:

    Ei nyt vaan tule yhtään kokoomuslaista virkamiestä mieleen Lapuan kaupungin organisaatiosta. Kepulaisia kylläkin.

    Kuka pystyy nimeämään johtavan kokoomuslaisen virkamiehen kaupungilta ? Jos ei nimeä , niin virkanimikeen.

    Kaupungin nettisivuilta tämä asia ei aukea.

    Yksi kokoomuslainen rehtori löytyy, mutta hänkin asuu Alajärvellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


antikepu kirjoitti:

Ovatko kaikki Lapuan kaupungin johtavat virkamiehet keskustapuolueen jäseniä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu