Silmät auki, pää pystyyn

Kuluneina vuosina maailma on saanut nähdä yhä enemmän onnettomuuksia. Kuivuuskaudet, tulvat, tuhoisat pyörremyrskyt ja maanjäristykset ovat seuranneet toisiaan taukoamatta. Tuhannet ovat menettäneet henkensä hirveissä onnettomuuksissa maalla, merellä ja ilmassa. Miljoonat muut kuolevat nälkään. Monet valtiot, kuten esimerkiksi Argentiina, Brasilia ja Meksiko ovat valtavissa talousvaikeuksissa kykenemättöminä maksamaan velkojaan. Sodat, kansannousut, väestöräjähdys ja jatkuva luonnon saastuminen saavat ihmiset pelkäämään tulevaisuutta.

Monet näistä tapahtumista on selvästi ennustettu Raamatussa (Matt. 24:4-31; Luuk. 21:25-28; Ilm. 6:12-17; 16; 17; 18). Jumala on aina ennakolta varoittanut ihmisiä tulevista tuomioista, jotka sitten ovat kohdanneet heitä heidän jumalattomuutensa seurauksena (Jes. 24:5-20; 46:9,10; Aamos 3:7; Ilm. 1:1).

Ajan merkit eivät näytä rohkaisevilta. Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoja päiviä. Puhuessaan viimeisistä tapahtumista, hänen esittämänsä tulevaisuudenkuvat olivat kaikkea muuta kuin rohkaisevia:

"Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiven päälle."

Kysymys oli Jumalalle rakennetusta temppelistä, jonka alasajo näytti merkitsevän - niin Jeesuksen lähimmät opetuslapsetkin ajattelivat - maailmanloppua. Mutta se olisi vasta alkua. Sen jälkeen koittaisi eksytyksen aika. Monia vääriä profeettoja esiintyisi Kristuksen nimissä, mutta heidän perässään ei tule juosta.

Sodista ja levottomuuksista kuullaan uutisia, kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan. Ajan merkit näkyvät, kuuluvat ja tuntuvat: "joka puolella on suuria maanjäristyksiä, nälänhätää ja ruttotauteja."

"Kauhistuttavia asioita tapahtuu."

Jeesus ei lupaa, että hänen seuraajansa kunniallisina kansalaisina olisivat kaikkien suosiossa, kuten voisi odottaa. Päinvastoin. Kristuksen seuraajia vainotaan. Heitä viedään kirkollisten ja maallisten viranomaisten eteen tuomiolle.

Lopulta ahdinko valtaa koko maailman. "Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa" (Luuk. 21:25,26).

Jeesuksen profetiat ovat toteutuneet ja toteutuvat parhaillaan ympärillämme. Tilanne ei kuitenkaan ole lohduton. Kun kaikki näyttää lamautuvan ja sortuvan, Jeesus kehottaa seuraajiaan: "Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

Pää pystyyn! Se edellyttää valveilla olemista ja raittiutta. Siihen Jeesus kehottaakin. On valvottava ja rukoiltava. Mutta masennukseen ei ole syytä. Saamme nostaa rohkeasti päämme pystyyn. Ajan merkit kertovat rohkaisevia uutisia. Herra Jeesus, Vapahtajamme, on tulossa.
742280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Maailmanloppua on manattu niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa, eikä se koskaan ole tullut. 2000-luvun sivistynyt, kriittiseen ajatteluun kykenevä ihminen käsittää että sadut on satuja, ajasta riippumatta. Maanjäristyksiä ja kärsimystä on tapahtunut, ja tulee tapahtumaan aina. Joka ajasta löytyy ne omat manaajansa, jotka kokevat kauheuksien olevan tässä ajassa pahemmat kuin ennen. Erittäin sairasta. Hihhulointi on mielenterveysongelma.

Äänestä
  • Mutta jokainen päätelköön itse, että onko maailma muuttumassa, vaiko jo muuttunut. Kuinka paljon maailma on muuttunutkaan yhden sukupolven aikana...

    Ajan merkeistä tärkein, Israelin itsenäistyminen, on kuitenkin tapahtunut vain kerran. Tämän sukupolven aikana ja raamatun mukaan se sukupolvi joka näkee tämän, näkee myös lopun. Miten osuvasti, tämän sukupolven aikana sitten maailma onkin muuttunut näin paljon. Kukaan ei tiedä tarkkaa aikaa, mutta tiedämme, että hetki on lähellä. Niin luultiin jo 2000 vuotta sitten, mutta silloin sinetit eivät olleet auenneet vielä, niinkuin ne ovat meille auennet, koska olemme saaneet nähdä ja ymmärtää näitä merkkejä.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    Mutta jokainen päätelköön itse, että onko maailma muuttumassa, vaiko jo muuttunut. Kuinka paljon maailma on muuttunutkaan yhden sukupolven aikana...

    "Mutta jokainen päätelköön itse, että onko maailma muuttumassa, vaiko jo muuttunut. Kuinka paljon maailma on muuttunutkaan yhden sukupolven aikana..."

    Maailma muuttuu, kyllä. Mutta mitä sitten?

    "Kukaan ei tiedä tarkkaa aikaa, mutta tiedämme, että hetki on lähellä."

    Siis luulet, ja uskottelet että hetki on lähellä. Ymmärrä lpsi pieni että mikään hetki ei ole missään lähellä. Sadut on satuja, ja pysyy satuna. Ihminen ei ole maailmankaikkeuden napa.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    Mutta jokainen päätelköön itse, että onko maailma muuttumassa, vaiko jo muuttunut. Kuinka paljon maailma on muuttunutkaan yhden sukupolven aikana...

    Ajan merkeistä tärkein, Israelin itsenäistyminen, on kuitenkin tapahtunut vain kerran. Tämän sukupolven aikana ja raamatun mukaan se sukupolvi joka näkee tämän, näkee myös lopun. Miten osuvasti, tämän sukupolven aikana sitten maailma onkin muuttunut näin paljon. Kukaan ei tiedä tarkkaa aikaa, mutta tiedämme, että hetki on lähellä. Niin luultiin jo 2000 vuotta sitten, mutta silloin sinetit eivät olleet auenneet vielä, niinkuin ne ovat meille auennet, koska olemme saaneet nähdä ja ymmärtää näitä merkkejä.

    >> Mutta jokainen päätelköön itse, että onko maailma muuttumassa, vaiko jo muuttunut. Kuinka paljon maailma on muuttunutkaan yhden sukupolven aikana... >>

    Paljon on maailma muuttunut, onneksi tosin parempaan suuntaan.
    Vai miten muuten on selitettävissä, että väestön räjähdysmäinen kasvu eritoten alikehittyneillä alueilla on ympäristöongelmien ohella suurin haaste joka tämän sukupolven on maailmanlaajuisesti ratkaistava ?
    'Vanhaan hyvään aikaan' ei tarvittu perhesuunnittelua; lapsikuolleisuus, nälänhädät, kulkutaudit ja uskon- ym. sodat pitivät väestönkasvun kurissa ilman senkummempaa suunnittelua.

    Äänestä

  • Noteisti kirjoitti:

    Siitä voi olla kahta mieltä...

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    Siitä voi olla kahta mieltä...

    >> Siitä voi olla kahta mieltä...>>

    ..ja toisen mielipiteen voi jopa perustella muunkinlaisilla faktoilla, kuin oman uskon pöngittämiseen kuuluvalla maailmanlopun ennustelulla.

    Äänestä

  • Noteisti kirjoitti:

    >> Siitä voi olla kahta mieltä...>>

    ..ja toisen mielipiteen voi jopa perustella muunkinlaisilla faktoilla, kuin oman uskon pöngittämiseen kuuluvalla maailmanlopun ennustelulla.

    maailma on muuttunut huonompaan ja sen todistaa se, että ihminen itse on tuhoamassa sen.
    Sekö sinusta on parempaan suuntaan? On keksitty aina vain suurempia aseita(ydinaseet)jne. Luonto saastuu saastumistaan...sekö sinusta on parempaan suuntaan.

    Mutta jos eedellä mainitut esimerkit ei haittaa, on olemassa se toinen mielipide. Eli onhan se maailma muuttunut parempaan, kun nykyään onnistuu nappia painamalla melkein kaikki.

    >> maailma on muuttunut huonompaan ja sen todistaa se, että ihminen itse on tuhoamassa sen.
    Sekö sinusta on parempaan suuntaan? >>

    Minusta muutos on parempaan suuntaan silloin kun yhä suuremmalla osalla ihmiskuntaa on mahdollisuus saavuttaa sukukypsä ikä ja lisääntyä.
    Tosin maapallon resursit ovat rajalliset, väestön liikakasvu on ongelma sinänsä. Sitä ongelmaa ei saa ratkaista nälkä- ym. kuolemia lisäämällä vaan elintarviketuotantoa ja jakelua kehittämällä ja syntyvyyttä säätelemällä, ehkäisyn ja perhesuunnittelun kautta.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    Mutta jokainen päätelköön itse, että onko maailma muuttumassa, vaiko jo muuttunut. Kuinka paljon maailma on muuttunutkaan yhden sukupolven aikana...

    Ajan merkeistä tärkein, Israelin itsenäistyminen, on kuitenkin tapahtunut vain kerran. Tämän sukupolven aikana ja raamatun mukaan se sukupolvi joka näkee tämän, näkee myös lopun. Miten osuvasti, tämän sukupolven aikana sitten maailma onkin muuttunut näin paljon. Kukaan ei tiedä tarkkaa aikaa, mutta tiedämme, että hetki on lähellä. Niin luultiin jo 2000 vuotta sitten, mutta silloin sinetit eivät olleet auenneet vielä, niinkuin ne ovat meille auennet, koska olemme saaneet nähdä ja ymmärtää näitä merkkejä.

    ..hyvinkin läheltä meteoreja kivipallomme vierestä.
    Kosmisissa mittasuhteissa pintaa hipoen.

    Satelliitit ja kaukoputket ovat havainnoineet viime vuosikymmeninä muutamia, koska ovat teknisestä kehittyneet sille asteelle.

    Asteroidin mittainen kappale riittää ihmiskunnan lopun aluksi.

    Hämähäkkieläimet krisseleiden ohella, jotka "ylösotetaan" olisivatkin likipitäin samanvertaiset asukkaat mokoman katastrofin jälkeen jotka jäis eloon, riippunee kappaleen massasta, ja kohtaamiskulmasta, jos jumala päättää ohjata sellaisen päin maan kasvoja.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    Mutta jokainen päätelköön itse, että onko maailma muuttumassa, vaiko jo muuttunut. Kuinka paljon maailma on muuttunutkaan yhden sukupolven aikana...

    Ajan merkeistä tärkein, Israelin itsenäistyminen, on kuitenkin tapahtunut vain kerran. Tämän sukupolven aikana ja raamatun mukaan se sukupolvi joka näkee tämän, näkee myös lopun. Miten osuvasti, tämän sukupolven aikana sitten maailma onkin muuttunut näin paljon. Kukaan ei tiedä tarkkaa aikaa, mutta tiedämme, että hetki on lähellä. Niin luultiin jo 2000 vuotta sitten, mutta silloin sinetit eivät olleet auenneet vielä, niinkuin ne ovat meille auennet, koska olemme saaneet nähdä ja ymmärtää näitä merkkejä.

    joka eli Jeesuksen aikaan muuttui kätevästi täksi sukupolveksi joka näki Israelin synnyn, josta Raamattu ei muuten puhu,plörinä kuitenkin peittää sopivasti Jeesuksen erehdyksen.

    Äänestä

Eikö ole muuta tarjottavaa kuin maailmanloppua ja sen odottamista? Toivottavasti löydät elämästäsi jotain parempaa kuin sen loppumisen.

Äänestä
  • Ihmiselle, joka ei saa kiinni raamatun sanomasta, tai ei oikein jaksa ottaa selvää, on annettava mielenkiintoinen aihe, jotta sitä kautta sitten löytyisi kiinnostusta oppia tuntemaan Vapahtajamme.
    Nämä asiat, joista taas kerroin, ei ole tärkeimpiä, mutta se on keino oppia tuntemaan se Tärkein.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    Ihmiselle, joka ei saa kiinni raamatun sanomasta, tai ei oikein jaksa ottaa selvää, on annettava mielenkiintoinen aihe, jotta sitä kautta sitten löytyisi kiinnostusta oppia tuntemaan Vapahtajamme.
    Nämä asiat, joista taas kerroin, ei ole tärkeimpiä, mutta se on keino oppia tuntemaan se Tärkein.

    "...on annettava mielenkiintoinen aihe, jotta sitä kautta sitten löytyisi kiinnostusta oppia tuntemaan Vapahtajamme."

    Annas kun suomennan tuon: ...on peloteltava maailmanlopuilla ja helveteillä, jotta tajuaisi rynnätä pelonvallassa lähimpään suosimaani seurakuntaan hihhuloitumaan ja pääsemään eroon uskovaisten pelottelusta.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    Minun ei tarvitse pelotella ketään, maailma, ihmiset ja luonto tekevät sen puolestani.Jokainen jolla on korvat ja silmät ymmärtävät sen.

    Minä tarjoan vaihtoehtoa, jonka olen itse valinnut.

    sinun "vaihtoehdollasi" on ollut about 2000 v aikaa korjata tilanne. Ei ilmeisesti ole isommin kiinnostanut.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    Minun ei tarvitse pelotella ketään, maailma, ihmiset ja luonto tekevät sen puolestani.Jokainen jolla on korvat ja silmät ymmärtävät sen.

    Minä tarjoan vaihtoehtoa, jonka olen itse valinnut.

    "Minun ei tarvitse pelotella ketään, maailma, ihmiset ja luonto tekevät sen puolestani.Jokainen "

    Vain uskovaiset pelottelevat helveteillä ja maailmanlopuilla. Maailma ja luonto eivät anna mitään viittausta helvetin tai maailmanlopun puolesta.

    "Jokainen jolla on korvat ja silmät ymmärtävät sen."

    Tulkinta: Ketkä eivät ole samaa mieltä sinun kanssasi, ovat kuuroja ja sokeita.

    Tuo on huono argumentti, koska se toimii ihmistä, ei väitettä, vastaan.

    "Minä tarjoan vaihtoehtoa, jonka olen itse valinnut."

    Ensin pelottelet olemattomalla ongelmalla, sitten tarjoat olematonta ratkaisua. Noh, kaipa tuo toimii alemmalla älykkyysosamäärällä varustettuun yksilöön.

    Maailma ja luonto ei anna viittausta maailman lopusta????? Ehkä on turha jatkaa keskustelua kanssasi jos seuraat maailman tapahtumia noin huonosti.
    Tuntuu turhauttavalta edes muistuttaa ydinaseista, ilmaston muutoksesta,aavikoitumisesta,puhtaan veden puutteesta,sodista,sademetsien hakkuista,terrorismista,Siperian roudan sulaminen,pohjoisen napa-alueen jääpeitteen oheneminen,kasvihuoneilmiö,länsimainen kulutuskiihko,raaistuva väkivalta,myrskyt,energiakriisi, maaeroosio jne jne jne jne jne jne.

    Ihan turha sanoa, että ainahan noita on ollut...se on typerintä mitä ihminen voi sanoa!!

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    mutta oletko koulussa sattunut kuulemaan millaista maapallolla oli kun dinosaurukset tuhoutuivat tai silloin kun ihmisen esi-isistä luonnonmullistusten jälkeen jäi henkiin vain pieni ryhmä?
    Sotia, terrorismia, sortoa ja köyhyyttä on ollut aina. Nyt ne vasta nähdään ongelmina joihin pitää puuttua. Ensi kertaa ihmiskunnan historiassa on ymmärretty että lapsia pitää suojella, naiset ovat miesten arvoisia, ihonväri ei voi säädellä kenenkään arvoa, jokaisella on oikeus uskontoon tai olla uskomatta. Sairauksia voidaan hoitaa tavalla joka ei vielä sukupolvi sitten ollut mahdollista jne. Maapallon maailma loppuu kun aurinko polttaa itsensä loppuun- varma asia- ellei jo sitä ennen jokin kyllin iso asteroidi tai muu avaruusesine taas satu osumaan meihin.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Maailma ja luonto ei anna viittausta maailman lopusta????? Ehkä on turha jatkaa keskustelua kanssasi jos seuraat maailman tapahtumia noin huonosti.
    Tuntuu turhauttavalta edes muistuttaa ydinaseista, ilmaston muutoksesta,aavikoitumisesta,puhtaan veden puutteesta,sodista,sademetsien hakkuista,terrorismista,Siperian roudan sulaminen,pohjoisen napa-alueen jääpeitteen oheneminen,kasvihuoneilmiö,länsimainen kulutuskiihko,raaistuva väkivalta,myrskyt,energiakriisi, maaeroosio jne jne jne jne jne jne.

    Ihan turha sanoa, että ainahan noita on ollut...se on typerintä mitä ihminen voi sanoa!!

    >>..kulutuskiihko,raaistuva väkivalta, myrskyt, energiakriisi, maaeroosio jne jne jne jne jne jne. >>

    Toki maailma 'luonnonmukaisempi' olisi jos ihmistä ei olisi tai olisimme jollain >50000v sitten vallinneella kehitystasolla. Niin ei kuitenkaan ole, ihminen on evoluution arpapelissä sattunut saamaan päävoiton, mikään kilpaileva eläinlaji ei pysty meidän jatkuvaa lisääntymistämme estämään, vain me itse.

    Sinun mielestsi Jumalasi luoma ihminen pyrkii kaikin keinoin tuhoamaan itsensä ja kaiken muun elämän maapallolta siinä sivussa ??
    Minun mielestäni evoluution keittämä ihminen pyrkii pääsääntöisesti kohentamaan omia ja jälkeläistensä elinehtoja, mikä edellyttää myös vastuunottoa luonnosta.

    Sinä varmaankin uskot pääseväsi muiden 'oikeiden uskovaisten' kanssa paratiisin riemuihin, turvaan kaikelta tältä kauheudelta.
    Kaikkien muiden puolesta toivon että minun 'uskoni' on lähempänä totuutta kuin sinun.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Maailma ja luonto ei anna viittausta maailman lopusta????? Ehkä on turha jatkaa keskustelua kanssasi jos seuraat maailman tapahtumia noin huonosti.
    Tuntuu turhauttavalta edes muistuttaa ydinaseista, ilmaston muutoksesta,aavikoitumisesta,puhtaan veden puutteesta,sodista,sademetsien hakkuista,terrorismista,Siperian roudan sulaminen,pohjoisen napa-alueen jääpeitteen oheneminen,kasvihuoneilmiö,länsimainen kulutuskiihko,raaistuva väkivalta,myrskyt,energiakriisi, maaeroosio jne jne jne jne jne jne.

    Ihan turha sanoa, että ainahan noita on ollut...se on typerintä mitä ihminen voi sanoa!!

    "Ihan turha sanoa, että ainahan noita on ollut...se on typerintä mitä ihminen voi sanoa!!"

    Miksi on turha sanoa niin, jos se kerran on totta? Se on mielestäsi typerää, koska kyseinen fakta kaataa sinun väitteesi maailmanlopusta. Ihan yhtä hyvin voisin sanoa, että "Ihan turha sanoa, että jumala on olemassa...se on typerintä mitä ihminen voi sanoa". Tuo on loistava yritys saada toinen hiljaiseksi, mutta se on samalla epärehellinen tapa.

    Kun kyseisiä ilmiöitä tarkastelee, kannattaa huomioida myös nykyistä tiedonvälitystä. Nykyisin tieto leviää paljon nopeammin kuin esim. 100 vuotta sitten.

    "Ydinaseet, sademetsien hakkuut, terrorismi, länsimainen kulutuskiihko..."

    Nämä ovat nykyajan ongelmia, sen myönnän. Mielestäni ne eivät kerro mitään maailmanlopusta.
    Sademetsien hakkuut ja länsimainen kulutustalous ovat huolestuttavia asioita, mutta tuolla tavalla kaadetaan talouksia, ei maailmoja.
    Ydinaseet ovat uhka, mutta ne ovat tarkassa syynissä eikä ydinaseita nyt niin helpolla rakenneta.
    Terrorismia on ollut aina muodossa tai toisessa. Nykyään se on vain saanut enemmän mainosta.

    "Ilmastonmuuto, aavikoituminen, Siperian roudan sulaminen, pohjoisen jääpeitteen oheneminen, kasvihuoneilmiö, maaeroosio, myrskyt..."

    Nämä ovat luonnollisia tapahtumia, joita on tapatunut monia kertoja maailman historiassa. Eivät ole merkki maailmanlopusta.

    "Puhtaan veden puute, sodat, energiakriisi..."

    Nämä ovat olleet ihmiskunnan ongelmina kautta historian.

    "Raaistuva väkivalta"

    Onko väkivalta raaistunut? Mielestäni ihmiset ovat aina kyenneet mitä raaempiin tekoihin kautta aikojen.

    Kyllä vielä typerämpää on sanoa vaikka että Jeesus elää ;)
    Siinä on jo todella pöljä väite kaksituhatta vuotta vanhasta ruumiista jonka syntymäkin on kiistanalainen ja isä tuntematon.

    Uskiksenkin mielestä Rooman areenat gladiaattoritaisteluineen ja kristittyjen syöttäminen leijonille eivät olleet mitään verrattuna siihen raakalaismaisuuteen jolla pikkutyttöjä itketetään tositvidoleissa!
    :D :D :D

    Äänestä

  • Että... kirjoitti:

    Nuo taistelut eivät olleet mitään siihen verrattuna, että tänä päivänä sytytetään oma 2,5 vuotias poika ja ex-tyttöystävä bensiinillä tuleen jne.
    Asialla ovat kaikenlisäksi yhä enemmän "tavalliset" ihmiset, joilla ei ole aikaisemmin ollut poliisin kanssa mitään vaikeuksia. Surullista, jos se ei huolestuta ateisteja.

    Äänestä

  • SEEMOS kirjoitti:

    "Ihan turha sanoa, että ainahan noita on ollut...se on typerintä mitä ihminen voi sanoa!!"

    Kyllä vielä typerämpää on sanoa vaikka että Jeesus elää ;)
    Siinä on jo todella pöljä väite kaksituhatta vuotta vanhasta ruumiista jonka syntymäkin on kiistanalainen ja isä tuntematon.

    Luulisi paikan, jossa ruumis makaa, olevan suosittu pyhiinvaelluskohde... ;) No, onhan se, mutta sinne ei junalla eikä lentokoneella pääse... :D

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Nuo taistelut eivät olleet mitään siihen verrattuna, että tänä päivänä sytytetään oma 2,5 vuotias poika ja ex-tyttöystävä bensiinillä tuleen jne.
    Asialla ovat kaikenlisäksi yhä enemmän "tavalliset" ihmiset, joilla ei ole aikaisemmin ollut poliisin kanssa mitään vaikeuksia. Surullista, jos se ei huolestuta ateisteja.

    "...että tänä päivänä sytytetään oma 2,5 vuotias poika ja ex-tyttöystävä bensiinillä tuleen jne."

    Tapahtuuko tuota päivittäin tai muuten vain usein?

    Ok, eräs kristitty on kusipää. Eli kaikki kristityt ovat kusipäitä ja kristinusko on perseestä! (En oikeasti tarkoittanut tuota, halusin vain valaista erään asiavirheen)

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    "...että tänä päivänä sytytetään oma 2,5 vuotias poika ja ex-tyttöystävä bensiinillä tuleen jne."

    Tapahtuuko tuota päivittäin tai muuten vain usein?

    Ok, eräs kristitty on kusipää. Eli kaikki kristityt ovat kusipäitä ja kristinusko on perseestä! (En oikeasti tarkoittanut tuota, halusin vain valaista erään asiavirheen)

    Jos ei nyt tietenkään ihan samanlaista tilannetta, mutta esim. tallataan viikkojen ikäistä vauvaa niin, että reisiluu katkeaa ja puristetaan niin että kylkiluu menee poikki... kyllä, tälläista tapahtuu päivittäin.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Jos ei nyt tietenkään ihan samanlaista tilannetta, mutta esim. tallataan viikkojen ikäistä vauvaa niin, että reisiluu katkeaa ja puristetaan niin että kylkiluu menee poikki... kyllä, tälläista tapahtuu päivittäin.

    Onhan vauvoja ennenkin kohdeltu väärin. Kun ei ollut ehkäisyä ja abortteja, niin vauvat saatettiin jättää metsään kuolemaan. Älä nyt vain kuvittele, että hyväksyn pahoinpitelyn. Sanon vain, että varsinaista väkivallan lisääntymistä tai raaistumista ei ole tapahtunut, nykyään vain useammat tapaukset tulevat yleisön tietoon.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    Onhan vauvoja ennenkin kohdeltu väärin. Kun ei ollut ehkäisyä ja abortteja, niin vauvat saatettiin jättää metsään kuolemaan. Älä nyt vain kuvittele, että hyväksyn pahoinpitelyn. Sanon vain, että varsinaista väkivallan lisääntymistä tai raaistumista ei ole tapahtunut, nykyään vain useammat tapaukset tulevat yleisön tietoon.

    mutta minun mielipiteeni on ainakin, että yhteiskunnan muuttuminen vaikuttaa ihmisten toimintaan tänä päivänä enemmän kuin ennen. Ihmiset eivät kestä stressiä eikä muita paineita yhtä hyvin kuin ennen. Luulen, että osasyy on se, että on totuttu siihen, että kaikki on nykyään niin helppoa verrattuna esim. aikaan 50-60 vuotta takaperin.

    Kyllä, se näkyy tämän päivän ihmisissä...ei toki kaikissa. Toisin sanoen, suomalainen sisu on katoavaista....

    Olemme sitten edes jossakin samaa mieltä (onko tämäkin merkki maailmanlopusta?): yhteiskunnan muuttuminen vaikuttaa ihmisten toimintaan. Etenkin nykyään, koska yhteiskunta muuttu nykyään nopeammin kuin ennen.

    Äänestä

  • old_profile_18485 kirjoitti:

    Olemme sitten edes jossakin samaa mieltä (onko tämäkin merkki maailmanlopusta?): yhteiskunnan muuttuminen vaikuttaa ihmisten toimintaan. Etenkin nykyään, koska yhteiskunta muuttu nykyään nopeammin kuin ennen.

    jep, tähänhän on hyvä päättää tämä keskustelu. :)

    Äänestä

Aika pieniä harmeja vielä verrattuna vaikkapa jääkauteen, joita on maapallon historiassa ollut ja mennyt useampiakin.

Äänestä
  • eri mieltä.

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    eri mieltä.

    olet. Uskovahan kuvittelee olevansa luomakunnan kruunu.

    Äänestä

(oli se sitten Jahve tai Jesse tai joku kombinaatio niistä) ei pysty tarjoamaan ihmispoloille mitään muuta kuin jatkuvia kärsimyksiä ja vitsauksia ja tauteja ja maanjäristyksia, niin minkä helvetin takia kenenkään kannattaa sitä/niitä odotella?

Ja mitä tämä ilmestyskirjamainen paskateksti tekee täällä ateistipalstalla ylipäätään?

Tänne tarvittaisiin oikea sheriffi. Seemos tai joku muu järki-ihminen vois harkita "vallankaappausta":)

Äänestä
  • ottaa selvää.

    Toinen vaihtoehto on, että jatkat välittämättä paskaakaan ja käyt vaikka "nukkumaan". Suosittelen kuitenkin "valvomista".

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    ottaa selvää.

    sulle käyntiä tohtorisedän luona. Tuskinpa tuota sun kalloasi paljon tarttee kutistaa.

    Pahimmat höyryt pois ja rauhoittavia lääkkeitä, niin olosi on paljon parempi. Toinen vaihtoehto, jos kyllästyt jumalasi odotteluun, on että hypäät vaikka kaulakiikkuun. Tapaisit jumalasi aiemmin.

    Vai loppuiko uskosi heti?

    Äänestä

  • pph kirjoitti:

    ottaa selvää.

    Toinen vaihtoehto on, että jatkat välittämättä paskaakaan ja käyt vaikka "nukkumaan". Suosittelen kuitenkin "valvomista".

    lähtien välittäminen on vaatinut uskoa mielikuvitusolentoihin?

    Äänestä

LLKK (lainaa loppuun kaluttua klisettä"
"Kuluneina vuosina maailma on saanut nähdä yhä enemmän onnettomuuksia. Kuivuuskaudet, tulvat, tuhoisat pyörremyrskyt ja maanjäristykset ovat seuranneet toisiaan taukoamatta."

Ainoa mikä on merkittävästi lisääntynyt viimeisen sadan vuoden aikana on mainitsemistasi aiheista uutisointi.
Montakohan PPHoota luulet saarnanneen samaa sanomaa mustan surman aikana keskiajalla?

Muistaakseni sinullekin on kyllä kerrottu ennenkin etteivät luonnonmullistukset yms. ole suinkaan lisääntyneet meidän elinaikanamme, vaan modernia tiedonvälitystä ei ole ollut olemassa kuin vasta muutamat vuosikymmenet.

Äänestä
  • Ja silti esim. 10 vuotta sitten ei ollut mitään kohua kyseenomaisista aiheista, kuten ilmaston muutos??? Joku tiedemies ehkä ohimennen varoitteli, mutta kukaan ei piitannut paskaakaan...nyt kun on alkanut tapahtu niin jo riittää puhetta...

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Ja silti esim. 10 vuotta sitten ei ollut mitään kohua kyseenomaisista aiheista, kuten ilmaston muutos??? Joku tiedemies ehkä ohimennen varoitteli, mutta kukaan ei piitannut paskaakaan...nyt kun on alkanut tapahtu niin jo riittää puhetta...

    Jo -90 luvulla, aiemminkin. Mutta kuten voisit itsestäsi havaita, puusilmäistä uskista on hyvin vaikea saada uskomaan mihinkään tutkimustietoon.

    Luonnonkatastrofit eivät ole mitenkään lisääntyneet meidän elinaikanamme, se että ihmisiä kuolee onnettomuuksissa aiempaa enemmän johtuu siitä että tällä hetkellä maapallolla elää enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin, se väestönkasvu nääs.

    Luuletkos muuten että ihmispopulan kiihtyvä lisääntyminen ja keskimääräisen eliniän tuplaantuminen on johtunut kokonaisuutena (pl. paikalliset olosuhteet) huonontuneista elinoloista?

    Mutta jatka vaan valitsemallasi tiellä, onhan se todennäköistä että kun lahkonne jatkaa maailmanlopun julistamistaan sukupolvesta toiseen vuosituhansia niin viimein jonain päivänä tärppää. xD

    Maailmassa eli esim. 10-20-vuotta sitten ihan tarpeeksi ihmisiä, että tämänpäivän luonnonmullistukset olisivat surmanneet ihmisiä niin paljon, että se olisi ylittänyt uutiskynnyksen.

    Voitte tosin uskotella itsellenne, että eihän tässä mitään hätää, ainahan näin on ollut...

    Aikaisemmilla sukupolvilla ei ollut nähtävissä merkkejä, joita me olemme nähneet. Aikaisemmin ei ollut edes ymmärrystä, mitä merkit olisivat.
    Korostan, että en minäkään odota maailmanloppua vesikielellä tietenkään, vaikka niin uskottelettekin, mutta hiukan kun tarkkailee maailman tapahtumia, huomaa, että jotain on tapahtumassa.

    Ettei tulivuorenpurkauksia, tulvia, pyörremyrskyjä, maanjäristyksiä. hyökyaaltoja.... ollut seitkytluvulla?

    Pitääkö lahkosi sinua tynnyrissä ja tappia kinni muulloin kuin ruokinta ja ulostusaikana?

    Jos näin on niin ehdotan ettei sontaasi sentään lähetettäisi keskustelupalstoille!

    Oletko edes kahtakymmentä? et ainakaan näy tietävän edes lähihistoriasta höykäsen pöläystä.

    Voi saatana sentään!
    Seitkytluku oli arabiterrorin kulta-aikaa lentokonekaappauksineen

    1900 luvun jokaisella vuosimymmenellä on käyty suurempia sotia ja tapettu enemmän ihmisiä kuin nyt.
    1 ja 2 maailmansota, korea, vietnam, Iran vs irak kymmenen vuotta sotaa ja miljoonia kuolleita! Siinä George ween pikku sotaretki kalpenee...

    Äänestä

  • Sinä horiset? kirjoitti:

    jos et usko minua, niin kysy tiedemiehiltä. Oliko luonto samanlaisessa jamassa 70-luvulla, kuin nyt!!?? Ilmastonmuutoksesta johtuvat nämä lisääntyneet luonnonoikut!
    Totta vitussa niitä on ollut ennenkin, mutta käytä nyt kumipää järkeäsi.

    Äänestä

  • Yrittää antaa tarkkoja päivämääriä, vaikka kukaan ei raamatun mukaan tiedä tarkkaa päivää, vaan se hetki tulee kuin varas yöllä.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Yrittää antaa tarkkoja päivämääriä, vaikka kukaan ei raamatun mukaan tiedä tarkkaa päivää, vaan se hetki tulee kuin varas yöllä.

    raamattua Veijonenkin lukee kuin sinäkin. Samaa jeesusta palvoo. Ei teissä juuri eroa ole.

    Äänestä

  • Huhhahhei kirjoitti:

    raamattua Veijonenkin lukee kuin sinäkin. Samaa jeesusta palvoo. Ei teissä juuri eroa ole.

    ei lue!

    Äänestä

Tämä on Cosmopolitanista 7/2006 (ok, tunnustan lukeneeni sitäkin).

Juttu alkaa näin:

"Uskonnolliset seksikultit järkyttävät maailmalla. Englantilainen Celeste Jones, 30, vietti lapsuutensa Jumalan lapset- kultin jäsenenä."

"´Synnyin Jumalan lapset- yhteisöön, johon vanhempani olivat liittyneet teini- ikäisinä. Kultti oli kuin uskonto. Se pohjautui perustajansa, amerikkalaisen David Bergin ennustukseen, että maailma loppuisi vuonna 1993. Kun maailmanloppu ei sitten koittanutkaan, ryhmä jatkoi toimintaansa ja mitätöi koko asian. He sanoivat, että Jumala oli päättänyt antaa heille lisäaikaa, koska oli tyytyväinen heidän työhönsä´, Celeste kertoo."

Montako maailmanloppua on peruttu samalla selityksellä?

Äänestä
  • väittää tietävänsä, koska maailmanloppu on, on puoskari. Raamatussa sanotaan päivänselvästi, että kukaan ei tiedä tarkkaa aikaa.

    Ajan merkeistä voi kuitenkin päätellä, että aika on lähellä. Mikä on sitten Jumalan mittakaavassa lähellä, jää nähtäväksi.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    väittää tietävänsä, koska maailmanloppu on, on puoskari. Raamatussa sanotaan päivänselvästi, että kukaan ei tiedä tarkkaa aikaa.

    Ajan merkeistä voi kuitenkin päätellä, että aika on lähellä. Mikä on sitten Jumalan mittakaavassa lähellä, jää nähtäväksi.

    >> Ajan merkeistä voi kuitenkin päätellä, että aika on lähellä. Mikä on sitten Jumalan mittakaavassa lähellä, jää nähtäväksi. >>

    Olisiko 1/100000000's osa ikuisuudesta ?
    Siinä tapauksessa ei kannata huolestua, maailmanloppuun on vielä pitempi aika kuin tiedemiesten ennustelemaan auringon laajenemiseen, ja siitä johtuvaan elämän tuhoutumiseen maapallolta.

    Raamatun perusteella sukupolvi on pääteltävissä...

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Raamatun perusteella sukupolvi on pääteltävissä...

    >> Raamatun perusteella sukupolvi on pääteltävissä...>>

    .. puutteellisiin tai olemattomiin faktoihin perustuvaa päättelyä. Mitäs se Raamattu taas sanoikaan ennustelemisesta ?

    Varo vääriä profeettoja.Väärän profeetan tunnistaa yksinkertaisesti siitä, että profetiat ei toteudu.

    Minä en ole profeetta, mutta he jotka nämä profetiat raamattuun kirjoitti, olivat.

    Entäpä se suuri pino evankeliumeja ja ilmestyskirjoja, joita jostain oikusta ei valittu Raamattuun mukaan?

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Varo vääriä profeettoja.Väärän profeetan tunnistaa yksinkertaisesti siitä, että profetiat ei toteudu.

    Minä en ole profeetta, mutta he jotka nämä profetiat raamattuun kirjoitti, olivat.

    Mielestäsi väärän profetian tunnustaa siitä että se ei toteudu.

    Entäpä lupaus kuolemanjälkeisestä elämästä? Onko periaatteesi mukaan mahdollista, että jonain päivänä heräät kastematona ja huomaat "Voi pahus, hindut olivat oikeassa"?

    >> Minä en ole profeetta, mutta he jotka nämä profetiat raamattuun kirjoitti, olivat. >>

    Siitäpitäen kun Raamattu sai nykyisen kokoonpanonsa, on jokaisen sukupolven (mutua)aikana tapahtunut lukuisia maailmanloppuja, kaikki hurskaiden ihmisten samojen profetioiden pohjalta 'päättelemiä'.

    Sinun ja Veijosen ennustelut ovat etukäteen arvioituna yhtä luotettavia, hän vain joutuu keksimään perustelut epäonnistumiselleen nopeammin, kun tarkan päivämäärän (2007 jotain?) menee ilmoittamaan.

    >> Varo vääriä profeettoja.Väärän profeetan tunnistaa yksinkertaisesti siitä, että profetiat ei toteudu. >>

    Mitenkä monta kertaa maailmanlopun on jäätävä tapahtumatta, ennenkuin kristityt käännyttäjät luopuvat (synnillisestä?) ennusteluvimmastaan ?

    Totta.
    Viikunapuun profetiaa ei vain silloin ymmärretty. Nyt se on toteutunut (14.05,1948)ja profetiassa mainitaan selkokielellä: se joka näkee tämän näkee myös lopun. Harvinaisen päivänselvästi sanottu.

    Eli siitä voi jokainen laskea. Onko sattumaa, kun toisessa profetiassa sanotaan, että lopun aikoina(siis tämän sukupolven aikana, joka näki 14.05.1948 tapahtumat)ihmiset pakotetaan ottamaan pedon merkki, joko otsaan tai käsivarteen, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä, että tämä merkki on jo olemassa ja sitä kehitellään. Sekin on osuu osuvasti tähän aikaan.

    Ihmisiin on jo pistetty mikrosiruja ja kuinkas ollakkaan käsivarteen tai otsaan...ja miten natsaakaan, että tulevaisuudessa(melko pian)tätä tullaan varmasti käyttämään käteisen korvikkeena.
    Raamatussa on vakavasti varoitettu ottamasta tätä merkkiä.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Raamatun perusteella sukupolvi on pääteltävissä...

    1pv jumalalla on tuhat vuotta, mutta se on varmaankin noin arvio.

    Monessa yhteydessä krisselien mainitsema luku, meinaan.

    Äänestä

  • blackmagicwoman kirjoitti:

    Mielestäsi väärän profetian tunnustaa siitä että se ei toteudu.

    Entäpä lupaus kuolemanjälkeisestä elämästä? Onko periaatteesi mukaan mahdollista, että jonain päivänä heräät kastematona ja huomaat "Voi pahus, hindut olivat oikeassa"?

    Ton älynlahjat eivät viittais noinkin korkeaan seuraavaan elämänmuotoon.

    Sanoisin että pneumokokki bakteeri on seuraava elämä hänellä

    Äänestä

  • Maailmanloppu kirjoitti:

    Ton älynlahjat eivät viittais noinkin korkeaan seuraavaan elämänmuotoon.

    Sanoisin että pneumokokki bakteeri on seuraava elämä hänellä

    kiva, kun toit oman älyllisen panoksesi keskusteluun, kiitos.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Totta.
    Viikunapuun profetiaa ei vain silloin ymmärretty. Nyt se on toteutunut (14.05,1948)ja profetiassa mainitaan selkokielellä: se joka näkee tämän näkee myös lopun. Harvinaisen päivänselvästi sanottu.

    Eli siitä voi jokainen laskea. Onko sattumaa, kun toisessa profetiassa sanotaan, että lopun aikoina(siis tämän sukupolven aikana, joka näki 14.05.1948 tapahtumat)ihmiset pakotetaan ottamaan pedon merkki, joko otsaan tai käsivarteen, jota ilman ei voi ostaa eikä myydä, että tämä merkki on jo olemassa ja sitä kehitellään. Sekin on osuu osuvasti tähän aikaan.

    Ihmisiin on jo pistetty mikrosiruja ja kuinkas ollakkaan käsivarteen tai otsaan...ja miten natsaakaan, että tulevaisuudessa(melko pian)tätä tullaan varmasti käyttämään käteisen korvikkeena.
    Raamatussa on vakavasti varoitettu ottamasta tätä merkkiä.

    >> Viikunapuun profetiaa ei vain silloin ymmärretty. Nyt se on toteutunut (14.05,1948)ja profetiassa mainitaan selkokielellä: se joka näkee tämän näkee myös lopun. Harvinaisen päivänselvästi sanottu. >>

    Ei ymmärretty silloin, eikä ymmärretä nyt, liekkö ymmärtänyt sekään joka jonkin kuulemansa tai keksimänsä tarinan aikoinaan kirjalliseen muotoon saattoi. Grimmin veljesten, HC Andersenin, Astrid Lindgrenin jne. jutuista saisi niistäkin joustavasti tulkitsemalla esinomaisia ennustuksia, Isac Asimovista nyt puhumattakaan.
    Kaikille ennustuksille yhteinen piirre on se, että ne pitävät paikkansa sitä paremmin, mitä tarkemmin ne perustuvat tämän päivän olosuhteiden sekä yhteiskunnan, luonnon, ja ihmisten kehitystä ohjaavien lainalaisuuksien tuntemukseen. Ennustuksien "parasta ennen.." päivämäärä on parhaassakin tapauksessa varsin lähellä.

    >> Ihmisiin on jo pistetty mikrosiruja ja kuinkas ollakkaan käsivarteen tai otsaan...ja miten natsaakaan, että tulevaisuudessa(melko pian)tätä tullaan varmasti käyttämään käteisen korvikkeena. >>

    Voi pyhä sylvi !! Kelläpä noita siruja ei nykyään olisi, kenellä Visaa, kenellä mitäkin. Korvaamassa 'käteistä', joka on korvannut oravannahkat ja torppareiden taksvärkkipäivät.
    Epäilemättä pankkikortit yms. korvataan ennen pitkää uudella, varmemmalla ja joustavammalla tekniikalla (korttiäänikoodikännykkä? :o)), josta sinun Raamattusi epäilemättä vakavasti varoittaa kunhan joku Veijonen on uuden päivitetyn ennusteen hengenheimolaistesi joukkoon lanseerannut.

    Kysyin jo aikaisemmin, mitä mieltä Jumalasi ja Raamattusi ovat ennustelusta ja ennustelijoista ?

    Jeesuksen ennustukset joiden piti toteutua hänen oman aikanaan on nyt siirretty 2000 vuotta myöhemmiksi ja tapahtumaan jolla ei ole yhteyttä mihinkään Jeesuksen sanomaan. Entä kun Israelin synnyn nähneet alkavat kuolla - 1948 eläneet ovat jo ainakin 58 vuotiaita, vielä 60 vuotta niin varmuudella ketään heistä ei ole elossa - mikä on uusi selitys sitten? Tämä alkaa jo olla tylsää, monet palstan nuoremmat lukijat tulevat olemaan elossa kun tämäkin selitys osoittautuu vääräksi joten alkakaa jo miettiä uutta.

    Pedon merkki?.. mistä päättelet että mikrosirut ylipäänsä olisivat sellainen tai että jokainen pakotetaan merkkaanaan itsensä jollain ruumiiseen pantavalla sirulla? Juutalainen tfilin sen sijaan pannaan juuri otsaan ja oikeaan käteen ja on raamatulliselta nimeltään ot=merkki. Ilmestyskirjan kirjoittajan yleissivistys lienee loppunut kesken. Ai juu ja mikä himputti on "peto"?

    En tajunnut, että et voi ymmärtää, koska et tunne Sanaa, etkä sitä millaista muinainen kieli oli. Esim viikunapuulla tarkoitetaan raamatussa Israelia. Sen nyt luulisi ymmärtävän jos hiukan on tutustunut edes aiheeseen.

    "Voi pyhä sylvi !! Kelläpä noita siruja ei nykyään olisi"

    Nimenomaan, alat päästä jyvälle! 2000- vuotta sitten jo sanottiin, että lopun aikoina tulee merkki(pedon), joka pistetään ihmiseen ja jota ilman ei voi ostaa eikä myydä.

    Äänestä

  • ope kirjoitti:

    antikristus.

    >> En tajunnut, että et voi ymmärtää, koska et tunne Sanaa, etkä sitä millaista muinainen kieli oli. >>

    Eikö olisi sopivaa keskustella ateismi-palstalla niin että ateistitkin voivat viestien sisällön ymmärtää ?

    >> Esim viikunapuulla tarkoitetaan raamatussa Israelia. >>

    Vai niin. Eikös siellä ole jotain sellaistakin kuin "..kirves on pantu puun juurelle ja jos se ei tuota hedelmää, se hakataan pois" ? Tuon mukaan ei ole hätäpäivääkään niinkauan kuin Jaffoja (ja viikunoita) riittää.

    Mitä tahansa riittävän pitkää ja vaikeaselkoista tekstiä voi tulkita aivan niinkuin tulkitsija omien terkoitusperiensä pohjalta sitä tulkita haluaa. Jos tulkinnat vielä esitetään ennustusten muodossa, on niitä mahdoton millään järkevällä tavalla kumota, jos ennustelija ei erehdy liian tarkkoja ja läitulevaisuuteen sijoittuvia aikarajoja profetioilleen esittämään.

    Tähän kun vielä lisätään että jumalien tunnit tuntuvat olevan milloin tunnin, milloin vuoden, milloin miljoonan vuoden mittaisia, ei ennustelija voi jäädä virheistään kiinni kuin silkkaa tyhmyyttään.

    Ihmeteltäväksi jääkin vain se innokkuus, jolla monet uskovaiset tähän (Raamatussakin kiellettyyn?) ennusteluun, ja tarkoitushakuiseen 'ennusmerkkien' etsiskelyyn osallistuvat.

    >> 2000- vuotta sitten jo sanottiin, että lopun aikoina tulee merkki(pedon), joka pistetään ihmiseen ja jota ilman ei voi ostaa eikä myydä. >>

    Mihin perustat profetiasi, että 2000v sitten tunnetut leimasimet tai polttoraudat olisivat sama asia kuin tämän päivän tietokonetekniikka ?

    Jonka maailma alkaa uskoontulosta, ilmeisesti aika vähän aikaa sitten.

    Historiasta et näköjään tiedä hevonpaskaa!
    Et edes viime vuoden uutista!

    Tuskin ymmärrät Raamatustakaan muuta kuin sen mitä lahkosi herrat sinulle väittävät.

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    antikristus.

    on sulla tarinat.

    Äänestä

  • Noteisti kirjoitti:

    >> En tajunnut, että et voi ymmärtää, koska et tunne Sanaa, etkä sitä millaista muinainen kieli oli. >>

    Eikö olisi sopivaa keskustella ateismi-palstalla niin että ateistitkin voivat viestien sisällön ymmärtää ?

    >> Esim viikunapuulla tarkoitetaan raamatussa Israelia. >>

    Vai niin. Eikös siellä ole jotain sellaistakin kuin "..kirves on pantu puun juurelle ja jos se ei tuota hedelmää, se hakataan pois" ? Tuon mukaan ei ole hätäpäivääkään niinkauan kuin Jaffoja (ja viikunoita) riittää.

    Mitä tahansa riittävän pitkää ja vaikeaselkoista tekstiä voi tulkita aivan niinkuin tulkitsija omien terkoitusperiensä pohjalta sitä tulkita haluaa. Jos tulkinnat vielä esitetään ennustusten muodossa, on niitä mahdoton millään järkevällä tavalla kumota, jos ennustelija ei erehdy liian tarkkoja ja läitulevaisuuteen sijoittuvia aikarajoja profetioilleen esittämään.

    Tähän kun vielä lisätään että jumalien tunnit tuntuvat olevan milloin tunnin, milloin vuoden, milloin miljoonan vuoden mittaisia, ei ennustelija voi jäädä virheistään kiinni kuin silkkaa tyhmyyttään.

    Ihmeteltäväksi jääkin vain se innokkuus, jolla monet uskovaiset tähän (Raamatussakin kiellettyyn?) ennusteluun, ja tarkoitushakuiseen 'ennusmerkkien' etsiskelyyn osallistuvat.

    >> 2000- vuotta sitten jo sanottiin, että lopun aikoina tulee merkki(pedon), joka pistetään ihmiseen ja jota ilman ei voi ostaa eikä myydä. >>

    Mihin perustat profetiasi, että 2000v sitten tunnetut leimasimet tai polttoraudat olisivat sama asia kuin tämän päivän tietokonetekniikka ?

    Viikunapuu on ollut kautta historian raamatussa israel. Joten ei ole mitään ennustuksen toteutumisen jälkeen väännettyä profetiaa.

    "Mihin perustat profetiasi, että 2000v sitten tunnetut leimasimet tai polttoraudat olisivat sama asia kuin tämän päivän tietokonetekniikka ?"

    Koska nuo polttoleimasimet eivät vaikuta mitenkään myymiseen eikä ostamiseen ja Antikristus ei saa valtaansa ihmistä polttoleimasimen avulla.

    Äänestä

Olemme menossa vauhdilla eteenpäin antikristillisessä ajassa. Laittomuuden salaisuus vaikuttaa jo nyt maailmassamme: abortit, kloonaus, luonnoton seksi, haureus, armomurhat jne.

On tulossa aika, jolloin maan päällä on hyvin vaikeaa elää. Meidän uskovina on rukoiltava, että evankeliumi pian leviäisi kaikkeen maailmaan sekä uhrattava itsekin tämän hyväksi niin rukousta kuin aikaa ja varoja, jotta Herra Jeesus voisi tulla pelastamaan meidät pois tulevasta vihan ajasta (Henki ja morsian sanovat: Tule Herra Jeesus).

"Samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat". Heb 9:28

Viisaat neitsyet tietävät ajan ja valvovat sekä odottavat Herraansa, sillä Hän tulee kuin varas hetkenä, jona emme arvaa. Tempauksen jälkeen on hyvin vaikea elää maan päällä. Useimmat uskovat ja pedonmerkistä kieltäytyneet eivät selviä siitä hengissä (Ilmestyskirja 7:14).

Danielin kirjasta me näemme, että kun EU:n korkeimmassa päättävässä elimessä on kymmenen päättäjää eli kuningasta, silloin Herran tulemus on ovella kuin myös antikristuksen. Dan. 2:44 (Eu:n laajeneminen muuttanee päätösprosessia tällaiseksi).

"Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne päivä on lähellä" Luuk. 21:28.

Herran sanana sinulle lopuksi: Älä pelkää, usko ainostaan… luota Minuun, Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

"Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on,kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla" 1 Piet.3:osa 14-15.

Äänestä
  • Oliko keskiaika ruttovuosina mielestäsi elämänlaadultaan parempi kuin nykypäivä?
    Etkä muuten kommentoinut sitäkään että teitä maailmanlopun julistajia on ollut joka helvetin sukupolvessa siitä asti kun maailmanloppua palvova uskontonne keksittiin.

    Äänestä

  • SEEMOS kirjoitti:

    Oliko keskiaika ruttovuosina mielestäsi elämänlaadultaan parempi kuin nykypäivä?
    Etkä muuten kommentoinut sitäkään että teitä maailmanlopun julistajia on ollut joka helvetin sukupolvessa siitä asti kun maailmanloppua palvova uskontonne keksittiin.

    Sehän on selvää, että näin on ollut ja se on ollut ikävää.
    Yksi rutto ei ole mitään verrattuna siihen, että samaan aikaan on luonnonmullistuksia,sotia,nälkää,orjuuttamista,vainoja jne. ja 2/3 osaa maailmasta tuhoutuu.

    Nähdä TODELLA tyhmän hihhulin!

    Tämä pph on harvinainen pölkkypää jopa omiensa joukossa.

    Istuit sitten paskalla koko peruskoulun historian opetuksen ajan? Vai onko koulu vielä kesken?

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    Sehän on selvää, että näin on ollut ja se on ollut ikävää.
    Yksi rutto ei ole mitään verrattuna siihen, että samaan aikaan on luonnonmullistuksia,sotia,nälkää,orjuuttamista,vainoja jne. ja 2/3 osaa maailmasta tuhoutuu.

    Sehän on selvää että myös ruttovuosina oli lisäksi sotia ja luonnonmullistuksia! Orjuus oli laillista ja uskonvainot yleistä kansanhuvia.
    Siihen aikaan eläneet ihmiset olisivat pitäneet nykypäivän toimeentulotuella elävää sikarikkaana kroisoksena.

    Ota se pääsi pois perseestäsi.

    Äänestä

  • Pölkkypäälle kirjoitti:

    On se kumma kun uskovainen sanoo jotakin, on ateisti niin pölkkypää, etä väittää vastaan vaikka mikä olisi. Kysy tidemiehiltä sitten ilmastonmuutoksesta ja kasvihuoneilmiöstä ja sen vaikutuksista.

    Jos kaksi kolmasosaa maailmasta tuhoutuu, on sinun rutot aika pientä, valitettavasti.

    Tuo on tota tyypillistä paskaa, että aina ja aina kun ei tiedä mistä(tulevasta) edes puhutaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pph kirjoitti:

Kuluneina vuosina maailma on saanut nähdä yhä enemmän onnettomuuksia. Kuivuuskaudet, tulvat, tuhoisat pyörremyrskyt ja maanjäristykset ovat seuranneet toisiaan taukoamatta. Tuhannet ovat menettäneet henkensä hirveissä onnettomuuksissa maalla, merellä ja ilmassa. Miljoonat muut kuolevat nälkään. Monet valtiot, kuten esimerkiksi Argentiina, Brasilia ja Meksiko ovat valtavissa talousvaikeuksissa kykenemättöminä maksamaan velkojaan. Sodat, kansannousut, väestöräjähdys ja jatkuva luonnon saastuminen saavat ihmiset pelkäämään tulevaisuutta.

Monet näistä tapahtumista on selvästi ennustettu Raamatussa (Matt. 24:4-31; Luuk. 21:25-28; Ilm. 6:12-17; 16; 17; 18). Jumala on aina ennakolta varoittanut ihmisiä tulevista tuomioista, jotka sitten ovat kohdanneet heitä heidän jumalattomuutensa seurauksena (Jes. 24:5-20; 46:9,10; Aamos 3:7; Ilm. 1:1).

Ajan merkit eivät näytä rohkaisevilta. Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoja päiviä. Puhuessaan viimeisistä tapahtumista, hänen esittämänsä tulevaisuudenkuvat olivat kaikkea muuta kuin rohkaisevia:

"Tulee aika, jolloin kaikki tämä, mitä te nyt katselette, revitään maahan. Tähän ei jää kiveä kiven päälle."

Kysymys oli Jumalalle rakennetusta temppelistä, jonka alasajo näytti merkitsevän - niin Jeesuksen lähimmät opetuslapsetkin ajattelivat - maailmanloppua. Mutta se olisi vasta alkua. Sen jälkeen koittaisi eksytyksen aika. Monia vääriä profeettoja esiintyisi Kristuksen nimissä, mutta heidän perässään ei tule juosta.

Sodista ja levottomuuksista kuullaan uutisia, kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan. Ajan merkit näkyvät, kuuluvat ja tuntuvat: "joka puolella on suuria maanjäristyksiä, nälänhätää ja ruttotauteja."

"Kauhistuttavia asioita tapahtuu."

Jeesus ei lupaa, että hänen seuraajansa kunniallisina kansalaisina olisivat kaikkien suosiossa, kuten voisi odottaa. Päinvastoin. Kristuksen seuraajia vainotaan. Heitä viedään kirkollisten ja maallisten viranomaisten eteen tuomiolle.

Lopulta ahdinko valtaa koko maailman. "Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa" (Luuk. 21:25,26).

Jeesuksen profetiat ovat toteutuneet ja toteutuvat parhaillaan ympärillämme. Tilanne ei kuitenkaan ole lohduton. Kun kaikki näyttää lamautuvan ja sortuvan, Jeesus kehottaa seuraajiaan: "Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä."

Pää pystyyn! Se edellyttää valveilla olemista ja raittiutta. Siihen Jeesus kehottaakin. On valvottava ja rukoiltava. Mutta masennukseen ei ole syytä. Saamme nostaa rohkeasti päämme pystyyn. Ajan merkit kertovat rohkaisevia uutisia. Herra Jeesus, Vapahtajamme, on tulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu