Cipralexin aloitus ja sivuoireet

Cipralex ja kipuilu

Aloitin Cipralexin kaksi viikkoa sitten pienellä annoksella ja nyt olen ottanut 10mg kuusi päivää. Olen aiemminkin syönyt kyseistä lääkettä, mutta kesällä jätin sen mielestäni tarpeettomana pois.

Syksyn mittaan, muuton ym. seurauksena ahdistus/paniikkioireet palasivat usean vuoden tauon jälkeen. Viimeinen niitti taisi olla juurihoitoon joutunut ylähampaani, jonka (normaali?) jomotus kasvoi järjettömäksi peloksi. Hampaan hoito on vielä kesken, ja kaiken pitäisi olla sillä osastolla hyvin MUTTA ajoittaista jomotusta ja "puristuksen" tunnetta on edelleen sekä välillä tuntemuksia muissakin hampaissa (myös ihan eri puolella leukaa). Lisäksi leuat tuntuvat välillä jäykiltä ja nenä aivan kuin puutuu. Onko kolmoishermoni ärtynyt, vai mitä ?!? Olen ollut erittäin ahdistunut edelleen lääkkeen aloittamisen jälkeen, johon käytän tarvittaessa diapamia. Tiedän kyllä että ensin oireet pahenevat, mutta miten tällaista kestää mahd. useita viikkoja?!

Onko kellään kokemuksia tällaisesta kivulle herkistymisestä lääkkeen aloituksen yhteydessä? Vuosia sitten, kun tilanne pääsi pahaksi kärsin omituisista päänsäryistä.
4942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Linee varmaan kolmoishermo ärsyyntynyt. Mulla oli sama ruljanssi takaylähampaan kanssa. Oli "hammasmigreeniä" lämpötilavaihtelujen vuoksi milloin missäkin kohdassa. Oli jomotusta leukakulman alla, korvan seudulla, puolessa kasvoista ja päästä. Vika kuitenkin oli vain yhdessä hampaassa, iso reikä paikan alla lähellä hampaan ydintä, niin että jouduttiin juurihoitamaan. Oli kolme juurihaaraa. Tänään paikattiin juuret, mutta muuten väliaikainen paikka. Viimeksi rassattiin juuret auki. Puudutukset toimivat hyvin eikä ollut vaikeaa kestää pitkiä hoitoja. Mulla oli onneksi antibioottikuuria vielä kaksi päivää jäljellä nielurisojen vuoksi, kun hammasta eka kerran rassattiin. Vähän oli purenta-arkuutta hampaassa muutaman päivän, mutta ei muuta oiretta. Pään- ynnä muut säryt häipyivät.

Lääkkeen yhteydestä särkyihin en tiedä. Mutta jos sinulla on ennenkin särky lisääntynyt, se voinee johtua lääkkeestä. Mutta tosiaan hammassärky voi muutenkin ilmetä monessa paikassa. Keskustele hammaslääkärisi tai lääkkeen määränneen lääkärin kanssa. Voisit kai saada puhelinajan?

Äänestä
  • paniikkihäiriöön vuosi sitten kova päänsärky ja leukojen arkuus. hierojani sitten keksi, että puren (ei tarvii edes olla narskutusta) hammasta tahtomattani yöllä. sitten rentoutusta ja purentakisko. silloin en tajunnut, että on p. häiriöstä kyse , eikä tullut moinen mieleen edes huippuneurologille.

    Äänestä

rajoilla,että sen pitäis alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa sen lääkkeen, mutta jos ei millään helpota viikonkan päästä, nii mee lekurii ja pyydä vaihtaa toiseen, sillä me olemme yksilöitä ja kaikki ei sovi kaikille eli jostain muusta lääkkeestä voit saada paremman avun.
Itelleni sain heti sopivan lääkkeen, mitä nyt pari viikkoo oli vaan kaikki sivuoireet; oksetti, teki pahaa, ruoka ei maistunu, päätä särki, ahdisti jne, mutta kahdessa viikossa ne meni ohi ja alkoi pikkuhiljaa olo kohenee!

Äänestä
  • Muutamana päivänä on jo ollut suht normaalia. "Ongelmanani" tuntuu olevan hampaat, joiden pitäisi olla kuitenkin melko kunnossa. Juurihoidettu hammas on lopullista paikkausta valmis, mutta siinä on edelleen outoja tuntemuksia ja pelkään ettei hoito onnistu. Lisäksi välillä on hienoista vihlontaa muissa hampaissa ja sitten olenkin jo täysin paniikissa. Ihan hullu juttu, mutta hermostoni on nyt ilmeisesti vieläkin niin ylivirittynyt, että pienikin ärsyke laukaisee tällaista?!? Voiko esim. vihlontaa esiintyä pelkästään pelosta ja hermoston ylikierroksella käymisestä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


muiden kokemuksia kaipaava kirjoitti:

Cipralex ja kipuilu

Aloitin Cipralexin kaksi viikkoa sitten pienellä annoksella ja nyt olen ottanut 10mg kuusi päivää. Olen aiemminkin syönyt kyseistä lääkettä, mutta kesällä jätin sen mielestäni tarpeettomana pois.

Syksyn mittaan, muuton ym. seurauksena ahdistus/paniikkioireet palasivat usean vuoden tauon jälkeen. Viimeinen niitti taisi olla juurihoitoon joutunut ylähampaani, jonka (normaali?) jomotus kasvoi järjettömäksi peloksi. Hampaan hoito on vielä kesken, ja kaiken pitäisi olla sillä osastolla hyvin MUTTA ajoittaista jomotusta ja "puristuksen" tunnetta on edelleen sekä välillä tuntemuksia muissakin hampaissa (myös ihan eri puolella leukaa). Lisäksi leuat tuntuvat välillä jäykiltä ja nenä aivan kuin puutuu. Onko kolmoishermoni ärtynyt, vai mitä ?!? Olen ollut erittäin ahdistunut edelleen lääkkeen aloittamisen jälkeen, johon käytän tarvittaessa diapamia. Tiedän kyllä että ensin oireet pahenevat, mutta miten tällaista kestää mahd. useita viikkoja?!

Onko kellään kokemuksia tällaisesta kivulle herkistymisestä lääkkeen aloituksen yhteydessä? Vuosia sitten, kun tilanne pääsi pahaksi kärsin omituisista päänsäryistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu