Millä perusteella voidaan vaatia ydinasekieltoa ?

Millä perusteella USA tai YK voi vaatia Poihjois-Korealta tai Iranilta pidättäytymistä ydinaseen kehittämisestä kun ...?

1. USA:n itse kehittää ydinaseita ( shieds-puolustus,) ja perustelee tätä (ydinaseettoman) Pohjois-Korean uhalla vaikka on sitoitunut vähentämään ydinaseita.

2. USA hyväksyy liittolaistensa Pakistanin ja Israelin ydinaseen ilman että heitä edes olisi ohjattu aikoinaan ydinsulkusopimukseen. Kumpikaan maa ei kuulu ydinsulkusopimukseen. (Pakistan ei alunperinkään ole ydinsulkusopimuksessa ja Israel ei myönnä että heillä on virallisesti ydinase) Miten voidaan vaatia Iranilta pidättäytymmistä ydinteknolgian kehittämisestä, jos ei reagoida kansainvälisen oikeuden vastaiseen Israelin ytdinaseeseen?

3. Pakistan, Israel, Pohjois-Korea, Iran eivät mikään vaikuta erityisen demokraattiselta tai vakaalta yhteiskunnalta, eli perustelu maiden erilaisella demokratiasteella on (esim. 10.10.2006 Aamu TV 1) on hieman kaukaa haettu.

4. Miten YK voi asettaa vain tiettyä maata Iran koskevia lauselmia ydinteknologian kehittämiselle ja samaanaikaan jättää huomioimatta esim. Israel, ja Pakistan?

Jos ei oikeasti kohdella em. kaikkia maita yhdenvertaisesti tämä tulee vain ruokkimaan ääriaineksia, ja se ei ole kenenkään elävän ihmisen edun mukaista.

Se mitä historia on opettanut esimerkiksi Pakistanin osalta on että vasta kun tällainen maa saa oman ydinaseen sitä aletaan kuuntelemaan ja se otetaan liittolaiseksi koska muuta ei voida enään tehdä.
4143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vastaat oikeastaan itse kysymykseesi. Ainoa olemassaoleva hallintajärjestelmä ydinaseiden rajoittamiseksi on nimenomaan tuo ydinsulkusopimus. Tämä sopimus, ikävä kyllä, jakaa jäsenensä tiukasti kahtia: ydinaseellisiin ja ydinaseettomiin. Ydinaseettomat valtiot sitoutuvat pidättäytymään ydinaseen hankkimisesta. Näin ollen pyrkimys ko. aseen hankkimiseksi ovat sopimuksen vastaisia.

Pohjois-Korean kohdalla asia muuttuu silti varsin monimutkaiseksi, sillä se on kyllä ollut osallisena sopimuksessa, mutta myöhemmin siitä vetäytynyt.

Miten ihmeessä Israelin, Intian tai Pakistanin mahdollinen ydinase voisi olla kv. oikeuden vastainen kun maat ei kuulu em. sopimuksen piiriin? Toisekseen kyllähän Israel ainakin jonkinlaisen demokratian määritelmän täyttää, samoin taitaa olla Intian suhteen. Muut mainitsemasi valtiot lienevätkin sitten eri asia.

Äänestä
  • Lainaus: "Miten voidaan vaatia Iranilta pidättäytymmistä ydinteknolgian kehittämisestä, jos ei reagoida kansainvälisen oikeuden vastaiseen Israelin ydinaseeseen?"

    Olet oikeassa että ydinsulkusopimus on ainoa hallintajärjestelmä.

    Kyllä YK Iraniin kohdistamilla lauselmilla on kansainvälisoikedellista merkitystä toivottavasti ainakin "kansainvälistä tapaoikeutta muovaavana elementtinä" ja jos ja kun nämä lauselmat koetaan yksipuolisiksi Iranin suhteen ja samalla suvaitaan Israelin ydinase, niin Iranin ja Israelin kohtelua ei voida pitää kovin yhdenvertaisena ja tämä epätasa-arvoinen kohtelu murentaa myös ydinsulkusopimuksen merkitystä.

    Demokratian merkitys ydinteknologian kehittämiseen oikeuttavana perusteena on ongelmallinen, koska ydinsulkusopimuksessa tuskin määritellään, että demokraattisissa maissa voitaisiin toimia tämän ydinsulkusopimuksen sopimuksen vaikuttamatta. Eli argumentti- on epälooginen ja varsinkin historia huomioiden kun katsoo niin ei se ole estänyt ydinaseen käyttämistä vaan pikemminkin ydinaseen käyttämistä on nimen omaan perusteltu demokratrialla.




    Demokratian käyttö argumenttina

    Äänestä

Yhdysvallat vähensi ydinase varastoaan viime vuonna kolmella tuhannella...samalla se kehittää ydinaseita "ei joukkotuhotarkoituksiin" kuten bunker busterit joiden tarkoitus on hyökätä pomminkestäviä varustuksia kuten bunkkereita vastaan johon normaalit pommit eivät tepsi...näitä käytettiin mm. hyökätessä osama bin ladenin niin sanottuun linnoitukseen joka oli jättiläismäinen bunkkeri vuoren sisällä...kyseessä on rajoitetun tuhon aseet joiden aiheuttama säteily on minimaalista mutta itse räjähdys prosessi voimakas.

Ydinaseteknologiaa voidaan jo nykyteknologialla käyttää muihinkin kuin joukkotuhotarkoituksiin ja tätä harrastaa jo lähes kaikki ydinasevoimat vedoten siihen että he eivät valmista joukkotuhoaseita vaan "rajoitetun tuhon taktisia aseita"

Äänestä
  • sitten karkuuttivat Bin Ladenin - vetoan vain tekstiisi "...näitä käytettiin mm. hyökätessä osama bin ladenin niin sanottuun linnoitukseen joka oli jättiläismäinen bunkkeri vuoren sisällä...". Etteikö olisi tullut usapojille vellit housuun operaatio Anacondan aikana, kun piti hyökätä vuorenrinnettä ylös sissien tulituksessa, ja vaikka Bin Laden oli kierroksessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


The Doha Debates kirjoitti:

Millä perusteella USA tai YK voi vaatia Poihjois-Korealta tai Iranilta pidättäytymistä ydinaseen kehittämisestä kun ...?

1. USA:n itse kehittää ydinaseita ( shieds-puolustus,) ja perustelee tätä (ydinaseettoman) Pohjois-Korean uhalla vaikka on sitoitunut vähentämään ydinaseita.

2. USA hyväksyy liittolaistensa Pakistanin ja Israelin ydinaseen ilman että heitä edes olisi ohjattu aikoinaan ydinsulkusopimukseen. Kumpikaan maa ei kuulu ydinsulkusopimukseen. (Pakistan ei alunperinkään ole ydinsulkusopimuksessa ja Israel ei myönnä että heillä on virallisesti ydinase) Miten voidaan vaatia Iranilta pidättäytymmistä ydinteknolgian kehittämisestä, jos ei reagoida kansainvälisen oikeuden vastaiseen Israelin ytdinaseeseen?

3. Pakistan, Israel, Pohjois-Korea, Iran eivät mikään vaikuta erityisen demokraattiselta tai vakaalta yhteiskunnalta, eli perustelu maiden erilaisella demokratiasteella on (esim. 10.10.2006 Aamu TV 1) on hieman kaukaa haettu.

4. Miten YK voi asettaa vain tiettyä maata Iran koskevia lauselmia ydinteknologian kehittämiselle ja samaanaikaan jättää huomioimatta esim. Israel, ja Pakistan?

Jos ei oikeasti kohdella em. kaikkia maita yhdenvertaisesti tämä tulee vain ruokkimaan ääriaineksia, ja se ei ole kenenkään elävän ihmisen edun mukaista.

Se mitä historia on opettanut esimerkiksi Pakistanin osalta on että vasta kun tällainen maa saa oman ydinaseen sitä aletaan kuuntelemaan ja se otetaan liittolaiseksi koska muuta ei voida enään tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu