Sanot Jeesusta Jumalaksi ja Kaikkivaltiaaksi. Miten on, uskotko siihen mitä Jeesus itse opettaa?
Raamattu käyttää nimitystä Kaikkivaltias vain ja ainoastaan YHWH-Jumalasta kertoessaan.
1.Mooseksen kirja:
17:1 Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.
28:3 Ja Jumala, Kaikkivaltias, siunatkoon sinua ja antakoon sinun tulla hedelmälliseksi ja lisääntyä, niin että sinusta tulee suuri kansojen joukko.
35:11 Ja Jumala sanoi hänelle: "Minä olen Jumala, Kaikkivaltias; ole hedelmällinen ja lisäänny. Kansa, suuri kansojen joukko on sinusta tuleva, ja kuninkaita lähtee sinun kupeistasi.
Job:
5:17 Katso, autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta.
Jesaja:
13:6 Valittakaa, sillä Herran päivä on lähellä, se tulee kuin hävitys Kaikkivaltiaalta.
Jooel:
1:15 Voi sitä päivää! Sillä lähellä on Herran päivä, ja se tulee niinkuin hävitys Kaikkivaltiaalta
2.Korinttolaiskirje:
6:18 ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias."
Erityisen huomionarvoista ja selventävää asiassa on Ilmestyskirjan kerronta. Luehan:
19:6 Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.
19:7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
Kuten huomaat, niin Kaikkivaltias ja Karitsa ovat taivaassa kokonaan eri persoonia ja asemaltaan erilaisia.
Luku jatkaa:
19:11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
19:13 ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
19:15 Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
Karitsa, Jumalan sana toimii Jumalan Kaikkivaltiaan 'työrukkasena', 'oikeana kätenä'.
Jeesus ei toimi tuossa Kaikkivaltiaana.
Jeesus ei sano olevansa kaikkivaltias. Ei kertaakaan eikä häneen kertaakaan viitata kaikkivaltiaana. Vaikka hän on saanut vallan kaikkiin muihin syntyneisiin/luotuihin nähden, niin hän on edelleen Kaikkivaltiaan Jumalan alapuolella. Hänen 'oikea kätensä'.
Katsohan ja lue ajatuksella, miten Jeesus itse kuvailee suhdettaan Kaikkivaltiaaseen Jumalaan:
Johanneksen evankeliumi:
17:1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
17:2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
17:4 Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
Huomaa kolmannen jakeen sanat, jossa Jeesus sanoo selkeästi Jumalan olevan asemassaa ainutlaatuinen JA Jeesuksen olevan vain hänen antamansa tehtävän toteuttaja. Vähempiarvoinen.
Jeesus ei sano olevansa Jumalasta lähtenyt osa, vaan olevansa Jumalan lähettämä. Huomaa tämä merkittävä ero!
17:8 Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
Luvun loppu on kertakaikkisen yksiselitteistä tekstiä. Uskotko sinä Jeesusta hyvä E-C?
Katso ja lue ajatuksella nämä Jeesuksen sanat, joilla hän selvästi erottaa itsensä ja asemansa Jumalasta Kaikkivaltiaasta:
17:24 Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka SINÄ OLET MINULLA ANTANUT, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
17:25 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että SINÄ OLET MINUT LÄHETTÄNYT.
17:26 Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."
Jeesus ei ole omien sanojensa mukaan Kaikkivaltias YHWH, joka olisi lähettänyt itse itsestään osan. Hänet on joku toinen, korkea-arvoisempi olento, lähettänyt.
Muista myös se keskeinen raamatun opettama asia, että Jeesus ei ole LUOJA. Hän oli avustajana luomisen aikana, mutta itse luomistyön teki joku toinen. KUKA? Lue:
Jesaja:
37:16 "Herra Sebaot, Israelin Jumala, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, sinä yksin olet maan kaikkien valtakuntain Jumala; sinä olet tehnyt taivaan ja maan.
Jeesuksesta sanotaan:
1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
1:16 Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
Jeesuksen esikoisuus ei voi mitenkään tarkoittaa sitä, että hän olisi Kaikkivaltias YHWH. Esikoisuus tarkoittaa alullisuutta, kun taas Jumalan Kaikkivaltiaan sanotaan olevan ikuinen, aluton.
40:28 Etkö tiedä, etkö ole kuullut: Herra on iankaikkinen Jumala, joka on luonut maan ääret?
Paavali opetti, että taivaaseen päästyään he, Jeesuksen seuraajat, saisivat viimein nähdä Kaikkivaltiaan Jumalan:
6:13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
6:14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
6:15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
6:16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta.
Huomaat kai sinäkin sen, että tuossa selvästi erotetaan taivaassa oleva Jeesus ainutlaatuisesta Kaikkivaltiaasta Jumalasta?
Uskotko näitä Jeesuksen omia sanoja:
7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
11:27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
8:38 Minä puhun, mitä minä olen nähnyt Isäni tykönä; niin tekin teette, mitä olette kuulleet omalta isältänne."
8:54 Jeesus vastasi: "Jos minä itse itselleni otan kunnian, niin minun kunniani ei ole mitään. Minun Isäni on se, joka minulle kunnian antaa, hän, josta te sanotte: 'Hän on meidän Jumalamme',
14:2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
20:17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö."
14:28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
Miksi, MIKSI teidän ns. kristittyjen on niin kovin vaikeaa uskoa sitä, mitä raamatussa Jeesus itse opettaa ja sanoo?
Miksi Jeesuksen omiin sanoihin ei uskovainen usko?

Vastaukset 21
Vanhimmat
Jeesus on kaikkivaltias, Jeesus on Jumala, Jeesus on Isän Jumalan kanssa , samoin Pyhä Henki, tasavertainen, Yksi Jumala kolmessa persoonassa, kolme persoonaa yhdessä Jumalassa, miksi tämä totuus ei mene tajuntaan.
Jumala on mysteeri, Hän ei ole yksiselitteinen, et voi koskaan päästä Jumalan kolminaisuuden mystiseen, LUOJAN, salaisuuteen tässä ajassa omilla LUODUN saamilla viisaudella.
Jumala tulee ymmärtää uskonkautta, ja uskon kautta ymmärrämme Jumalan kolminaisuuden, yhden Jumalan,Isä Poika ja Pyhä Henki.
Mikä siinä on, kun ei voida antaa Jumalan olla JUmala kaikessa suuruudessaan ja kaikkivaltiudesaan, kolmiyhteydessään,käsittämättömyydessään, et voi kuitenkaan koskaan luodata Jumalan syvyyksiä ja Hänen moninaisuutensa mysteeriota.
Eikö ole yksinkertaisen kunnioittavaa Jumalaa kohtaan, ja myösntää vain Hänen kolminaisuutensa Majesteettinen Valtasuuruus!
Mikä on ihminen, nakertamaan yhtäkään Jumalan kolmesta persoonasta, pienemmäksi toinen toistaan, koska Jumla on kolminaisuus, et koskaan vois sitä toiseksi saada.
ISÄ POIKA ja PYHÄ HENKI! Tätä totuutta et voi murtaa viisasteluillasi toiseksi, ja se on myös Raamatussa. Usko jo !
Otetaan tuo esikoisuus asia:
Psalmissa 89 Jumala sanoo näin:
"Ja minä asetan hänet esikoiseksi, maan kuninkaista korkeimmaksi."
(Ps. 89:27, 1933/38 käännös)
Tässä Jumala asettaa esikoiseksi tämän henkilön. Siispä tässä ei puhuta siitä, että joku on luotu vaan asemasta! Tässä käytetään sanaa prototokos (muistaakseni). Tätä samaa ilmaisua on käytetty, kun puhutaan Jeesuksesta luomakunnan esikoisena. Se ei tarkoita siis sitä, että Jeesus olisi luotu ennen kaikkea luomakuntaa, vaan että Hänet on asetettu luomakunnan esikoiseksi eli kaiken muun yläpuolelle.
Jeesus on ollut aina olemassa. Häntä ei ole luotu. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat eri persoonia kyllä, mutta samaa Jumaluutta. Siksi voidaan sanoa että, Isä, Poika ja Pyhä Henki = Jumala, Jehova, mutta Isä ei ole sama kuin Poika ei ole sama kuin Pyhä Henki.
Antamasi Raamatunkohdat viittavat Jumaluuden persoonien eri rooleihin. Isän rooli on antaa käskyt ja toimia hierarkian ylimmäisenä, sitten Poika toteuttaa Isän käskyt ja Pyhä Henki on se voima kaiken takana. Silti jokainen Persoona on samanarvoinen ja täydellisessä harmoniassa keskenään, mutta siis eri persoonia.
Ei pidä unohtaa niitä Raamatunkohtia, jotka selkeästi osoittavat Jeesuksen jumaluuteen:
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."
(Joh. 1:1, 1933/38 käännös)
"Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!""
(Joh. 20:28, 1933/38 käännös)
Vanhassa testamentissa on yksi kohta, jota on käytetty paljon sen osoittamiseen, että Jeesus on luotu. Sananlaskut 8 puhuu Viisaudesta, jonka monet sanovat olevan viittaus Jeesukseen. Näin Hän puhuu:
"Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua."
(Sananlasku 8:22, 1933/38)
Mutta King James käänös sanoo asian näin:
"The LORD possessed me in the beginning of his way, before his works of old."
(King James, Snl.8:22)
ja vanha suomalainen Biblia 1776:
"Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin minä."
(Biblia 1776, Snl 8:22)
Siis näiden käänöksien mukaan Viisautta ei oltu luotu.
Mihin siis uskoa? Itse luotan kyllä alkuseurakunnan opetukseen Jeesuksen jumaluudesta (Tuomaksen todistus, arkelogiset löydöt jne). Kolminaisuusoppi on ollut aina läsnä alkuseurakunnassa vaikka sitä ei olekaan suoraan sillä nimellä kutsuttu Raamatussa.
Arkeologinen löytö ajoittaa Jeesuksen palvomisen Jumalana vähintään 300-luvulle, mutta ties kuinka kauan tämä palvontapaikka on ollut olemassa:
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2005/11/06/AR2005110600478.html
http://cranach.worldmagblog.com/cranach/archives/2005/11/earliest_church.html
Siunausta!
Valen
Tästä tulee heti kistaa, mutta lainaan Raamattua, ehkä se siitä selviää:
1. Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2. niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
3. ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
4. ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10. niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Jumala JHWH on yksin kaikkivaltias
Uskotko Hirvas, että Jeesus Hänen Isänsä olivat erillisiä yksilöitä?
Niin kuin normaalisti, Isä ja Poika ovat kaksi eri persoonaa.
Niin ajattelinkin. Kaikki mitä täällä kirjoitat ovat Jehovan todistajien oppeja. Olen keskustellut monesti heidän kanssaan ja toistat täällä samoja teesejä. Jokainen täällä kirjoittava toki voi uskoa vaikka mihin, mutta se, että esiinnyt helluntailaisena ei ole reilua, koska oppisi ei ole helluntaiseurakunnassa opittua.
Kun jatkuvasti epäilet minun uskoani ja oppiani, niin olisi ihan hyvä yksiselitteisesti kertoa, mikä minun ajatuksistani on Jehovan Todistajista.
Siis aivan asioiden selventämiseksi, etenkin kun sanot, että " kaikki mitä täällä kirjoitat ovat Jehovan todistajien oppia".
Nyt on aika selvittää nuo väittämäsi aivan yksiselitteisesti. Sopiiko se ?
Kolminaisuusoppisi ei ole helluntailaisten uskonkäsityksen mukaista, etkä usko iankaikkiseen kadotukseen eli helvettiin esim. Jos todella kuulut helluntaiseurakuntaan kävisin sinun asemassasi keskustelemassa seurakuntasi pastorin kanssa näistä oppikysymyksistä. En ole tuomarisi; Hän on Herra, mutta jatkuvat ristiriidat kirjoituksissasi pistävät väistämättä silmään.
Lähden käväisemään työmaallani, mutta palailen illalla.
Minulla on raamatulliset perustelut esittämiisi asioihin. Ensinnäkin nimitys KOLMINAISUUS ei esiinny Raamatussa, eikä voikaan esiintyä, koska se on hyväksytty vasta Nikeian kokouksessa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolminaisuusoppi
Toiseksi, alkukielen käännöksen sana (haades, seol) merkitsee tuonelaa eikä helvettiä. Kuitenkin sitä opetetaan ihmisille ikuisena kidutuksen paikkana, joka ei ole oikein. Kadotus on olemassa, mutta se tarkoittaa ikuista eroa Jumalasta, joka sinällään on piinan paikka siihen joutuvalle. Esimerkiksi saatanan kiusaama Job aneli pääsyä tuonelaan (ei helvettiin)
Job 14:13
13. Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!
Myös Jeesus herätetiin tuonelasta, ei helvetistä.
Lisää pohdittavaa tutkijan näkökulmasta:
http://avatkaa.com/helvetti.html
Sori, tuli vähän pitkä...
Psalmit:
49:15 Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa.
49:16 Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela.
Psalmit:
16:10 Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.
1.Samuelin kirja:
2:6 Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.
Oleskelu tuonelassa ei kestä ikuisesti. Hurskaalla on toivo tuonelasta vapautumisesta.
Daniel:
12:2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
Jesaja:
26:19 Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille.
Jesaja:
25:8 Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta. Sillä Herra on puhunut.
Job:
19:25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä.
Psalmit:
16:9 Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.
16:10 Sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa.
Raamattu puhuu että tuonelassa olisi kahdenlaisia paikkoja jotka on varattu hurskaille ja pahantekijöille.
Rikas mies ja Lasaruksen tapaus kuvaa tässä tuonelassa olemista ja joiden välillä on suuri juopa.
Hänen Helmassaan he saavat nauttia lohdutusta.
Otetaanpa koko teksti tuohon jossa näkyy nämä erot.
6:19 Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
16:20 Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
16:21 ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
16:22 Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
16:23 Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
16:24 Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
16:25 Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
16:26 Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
16:27 Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
16:28 - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
16:29 Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.'
16:30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
16:31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"
UT. Opetus kuolleiden tilasta tämän ns.välitilan aikana rakentaa UT:ssa VT:n varaan, mutta antaa asiasta täydellisemmän ja selvemmän kuvan.
Jeesuksen opetuksen mukaan tuonela on jaettu kahteen jyrkästi toisistaan erotettuun osastoon, joihin pahat ja hyvät välittömästi kuoleman jälkeen siirretään odottamaan ylösnousemusta ja iankaikkista tuomiota.
Toiseen >>Aabrahamin helmaan>>, Luuk. 16:22, eli paratiisiin, 23:43, kootaan välittömästi kuoleman jäkeen vanhurskaiden sielut iloon ja autuaaseen odotukseen, 16:25, mutta jumalattomat viedään toiseen osastoon, >>vaivan paikkaan>>
16:23-25,28.
Sinne kootaan kaikki ne, jota eivät ole halunneet noudattaa Jumalan tahtoa sellaisena kuin se on ilmoitettu lain ja profeettojen julistuksessa.
Jumala hylkää tähän vaivan paikkaan ne, jotka ovat ensin hylänneet Hänen sanoina ja tekoina ilmenevät, Kristuksen ja Hänen lähettiläittensä välityksellä annetut armonilmoituksensa, Matt.11:23
Matteuksen evankeliumi:
11:23 Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä.
Kuolemansa ja ylösnousemuksensa välillä Jeesuskin -yleisen käsityksen mukaan-meni tuonelaan, jossa Hän julisti voittoaan >>vankeudessa oleville hengille, 1 piet.
3:19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
Apt. 2:27,31
Apostolien teot:
2:27 sillä sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä salli Pyhäsi nähdä katoavaisuutta.
2:28 Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.'
2:29 Te miehet, veljet, on lupa teille rohkeasti sanoa, mitä kantaisäämme Daavidiin tulee, että hän on sekä kuollut että haudattu; onhan hänen hautansa meidän keskellämme vielä tänäkin päivänä.
2:30 Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen,
2:31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.
Tämä tuntuu viittaavan siihen, että uuden liiton uskovat elävät tässä ns. välitilassa välittömässä yhteydessä Kristukseen.
Tuonela ja sen valta on kuitenkin tilapäisiä.
Jumalan pelastussuunnitelman loppuvaiheessa se luovuttaa asukkaansa, ylösnousemuksen eri vaiheitten yhteydessä,
Apt.2:31-32
Apostolien teot:
2:31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.
2:32 Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.
1 Tess 4:16-17,
Ilm.20:4-5
lmestyskirja:
20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
Sen jälkeen kun kuolemalta on otettu pois valta eikä kukaan enää kuole, ja kun iankaikkisela tuomiolla jokaiselle on osoitettu paikka iankaikkisuudessa, on Tuonelan tehtävä pättynyt, ja se heitetään ikuisiksi ajoiksi tuliseen järveen.
Ilmestyskirja:
20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
Raamattu erottaa tarkasti toisistaan tuonelan ja kuolleiden oleskelupaikkana ja kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä olotilana sekä iankaikkisuusolotilan, joka on Jumalan iankaikkisen tuomion seuraus lopullisen ylösnousemuksen jälkeen.
Iankaikkisesta kadotuksesta ja sen sijaintipaikasta käytetään Raamatussa sanaa helvetti.
Oikeaa ja tuttua tekstiä, koska se on suoraa lainausta Raamatusta. Oikein hyvä Hansutuulia muuten, mutta ei noissa jakeissa mainita sanaa helvetti. Mistä se löytyy ?
Ja sitten, kuolleilla on kaksi paikkaa, Haades ja Gehenna. Ne, jotka nukkuvat tuonelassa (haadeksessa niin kuin Jeesuskin) herätetään kuolleista, mutta gehennaan joutuneita ei herätetä. Gehenna oli kaatopaikka Jerusalemin ulkopuolella, jonne heitettiin rikollisten yms. ruumiit.
Näissä kohtaa puhutaan helvetistä minne ihminen joutuu kun tulee se hetki kun vuohet ja lampaat erotellaan.
Matteuksen evankeliumi:
5:29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
5:30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Markuksen evankeliumi:
9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen,
9:45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin,
9:47 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
Luukkaan evankeliumi:
12:5 Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.
1.Kreik. ´geenna, helvetti, tulee hepr. sanasta
`Gehinnom, Hinnomin laakso.
Laakso sijaitsi Jerusalemin eteläpuolella. Joos. 15:8.
15:8 Edelleen raja nousee Ben-Hinnomin laaksoon, Jebusilaiskukkulan, se on Jerusalemin, eteläpuolitse. Sitten raja nousee sen vuoren laelle, joka on vastapäätä Hinnomin laaksoa, lännessä päin, Refaimin tasangon pohjoisessa laidassa.
Tässä laaksossa oli polttopaikka, Aahaan ja Manassen hallituskausien aikana uhrattiin siellä lapsia epäjumala molokille.
Kerrotaan että kungingas Joosia >>saastutti>> paikan,
2 Kun. 23:10
23:10 Hän saastutti myöskin polttopaikan Ben-Hinnomin laaksossa, ettei kukaan voisi panna poikaansa tai tytärtänsä kulkemaan tulen läpi Molokin kunniaksi.
Se, että viimeisen tuomion jälkeistä syntisten rangaistuspaikkaa alettiin kutsua Hinnomin laakson nimellä, johtuu epäilemättä siit, että Herra profeettainsa kautta ilmoitti tulevana aikana rankaisevansa siellä jumalattomia ihmisiä,
Jer. 7:32, 19:6,7, Jes 31:9, 66:24
7:32 Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota 'Toofet' ja 'Ben-Hinnomin laakso', vaan 'Murhalaakso', ja Toofetiin haudataan, kun ei ole muualla tilaa.
Toofet mainitaan myös esimerkkinä tuomiosta, jonka Herra oli mräävä syntisille, Jer. 19:12,13.
Erityisesti Jesajan ennustukset ovat välittömänä taustana ajatukselle, että Hinnomin laakso
1. Ghenna on jumalattomien eskatologinen ja ikuinen rangaistuspaikka,
Jes 31:9
31:9 Hänen kallionsa kukistuu kauhusta, ja hänen ruhtinaansa säikkyvät lipun luota pakoon, sanoo Herra, jonka tuli on Siionissa ja pätsi Jerusalemissa.
Jes 66;22-24
66:22 Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne.
66:23 Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra.
66:24 Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle.
Tuokin on tärkeä tekstijakso.
Uuden maan päällä, uuden taivaan alla, sijaitsevan uuden Jerusalemin ulkopuolella Hinnomin laaksossa on oleva rangaistuspaikka kaikille Jumalasta luopouneille.
Heistä sanotaan >>heidän matonsa ei kuole eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle>>
>>(Ghenna on tässä eskatologis-transsendenttinen käsite, joka on erotettava maantieteellisestä Hinnomin laaksosta).
Sillä aikoja sitten on polttopaikka valmistettu...
Syvä ja leveä on sen liesi, tulta ja polttopuita paljon.
Herran henkäys, kuin tulikivi-virta sytyttää sen>>
Nämä sanat ovat taustana juutalaisuuden ja Jeesuksen sanoille >>helvetin tulesta>> ja >>tulisesta pätsistä>>
Toiselta vuosisadalta eKr. peräisin olevassa ilmestyskirjallisuudessa Ghenna 1. helvetti on viimeisen tuomion rangaistuspaikan nimi.
Helvetti muuttuu todellisuudeksi vasta viimeisen tuomion tapahduttua. Jeesus luonnehtii sitä myöhäisjuutalaisuuden mielikuvamaailman mukaisesti (joka pohjautuu profetioihin >>tuliseksi pätsiksi>> >>sammumaton tuli>> >>missä on itku ja hammasten kirsitys>> ja mato ei kuole.
Jeesuksen tuomassa vuorisaarnassa hänen julistuksessaan näkyy tämä vakavuus selvemmin.
Missä Hänen opetuslapsiaan uhataan ikuisella tulella vain lähimmäiseen kohdistuvan vihanpuuskan tähden.
Matt. 5:22
5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Jeesus julistaa voimakkaasti Jumalan pyhyyden loukkaamattomuutta; ainoastaan Jumalaa tulee pelätä, koska HÄnellä on valta heittää syntinen sieluineen ja ruumiineen helvettiin.
Luukas 12:4,5
12:4 Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä.
12:5 Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon
teille, häntä te peljätkää.
Matteuksen evankeliumi:
10:28 Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
kirjoitus on lyhennelmä Iso Raamatun tietosanakirja.
Olet ohittanut asian mistä oli kysymys. Kysymyshän oli sinun oppisi poikkeavuudesta helluntaiseurakunnan opista. Kerroit alempana Ritarin ketjussa, että kuulut helluntaiseurakuntaan, ja minä totesin ettei oppisi kolminaisuudesta, eikä helvetistä ole sieltä kotoisin vaan muistuttaa JT:n oppeja. Raamattua voi jokainen tulkita aivan miten haluaa, sehän täällä on monesti todettukin ja toistaiseksi jokainen suomalainen voi kumartaa vaikka kumisaapasta jos siltä tuntuu. Jos et ole JT, niin selvähän tuo, mutta ihmettelen miten voit kuulua seurakuntaan, jonka julistus poikkeaa noinkin tärkeissä kohdin omastasi.
Olen karttanut aina sellaista, mikä on ihmisten aikaansaannoksia ja yrittänyt etsiä totuutta.
Uskon nämä Jeesuksen sanat todeksi :
Joh.8:30-32
30. Kun hän näin puhui, uskoivat monet häneen.
31. Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32. ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Olen hylännyt mielessäni sellaisen, joka todistettavasti on ihmislähtöistä, koska Raamattu varoittaa siitä. Minä en tarvitse uskoakseni Jeesukseen, Jumalaan ja Pyhään Henkeen erikseen vielä opetusta kolminaisuudesta, sillä sen ovat vajavaiset ihmiset päättelemällä päättäneet.
Minulle riittää Raamatun sana aivan riittävästi antamaan toivon pelastuksesta.
Epävanhurskaat tuomitaan kadotukseen, ja se on lopullinen Jumalan päätös. Se millä nimellä sitä kutsutaan ei ole ratkaisevaa, vaan se mitä siinä tapahtuu.
tuli vasta kristinuskon mukana. VT:ssä oli sheol joka Ei ollut rangaistuspaikka vaan sinne päätyivät kaikki kuolleet. "Taivaaseen" tai ylösnousemukseen ei uskottu eikä VT niistä puhu vaan ne tulivat Babelin vankeuden jälkeen juutalaisuuteen ulkopuolisina vaikutteina, jotka vain osa juutalaisista yleensä hyväksyikään. Saddukeukset esimerkiksi eivät, perusteena juuri se etteivät kirjoitukset puhu näistä mitään.
Tofet on uhripaikka, lähinnä lapsiuhrien.Lapset uhrattiin Molokille ja seremoniaan kuului soittoa ja laulua, helvetistä ei ole kyse paitsi uhrattavien kohdalla. Muutkin lainauksesi ovat vähintäin outoja. Arveletko todella että Jesaja kertoo ihmisten tulevan pällistelemään jossain helvetissä olevia uuden kuun juhlan aikaan? Onko helvetissä muuten kuutamo -sitähän siinä juhlitaan.
Ilmestyskirjan 1 luku ja huolella. Siellä mietittävää.. niin ja eikö Jeshua muka sanonut? Sanoi Hän.
Minäkin kysyn: Miksi Jeshuaa sanotaan Pojaksi? Hmm.. olisiko ollut Luukkaassa, kun se sanotaan ihan selvästi.
Jos lähdetään siitä, että Jumala on henki, kuten onkin, niin entä Jeshua? Kun Hän on Raamatun ilmoituksen mukaan selvästikin itse Jumala, niin onko Hänkin henki? Jos vielä lisätään kuvioon Pyhä Henki, joka on Jumalan henki jne.. niin onko taivaassa kolme henkeä, jotka ovat eri henkiä? Mutta entä, kun Herra sanoo, ettei ole muuta Jumalaa Hän?
Montako henkeä uskovaan tulee, kun tulee Pyhä Henki, ja Isä ja Poika tulevat sisimpään asumaan.
Turvallisinta on uskoa vain siihen, mitä Raamattu sanoo. Raamatun mukaan Jumala on henki. Raamatussa puhutaan Jumalan hengestä ja Kristuksen hengestä. Tottakai Jumalan henki on pyhä, sillä Hän on pyhä. Sen sijaan Raamatussa ei puhuta Pyhästä hengestä erillisenä persoonana eikä myöskään pyhästä kolminaisuudesta eikä kolminaisuusopista. Ne ovat ihmisten omia päätelmiä, jotka on pakolla saneltu Nikean kirkolliskokouksen päätösten perusteella ensin roomalaiskatolisen kirkon ja sitä perua protestanttisten kirkkojen opinkappaleiksi.
Siunattua on tutkia itse näitä asioita suoraan Raamatusta ILMAN PELKOA.
Hyvää opetusta aiheesta: http://www.uskontie.net/petterihaipola/jumala/jumala.pdf
Miten on mahdollista saattaa murhelliseksi jotain joka ei ole persoona?
(Jes 63:10) Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä; ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan.
Tai voiko persoonatonta kiusata?
(Apt 5:9) Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?
Ja Jumala puhuu itsestään Raamatussa monikossa.(1 Moos 1:26,27) Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme.
Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika, 2 Joh 1:9.
Uskova kysyy:
Miten on mahdollista saattaa murheelliseksi
jotain, joka ei ole persoona?
(Jes 63:10) Mutta he niskoittelivat ja
saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä;
ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän
itse soti heitä vastaan.
V: Jumala on persoona ja me voimme murehduttaa Häntä monella tavoin, kuten Jes. 63:10 ilmoittaa: "Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi HÄNEN [Jumalan] Pyhän Henkensä; ja niin HÄN [Jumala] muuttui heidän viholliseksensa, HÄN ITSE [Jumala] soti heitä vastaan. Ei Pyhä Henki muuttunut heidän vihollisekseen eikä sotinut heitä vastaan, vaan Jumala.
Uskova kysyy: Tai voiko persoonatonta kiusata?
(Apt 5:9) Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi
olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan
Herran Henkeä?
V: Yllä lukee: "HERRAN henkeä". Tässä ei ole kysymys ruumiillisesta kiusaamisesta, vaan Herran HENGEN kiusaamisesta. Joka on myös Jumalan Hengen ja Kristuksen hengen kiusaamista, sillä he ovat yhtä Hengessä. Samoin ihminen voi kiusaantua hengessä nähdessään esim. eksytystä, väärää opetusta, pahuutta jne.
Mitä Jumala tarkoittaa sanoessaan: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme"? Tietääkseni juutalaiset uskoivat, että Jumala on yksi. Vasta Jeesuksen tultua maailmaan voidaan alkaa pohtia Jumalan ja Hänen poikansa suhdetta ja Jeesuksen ennaltaoloa. Mielestäni nämä ovat niin vaikeita ja syvällisiä kysymyksiä, että me emme voi pakottaa toisia ihmisiä omaksumaan omia pohdintojamme. Kun päivittäin tutkimme Raamattua ja rukoilemme Jumalaa avaamaan meille Hänen sanaansa henkensä kautta, asia kirkastuu meille vähitellen. Näin suuria ja ihmeellisiä asioita ei voi nielaista yhtenä haukkapalana. Jokainen suupala kuitenkin ravitsee meitä ja niin alamme rakastaa Raamattua yhä enemmän ja enemmän elämän leipänä.
KUKA IKINÄ MENEE EDEMMÄKSI EIKÄ PYSY KRISTUKSEN OPISSA, HÄNELLÄ EI OLE JUMALAA; JOKA SIINÄ OPISSA PYSYY, HÄNELLÄ ON SEKÄ ISÄ ETTÄ POIKA. (2 Joh 1:9).
Yllä on meille Jumalan vastaus aiheeseemme. Meidän täytyy pysyä Raamatun opetuksessa:
Meidän ei tule lisätä siihen omia oppejamme kuten kolminaisuusoppi.
Varoitus on vakava, ellemme pysy Raamatun opissa, meillä ei ole Jumalaa.
Sen sijaan, jos me pysymme Raamatun opissa, meillä on sekä ISÄ että POIKA.
Meidän tulee siis omaksua kaikki, mitä Raamattu opettaa Isästä ja kaikki, mitä se opettaa Pojasta. Tässä meille riittää oppimista koko elämän ajaksi. Tässäkään Raamatunkohdassa ei puhuta kolminaisuudesta. Tämän kohdan mukaan voimme vetää sen loogisen johtopäätöksen, että kun meillä on Isä ja Poika, meillä on Jumala.
Herran Henki = Kristuksen Henki = Pyhä Henki = Persoona!
Siunausta!
Valen