Tulipalo

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jehovan todistajien salilla tulipalo Vantaalla/1135222217733
584329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

koko roskan. Eiväthän he sanojensa mukaan edes kuulu tähän maailmaan.

Äänestä
  • Täälä vaan palstalla hihhuloit ja soitat poskeas ja unohdat kokonaan itse teon ja sen mahdolliset jälkiseuraukset.

    Varma juttu on että kohta roihuaa muuallakin, samoin kuin Porvoon kirkonpolton ja Vr:n makaasiinien palon jälkeen. Aina joku hullu ottaa mallia ja toistaa toisten typeryyksiä.

    Se ettei vielä tullu henkilövahinkoja oli pelkästään hyvää onnea, usean valtakunnansalin yhteydessä nimittäin on myös asuntoja. Kuinkas sitten suu pannaan kun joku tai jotkut palaa sinne valtakunnansaliin tai kirkkoon. Vieläkö tekis mieli irvistellä tai vääntää halventavia juttuja.

    TUHOPOLTTO ON AINA VAKAVA ASIA JOLLA SAATETAAN VAARAAN IHMISHENKIÄ. Kaikkien, toistan KAIKKIEN järjissäänolevien ihmisten tulisi tuomita tälläiset tahalliset hyökkäykset ja tihutyöt, olipa kohteena sitten kuka tai mikä tahansa.

    Kuka tietää, ehkä seuraava kohde on juuri sinun naapurissa, ja kun se tuli pentele ei millään tahdo pysyä vaan yhdessä "puussa". Mietihän sitä ennen kuin alat hekumoimaan näillä jutuilla.

    Äänestä

  • alku ja loppu kirjoitti:

    Täälä vaan palstalla hihhuloit ja soitat poskeas ja unohdat kokonaan itse teon ja sen mahdolliset jälkiseuraukset.

    Varma juttu on että kohta roihuaa muuallakin, samoin kuin Porvoon kirkonpolton ja Vr:n makaasiinien palon jälkeen. Aina joku hullu ottaa mallia ja toistaa toisten typeryyksiä.

    Se ettei vielä tullu henkilövahinkoja oli pelkästään hyvää onnea, usean valtakunnansalin yhteydessä nimittäin on myös asuntoja. Kuinkas sitten suu pannaan kun joku tai jotkut palaa sinne valtakunnansaliin tai kirkkoon. Vieläkö tekis mieli irvistellä tai vääntää halventavia juttuja.

    TUHOPOLTTO ON AINA VAKAVA ASIA JOLLA SAATETAAN VAARAAN IHMISHENKIÄ. Kaikkien, toistan KAIKKIEN järjissäänolevien ihmisten tulisi tuomita tälläiset tahalliset hyökkäykset ja tihutyöt, olipa kohteena sitten kuka tai mikä tahansa.

    Kuka tietää, ehkä seuraava kohde on juuri sinun naapurissa, ja kun se tuli pentele ei millään tahdo pysyä vaan yhdessä "puussa". Mietihän sitä ennen kuin alat hekumoimaan näillä jutuilla.

    Mutta jos "huolimaton tulenkäsittelijä" onkin täällä keskustele jehovantodistajuudesta palstalla tirskumassa...

    Äänestä

A) Rakennetaan rakennus talkoovoimin ja lahjoituksilla.

B) Myydään rakennus ja pidetään rahat firmalla.

C) Jos ei mene kaupaksi niin poltetaan ja nostetaan vakuutus rahat.

D) Takaisin kohtaan A.

Äänestä
  • Jos sinä toimisit noin, niin miksi muut?

    Äänestä

Tuhotyötä vai vahinko? Poliisin on pakko tässä vaiheessa ottaa huomioon myös palon tahallinen sytyttäminen. Tv haastattelussa palokunnan edustaja oli silti inhimillisen syyn kannalla. Joka on todennäköistäkin.

"Vantaan poliisi epäilee Martinlaakson valtakunnansalin paloa tuhotyöksi. Palo ei ole vaatinut henkilövahinkoja.

Jehovan todistajien valtakunnansalin tulipalo on saatu sammumaan Vantaan Martinlaaksossa.

Päivystävä palopäällikkö Leif Johansson arvioi, että jälkisammutustyöt jatkuvat vielä pitkään, mahdollisesti jopa puoleenpäivään saakka.

Valtakunnansali eli seurakuntatalo syttyi tuleen ennen kello yhtä yöllä. Johanssonin mukaan tulipalo on tuhonnut seurakuntatalon kattorakenteita pahoin, ulkokatosta noin neljännes on romahtanut.

Palon pahimmassa vaiheessa puolet rakennuksen sisäkatosta oli liekeissä. Valtakunnansalin sisätilat saatiin kuitenkin pelastettua liekeiltä, mutta ne kärsivät pahoja vesivahinkoja.

Johanssonin mukaan kukaan ei vahingoittunut palossa, eikä leviämisvaaraa ollut, koska valtakunnansali sijaitsee laajalla tontilla. Läheisten talojen asukkaita ei tarvinnut evakuoida, vaikka tulipalosta syntyikin aluksi melko paljon savua.

Pelastuslaitoksen mukaan palo saatiin hallintaan noin kello kaksi. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta hieman ennen kello yhtä, kun Hämeenlinnanväylää ajaneen ambulanssin kuljettaja havaitsi palon. Paloa oli sammuttamassa 11 paloyksikköä.

Vantaan poliisi epäilee paloa tuhotyöksi, koska se on saanut alkunsa rakennuksen ovisyvennyksestä."

(MTV3-STT)

Äänestä
  • olin viimeyönnä?"
    "Kyllä sä siinä rohnotit entiseen malliin sängyssä."
    (ai..sepä harmi.ei taaskaan ole tullut tehtyä mitään tähdellistä)

    Äänestä

  • >>>
    Tuhotyötä vai vahinko? Poliisin on pakko tässä vaiheessa ottaa huomioon myös palon tahallinen sytyttäminen. Tv haastattelussa palokunnan edustaja oli silti inhimillisen syyn kannalla. Joka on todennäköistäkin.

    Äänestä

  • Jari-Jt kirjoitti:

    >>>

    >>Inhimillinen syy on viittaus pikemminkin tihutyöhön kuin vahinkoon tai vastaavaan.

    Minkä perusteella?

    Jos luet lehdestä, että rekan kaatuminen valtatiellä johtui inhimillisestä syystä, niin käsitätkö sen siten, että rekkakuski kaatoi rekkansa tahallaan?

    Näinkö on?

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Ei, mutta tilanne olisikin tuolloin erilainen. Jos tulipalon sanotaan johtuneen "inhimillisestä syystä", on se viittaus "ihmisen aiheuttamaan" tulipaloon eli käytännössä tuhopolttoon. Jos palon arvellaan johtuneen vaikkapa huolimattomasta tulenkäsittelystä, käytetään sanaa "inhimillinen erehdys". Sitä paitsi toisissa uutislähteissä puhuttiin selvästi sytytetystä palosta.

    Äänestä

  • old_profile_25605 kirjoitti:

    Siis ...?

    Inhimillisestä syystä johtunut tulipalo = mielestäsi tuhopoltto.

    Inhimillisestä syystä johtunut rekan kaatuminen = ? vahinko ... ?

    Siis mikä syy??? Ja mikä asiassa on erilaista? Molemmat ovat onnettomuuksia.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Jos luet lehdestä, että rekan kaatuminen valtatiellä johtui inhimillisestä syystä, niin käsitätkö sen siten, että rekkakuski kaatoi rekkansa tahallaan?

    Näinkö on?

    Asia olisi nimenomaan ymmärrettävä siten.

    Yleensähän lehdissä lukee, että rekan kaatumisen syy oli inhimillinen vahinko tai erehdys jne. ja tuolloin ei jää mitään epäselvää.

    Koskaan en muista lukeneeni lehdestä kenenkään toimittajan ilmaisseen asiaa siten, kuin sinä sen esitit. Mutta jos näin kävisi, niin olisin pakotettu ymmärtämään kuskin kaataneen rekkansa tahallaan, vaikka näin ei todellisuudessa olisi käynytkään ja vaikka toimittaja ei myöskään olisi sellaista tahallaan yrittänyt väittää.

    Tällöin minun väärinkäsitykseni syy olisi joko toimittajan inhimillinen erehdys tai kykenemättömyys ilmaisemaan itseään suomen kielellä siten, että tulisi oikein ymmärretyksi.

    Miten ymmärrät tämän tekstin?

    "Pyrin välttämään samaa virhettä ja yritän nähdä asiat asiantuntijan silmin. Siksi en voi puhua niin kuin ajattelen vaan minun on pitäydyttävä siinä, mikä nykytiedon mukaan kussakin asiassa on oikeaa tietoa. Tällä hetkellä on tiedossa esimerkiksi se, että 95 % onnettomuuksista (kuolemaan johtaneista) pääsyy on ollut jokin inhimillinen syy ainakin näin oli 2001 Suomessa). Osaan inhimillisistäkin syistä voidaan vaikuttaa liikenneympäristöä parantamalla, mutta vain 5 %:ssa tapauksista pääsyy on ollut autossa tai tiessä."

    Onko niin, että tekstin kirjoittaja tarkoittaa 95% onnettomuuksista olleen tahallisesti aiheutettuja ja muut sitten autosta taikka tiestä johtuvia?

    Inhimillinen = ihmisen aiheuttama.

    ************

    Tai miten tämän tekstin käsität?

    "Inhimilliset syyt päätekijät merikatastrofeissa

    Meriturvallisuuden parantamista käsittelevä väliaikainen valiokunta (MARE) kokoontui keskiviikkona 19. helmikuuta kuulemaan eri alojen asiantuntijoita meriturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Euroopan kuljetusalan työntekijöiden liiton meriliikenneosaston edustaja Eduardo Chagas kertoi valiokunnalle, että EU on unohtanut yhden olennaisen seikan vastatoimenpiteissään viimeaikaisiin merionnettomuuksiin – inhimilliset tekijät.

    Chagasin mukaan tankkerikatastrofien pääaiheuttajana eivät ole rakenteelliset, vaan inhimilliset tekijät. Lähes 50% onnettomuuksista johtuu karilleajoista tai yhteentörmäyksistä, ja vain 11% liittyy runkovikoihin.

    Lisätietoja: News Report –julkaisu"

    *******

    >>Koskaan en muista lukeneeni lehdestä kenenkään toimittajan ilmaisseen asiaa siten, kuin sinä sen esitit. Mutta jos näin kävisi, niin olisin pakotettu ymmärtämään kuskin kaataneen rekkansa tahallaan, vaikka näin ei todellisuudessa olisi käynytkään ja vaikka toimittaja ei myöskään olisi sellaista tahallaan yrittänyt väittää.>>

    Oletko pakotettu käsittämään, että merikatastrofit ovat tahallisesti aiheutettuja?

    Niinkö todella?

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Siis ...?

    Inhimillisestä syystä johtunut tulipalo = mielestäsi tuhopoltto.

    Inhimillisestä syystä johtunut rekan kaatuminen = ? vahinko ... ?

    Siis mikä syy??? Ja mikä asiassa on erilaista? Molemmat ovat onnettomuuksia.

    Ajattele asiaa näin:

    - inhimillinen syy viittaa ihmiseen

    - tekninen syy viittaa tekniikan pettämiseen, ja sitä kautta syntyvään lämmönnousuun palavan saavuttaen materiaalin palamislämpötilan

    Äänestä

  • "Missä minä kirjoitti:

    olin viimeyönnä?"
    "Kyllä sä siinä rohnotit entiseen malliin sängyssä."
    (ai..sepä harmi.ei taaskaan ole tullut tehtyä mitään tähdellistä)

    Äly ja hiukset ei pysy samassa päässä mutta sulta varmaan puuttuu molemmat.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Siis ...?

    Inhimillisestä syystä johtunut tulipalo = mielestäsi tuhopoltto.

    Inhimillisestä syystä johtunut rekan kaatuminen = ? vahinko ... ?

    Siis mikä syy??? Ja mikä asiassa on erilaista? Molemmat ovat onnettomuuksia.

    Katso uudelleen ja tarkemmin, ja tee sen jälkeen uusi diagnoosi

    http://www.hs.fi/haku/?haku=Juha Juurinen

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Miten ymmärrät tämän tekstin?

    "Pyrin välttämään samaa virhettä ja yritän nähdä asiat asiantuntijan silmin. Siksi en voi puhua niin kuin ajattelen vaan minun on pitäydyttävä siinä, mikä nykytiedon mukaan kussakin asiassa on oikeaa tietoa. Tällä hetkellä on tiedossa esimerkiksi se, että 95 % onnettomuuksista (kuolemaan johtaneista) pääsyy on ollut jokin inhimillinen syy ainakin näin oli 2001 Suomessa). Osaan inhimillisistäkin syistä voidaan vaikuttaa liikenneympäristöä parantamalla, mutta vain 5 %:ssa tapauksista pääsyy on ollut autossa tai tiessä."

    Onko niin, että tekstin kirjoittaja tarkoittaa 95% onnettomuuksista olleen tahallisesti aiheutettuja ja muut sitten autosta taikka tiestä johtuvia?

    Inhimillinen = ihmisen aiheuttama.

    ************

    Tai miten tämän tekstin käsität?

    "Inhimilliset syyt päätekijät merikatastrofeissa

    Meriturvallisuuden parantamista käsittelevä väliaikainen valiokunta (MARE) kokoontui keskiviikkona 19. helmikuuta kuulemaan eri alojen asiantuntijoita meriturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Euroopan kuljetusalan työntekijöiden liiton meriliikenneosaston edustaja Eduardo Chagas kertoi valiokunnalle, että EU on unohtanut yhden olennaisen seikan vastatoimenpiteissään viimeaikaisiin merionnettomuuksiin – inhimilliset tekijät.

    Chagasin mukaan tankkerikatastrofien pääaiheuttajana eivät ole rakenteelliset, vaan inhimilliset tekijät. Lähes 50% onnettomuuksista johtuu karilleajoista tai yhteentörmäyksistä, ja vain 11% liittyy runkovikoihin.

    Lisätietoja: News Report –julkaisu"

    *******

    >>Koskaan en muista lukeneeni lehdestä kenenkään toimittajan ilmaisseen asiaa siten, kuin sinä sen esitit. Mutta jos näin kävisi, niin olisin pakotettu ymmärtämään kuskin kaataneen rekkansa tahallaan, vaikka näin ei todellisuudessa olisi käynytkään ja vaikka toimittaja ei myöskään olisi sellaista tahallaan yrittänyt väittää.>>

    Oletko pakotettu käsittämään, että merikatastrofit ovat tahallisesti aiheutettuja?

    Niinkö todella?

    >>>
    Onko niin, että tekstin kirjoittaja tarkoittaa 95% onnettomuuksista olleen tahallisesti aiheutettuja ja muut sitten autosta taikka tiestä johtuvia?

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Miten ymmärrät tämän tekstin?

    "Pyrin välttämään samaa virhettä ja yritän nähdä asiat asiantuntijan silmin. Siksi en voi puhua niin kuin ajattelen vaan minun on pitäydyttävä siinä, mikä nykytiedon mukaan kussakin asiassa on oikeaa tietoa. Tällä hetkellä on tiedossa esimerkiksi se, että 95 % onnettomuuksista (kuolemaan johtaneista) pääsyy on ollut jokin inhimillinen syy ainakin näin oli 2001 Suomessa). Osaan inhimillisistäkin syistä voidaan vaikuttaa liikenneympäristöä parantamalla, mutta vain 5 %:ssa tapauksista pääsyy on ollut autossa tai tiessä."

    Onko niin, että tekstin kirjoittaja tarkoittaa 95% onnettomuuksista olleen tahallisesti aiheutettuja ja muut sitten autosta taikka tiestä johtuvia?

    Inhimillinen = ihmisen aiheuttama.

    ************

    Tai miten tämän tekstin käsität?

    "Inhimilliset syyt päätekijät merikatastrofeissa

    Meriturvallisuuden parantamista käsittelevä väliaikainen valiokunta (MARE) kokoontui keskiviikkona 19. helmikuuta kuulemaan eri alojen asiantuntijoita meriturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Euroopan kuljetusalan työntekijöiden liiton meriliikenneosaston edustaja Eduardo Chagas kertoi valiokunnalle, että EU on unohtanut yhden olennaisen seikan vastatoimenpiteissään viimeaikaisiin merionnettomuuksiin – inhimilliset tekijät.

    Chagasin mukaan tankkerikatastrofien pääaiheuttajana eivät ole rakenteelliset, vaan inhimilliset tekijät. Lähes 50% onnettomuuksista johtuu karilleajoista tai yhteentörmäyksistä, ja vain 11% liittyy runkovikoihin.

    Lisätietoja: News Report –julkaisu"

    *******

    >>Koskaan en muista lukeneeni lehdestä kenenkään toimittajan ilmaisseen asiaa siten, kuin sinä sen esitit. Mutta jos näin kävisi, niin olisin pakotettu ymmärtämään kuskin kaataneen rekkansa tahallaan, vaikka näin ei todellisuudessa olisi käynytkään ja vaikka toimittaja ei myöskään olisi sellaista tahallaan yrittänyt väittää.>>

    Oletko pakotettu käsittämään, että merikatastrofit ovat tahallisesti aiheutettuja?

    Niinkö todella?

    Suhteellisen onneton veto ottaa nyt tähän esimerkiksi teksti, jossa ruoditaan onnettumuuksien syiden koko kirjoa, kun edellisessä jutussasi otit esimerkiksi toimittajan kirjoituksen 'auto kaatui inhimillisestä syystä'. Pitääkö nyt siis mielestäsi ajatella että toimittaja kirjoittaisi, että auton kaatumisen syy voi olla ihan mikä vaan ihmisen aiheuttama juttu, mutta teknisestä viasta tai tien liukkaudesta ei ollut kuitenkaan kysymys.

    Näin päättelen sinun ajattelevan sen perusteella, miten esimerkeilläsi yrität itseäsi ilmaista.

    Äänestä

  • Jari-Jt kirjoitti:

    >>>
    Onko niin, että tekstin kirjoittaja tarkoittaa 95% onnettomuuksista olleen tahallisesti aiheutettuja ja muut sitten autosta taikka tiestä johtuvia?

    >>Tekstin kirjoittaja sisällytti kirjoitukseensa kaikki mahdolliset ihmisten tekemisitä aiheutuneet onnettomuudet. Näiden joukossa ovat myös monet tahalliset liikenteen vaarantamiset, kuten esim. suuri ylinopeus, päihteiden tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena ajaminen, vajaakuntoisella autolla ajaminen jne. Lisäksi joukossa voi valitettavasti sellaisiakin tapauksia, joissa autoilija on tarkoituksella halunnut ajanut päin vastaantulevaa.>>

    Aivan. Liikenneonnettomuus joka johtuu inhimillisestä syystä, voi olla joko itse tahallaan aiheutettu tai muutoin ihmisestä itsestään johtuva syy.

    >>Mitä taas tulee siihen, että rinnastat liikenneonnettomuuden ja talon palamisen ja näiden syistä kommentoimisen toisiinsa, niin on sanottava, että ontuu pahemman kerran.>>

    Onko todellakin noin vaikea ymmärtää selvää asiaa.

    Jos palo on saanut aikaansa inhimillisestä syystä se on joko ihmisen aiheuttava vahinko TAI tahallaan sytytetty.
    Miten asia itsessään eroaa vaikkapa liikenneonnettomuudesta?

    Kyse on siitä, että teko on JOKO tahallinen TAI tahaton.
    Sinä kun väitit, että inhimillisestä syystä johtuva tulipalo on 100% tahallinen, näin ei suinkaan ole.

    >>Listaapa meidän kaikkien iloksi mieleesi tuhopolton lisäksi tulevia inhimillisiä syitä, joita hiljaisella omakotitaloalueella olevalla valtakunnan salilla - joka ymmärrettävistä syistä tuohon aikaan on tyhjillään - voisi olla tulipalon syttymisen aiheuttajina.>>

    Ensimäisenä tulee mieleen joku ulkopuolinen porukka, joka on luuhannut paikalla ja heittänyt huonosti sytytetyn tupakantumpin oven vieressä olevaan roskikseen.

    Ystäväni läheinen on kuollut tulipalossa, joka oli INHIMILLISESTÄ SYYSTÄ johtunut VAHINKO, joten älä tule minulle selittämään, että kaikki inhimillisestä syystä syttyneet palot ovat tahallaan sytytettyjä.

    Tuhopolton mahdollisuus on kuitenkin todennäköisempi.
    Toivottavasti tekijä saadaan kiinni ja vastuuseen - olipa palo sitten syttynyt vahingoissa TAI tahallaan sytytettynä.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Siis ...?

    Inhimillisestä syystä johtunut tulipalo = mielestäsi tuhopoltto.

    Inhimillisestä syystä johtunut rekan kaatuminen = ? vahinko ... ?

    Siis mikä syy??? Ja mikä asiassa on erilaista? Molemmat ovat onnettomuuksia.

    Inhimillinen tekijä on tietysti sama kuin ihmisestä johtuva tekijä. Auton suhteen tämä viittaa lähes aina huolimattomuuteen, arviointivirheeseen tai muuhun tämän kaltaiseen tai sitten esim. sairauskohtaukseen. Tahallinen auton saattaminen onnettomuuteen on tuiki harvinaista; lähinnä mieleeni tulee itsemurha tai sen yritys.

    Sen sijaan tulipalojen suhteen inhimillinen tekijä on yleensä ihminen, joka sytyttää tulen. Tietysti kyseessä voi olla vaikka lasten tulitikkuleikki tai huolimattomuus tulen käsittelyssä, mutta tämä on harvinaista - vallankin keskellä yötä valtakunnansalilla.

    Poliisin tänään julkistamat tiedot viittaavat aika selkeästi tuhotyöhön. Miksi tämä on sinulle niin vaikeaa hyväksyä, Ohdake hyvä?

    Jari-JT:n tekstiin:

    >>Inhimillinen syy on viittaus pikemminkin tihutyöhön kuin vahinkoon tai vastaavaan.
    Palomiehen mainintaa inhimillisestä syystä ei tulisi mielestäni sotkea termeihin inhimillinen erehdys ja vahinko.>>

    Esitin vain kommenttina, että inhimillinen syy voi olla SEKÄ vahinko ETTÄ tahallinen teko ts. ihmisestä johtuva syy.

    Muusta ei ollut kyse.

    **********

    >>Sen sijaan tulipalojen suhteen inhimillinen tekijä on yleensä ihminen, joka sytyttää tulen. Tietysti kyseessä voi olla vaikka lasten tulitikkuleikki tai huolimattomuus tulen käsittelyssä, mutta tämä on harvinaista - vallankin keskellä yötä valtakunnansalilla.>>

    Aivan. Tästä ei ollutkaan kyse, vaan siitä että inhimillinen syy tulipalon syttymiselle EI OLE sama kuin tuhopoltto.

    >>Poliisin tänään julkistamat tiedot viittaavat aika selkeästi tuhotyöhön. Miksi tämä on sinulle niin vaikeaa hyväksyä, Ohdake hyvä?>>

    Ei mitään vaikeuksia. Mutta sen hyväksyminen, että tulipalo inhimillisistä syistä johtuen olisi AINA tuhopoltto, on.

    ***********

    Kaksi eri asiaa:

    a) Todennäköinen syy Valtakunnansalin palamiselle oli tuhopoltto.

    b) Inhimillinen syy tulipaloon voidaan ymmärtää vain tahalliseksi.

    Kohdan a hyväksyn, kohtaa b en.

    Ymmärsitkö?

    "Kaksi eri asiaa:

    a) Todennäköinen syy Valtakunnansalin palamiselle oli tuhopoltto.

    b) Inhimillinen syy tulipaloon voidaan ymmärtää vain tahalliseksi.

    Kohdan a hyväksyn, kohtaa b en.

    Ymmärsitkö?"

    Kyllä ymmärsin ja olen asiasta samaa mieltä.

    Äänestä

Jos palo sytytettiin tahallaan niin,oliko se saatanan ja suuren babylonin aikaansaannosta?

Entä sammutus?Suuri babylon ja saatanan asiamiehet hoitivat sekä sytytyksen että sammutuksen!

Toisaalta,jos palo lähti todistajien huolimattomuudesta ja saatana käy sammuttamassa, niin yhteispeli sujuu mallikkaasti :)

Äänestä
  • Minulle tulee ekaks mieleen luopio, jolla virraa päässä.

    Äänestä

Sinänsä hassua, että "pahan maailman" palomiehet sammuttavat valtakunnansalin, mutta palavat iloisesti ikuisessa helvetissä. Jehova palkitsee.

Äänestä
  • EI SENTÄÄN POLTETA NOITA SALEJA, JOKAISELLAHAN ON OIKEUS USKOA MIHIN USKOO JA PALJOA KETÄ PALVOO.

    Profiilin nostatus telkkariohjelma varmaan nosti JT:t esille ja joku hörhö iski.

    Pahan maailman palomiehet sammutti ja ansaitsee kiitokset myös JT:eiltä. Nyt on sitten mahdollisuus "hehkuttaa" kuinka noitavainot ovat alkaneet myös täällä.

    Äänestä

  • Kuuleppas! On myös JT jotka ovat töissä palokunnassa!

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Kuuleppas! On myös JT jotka ovat töissä palokunnassa!

    siivoojina?
    Tai peräti puhelinvaihteessa?
    Ja,missä maassa?
    Löytyykö USA:sta peräti kaksi?

    Äänestä

  • siellä kirjoitti:

    siivoojina?
    Tai peräti puhelinvaihteessa?
    Ja,missä maassa?
    Löytyykö USA:sta peräti kaksi?

    Näyttää siltä että suurin osa tämän palstan kirjoittajista ovat juuri lopettaneet äitin "tissin imemisen" muuten, meidän seurakunnassa o0n veli joka on palokunnassa töissä, ei siivoojana vann palomiehenä!

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Näyttää siltä että suurin osa tämän palstan kirjoittajista ovat juuri lopettaneet äitin "tissin imemisen" muuten, meidän seurakunnassa o0n veli joka on palokunnassa töissä, ei siivoojana vann palomiehenä!

    ainoa VPK:lainen.
    Tai sitten maailman ainoa palomies-jt.
    Ootkohan sinä lähimmäinen edes tietoinen millainen on se rauhanen mistä kirjoitit?
    Oletko ikinä edes nähnyt sellaista?
    Tokkopa sulle viittii sitä kukaan edes näyttää et kuitenkaan tietäis mitä sillä tekis.

    Kyllä satun tietämään millainen tuo "rauhanen" on, olen ollut naimisissa 35v ja meillä on 4 lasta

    Äänestä

  • Lähimmäinen. kirjoitti:

    Kyllä satun tietämään millainen tuo "rauhanen" on, olen ollut naimisissa 35v ja meillä on 4 lasta

    >>meillä on 4 lasta

    Onko nuo kumman näköisiä, vai naapurin näköisiä.
    Jos lapsi on isän näköinen, on kyseessä perintötekijä, kun taas jos lapsi on naapurin näköinen, niin on kyseessä ympäritötekijä.

    Äänestä

Onko jehovien uskonnossa ole mitään pykälää joka kieltäisi mm tuhopolton ja vakuutuspetoksen.

Jostakin syystä vain haluaisin tietää ;)

Äänestä
  • On se vaan kumma. Kyselet tollasia ja ihan hyvin tiedät vastauksen. Ja jos et tiedä niin ryömi takas kaappis alle.

    Äänestä

Näin jutun aamutelkkarissa.

Mitenkä palomiehet laskettiin sisään ilman kravattia tai suoria housuja? Yaisivat mennä ilman lupaa..

Typeräähän se on hihhuleitten latoja poltella kaikin puolin. Nyt sitten jt:t saavat syyn marista jostain saatanan maailman vainosta.

Äänestä

Yleisestä ilkkuvasta kannasta poiketen ilmaisen myötätuntoni, vaikka näiden pahojen asiainjärjestelmien palvoja olenkin.

Tuhopolttaja teki sikäli jeffoille palveluksen, että näin he saavat entisestään lisää vettä myllyynsä todetessaan, että alkukristittyjen lailla heitäkin vainotaan. Taannoisessa dokumentissa yksi jeffa tietyllä ylpeydellä sanoi heidän olevan uskontojen suosituimmuusasteikon pohjalla. Tietysti kaikki muut ovat heitä vastaan, sillä hehän ovat oikeassa.

Äänestä
  • Jehut ovat pahasti hakoteillä oleva eksynyt lammaslauma

    Äänestä

Jos ei tuntis porukkaa, niin sanoisin tuota vakuutuspetokseksi, mut ei, vaan kun tyhmä on tyhmä. Innokkaat pisteharavat kun menivät ja siivosivat, ennen kuin poliisi ehti tutkia paikat. Mutta eihän he saakkaan käyttää omaa (kenties olematonta) järkeään, valtakunnansaliuskottavuus ennen kaikkea.

ONKO JÄRKEE VAI EIIII!!!!!

Äänestä
  • Siul taitaa olla järjest ennöö rippeet jälel.

    Et nää tiiä, et paloäijat ku tuli paikal, oli siellä täys tuliriehu paikal, ei siin kukkaa haravoo silloo, ja ei paloäijät sinne pääst ketää havaroo ku säästöö niit palosytty jälkii.

    Äänestä

  • Ritva rouva kirjoitti:

    Siul taitaa olla järjest ennöö rippeet jälel.

    Et nää tiiä, et paloäijat ku tuli paikal, oli siellä täys tuliriehu paikal, ei siin kukkaa haravoo silloo, ja ei paloäijät sinne pääst ketää havaroo ku säästöö niit palosytty jälkii.

    ratiosa sanottiin

    Äänestä

>>Leinosen mukaan korjaustyö tehdään kokonaan talkoilla, joihin seurakunnan jäsenet osallistuvat. Palon aiheuttamat vahingot ovat karkeasti arvioiden 100 000 euron luokkaa. Talossa on palovakuutus.

Äänestä
  • Ihan vaan tiedoksi etei salit ole vakuutettuja

    Äänestä

  • Wittness kirjoitti:

    Ihan vaan tiedoksi etei salit ole vakuutettuja

    "Leinosen mukaan korjaustyö tehdään kokonaan talkoilla, joihin seurakunnan jäsenet osallistuvat. Palon aiheuttamat vahingot ovat karkeasti arvioiden 100 000 euron luokkaa. Talossa on palovakuutus."

    Äänestä

  • tonza1379 kirjoitti:

    "Leinosen mukaan korjaustyö tehdään kokonaan talkoilla, joihin seurakunnan jäsenet osallistuvat. Palon aiheuttamat vahingot ovat karkeasti arvioiden 100 000 euron luokkaa. Talossa on palovakuutus."

    Vakuutettuja ovat kaikki tyynni.

    Äänestä

  • HannuRaitas kirjoitti:

    Vakuutettuja ovat kaikki tyynni.

    Niin, vähintäänkin perusvakuutus, joka on palovakuutus. Ei palovakuuttamisen periaate lähde tokikaan varautumista tuhotyöhön, sillä palo saa usein alkunsa salamaniskusta, sähkölaitteista.

    Äänestä

  • Wittness kirjoitti:

    Ihan vaan tiedoksi etei salit ole vakuutettuja

    Että kysymykseni sinulle ovat vielä vailla vastauksia.

    Jos et kehtaa perustella/vastata tai vastauksia ei ole, niin sanopa nyt se suoraan tuonne aiheen WITTNESS alle, kun kuitenkin käyt täällä palstalla.

    Vai onko sinusta miestä myöntämään asia?

    odottelen ...

    Äänestä

Kaikki ex-Jt eivät ole luopioita. Ymmärrän luopion tarkoittavan niitä, jotka aktiivisesti vastustavat Jehovan todistajien suorittamaa valtakunnan hyvän uutisen julistamista ja Jehovan todistajien muuta toimintaa. Tällaiseen avoimesti vastustettuun toimintaan kuuluu Raamattuun perustuva erottamisen yhteydessä toteutuva karttamisjärjestely, jota vastaan UUT ry & comp. avoimesti osoitti mieltään konventtien läheisyydessä.

Hyvin pian konventtien jälkeen ja ehkä jo aiemminkin, palstoilla liikkui puheita siitä, että luopiot järjestävät valtakunnan salien edustoilla mielenosoituksia ja jakavat Jt vastaisia iskulausein varustettuja lehtisiä.

Äänestä
  • Luopio on "totuudesta" luopunut. Jehovan Todistajat niputtavat kaikki ex-JT:t samaan nippuun.

    Äänestä

  • Onko UUT ry ollut vastustamassa konvetteja mielenosoituksin? Kertokaa tuosta enemmän, asia alkaa kinnostamaan.

    Äänestä

  • UUT ry:n lisäksi tiettävästi on mielenosoituksessa ollut esillä myös jttuki.info juliste.

    Äänestä

  • Hamolkavilas kirjoitti:

    UUT ry:n lisäksi tiettävästi on mielenosoituksessa ollut esillä myös jttuki.info juliste.

    Jaa...a siis näissä ikävissä kuvioissa on mukana myös jttuki.info UUTry:n rinnalla.

    Äänestä

  • EpäileväTuomas kirjoitti:

    Luopio on "totuudesta" luopunut. Jehovan Todistajat niputtavat kaikki ex-JT:t samaan nippuun.

    Vaiko sinä laitat heidät samaan syssyyn. Luopioita ovat suurin osa näistä sisään loggautuneista ihmisistä jotka esittävät valheita jt:stä. Siitä sen erottaa, mikä on luopio.

    Äänestä

  • viuhahdus kirjoitti:

    Vaiko sinä laitat heidät samaan syssyyn. Luopioita ovat suurin osa näistä sisään loggautuneista ihmisistä jotka esittävät valheita jt:stä. Siitä sen erottaa, mikä on luopio.

    Apostolien teot 20:29, 30.

    29 Minä tiedän, että poismenoni jälkeen keskuuteenne tulee sortavia susia, jotka eivät kohtele laumaa hellästi,

    30 ja omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa.

    Eli Luopion määritys: Nämä puhuivat vääristeltyjä asioita.

    Äänestä

  • kaip kirjoitti:

    Hyvä, nyt tähän hommaan saadaan vähän selkeyttä. Pistäppä lista noista vääristä asioista niin saadaan sen perusteella nuo väärien asioiden puhujat luokiteltua luopioiksi, jotta muiden Jt-porukoista eroneiden ei tarvitse kantaa tätä luopio leimaa.

    Äänestä

  • Mittari kirjoitti:

    LUOPIO sanaa kissankorkuisin kirjaimin T-paidassaan ylpeänä kantavaa tuskin muuksi voi luokitella kuin luopioksi.

    Äänestä

Tämäkö oli se seuraava askel...?

Äänestä

mielenosoitus toteutettiin valtakunnansaliin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

EpäileväTuomas kirjoitti:

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Jehovan todistajien salilla tulipalo Vantaalla/1135222217733

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu