käyneet ja käyvät salaa uskovien upotuskasteella Isarelissa?Luotettavalta taholta olen kuullut että edesmennyt Israelissa pitkään asunut K.Syväntö on sanonut:jospa tietäisitte keitä mm. em. kirkkoon kuuluvia hän on kastanut Israelissa.
Miksi salaa?Kerran kuitenkin kaikki tullaan tekemään avoimeksi!
Ja miten heidän psyyke kestää kuitenkin opettaa täällä kotomaassa toisin, itä itse tekevät?
Miksi salaa?Kerran kuitenkin kaikki tullaan tekemään avoimeksi!
Ja miten heidän psyyke kestää kuitenkin opettaa täällä kotomaassa toisin, itä itse tekevät?
Vastaukset 14
Vanhimmat
uskovaisten pappien elämässä. P-H johtaa teidät
kaikkeen totuuteen, kuten Jeesus sanoi.
Rukoillaan näille papeille voimia ja rohkeutta
kertoa toisillekin, mikä on Raamatullinen kaste.
Toivottavasti saavat pysyä kirkon palveluksessa ja
olla siellä valona ja suolana.
"käyneet ja käyvät salaa uskovien upotuskasteella Isarelissa "
En ole kuullut että joku olisi käynyt, mutta upostuskasteella käyneitä kyllä on siirtynyt luterilaiseen kirkkoon papeiksi kastamaan lapsia.
Toki saattaa että joku 4000 papista on joskus käynyt uudestikasteella, sehän on jo tilastollisesti mahdollista.
miksi ev.lut papit ovat käyneet/ käyvät uskovien, upotuskasteella Israelissa?
Se oli alkuperäinen kysymys.
että joku vielä tottelee Raamatun neuvoa:
Anna kastaa itsesi.
Matteuksen evankeliumista:
15:30 "Ja hänen tykönsä tuli paljon kansaa, ja he toivat mukanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja paljon muita, ja laskivat heidät hänen jalkojensa juureen; ja hän PARANSI heidät,"
*
Mutta sitten opetuslapset nuhtelivat seuraavia tuojia, [tapaus oli uusi ja outo] sillä kysymys oli "LAPSISTA";
Markuksen evankeliumista saamme lukea:
"Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset NUHTELIVAT TUOJIA. [..sillä tapaus oli UUSI ja OUTO]
Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja SIUNASI heitä." (Ks.Mark.10:13-16)
… siis siunauksesta oli kysymys!
Vapahtaja ei siis vienyt heitä kasteelle. -- Kasteesta Ei siis tässäkään puhuta heidän kohdallaan mitään, vaan --SIUNAUKSESTA ja RUKOUKSESTA -- heidän puolestaan! .. ja se riittää, aikuistuttuaan hekin sitten aikanaan itse päättävät USKONMUKAISESTA KASTEESTAAN! (Ks. Apt.2:38; 8:37, 38; Luuk.7:29; 3:16; Apt.1:5)!
Vapahtajakaan ei siis osoittanut kastevettä heille”!! … vaan; ”Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja SIUNASI heitä.” (Ks Mar.10:16). … ja aikuistuttua ottakoon hekin itse kukin upotuskasteen Herramme ja Vapahtajamme Nimeen!
--- niinpä minä kirjoitan teille; Tuokaa toki lapsenne Jumalan Armollisten käsien alle siunattavaksi ( mutta ÄLKÄÄ siis sitä uskonmukaiseen kasteeseen sekoittako)!
*
Sillä tämä on varmaa Vapahtajan SANAA:
"Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA EVANKELIUMIA kaikille luoduille.
Joka USKOO ja KASTETAAN, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark.16:15, 16)
Eli; SAARNATKAA EVANKELIUMIA ja Joka USKOO ja KASTETAAN, se pelastuu!!
Katso: *Joh.3:16; Apt.2:38; 8:36, 37, 38 ja Room. 6.Luku*, sillä vain tämä Tie, On se kertakaikkinen, se Oikea IANKAIKKINEN ELÄMÄNTIE, astu ja kastu siihen! ... aloita uusi ja voimallinen Elämä yhdessä Vapahtajamme kanssa! :)
…. Sillä Tahallinen uskonmukaisen upotuskasteen hylkääminen johtaa pelastuksen menettämiseen!!
*
♥ MARANATA! ♥
Juu, sitähän luterilaiset papit tekee, kastavat lähetyskäskyn mukaisesti, kastavat.
Helluntaiseurakunnassa upotuskastettu Seppo Juntunen ja Arto Antturi ovat saatuaan Raamatusta oppia siirtyneet luterilaiseen kirkkoon.
"miksi ev.lut papit ovat käyneet/ käyvät uskovien, upotuskasteella Israelissa?
Se oli alkuperäinen kysymys."
Kenenkään virassa toimivan papin en ole kuullut käyneen uudestikasteella Israelissa.
Uimassa varmaan on osa ollut kuolleessa meressä tai Jordanissa.
Jotkut helluntailaiset levittivät juorua että Markku Koivisto olisi käynyt, mutta hän kiistää sen perättömänä panetteluna.
ole kuullut, EI ole ko. asiassa merkitystä.
Papit ovat löytäneet Pyhän Hengen johdatuksessa totuuden Raamatusta ja ovat halunneet olla kuuliaisia sille , mikä heille on "kirkastunut".
Jumalan mielenmukaistahan se on ,että me kuljemme totuudessa ja totuus tekee vapaaksi. Tietekin tuntuu ihmeeltä se, että miksi kaste tarvii salassa toimittaa?? Tietenkin siinä on vaara, että menettäisi virkansa, mutta eikö se ole tärkeämpää totella Jumalaa, kun perinnäissääntöjä, ihmisiä ja laitosta.
puhut. TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN.
Ja totuutta , Raamatun mukaan Jumala haluaa.
että ovat uskoneet niitä perusteluja, joita uskovien kasteen puolesta on esitetty.
Voisin kuvitella toisenkin syyn. Kristittyjen yhteyden. Joku, joka ei ole vakuuttunut usk. kasteen tarpeellisuudesta, voisi käydä sellaisella kasteella siksi, että haluaa osoittaa, ETTÄ ERILAISESTA KASTENÄKEMYKSESTÄ HUOLIMATTA PITÄÄ usk. kasteen ottajia VELJINÄÄN.
Ehkä joku on myös kyllästynyt riitelyyn usk. kasteen puolesta kiivailevien kanssa, ja rasittavasta kiistelystä ja painostuksesta päästäkseen antaa periksi, että nuo kiivailijat rauhoittuisivat.
että jotkut vapaaseen suuntaan kuuluvat vanhemmat vastaavasti saattavat tuntea tarvetta viedä pienet lapsensa kastettavaksi salaa luterilaisen papin luo!
Kun sellaista tarvetta kokeva ei oikein voi kääntyä asiassa oman seurakuntansa saarnaajien puoleen.
että hänen lapsensa oli niin levoton, että hän epäili pahojen henkien tätä ahdistelevan. Isä kastoi itse lapsensa, joka rauhoittui välittömästi. Isä omaksui saman tien luterilaisen kastenäkemyksen.
todenperäisyyden voisi tarkistaa? Ihan mielenkiinnosta vain.
(vaikka arvaan kyllä vastauksesi, se tulee olemaan jotain....en tunne häntä paremmin, tapasin vain "sattumalta" jne. luokkaa)