Pikkujoulu

Pikkujoulujuhlan sivistyneen ja kunniakkaan onnistumisen kannalta on otettava vakaasti huomioon seuraavia asioita:

1. Tilaisuuteen saapuminen ja juhlapaikalla liikkuminen:
Tilaisuuteen saapujan on kyettävä liikkumaan juhlapaikalla pääasiallisesti omin voimin, siten että liikkumisen on tapahduttava suurimmaksi osin alaraajojen varassa. Liikkumisen suorittamista saa Avustaa vain yhdellä kädellä kerrallaan, samoin niin kutsuttu Otsanahkaeteneminen johtaa hylättyyn suoritukseen. Avustajaa saa käyttää ainoastaan sisääntulossa ja tällöinkin edellytetään, että avustaja on rekisteröity taksikuski, jolle on annettu ainakin 50 mk juomarahaa.

2. Virvokkeiden tilaaminen ja nauttiminen:
Tilaamisen tulee tapahtua turhaa melua ja ylenmääräistä huitomista välttäen. Mikäli tilaaja ei itse pysty tilausta suorittamaan, voivat hänen pöytäseurueeseensa kuuluvat sen suorittaa tai siinä avustaa. Nauttiminen tulee suorittaa hillitysti ja paikkoja sotkematta. Kannustushuutoja tulee välttää paitsi, jos on kyseessä kansainväliset säännöt täyttävä ennätysyritys.

3. Pöydän alla on kiertosuunta myötäpäivään:
Täällä ns. alakerroksessa kaikenlaista pysähtymistä on vältettävä, kuin myös siellä avautuvien näköalojen koskettelua ja äänekästä kommentointia näkymien yksityiskohdista.

4. Sosiaaliset yhteydenotot muihin pöytäkuntiin:
Pääsääntönä on, ettei vieraisiin pöytiin huudella paitsi, jos kyseessä on huutoäänestys tai iskuyritys - tai huuteleminen on muuten välttämätöntä.

5. Poistuminen tilaisuudesta:
Poistuminen tilaisuudesta tulee tapahtua mahdollisuuksien mukaan omin voimin, nyt kuitenkin on apuvoimien käyttö sallittua. Poistuttaessa on yritettävä ottaa kaikki omat varusteet mukaan. Vieraat esineet tulisi palauttaa viimeistään viikon kuluttua juhlista. Haluan vielä huomauttaa, että ovet, joissa on epätavallisen korkeat kynnykset, ovat ikkunoita ja niiden käyttöä poistumisteinä tulee välttää eritoten yläkerroksissa oleiltaessa.
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

liikkua kontatenkin jos humalaiset olisivat tallomatta sormille.

Bengt

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ohjeet kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu