Maailman

erittäin epävakaa sekä erittäin pelottava.Tässä tulee niin sekava olo että pitää pitää kaikki uutiskanavat viikoksi kiinni ja harrastaa syksyisten lehtien keruuta.>:(
5177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hullut ja profeetat yrittävät saada äänensä kuuluviin

Äänestä

ja sit on kiva herätä todellisuuteen kun sienipilviä alkaa nousta ympärillä

Äänestä

Mutta ei auta, on vaan elettävä tätä päivää. Huomisesta emme tiedä.
Ole uutispimennossa vähän aikaa jos se helpottaa.
Muistan lukeneeni jostain että kolmekymmentä luvun lopulla, kun sodan uhka oli jo käsinkosketeltava, ihmiset solmivat avioliittojakin enemmän kuin aikaisemmin. Ja juuri siksi että ehtisivät elää ennen kuin se paha ja kauhea tulee ja alkaa.
On vaan elettävä ja uskallettava elää, niin ihmiset ovat ennen meitä tehneet ja ottakaamme niistä oppia.
Parempia aikoja odotamme ja toivomme!!!

Äänestä
  • Minusta 80-90-luku oli euroopassa sellaista tasaista lötköttelyä.Nyt maailma on tullut omille nurkille tv-kanavien lisääntyessä.Tietty vois pitää kiinni kaikki maksullit tv-kanavat mutta ne hyppii sitten netistä silmille.Pakoon ei enää pääse.

    Äänestä

  • ole ollut? kirjoitti:

    Minusta 80-90-luku oli euroopassa sellaista tasaista lötköttelyä.Nyt maailma on tullut omille nurkille tv-kanavien lisääntyessä.Tietty vois pitää kiinni kaikki maksullit tv-kanavat mutta ne hyppii sitten netistä silmille.Pakoon ei enää pääse.

    Niin ehkä silloin oli rauhallisempaa. Ei ainakaan ollut välitöntä sodanuhkaa eikä ehkä niin paljon terrorin pelkoa kuin nyt.
    Joo ei tätä pakoon pääse jos ei sit linnoittaudu lukkojen taakse ilman telkkaria, radiota, nettiä ja puhelinta eikä lukis yhtään lehteä. Mutta kuka nyt niin haluaisi elää?!?!
    En minä ainakaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tila:On kirjoitti:

erittäin epävakaa sekä erittäin pelottava.Tässä tulee niin sekava olo että pitää pitää kaikki uutiskanavat viikoksi kiinni ja harrastaa syksyisten lehtien keruuta.>:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu