Synti ja puute

Pitääkö paikkansa että useimmat synnit johtuvat jonkin asian puutteesta ja että jos puutetta ei olisi niin ei olisi myöskään syntiä? Ja sitten, miksi Jumala loi meille maailman jossa on paljon puutetta ja tauteja niin että joutuisimme tekemään syntiä lähes pakosti jos haluamme säilyä hengissä. vaikka varastamaan leivän ettemme kuolisi nälkään. Onko tämä jokin testi tai jotain?
7180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

1. Moos. 3:19

Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Äänestä
  • jos kerran olemassa on/ ei vauvakaan ole viaton! Pitää kasteelle äkkiä kiikuttaa/ voihan kuolema kehtoa liikuttaa.

    Äänestä

eläisimme jos emme ymmärrä Jumalan Sanasta, työmies on palkkansa ansainnut.
Onko sellainen ihminen ansainnut palkkansa joka sen varastamalla hankkii?

Itse yrittäjänä on tätä tarvetta tarvinnut toteuttaa, töihin on mentävä, jotta lapsille olisi huomennakin ruokaa.

Äänestä
  • maailmassa moni rosmo(kin) vetää aamulla liituraidan ylleen ja ottaa salkkumikron kainalloonsa lähtien töihinsä. Lisäksi hän on todennäköisesti ihailtu ja arvostettu kunnon kansalainen, saattaapa olla hyvä ja lakia noudattava kristittykin. Meidät nakkivarkaat sitävastoin tuomitaan.

    Äänestä

  • mutta kyllä kirjoitti:

    maailmassa moni rosmo(kin) vetää aamulla liituraidan ylleen ja ottaa salkkumikron kainalloonsa lähtien töihinsä. Lisäksi hän on todennäköisesti ihailtu ja arvostettu kunnon kansalainen, saattaapa olla hyvä ja lakia noudattava kristittykin. Meidät nakkivarkaat sitävastoin tuomitaan.

    ihmisille ei tarvitse olla kateellinen, joka vilpillä tekee töitä. Jumala on heidän tuomarinsa.
    Eikä nakkejakaan kannata varastaa. ;)

    Äänestä

  • puutteessa???????????????????????????????

    Äänestä

mutta näyttää joissakin tapauksissa pitävän paikkaansa, esim. yksinäisten ihmisten kohdalla. Viime aikoina olen huomannut sen, että avioliitto on tehty niin mystiseksi operaatioksi johdatuksineen ja ilmestyksineen ja profetioineen, ettei tavallinen uskova enää mene naimisiin. Kun ei tiedä, kuka on oikea. Pitää olla ilmestys tai Jumalan antama kuva tai jotain. Kun Iisakillekin haettiin vaimo merkein. Mutta Iisak ei hakenut sitä itse, ei päässyt valitsemaan sitä omatoimisesti..

Tässä sitä ihmetellään sitä, miksi haureus kukkii seurakunnassa. Avioliitto oli kuitenkin tarkoitettu juuri näiden tilanteiden ehkäisyyn. Vaan oikeasti ja aidosti huolissani, viime aikoina liikaa rikkinäisiä uskovia nähneenä kysyn:

Onko heillä muuta vaihtoehtoa? Yksinäiset ihmiset, Jumalan lapset, elävät yksinään, vaikka kaipaavat puolisoa todellisesti. Se on Jumalan laittama kaipuu ihmiseen. Miten sitten täyttäisi tyhjyyden?

Työ voi kuulostaa hyvältä pakopaikalta, mutta sitten palvot rahaa. Uskovien todellisia juhlia on äärimmäisen harvoin (juutalaisilla oli paljon juhlia karkeloineen, mutta tanssiminen on nyt synti), yleensä yhteys rajoittuu toisen niskan tuijottamiseen ja siunausta-toivotukseen. Mutta entä jos lähtee kadulle vaikka evankelioimaan? Voit törmätä "uskovaan", joka haluaa sinusta vain kropan, mutta puolisoksi et kelpaa. Kun puuttuu se ilmestys.. ja seuraukset ovat käsittämättömät.

Näin kun ei opeteta oikeita asioita, vaan jotakin, joka on irti todellisuudesta, tästä hetkestä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosiuskova kirjoitti:

Pitääkö paikkansa että useimmat synnit johtuvat jonkin asian puutteesta ja että jos puutetta ei olisi niin ei olisi myöskään syntiä? Ja sitten, miksi Jumala loi meille maailman jossa on paljon puutetta ja tauteja niin että joutuisimme tekemään syntiä lähes pakosti jos haluamme säilyä hengissä. vaikka varastamaan leivän ettemme kuolisi nälkään. Onko tämä jokin testi tai jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu