EU kymmenvaltioliitto

Niinsanottu 'Euroopan unioni' on kymmenvaltioliitto. Siihen kuuluu 10 'kuningasta': Belgia, Hollanti, Italia, Luxemburg, Ranska, Saksa (= yhteensä kuutoset), Iso-Britannia (vaakunassa mukana Irlanti), Espanja, Portugali (yhdeksän yhdessä = leopardi eli pantteri) ja 'Venäjä' '(idän"karhu). Ketään muita Siihen ei kuulu, ei esimerkiksi Suomi. Rooman sopimuksen 1957 mukaan kysymyksessä on" 'alati syvenevä liitto'.

Liiton tunnus on raamatullinen 12 tähden seppele, taivaspohjalla. Raamatullisena se on Jeesuksen äidin symbolinen seppele osoittamassa hänen syntyperäänsä. 'Rooma' on ominut sen viisisakaraisilla tähdillä lippuunsa. Tähtien lukumäärä ei osoita 'Rooman liiton' jäsenten määrää, vaan Jaakobin poikien lukumäärää.

'Rooman liitto' jakaantuu kolmen kerroksen liitoksi: 3 'kuninkaan' kova ydin, 6 'kuninkaan' alistettu kolonia ja l 'kuninkaan' varavoima. Kolme kovaa, 'alati syvenevää', ovat Italia, Ranska ja Saksa. Ne antavat kruununsa 'Roomalle', jolla on kruunussaan 3 kruunua. 'Rooman kuningas' sanoo olevansa VICARIUS FILII DEI, 666, jumalan pojan sijainen.

Tuo liitto ei ole vielä valmis. Nyt se on vasta ylikiehuntavaiheessa. Kun se valmistuu, se pysyy 7 vuotta laskettuna eräästä maailmaa hämmästyttävästä tapahtumasta. Silloin liiton sortuminen on suuri ja täydellinen.

Senvuoksi valejäsenyyskin siinä on suuri onnettomuus. Murheellista on, että ymmärtämättömät eivät sitä vieläkään ymmärrä. He sulkevat silmänsä, korvansa ja sydämensä niin pitkälle kuin vain on mahdollista, koska he rakastavat valhetta enemmän kuin totuutta. He eivät usko, ennenkuin näkevät Suomenkin valejäsenyyden suureksi harhaksi.

EU:n ja pedon maailmanvallan kehitystä voi seurata Cutting Edgestä.
http://www.mantta.fi/~patato/cef.html

You are now on the cutting edge
1427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

maailma muuttuu nopeasti. Vielä aamulla Venäjä ei
ollut EU:n jäsen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Cutting Edge kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu