TASAVALLAN

Mauno Koivisto teki suuren virheen vapauttamalla Jehovan todistajat ase-/sivilipalveluksesta.
Se laki olisi heti purettava ja heidät on määrättävä uudelleen palvelukseen.
Millä halavatun oikeudella heidät on saatettu eriarvoiseen asemaan perustuslain edessä kuin muut kansalaiset.
Tämä loukkaa verisesti minun oikeusturvaani.VASTATKAA!!!!
5196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vastahan mediassa esitettiin, että sivarit voisivat palvella saman ajan siviilipalvelussa
kuin esmes 11 kk palvelevat.

Äänestä

Siis että Jehovia pitäisi sinun mielestäsi elättää vankiloissa totaalikieltäytyjinä mun verorahoilla. No tänx.

Äänestä

mitä oli ainoa järkevä vaihtoehto tehdä, koska muutoin, homma olisi livennyt hierarkiasysteemistä äkkiä vituralleen..

Jehovat marssivat vapaaehtoisesti vankiloihin, ja se johti vankiloiden täyttymiseen.

jos sama käytösmalli olisi tarttunut muihinkin kansanosiin, olisi valtiovalta ja systeemi muuttunut suuresti.

Nythän kansa on ajettu itsensä ja median avulla kinaamaan toisiaan vastaan, joten eivät voi enää vetää yhtä köyttä, kun naapuri nähdään kilpailijana eikä niinkään veljenä.

Syyttävä sormi osoittaa aina itseänne, ja vie teiltä etunne. olisi jokaisen siis hyvä katsoa omia tekojanne ja omia ajatuksianne, ja punnittava niitä useampaan kertaan, eri vinkkeleistä.

Äänestä

ei tarvii mennä armeijaan eikä sivariksi?
ymmärsinkö oikein?

Äänestä

Minusta heidät voisi lähettää Palestiinaan korjaamaan yli 3000 asuntoa ja peltoja jota valtioterroristi YK:N artiklan 242 1967 mukaan jo 40 vuotta miehittäjänä: ISRAEL on saanut siellä aikaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PRESIDENTTI mk kirjoitti:

Mauno Koivisto teki suuren virheen vapauttamalla Jehovan todistajat ase-/sivilipalveluksesta.
Se laki olisi heti purettava ja heidät on määrättävä uudelleen palvelukseen.
Millä halavatun oikeudella heidät on saatettu eriarvoiseen asemaan perustuslain edessä kuin muut kansalaiset.
Tämä loukkaa verisesti minun oikeusturvaani.VASTATKAA!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu