APUA olen ihastunut parhaaseen ystävääni!!!

Eli olen miespuolinen ja kyseisen naispuolisen ystävän kanssa olemme olleet parhaat ystävät useamman vuotta. Hän on ainoa ihminen maailmassa jolle pystyn puhumaan aivan kaikesta ja omat nais- ja hänen mieshuolensakin olemme aina puhuneet. Ystävyys on kestänyt läpi molempien vakavien suhteiden ja omien ulkomaankomennusteni ja kaiken mahdollisen. En yksinkertaisesti kestäisi jos tämän ystävyyden menettäisin sillä jokainen tarvitsee jonkun jonka kanssa voi jakaa ihan kaiken. Aikaisempina vuosina siis en ole muuta tuntenut kuin ulkopuolisille käsittämättömän läheistä ystävyyttä.

Nyt ongelma on kuitenkin seuraava: palasin suomeen noin kuukausi sitten 4kk työmatkalta ja jo siellä olessani häntä ikävöin enemmän kuin ikinä ennen vaikka yleensä en mitään juuri maailmalla ikävöi. Nyt kun vietämme aikaa yhdessä tunnen aivan erilaista vetoa häneen kuin ennen eli olen aivan korviani myöten ihastunut. Ruokahalu menee enkä pysty kunnolla nukkumaan kun ajattelen häntä koko ajan. Asumme eri kaupungeissa ja viikko menee vain odottaessa että viikonloppuna näen hänet jälleen.

Sanottakoon vielä että olen huono ihastumaan ja näin vahvaa tunnetta en tuntenut edes ex-kihlattuni kanssa jonka kanssa olimme naimisiin menossa. Kaikenlisäksi puolin ja toisin tiedämme toisistamme kaiken joten mitään puolta josta en pitäisi ei voi tulla vastaan.

Nyt siis jos olisi ideoita miten asian ottaisin esille vaarantamatta ystävyyttämme joka on minulle tärkein asia maailmassa. Kuitenkin minusta tuntuu että pakko on jotain tehdä ennenkuin pakahdun. Hän on siis myös vapaa nyt eikä ketään erityistä kiikarissa koska niistä jutuista toisillemme puhuisimme. Nyt vain en tästä ihastumisesta sattuneesta syystä osaa puhua...

En tiedä yhtään tunteeko hän samoin vaikka kovasti toivonki ja jos ei tunne tiedän kuitenkin että hänkään ei kestäisi ystävyytemme muuttumista kiusalliseksi ja hänelle tahdon parasta mahdollista joten ystävyyttä en halua vaarantaa. Kuitenkin nyt kuukauden riutuneena olisi jotain tehtävä eli auttakaa joku jolla olisi ideaa pliiiiis...
2539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voi antaa mitään täydellistä ja ainoaa oikeaa neuvoa. Tuskin sitä täältä
oikeasti odotatkaan.. Mietin kuitenkin hieman asiaa, joten sanon jotain.

Tunnet hänet luonnollisesti paremmin, kuin kukaan voi kuvauksesi perusteella
saada selville. Ehkä paremmin kuin kukaan muu :) Siispä tiedät varmasti sen
parhaan tavan... Mutta minäkin tiedän, kuinka vaikeaa ihastuneena on ajatella
todella neutraalisti.

Vinkkini on, että ota asia vaivihkaa puheeksi. Ennen kaikkea tee se sillä
tavalla, että hän ei saa sinusta sellaista kuvaa, että kuolaat hänen peräänsä.
Tee se jotenkin arvokkaammin. Siis sillä tavalla, että hän kokee ennemminkin
arvostusta ja ihailua sinun puoleltasi. Ei varmasti kannata mennä heti
silittelemään poskea tai yrittämään mitään suutelusessiota ;)

Lähde siltä pohjalta liikkeelle, että arvostat ja kunnioitat häntä. Perusta
toimintasi siihen, niin jutusta on loiva lasku joka suuntaan.

En kuitenkaan ole kaikkitietävä. Omia ideoitani vain, kun niitä kaipasit :)

Äänestä
  • Empä täältä tosiaan odottanut noin hyvää vastausta kunhan sydäntäni purin kun en sitä samaan suuntaan voi tehdä kuin yleensä:)

    Mutta lienet aivan oikeassa että tuohon suuntaan olisi tehtävä. Arvostus ja kunnioitus on juuri se suunta josta häntä haluan lähestyä koska häntä suuresti arvostan ja kunnioitan mutta kuten sanoit on näin sydäntäraastavan ihastuneena(itselle pahin ihastus ikinä ja miten se voi tulla monivuotiseen ystävään yhtäkkiä???) on mahdoton ajatella neutraalisti joten jonkun toisen tuonkin tarvitsin sanomaan.

    Sitten on vielä yksi pulma joka kyllä taitaa olla omassa korvieni välissä: Yleensä olen seurassa kuin seurassa erittäin itsevarma ja esim. baarista seuraa löytyisi vaikken sitä sieltä etsi(enkä huoli).

    Kuitenkin tämän tytön kanssa on se ongelma että koska haluan hänelle vain parasta ja toisaalta tiedän etten pysty esim. sellaista linnaa ostamaan kuin moinen prinsessa ansaitsisi (olen 25, koulut kesken, kiertänyt useissa maissa työn perässä jottei tarvitse yhteiskunnan tukeen turvautua, juotua tulee reippaasti)en koe olevani riittävän hyvä. Ajattelen siis että hän ansaitsisi paremman mikä on pelottava ajatus kun muuten olen todella itsevarma(takana mm. ammattiurheilija ura tätä tukemman)

    En tiedä onko syy sitten siinä että hän on rikkaammasta perheestä ja tulee todennäköisemmin menestymään erinomaisesti kaikessa minkä tekee. Ongelma siis että vaikka saisin hänet omakseni ajattelen että olisiko hän saanut/ansainnut jonkun paremman. Anteeksi tällainen vuodatus isolta mieheltä...

    Ja kuitenkin ajattelen että voisin hänet onnelliseksi tehdä ja ainakin tekisin mitä vaan sen eteen. Enkä pysty muuta ajattlemaan kuin häntä. Taidan olla iha sekopää eli kertoo jotain tästä neidistä että ystävänä on aina jaksanut tällaista sekoilua kuunnella:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ideoita pliis... kirjoitti:

Eli olen miespuolinen ja kyseisen naispuolisen ystävän kanssa olemme olleet parhaat ystävät useamman vuotta. Hän on ainoa ihminen maailmassa jolle pystyn puhumaan aivan kaikesta ja omat nais- ja hänen mieshuolensakin olemme aina puhuneet. Ystävyys on kestänyt läpi molempien vakavien suhteiden ja omien ulkomaankomennusteni ja kaiken mahdollisen. En yksinkertaisesti kestäisi jos tämän ystävyyden menettäisin sillä jokainen tarvitsee jonkun jonka kanssa voi jakaa ihan kaiken. Aikaisempina vuosina siis en ole muuta tuntenut kuin ulkopuolisille käsittämättömän läheistä ystävyyttä.

Nyt ongelma on kuitenkin seuraava: palasin suomeen noin kuukausi sitten 4kk työmatkalta ja jo siellä olessani häntä ikävöin enemmän kuin ikinä ennen vaikka yleensä en mitään juuri maailmalla ikävöi. Nyt kun vietämme aikaa yhdessä tunnen aivan erilaista vetoa häneen kuin ennen eli olen aivan korviani myöten ihastunut. Ruokahalu menee enkä pysty kunnolla nukkumaan kun ajattelen häntä koko ajan. Asumme eri kaupungeissa ja viikko menee vain odottaessa että viikonloppuna näen hänet jälleen.

Sanottakoon vielä että olen huono ihastumaan ja näin vahvaa tunnetta en tuntenut edes ex-kihlattuni kanssa jonka kanssa olimme naimisiin menossa. Kaikenlisäksi puolin ja toisin tiedämme toisistamme kaiken joten mitään puolta josta en pitäisi ei voi tulla vastaan.

Nyt siis jos olisi ideoita miten asian ottaisin esille vaarantamatta ystävyyttämme joka on minulle tärkein asia maailmassa. Kuitenkin minusta tuntuu että pakko on jotain tehdä ennenkuin pakahdun. Hän on siis myös vapaa nyt eikä ketään erityistä kiikarissa koska niistä jutuista toisillemme puhuisimme. Nyt vain en tästä ihastumisesta sattuneesta syystä osaa puhua...

En tiedä yhtään tunteeko hän samoin vaikka kovasti toivonki ja jos ei tunne tiedän kuitenkin että hänkään ei kestäisi ystävyytemme muuttumista kiusalliseksi ja hänelle tahdon parasta mahdollista joten ystävyyttä en halua vaarantaa. Kuitenkin nyt kuukauden riutuneena olisi jotain tehtävä eli auttakaa joku jolla olisi ideaa pliiiiis...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu