Usan sota Irakiin kauhun ja itkun skenario

USA/ IRAK voi tulla kauhun ja itkun ”skenarioksi”.
Usan sotaleikit maailmalla ja nyt Irakia vastaan voikin muodostua kauhun ja itkun skenarioksi.
Usan sotakalusto ja teknolokia on valtavasti edellä muiden valtioiden aseista, ” tämän tietää sokee Reettakin” siispä voimme hyvin kuvitella että koko Arapien maailma tietää että he joutuvat joko kyykkyyn USAN edessä tai on käytettävä joukkotuhoaseita ja nopeasti Persianlahdella olevia joukkoja vastaan. Usan sotavalmistelut Irakia vastaan ovat saattaneet ylittää sellaisen kynnyksen että Arapeilla voi olla yhteistä halua pysäyttää tässä ja nyt Usa tai muutoin he joutuvat valtio kerrallaan saman kohtalon omaksi kuin nyt Irak on joutumassa.
Maailmalta löytyy lukuisa joukko valtioita joille nousee niskakarvat pystyyn Usan aikeista tuhota kaikki toisin ajattelevat ja itsenäisesti elävät valtiot. Saattaa olla että sellaisille suurille Usan kilpaileville vatioille herää myös halua auttaa Irakia aseillaan, jotta voisivat antaa Usalle tosi opetuksen hyökkäilystään pienten, köyhien ja puolustuskyvyttömien valtioiden kimppuun. Saattaa myöskin joillekkin valtioille herätä halua kokeiluttaa Arapeilla uusia aseitaan käytännön sodassa, ja teettää Arapeilla se likainen työ jota varten he itse ovat kehitelleet aseitaan.
Voihan olla myös niinkin että Arapeilta löytyy atomiaseita ja myrkkyjä ja että he ovat tässä tilanteessa pakotettu niitä käyttämään ja että he jopa onnistuvat tuhoamaan Usan joukot. Herää kysymys mitä Usa tekee tällaisessa tilanteessa jääkö se nuolemaan ja itkemään menetystään vai vastaako se atomeilla –atomeihin. Mutta silloinhan sota ja sodat nousevatkin atomien ja myrkkyjen tasolle ja silloin ei Usakaan enää hallitse maailmaa hyvillä pommeillaan vaan koko maailmaa uhkaa valtava tuho.
Mehän tiedämme että Israelilla on myös atomipommit ja on myös herkkä niitä käyttämään. Voi myös olla että Osama Pin Laadeniakaan ei Usa ole onnistunut tappamaan vaikka on tuhansilla pommeillaan häntä jahdannut. Jos Usa ei tyydy itkemään menetystään Pesianlahdella ja alkaa ohjuksillaan pommittaa sotaan joutuneita valtioita voidaan sanoa että silloinhan tilanne vain pahenee ja jota on mahdotonta saada pysähtymään, ja tuhot senkun pahenee.
Idässä voi myös Kiina kokea sopivan hetken koittaneen vallata Taivan jos Usa joutuu atomisotaan Arapeja vastaan, se tietäisi että maailman sota on valmis koko maapallolla.
Sota Irakia vastaan voi siis muodostua kauhun ja itkun sodaksi, siihen on täydellä varmuudella kaikki ainekset olemassa. Voi myös olla että Usa on joutunut Pirun kelkkaan ja ei pysty enää perääntymään ja voi myös olla niinkin että Usa ikään kuin kirugin veitsellä poistaa maailmasta kaikki vastustajansa kuten Serbiassa ja Afganistanissa.
Mehän emme halua yhtään sotaa ja vastustamme jokaista valtioiden sisäisiin asioihin sekaantumista, toivomme kuitenkin parasta ja pelkäämme pahinta.
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvä jatka juttua samaa rataa, jotta ihmiset ajattelisi omilla aivoilla. Eikä menisi kaikkien
omanedun pellejen vietäväksi.

Äänestä

Irak pieni köyhä ja hyökkäyskyvytön, älä naurata. Kui sellanen pysty hyökkään kuwaitiin ja miehittää se. Irakilla on lukumääräsesti sotilaita enemmän kuin arvaatkaa. Ja kato kartalta onko Irak pieni.

Äänestä
  • Mietippäs " Älä naurata" ja vertaa Irakia Usaan kokoa väkilukuun, teknolokiaan aseisiin, täsmäpommeihin, lentokoneisiin, lentotukialuksiin talouteen vuosipudjetein, mihin tahansa. Usa on langennut samaan ylimielisyyteen kuin Hitleri, hänkin oli suuri ja teknisesti ja asellisesti edellä muita valtioita, valloitti sitten useita maita mutta viimein kohtasi tuhonsa, mutta sai paljon kuolleita ja paljon tuhoa aikaan.
    Voisimmeko olla realisteja pysyä tunnetason yläpuolella ja ajatella asioita realistisesti eli koko ymmärryksemme käyttäen missä ollaan menossa ja mitä on tapahtumassa. että silleen ei tunteella kenenkään puolesta vain oikeutta etsien.

    Äänestä

  • Irakin hyökkäysvoima suhteessa liittoutumaan lie
    pienempi kuin Suomen hyökkäysvoima talvisodan
    Neuvostoliittoa vastaan, puolustuskyky varmasta
    paljon heikompi. Eli siitä vaan ilkkumaan yksin
    jäävälle heikommalle (tosin ilkiölle), ainahan
    suomalaiset yrittää asettua vahvemman puolelle,
    talvisodan opetus sekin.
    Mutta Irakin öljy. Sitähän ei sotasaaliina
    kukaan ennaltaehkäiseväpuolustajaihmismäisen
    elämänmenonsaddaminsortamillepalauttava voi
    tavoitella.
    Mielestäni sen voisi jakaa vaikka näin.
    Ensimmäinen kolmannes näille puolustajasankareille
    Toinen osa saddamin kurittamalle Irakin kansalle
    Ja kolmannes kauan kaivatun Kurdistanin valtion
    peustamiseen, heimoveljet Turkin puolelta myös
    mukaan, vaikka tietysti he paremmin viihtyvät
    tässä länsimaisen elämänmuodon etuvartiossa.
    Jos tällainen rauha tehtäisiin, se löisi minusta
    jopa länsimaisen puolustamisen mallisuorituksen,
    oopiumisodan tulokset : silloin ei saatu muuta
    aikaan kun oopiumin ja raamattujen vapaa vienti
    Kiinaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rauhaa kirjoitti:

USA/ IRAK voi tulla kauhun ja itkun ”skenarioksi”.
Usan sotaleikit maailmalla ja nyt Irakia vastaan voikin muodostua kauhun ja itkun skenarioksi.
Usan sotakalusto ja teknolokia on valtavasti edellä muiden valtioiden aseista, ” tämän tietää sokee Reettakin” siispä voimme hyvin kuvitella että koko Arapien maailma tietää että he joutuvat joko kyykkyyn USAN edessä tai on käytettävä joukkotuhoaseita ja nopeasti Persianlahdella olevia joukkoja vastaan. Usan sotavalmistelut Irakia vastaan ovat saattaneet ylittää sellaisen kynnyksen että Arapeilla voi olla yhteistä halua pysäyttää tässä ja nyt Usa tai muutoin he joutuvat valtio kerrallaan saman kohtalon omaksi kuin nyt Irak on joutumassa.
Maailmalta löytyy lukuisa joukko valtioita joille nousee niskakarvat pystyyn Usan aikeista tuhota kaikki toisin ajattelevat ja itsenäisesti elävät valtiot. Saattaa olla että sellaisille suurille Usan kilpaileville vatioille herää myös halua auttaa Irakia aseillaan, jotta voisivat antaa Usalle tosi opetuksen hyökkäilystään pienten, köyhien ja puolustuskyvyttömien valtioiden kimppuun. Saattaa myöskin joillekkin valtioille herätä halua kokeiluttaa Arapeilla uusia aseitaan käytännön sodassa, ja teettää Arapeilla se likainen työ jota varten he itse ovat kehitelleet aseitaan.
Voihan olla myös niinkin että Arapeilta löytyy atomiaseita ja myrkkyjä ja että he ovat tässä tilanteessa pakotettu niitä käyttämään ja että he jopa onnistuvat tuhoamaan Usan joukot. Herää kysymys mitä Usa tekee tällaisessa tilanteessa jääkö se nuolemaan ja itkemään menetystään vai vastaako se atomeilla –atomeihin. Mutta silloinhan sota ja sodat nousevatkin atomien ja myrkkyjen tasolle ja silloin ei Usakaan enää hallitse maailmaa hyvillä pommeillaan vaan koko maailmaa uhkaa valtava tuho.
Mehän tiedämme että Israelilla on myös atomipommit ja on myös herkkä niitä käyttämään. Voi myös olla että Osama Pin Laadeniakaan ei Usa ole onnistunut tappamaan vaikka on tuhansilla pommeillaan häntä jahdannut. Jos Usa ei tyydy itkemään menetystään Pesianlahdella ja alkaa ohjuksillaan pommittaa sotaan joutuneita valtioita voidaan sanoa että silloinhan tilanne vain pahenee ja jota on mahdotonta saada pysähtymään, ja tuhot senkun pahenee.
Idässä voi myös Kiina kokea sopivan hetken koittaneen vallata Taivan jos Usa joutuu atomisotaan Arapeja vastaan, se tietäisi että maailman sota on valmis koko maapallolla.
Sota Irakia vastaan voi siis muodostua kauhun ja itkun sodaksi, siihen on täydellä varmuudella kaikki ainekset olemassa. Voi myös olla että Usa on joutunut Pirun kelkkaan ja ei pysty enää perääntymään ja voi myös olla niinkin että Usa ikään kuin kirugin veitsellä poistaa maailmasta kaikki vastustajansa kuten Serbiassa ja Afganistanissa.
Mehän emme halua yhtään sotaa ja vastustamme jokaista valtioiden sisäisiin asioihin sekaantumista, toivomme kuitenkin parasta ja pelkäämme pahinta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu