Narkkarit naapurina, en voi mennä kotiin.

Aino

Mitä voin tehdä, en voi mennä kotiin. Naapurissani asuu joukko nuoria narkkareita (sekakäyttäjiä), jotka ovat päättäneet tuhota naapuriensa elämän. Koskaan en ole tähän porukkaan törmännyt, ikkunasta heidän elämäänsä seurannut ja huutoaan kuunnellut, mutta seinänaapurina asuminen on ollut järkyttävää. Pihalla on heiluttu puukkojen ja pesismailojen kanssa, toista naapuriani on puukotettu (nuori mies). Kolme kertaa olen soittanut poliisit kolmen päivän sisällä, niin hirveää on meno ollut. Yksi yö kuului hirveetä meteliä, mies ja nainen huusivat kilpaa, ja kuului hirveää kolinaa ja lasin helinää. Soitin poliisit, jotka soittivat paikalle ambulanssin. Ambulanssiin lähti kaksi ihmistä. Nainen oli saanut iskuja takaraivoonsa, liekö mies hakannut päätä seinään, kolinasta päätellen ainakin. Toinen nainen vietiin poliisiautolla.

Nyt olen melko varma siitä, että he epäilevät minun soittaneen poliisit ja kostavat joku ilta minulle. Olen aina pelännyt olla yksin kotona ja nyt se on katastrofaalista. Tänä iltana en enää voi mennä kotiin, mutta minulla ei ole muutakaan paikkaa minne mennä. Mitä voin tehdä?

Kotiin en voi mennä, sillä en pysty vannomaan itselleni ettei ne käy minun kimppuuni. Ulkonakaan ei ole uskaltanut pimeällä liikkua. Eilen meinasin soittaa poliisit kun olisin halunnut lähteä pois. Pahasti ei meteliä kuulunut, mutta tiesin naapurissa olevan ainakin neljä miestä. Minä halusin hysteerisenä pois kotoa. Auton putsaaminen ja sen pakkaaminen olisi vienyt liikaa aikaa ja olisivat voineet tulla ulos... Apua, mitä teen........

31

10250

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timi

      ja lopeta tuo vainoharhailu ja samalla naapureiden kyttäily.

      • Aino

        Sanoo toinen narkkari vai? Olen ollut tyytyväinen keskustellessani muiden naapureideni kanssa, vaikka makaisin puolikuolleena hangessa, kukaan ei kiinnittäisi huomiota. Mihin tämä yhteiskunta on menossa? Teillä ei ilmeisesti ole ollut väkivaltaa kotona. Ai niin, miehellä on oikeus hakata naisia, etenkin kännissä/huumeessa, eihän se ite sille silloin mitään mahda. Ihmisten asenne on perseestä, sillä joskus kun itsellä on hätä, voisi toisen apu olla tarpeen. Mutta kun toisten elämään ei pidä puuttua. Ehkä minun pitää odottaa että asunnon veritahrat taas lisääntyy, verta kämpässä kun on kattoa myöten. Tuttuni vaihtoi kämppään ehjät lasit, eikä kämppä kuulemma ollut enää ihmisasuttavassa kunnossa, juuri ja juuri seinät pysyvät pystyssä. Mutta mitä siitä? Jos joku naapurisi hirttää itsensä ovenkarmiisi, varmaan kierrät sen kun et viitsi vainajan asiaan puuttua. Herätkää ihmiset! Jos naapurisi pitää kaikkia "kunnollisia" asukkaita pelossa, kai muutatte kaikki pois ettei häirikkö vaan häiriinny. Sairaita juttuja, mutta minkäs teet? Ei pelkoni aiheetonta ole. Narkkareihin ei voi luottaa, niillä ei ole logiikkaa!

        Enkä voi sanoa kyttäilleeni. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes viime aikoina saan herätä joka viikko ainakin yhtenä yönä helvetinmoiseen meteliin, huutoon ja paukkeeseen. Ja sitten lähtee porukkaa ambulanssilla, sille ei voi ummistaa silmiään, eikä korviaan, se on niin sairasta touhua!

      • näin on..
        Aino kirjoitti:

        Tutulta Aino kuulostaa sinun kertomuksesi. Talossa, jossa asuin, yhden asunnon osti jokin säätiö, joka sitten antoi asunnon käyttöön ns. syrjäytyneille nuorille. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ne nuoret olivat huume-hemmoja. Asukkaat vain vaihtuivat välillä, mutta sama touhu jatkui riippumatta siitä, kuka siellä kulloinkin majaili. Tämä kyseinen säätiö vaati tai yritti yhdessä vaiheessa saada taloyhtiön maksamaan sen asunnon korjauksia. Sieltä oli nimittäin pilkottu saunan lauteet ja revitty kiuas irti seinästä! Tämä nuorisojoukko, joka siellä majaili piti myöskin koko taloa jotenkin pelon vallassa. Kauheaa meteliä etenkin öiseen aikaan, kellarikomeroihin murtauduttiin säännöllisesti, rappukäytävään tai portaiden pieleen tehtiin tarpeet. Ambulanssi ja poliisi olivat jokaviikkoisia vieraita. On kauhistuttavaa ajatella, että vanhemmat ihmiset eivät uskaltaneet liikkua rappukäytävässä tai ulkona enää iltaisin. Aloin silloin inhota näitä ns. syrjäytyneitä niin paljon, että enää en vastaavissa tilanteissa soita apua, jos joku heidänkaltaisensa sitä tarvitsee. En myöskään anna yhtään rahaa huumetyöhön. Olen sitä miletä, että jos valistuksesta huolimatta joku on niin hölmö, että alkaa käyttää huumeita, niin siitä vaan. Lopettakoon käytön sitten vaikka yliannostuksen ottamalla. Who cares!

      • Delfi

        eikö sinulla ole ketään kaveria/ystävää jonka luokse voisit mennä aina silloin tällöin yökylään. Tulisi sinullekkin rauhallisempi olo kun saisit puhua jonkun kanssa ja nukkua rauhassa. Ymmärrän hyvin tilanteesi kun olen itsekkin ollut lähes samanlaisessa. Mutta muutimme pois opiskelujeni takia...(onneksi)

      • Timi
        Aino kirjoitti:

        Sanoo toinen narkkari vai? Olen ollut tyytyväinen keskustellessani muiden naapureideni kanssa, vaikka makaisin puolikuolleena hangessa, kukaan ei kiinnittäisi huomiota. Mihin tämä yhteiskunta on menossa? Teillä ei ilmeisesti ole ollut väkivaltaa kotona. Ai niin, miehellä on oikeus hakata naisia, etenkin kännissä/huumeessa, eihän se ite sille silloin mitään mahda. Ihmisten asenne on perseestä, sillä joskus kun itsellä on hätä, voisi toisen apu olla tarpeen. Mutta kun toisten elämään ei pidä puuttua. Ehkä minun pitää odottaa että asunnon veritahrat taas lisääntyy, verta kämpässä kun on kattoa myöten. Tuttuni vaihtoi kämppään ehjät lasit, eikä kämppä kuulemma ollut enää ihmisasuttavassa kunnossa, juuri ja juuri seinät pysyvät pystyssä. Mutta mitä siitä? Jos joku naapurisi hirttää itsensä ovenkarmiisi, varmaan kierrät sen kun et viitsi vainajan asiaan puuttua. Herätkää ihmiset! Jos naapurisi pitää kaikkia "kunnollisia" asukkaita pelossa, kai muutatte kaikki pois ettei häirikkö vaan häiriinny. Sairaita juttuja, mutta minkäs teet? Ei pelkoni aiheetonta ole. Narkkareihin ei voi luottaa, niillä ei ole logiikkaa!

        Enkä voi sanoa kyttäilleeni. Kaikki meni hyvin niin kauan kunnes viime aikoina saan herätä joka viikko ainakin yhtenä yönä helvetinmoiseen meteliin, huutoon ja paukkeeseen. Ja sitten lähtee porukkaa ambulanssilla, sille ei voi ummistaa silmiään, eikä korviaan, se on niin sairasta touhua!

        miksi minunkin on oltava heti narkkari, jos esitän toisenkin näkökulman tähän asiaan (naapurisi ei ole täällä kertomassa oma versiota tapahtuneesta). En tunne sua ja en tiedä toisen osapuolen kantaa asiaan. Ovatko naapurisi uhanneet väkivallalla sinua, vai mistä tuo pelkosi on peräisin?
        Ensimmäisen kirjoituksesi perusteella tuli vaan sellainen tunne että liioittelet. Sori jos olin väärässä.

      • näin on
        Timi kirjoitti:

        Minäkin ensin vain ihmettelin ja luulin tämmöisiä juttuja suurennelluiksi ennenkuin niitä huumehörhöjä sitten tuli meidän taloon. Itseasiassa vieläkin suurin ihmetykseni on, miten yksi huusholli kykenee terrorisoimaan koko taloa, mutta tämä vain on se julma totuus. Sosiaalihyysärit on niiden puolella ja poliisi sanoo, ettei se voi oikein mitään, taloyhtiön isännöitsijä levittelee käsiään j.n.e. Vanhukset siis pelkää, työssäkäyvien yöunet on menneet ja vuorotyössä käyvät tulevat iltavuorosta ´tiettyä varovaisuutta noudattaen. Kesällä joku niiden hörhöjen kaveri Hepatiitti-Heikki rikkoi oven ulkolasin keskellä päivää ja aukaisi ranteensa. Talon asukkaat senkin vahingonteon maksavat - ei nämä hörhöt. Hyysärien neuvo on se, että niitä täytyy ymmärtää, kyllä ne siitä sitten tokenevat. Mutta haluasin tavata sellaisen viranomaisen, joka näissä tapauksissa ymmärtäisi tätä tavallistakin osapuolta, jolla ei näitä huumeongelmia ole! Mä kyllä ymmärrän Ainoa aivan täysin ja minustakin on kamalaa, että tämä on aivan totta tämän päivän Suomessa.

      • Anonyymi
        näin on.. kirjoitti:

        Tutulta Aino kuulostaa sinun kertomuksesi. Talossa, jossa asuin, yhden asunnon osti jokin säätiö, joka sitten antoi asunnon käyttöön ns. syrjäytyneille nuorille. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ne nuoret olivat huume-hemmoja. Asukkaat vain vaihtuivat välillä, mutta sama touhu jatkui riippumatta siitä, kuka siellä kulloinkin majaili. Tämä kyseinen säätiö vaati tai yritti yhdessä vaiheessa saada taloyhtiön maksamaan sen asunnon korjauksia. Sieltä oli nimittäin pilkottu saunan lauteet ja revitty kiuas irti seinästä! Tämä nuorisojoukko, joka siellä majaili piti myöskin koko taloa jotenkin pelon vallassa. Kauheaa meteliä etenkin öiseen aikaan, kellarikomeroihin murtauduttiin säännöllisesti, rappukäytävään tai portaiden pieleen tehtiin tarpeet. Ambulanssi ja poliisi olivat jokaviikkoisia vieraita. On kauhistuttavaa ajatella, että vanhemmat ihmiset eivät uskaltaneet liikkua rappukäytävässä tai ulkona enää iltaisin. Aloin silloin inhota näitä ns. syrjäytyneitä niin paljon, että enää en vastaavissa tilanteissa soita apua, jos joku heidänkaltaisensa sitä tarvitsee. En myöskään anna yhtään rahaa huumetyöhön. Olen sitä miletä, että jos valistuksesta huolimatta joku on niin hölmö, että alkaa käyttää huumeita, niin siitä vaan. Lopettakoon käytön sitten vaikka yliannostuksen ottamalla. Who cares!

        Mulla on kans narkkareita naapurissa, ja yöt on kauheita. Ne nukkuu päivät ja hilluu yöt. Luulevat olevansa oikeessa

      • Anonyymi
        näin on kirjoitti:

        Minäkin ensin vain ihmettelin ja luulin tämmöisiä juttuja suurennelluiksi ennenkuin niitä huumehörhöjä sitten tuli meidän taloon. Itseasiassa vieläkin suurin ihmetykseni on, miten yksi huusholli kykenee terrorisoimaan koko taloa, mutta tämä vain on se julma totuus. Sosiaalihyysärit on niiden puolella ja poliisi sanoo, ettei se voi oikein mitään, taloyhtiön isännöitsijä levittelee käsiään j.n.e. Vanhukset siis pelkää, työssäkäyvien yöunet on menneet ja vuorotyössä käyvät tulevat iltavuorosta ´tiettyä varovaisuutta noudattaen. Kesällä joku niiden hörhöjen kaveri Hepatiitti-Heikki rikkoi oven ulkolasin keskellä päivää ja aukaisi ranteensa. Talon asukkaat senkin vahingonteon maksavat - ei nämä hörhöt. Hyysärien neuvo on se, että niitä täytyy ymmärtää, kyllä ne siitä sitten tokenevat. Mutta haluasin tavata sellaisen viranomaisen, joka näissä tapauksissa ymmärtäisi tätä tavallistakin osapuolta, jolla ei näitä huumeongelmia ole! Mä kyllä ymmärrän Ainoa aivan täysin ja minustakin on kamalaa, että tämä on aivan totta tämän päivän Suomessa.

        Eikö kannattaisi muuttaa pois?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kannattaisi muuttaa pois?

        Ei aina niin helppoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kannattaisi muuttaa pois?

        Nuhteeton asuntonsa omistava ihminen muuttaisi pois kotoaan, koska joku on vuokrannut naapuriasunnon sosiaalitoimelle, joka on sijoittanut siihen kaveriensa kanssa yöt häiriköivän ja päivät nukkuvan rikollisen narkkarin?

        Nämä nuhteettomat taloyhtiön omistajaosakkaat joutuvat maksamaan kaikesta tuhosta ja ilkivallasta. Myös vuokraisäntä. Jos vuokralainen itse maksaa vuokransa, niin sikailu näkyy vuokran hinnassa, ellei peräti kii ni jää sikailustaan.

        Jos vuokran maksaa fattaa, näkyy se heti esim. valojen käytössä. Hyvin pian muut näkevät, kuka maksaa itse laskunsa.

    • Aino

      Juuri tämän yhteiskunnan juttu, olet idiootti jos puutut naapuriasunnossa tapahtuviin pahoinpitelyihin. Mistäköhän syystä joka vuosi kuolee useita kymmeniä ihmisiä perheväkivallan uhrina? Kun ajattelette asiaa itsenne kohdalla, ehkä tekin toivoisitte jonkun auttavan, kun joku hullu hyökkää kimppuunne. Ei ehkä tule nyt mieleen, kun ajattelette ettei teille mitään satu. Mutta tiedän, että tilanne muuttuu kun se lopulta sattuu omalle kohdallenne. Tänä päivänä, kun huumeiden käyttäjiä on pirun paljon, on erittäin todennäköistä törmätä tämänkaltaisiin ongelmiin.

      Timi, olen pahoillani että vastasin miten vastasin. Et ehkä ymmärrä että tällainen on joidenkin arkea. On hyvä että luottamuksesi narkkareihin on vankka. Se kertoo, ettei sinulla ole niistä kokemusta. Tämä naapurini narkkari on sukulaistensa silmissä kuin enkeli. Oli ollut joulupukkina äitinsä naapureilla ja seuraavana iltana mömmöissä murtautunut paikalliseen liikuntatilaan ja hajottanut sieltä kaikki lasit. Arvaamattomia otuksia, niitä kannattaa kaikkien varoa.

      Kiitos kaikille, jotka ymmärrätte pelkoni. Te tiedätte tilanteen ja olette ehkä kokeneetkin samanlaista. Minä aina nuorille sanon, että odottakaa vähän, tulee sekin aika, kun toivoisitte olevanne oikeassa. Minusta on sääli, että yhteiskuntamme on mennyt tällaiseksi. Pelkoa, rikoksia, väkivaltaa, murhia...ja sitten me kiltit ja tavalliset, toisistamme huolehtivat ihmiset joudumme kärsimään.

      Minulla ei omatunto soimaa siitä, että olen ehkä pelastanut jonkun hengen. Oma äitini on ollut väkivaltaisen miehen uhri monta kertaa, heillä oli painoeroakin vaivaiset 80 kiloa, tasapuolinen taistelupari siis. Silloin olisin toivonut, että naaput olisivat reagoineet, mutta ei. Maalla on onneksi vieläkin erilaista, kuten myös taloyhtiöissä, joissa asuu vanhoja ihmisiä. Heti on joku oven takana, jos mummo ei ole hakenut aamupostiaan, tai jos se ei ilmesty totuttuun tapaan ikkunaan juoruilemaan.

      Kun olen ollut yhteydessä isännöitsijään, tiedän että naapurillani on häätö edessä. Vuokrasopimiksensa päättyy helmikuun lopulla ja oikeudesta on haettu ennakkopäätös että se kannetaan ulos asunnosta sinä päivänä jos se ei itse siitä lähde. Kun vuokaralaisen oikeudet on niin vahvat. Mutta missä hitossa on meidän hiljaisten vuokralaisten oikeudet? Me joudumme lähtemään kodeistamme, kun pelkäämme niin paljon. En siis ole ainoa joka on muuttanut muualle. Minulla on ihana mies, jonka luona nyt ainakin jonkun aikaa asun. Saa nukkua rauhassa, ilman huolta naapureista, maaseudun rauhassa...

      • Anonyymi

        "Kun olen ollut yhteydessä isännöitsijään, tiedän että naapurillani on häätö edessä. Vuokrasopimiksensa päättyy helmikuun lopulla ja oikeudesta on haettu ennakkopäätös että se kannetaan ulos asunnosta sinä päivänä jos se ei itse siitä lähde."

        Juuri näin pitäisikin olla!

    • Deep

      Muista että vasikoille käy aina huonosti..Miksi turhaan leikit hengelläsi?

      • kansalainen

        ei kenenkään pitäis pelätä omassa kodissaan. ja jokaisella on oikeus asumisrauhaan "miksi turhaan leikit hengelläsi" toi kommentti kyseisestä asiasta paljastaa sinut keskenkasvuiseksi pilvenpolttajaksi joka on katsonut liikaa mafialeffoja.ehkä sit joskus vuosien päästä kun makaat olotiloissa vessan lattialla, tajuat mistä tässä on kyse.

      • Anonyymi

        Suksi helve...

      • Anonyymi

        Suksi vittxxxun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suksi vittxxxun

        Mitäs seoksia vedelty?

    • jk

      Naapurisi kuullostavat ihan tavallisilta suomalaisilta juopoilta.

    • Aino

      Kiitos kansalainen ;-)

      Sen verran olen jutellut poliisien kanssa, että tiedän niiden käyttävän suonensisäisiä huumeita. Sen kertoo jo hepatiitti-B-rokotustodistus, joka oli naapurini nimisen henkilön. Myös monet kaverini tietävät tyypin huumehörhöksi.

      Tiedän minkälaisia alkoholistit ovat, oma äitini on sellainen ja olen paljon juoppokämppiä kierrellyt. Alkoholisti ei ole yhtä arvaamaton kuin narkkarit, sen myöntää jokainen elämää nähnyt tämän palstan lukija.

      • Narkkari?

        Noh olen ite käyttänyt pilveä n.1v ja en ole muihin koskenut! Noh kumminki ei kaikki jotka käyttävät muita päihteitä ole tuomoisia! Alkoholistikin voi yhtä hyvin olla tollanen!
        Noh juuh mullakin on kokemusta tollasesta mut ne taas oli alkoholisteja joten se vaan riippuu ihmisestä eikä päihteistä!

        Huumeet on luotu vitsaukseksi, koska ihmiset eivät osaa käyttää niitä!

      • RealNarcoman
        Narkkari? kirjoitti:

        Ne jotka eivät huumeita osaa käyttää, ni ei osaa..voivoi
        Ne ketkä ei osaa käyttää alkoholia, ni ei osaa...sekin on voivoi!!
        Miksi käyttää huumeita ja asua kerros/rivitalossa?
        Minä ainakin olen linnottautunut keskelle mehtää, ikää tulee kohta 46 ja huumeita oon nautiskellut n. 25 vuotta....hyvin menee, töissä käyn, joka päivä en narkkaa, tupakkia en polta ja alkoholia juon n. kerran kuussa.
        Jos käytätte huumeita, ni älkää menkö härkkimään muita ihmisiä, ei ne meitä ymmärrä!!

    • thc

      Tiedätkö mikä vasikka on?
      Se on teuraseläin, vapaata riistaa. Luultavasti naapurisi tietää sen myös.

    • missä_hätäapu

      Suomen sisäinen pakolaisuus lisääntyy.
      Olen yksi tämän kaltaisista. Nyt minua uhkaillaan lailla, etten kestänyt asua tällaisessa talossa ja asunnossa. Tämä on kasvava ongelma, johon pitäisi puuttua.

      Home ja narkit. Siinä kaksi TOP- kaksi karkoittajaa.

      Onko valtio varannut PIKAHÄTÄAPUA tällaisille pakolaisille?

    • Hbkni

      Mitäs asut siellä köyhien keskellä.

      • savuhaitake

        Köyhien? Osaketalossa voi pössytellä omistaja ja sen vuokralainen.

        Suomalainen rakentaminen ja talon hoito on ala-arvoista. Kaikki savut ja käryt menee naapuriin. Naapureiden asunnot menevät piloille irtainta omaisuutta myöden. Se haju tarttuu taikkeen.

    • ossi879

      vitun vammanen lehmä mee kotiui

    • auttaakomua

      Ala vetää budii, pääset harhoistaskin eroon..
      Auttaa joka vaivaan.

    • auttaakomua

      Ala vetää budii, pääset harhoistaskin eroon..
      Auttaa joka vaivaan.

    • auttaakomua

      Ala vetää budii, pääset harhoistaskin eroon..
      Auttaa joka vaivaan.

    • Anonyymi

      Se on iso business yhteiskunnassa, että päihteidenväärinkäyttäjille on järjestetty palveluja. Ja se on osaltaan se syy, miksi nykyinen tilanne on se kuin se on.
      Eipä silti, etteivät päihde-elämää elävät tarvitsisi erityisiä palveluita siksi, että tavallisia ei osata käyttää. Mutta tavoite tulisi olla se, että jokainen elää omaa yksittäistä itsenäistä elämäänsä. Ilman, että yhteiskunta sijoittaa suuria summia järjestelmän ylläpitämiseen.
      Itsenäisyys olisi monessa mielessä parasta, mitä päihteidenväärinkäyttäjälle voidaan antaa.

    • Anonyymi

      Kuka on sen naapuritalon omistaja? Kyllä hän ei tykkää moisesta menosta. Saavat lähdön ne narkkarit.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      32
      1658
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1311
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1261
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1106
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1055
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      959
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      92
      927
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      146
      765
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      732
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      55
      633
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      624
    13. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      619
    14. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      611
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      608
    16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      42
      607
    17. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    18. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      576
    20. 46
      563
    Aihe