Kristinusko pitäisi rakentaa lähinnä Jeesuksen opetusten varaan. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa voida tehdä, sillä emme voi tietää, mitä Jeesus on todella opettanut.
Raamatuntutkijoiden (nämä ovat taas rehellisiä tutkijoita, joiden tarkoituksena EI ole todistaa Jumalan olemassaolemattomuutta vaan tutkia asioita REHELLISESTI) mukaan vain hyvin pieni osa evankeliumeissa Jeesuksen suuhun pistetyistä jutuista on oikeasti hänen sanomaansa.
Se, että evankeliumeita on neljä, ei todista yhtään mitään. Jotkut kristityt jaksavat kuitenkin väittää, että meille on selvillä, mitä Jeesus on tehnyt, koska evankeliumeita on useita ja ne siitä huolimatta kertovat suunnilleen saman tarinan.
Kaikkia evankeliumeita ei kuitenkaan kirjoitettu samaan aikaan. Ensimmäinen (Markuksen) evankeliumi kirjoitettiin vuoden 50 jKr. paikkeilla (tai hieman myöhemmin), ja se kirjoitettiin ilmeisesti siten, että keräiltiin tietoja Jeesuksen tavanneilta ihmisiltä ja sitten järjestettiin niistä evankeliumi. Varmoja ei kuitenkaan olla. Ja mikseivät kirjoittaja ja Jeesuksen tavanneet ihmiset olisi voineet lisäillä juttuun uusia juonenkäänteitä?
Myöhempien evankeliumien kirjoittajilla olikin sitten käytössään aiemmat evankeliumit, joten he ilmeisestikin kirjoittivat uudet niiden pohjalta. Tästähän se evankeliumien samankaltaisuus johtuu.
Evankeliumeita oli muuten alun perin paljon enemmän kuin neljä, mutta nämä neljä valittiin juuri sen takia, että ne olivat niin samankaltaisia. On silti perusteetonta väittää, että Raamattuun päätyneiden evankeliumien tiedot olisivat luotettavampia kuin sinne päätymättömien.
Eräässä evankeliumissa, joka ei Raamattuun päässyt, Jeesusta pidettiin niin mahtavana oliona, ettei hän ole maan päälle voinut ihmisen hahmossa tulla. Millainenkohan uskontomme olisi, jos tämä evankeliumi olisi päätynyt Raamattuun?

Vastaukset 3
Vanhimmat
'Kuinka todennäköisesti Jeesus on sanonut näin?'
Tämän kysymyksen pohjalta joukko tutkijoita suoritti äänestyksen ja voittajaksi selviytyi Tuomaan evankeliumi. Palkintona nimitys Viidenneksi...
"Eräässä evankeliumissa"? Voisitko vielä nimetä? Kun kirjoitat 'eräässä', se tarkoittaa 'tiedän, mutta en kerro'. Voisit kuitenkin jakaa tuon tiedon...tai edes tietolähteen...
Evankeliumien valikoitumista voit tietenkin pitää noin yksinkertaisena...
- ovatpas nämä samanlaisia
- niinpäs ovatkin
- näiden täytyy
- sanomattakin selvää
Raamatun Evankeliumit ovat kirkkaasti luotettavinta tietoa tuosta ajasta. Samoin ovat ovat Vanhan testamentin kirjat omasta ajastaan. Tämä ei ole kristittyjen keksimää propagandaa, vaan historian tutkimusta.
Tähän voi tutustua mm.
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Raamatun_arkeologinen_arvo.htm
Nykyajan fariseukset ovat keksineet nuita Q-lähdeteorioita.
Apostolien tehtävänä oli todistaa, mitä Kristus opetti ja todistaa Kristuksen Ylösnousemusta ensimäisenä kuolleista ylösnousseena.
Totuus Evankeliumin kertomuksien yhteisistä kertomuksista on mitä ilmeisimmin kertomuksia apostoleilta, jotka juuri nuissa tilaisuuksissa olivat läsnä, jolloin he myös kertoivat niistä kukin omalla tavallaan.
Luukas taas kokosi Evankeliumikertomuksia ja kirjoitti ne kertomukset, jotka Hän sai kootuksi ja siinä muodossa, jossa Hän ne kuuli ( tai sai kirjoitettuna).