Tästä oli alempana keskustelua. Valkoparta vastasi joihinkin kysymyksiin näin:
""No oletko valaistunut?"
En. Muutenhan tietäisin.
"Jos ihminen saavuttaa valaistuksen niin mistä ihminen voi tietää, että on saavuttanut sen eikä jotain harhaa, joka vaikuttaa valaistumiselta?"
En tiedä. "
"Valaistumisesta" on vähän dokumentoituja kertomuksia, ilmeisesti sitä on vaikea pukea sanoiksi. Alan Wattsin Zen- kirjassa joitakin mainitaan. Entäpä tämä?
Tapahtui neljä vuotta sitten: kävelin yliopistolle luennolle. Yhtäkkiä koko maailma hävisi ympäriltäni. Myöskään "minää" ei silloin ollut, siinä mielessä jossa pidämme sitä pysyvänä persoonallisuuden ja tietoisuuden rakenteena.
Aluksi oli pelkkää pimeyttä. Maailmaa ja "minää" ei ollut enää olemassa. Pimeyteen muodostui sähkönsininen, luonnoton valo. Nousi suru siitä, että ystäviä, ihmisiä, luontoa, maapalloa ja maailmankaikkeutta ei ollut enää olemassa.
Valo muuttui kuitenkin äidilliseksi luonnonvaloksi. Ilmestyi kynttilämeri, joista jokainen kynttilä edusti yhtä ihmishenkeä. Toiset olivat loppuunpalaneempia kuin toiset, jotkut paloivat kirkkaalla liekillä, jotkut lepattivat lähes sammumaisillaan. Loputtomassa tyhjyydessä kaikui ääni: "Maailma tarvitsee Valonkantajia".
Palauduin kadulle, jossa olin ollut ja jatkoin matkaani. Ajattelin, että kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Lopun päivää tunsin, että muiden ihmisten "energiakentät" särähtelivät "auraani".
Tämän paremmin en osaa tapahtumaa muotoilla.
""No oletko valaistunut?"
En. Muutenhan tietäisin.
"Jos ihminen saavuttaa valaistuksen niin mistä ihminen voi tietää, että on saavuttanut sen eikä jotain harhaa, joka vaikuttaa valaistumiselta?"
En tiedä. "
"Valaistumisesta" on vähän dokumentoituja kertomuksia, ilmeisesti sitä on vaikea pukea sanoiksi. Alan Wattsin Zen- kirjassa joitakin mainitaan. Entäpä tämä?
Tapahtui neljä vuotta sitten: kävelin yliopistolle luennolle. Yhtäkkiä koko maailma hävisi ympäriltäni. Myöskään "minää" ei silloin ollut, siinä mielessä jossa pidämme sitä pysyvänä persoonallisuuden ja tietoisuuden rakenteena.
Aluksi oli pelkkää pimeyttä. Maailmaa ja "minää" ei ollut enää olemassa. Pimeyteen muodostui sähkönsininen, luonnoton valo. Nousi suru siitä, että ystäviä, ihmisiä, luontoa, maapalloa ja maailmankaikkeutta ei ollut enää olemassa.
Valo muuttui kuitenkin äidilliseksi luonnonvaloksi. Ilmestyi kynttilämeri, joista jokainen kynttilä edusti yhtä ihmishenkeä. Toiset olivat loppuunpalaneempia kuin toiset, jotkut paloivat kirkkaalla liekillä, jotkut lepattivat lähes sammumaisillaan. Loputtomassa tyhjyydessä kaikui ääni: "Maailma tarvitsee Valonkantajia".
Palauduin kadulle, jossa olin ollut ja jatkoin matkaani. Ajattelin, että kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Lopun päivää tunsin, että muiden ihmisten "energiakentät" särähtelivät "auraani".
Tämän paremmin en osaa tapahtumaa muotoilla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
itseasiassa kuupan himmenemistä.
Foliohattu heijastaa takaisin uskiksen pataan toivotut säteilyt ja pitää naapurilahkon taikauskon loitolla.
Wikipediasta:
"Occamin partaveitsi on periaate, jonka mukaan ilmiöitä selittävien tekijöiden määrän tulee olla mahdollisimman vähäinen. Selityksistä tulee siis karsia kaikki ylimääräiset tekijät eli teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Occamin partaveitsen mukaan kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikista yksinkertaisin. Occamin partaveitsi laadittiin aikoinaan tieteen ja filosofian rajanvetäjäksi.
Occamin partaveitsestä voidaan puhua yksinkertaisuusperiaatteena, joka sanoo ettei tule olettaa enempää kuin on tarpeellista."
Esimerkki: enkeli puhui minulle. Mahdollisia selitysvaihtoehtoja 1. Tehdään oletuksia, joiden perusteella muutetaan luonnonlakeja niin, että enkeleitä voi olla olemassa. 2. Aivokemiassani oli häiriö.
Ehkäpä ihmisestä tulee uskovainen, jos hän kerran näkee "ihmeitä". Minulle näkyjen näkeminen on niin jokapäiväistä, ettei se minua hetkauta. Ehkäpä siksi olen ateisti.
Mielestäni muuten zen on enemmän filosofia kuin uskonto. Alussa kuvailemaani olotilaan pääsen uudestaan pohtimalla koaneja ja mondoja, nyrjäyttämällä aivoni paradokseilla.
Jos sinulle on tärkeää tietää, oletko vai etkö ole valaistunut, et ole valaistunut. Ja ei, tämä ei toimi toisinpäin: ne, joita asia ei kiinnosta, eivät ole (suurin osa ainakaan) valaistuneita.
Mitä tuohon kokemukseesi tulee, se saattoi olla sama tai vastaava kokemus, mistä esim. zen-buddhalaisuus käyttää nimeä 'satori', eräänlainen hetkellinen valaistumisen oivallus siis. Jos olen oikein ymmärtänyt, tuollaista hetkellistä valaistunutta oivallusta voisi pitää eräänlaisena välietappina kohti (enemmän tai vähemmän pysyvästi) valaistunutta tilaa.
"Jos sinulle on tärkeää tietää, oletko vai etkö ole valaistunut, et ole valaistunut."
Tästä ei ole kyse. Myöskään ilmiön nimityksellä ei ole merkitystä. Vaikutus jäi sinänsä pysyväksi, että ajattelen edelleen niin, että kuolemaa ja maailmanloppua ei tarvitse murehtia. Niissä ei ole mitään surullista, jos ketään ei enää ole havainnoimassa.
Minulla on ollut myös Pohjois- Amerikan intiaanien ja aboriginaalien perinteisiin liittyviä kokemuksia. Niitä tuskin olisi tapahtunut, ellen olisi ollut näiden kulttuurien kanssa tekemisissä.
Pääni ei ole uskonto-meemien taistelukenttä, ajattelen vapaalla tahdollani. Olen hyvin vakaumuksellinen.
>>Minulla on ollut myös Pohjois- Amerikan intiaanien ja aboriginaalien perinteisiin liittyviä kokemuksia. Niitä tuskin olisi tapahtunut, ellen olisi ollut näiden kulttuurien kanssa tekemisissä.
Kuuluuko valkoparta siihen budhahomojen kikulijoukkoon?
Mikäsenniminytolikaan vai natsihomoihin?
Miksi asia kiinnostaa ?
esiin melkoisen mielikuvituksellisia skenaarioita kaikkien uskontojen samasta psykoterapeuttisesta päämäärästä vapautua syyllisyydestä ja oppia hyväksymään itsensä. Jonkinlainen ykseys fyysisesti ja psyykkisesti ilman keinotekoista ego-luomusta, jonka katsoi syntyvän kasvatuksesta. Minuuttahan ei kuulemma ole, eikä varmaan olekaan minkäänlaisena metafyysisenä oliona.
Valaistumisesta hänellä oli varmasti pettymyksen tuottama näkemys. Valaistus on pelkkää fuulaa, se on päämäärä, joka on ihmisen normaali olotila, mutta jonka saavuttamiseksi tekee turhia harjoituksia. Ikään kuin haluaa opetella olla haluamatta, ja tästä noidankehästä ei ole ulospääsyä, täytyy vaan vetää zenit ja olla välittämättä lopulta.
Epäilenpä, että ihan kaikki buddhalaiset eivät jaa tätä näkemystä, jos kukaan. Olisihan se muutenkin ikävää, jos joku länsimainen teologi psykoterapeutti menisi paljastamaan nääin suuren salaisuuden julkisesti. Senpä takia ilmeisesti Eldridge Cleaver kirjassaan Sielu jäissä kuvaakin Wattsia kylmäkiskoisena Jeesus Kristukseen nimittämässänsä vankilatyöntekijään.
"Jeesus Kristus"teki kuitenkin parempaa työtä.
>>Valaistumisesta hänellä oli varmasti pettymyksen tuottama näkemys. Valaistus on pelkkää fuulaa, se on päämäärä, joka on ihmisen normaali olotila, mutta jonka saavuttamiseksi tekee turhia harjoituksia.>Ikään kuin haluaa opetella olla haluamatta, ja tästä noidankehästä ei ole ulospääsyä, täytyy vaan vetää zenit ja olla välittämättä lopulta.>Epäilenpä, että ihan kaikki buddhalaiset eivät jaa tätä näkemystä, jos kukaan.
http://www.youtube.com/watch?v=0AMyc1DlDe4
Raskasta olla rationalisti ateisti...