Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta!
ÄLÄ PELKÄÄ,
USKO AINOASTAAN
4198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
onko minulla mahdollisuutta pelastua? En ole tullut uskoon kenenkään sanoja miettimällä, vaan olen tullut uskoon Raamattua lukemalla. Olen silti kuunnellut toisten kertomuksia Jumalasta. Täytyykö minun siis ryhtyä ateistiksi joksikin aikaa ja käskeä jonkun kertomaan minulle Jumalasta ja niin tulla uudelleen uskoon pelastuakseni teidän uskonne mukaan?
ihan ok, itsenäinen ihminen.
>En ole tullut uskoon kenenkään sanoja miettimällä, vaan olen tullut uskoon Raamattua lukemalla.<
Sillä ei ole merkitystä olemmeko kuulleet pelastuksemme evankeliumin toisten puheissa vai itse lukemalla. Pääasia, että usko on tullut Kristuksen sanan kautta. Pelastus on yksin armosta uskon kautta, joka tulee Sanan kuulemisesta ja sen sisäistämisestä.
Rauha sinulle!
Olen miettinyt tuota uudestaan uskoontulemista jo monta päivää. Oon yrittänyt rukoillakkin.
Ainoa "vastaus"minkä sain oli tunne siitä, että Jumala Pyhän Henkensä välityksellä minulle sanoi;älä pelkää.
Tukahdutin tuon tunnetilan itsestäni, kun enhän mä tahdo itseni kanssa alkaa puhumaan vahingossakaan.
Nyt kuitenkin tiedän, että se oli Jumala taivaasta.
Kiitos..