On se kumma

miten tämäkin palsta on täynnä niitä joiden mielestä Jumalan käskyjen noudattaminen on ehdottomasti väärin ja miä suurinta syntiä.

Ja että Jumalan tahdon rikkominen olisi todellisen uudestisyntyneen Jumalan lapsen tunnusmerkki. Laittomuuden lapset, jotka puolustelevat Jumalan lain rikkomustaan sillä että se olisi Kristuksen tahto.

Siis ettäkö Poika olisi ristiriidassa Isän kanssa, ja kehoittaisi Isän käskyjen rikkomiseen? Onko taivaassa sota Isän ja Pojan välillä? Näin ilmeisesti on, mikäli näitä laittomuuden evankeliumim opettajia on uskomista.

Mutta, ihan totta. Isän tahto on myös Pojan tahto! Pojan tahto ei ole ristiriidassa Isän tahdon kanssa. Itse Jeesus sanoi: "En minä ole tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään". Ja Raamattu kertoo myös että Kristus ei kumonnut lakia, vaan teki sen KORKEAKSI ja LOISTAVAKSI.


Rovasti Olavi Peltolan kirjoitus: Vapaus harhateillä
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat3n.htm

Vapauteen Kristus on vapauttanut, mutta…

Paavali on vakuuttanut galatalaiskirjeessä, että Kristus on vapauttanut vapauteen kaikki, jotka uskovat häneen (Gal 5:1). Kristus on lunastanut lain alaisina elävät vapaiksi lain kirouksesta (4:5; 3:13). Hän on kutsunut seuraajansa vapauteen. Siksi on mieletöntä, jos uskovat alkavat uudelleen turvautua lain täyttämiseen (3:1; 4:9; 5:1). He alistuvat silloin lain orjuuteen ja joutuvat eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle eikä Kristuksesta ei ole mitään hyötyä (5:2).

Kristitty on kutsuttu vapauteen. Mutta yhtä mieletöntä kuin halu tulla vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja, on tulkita kristityn vapaus luvaksi elää omien mielihalujensa mukaan. Paavali mainitsee tässä vain lyhyesti lain orjuuteen nähden vastakkaiseen harhan: "Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen" (Gal 5:13). Kuitenkin tämän varoituksen takana oli jo tuona aikana laajasti kristittyjen pariin levinnyt harha.

Siinä tulkittiin Jumalan armo ja lahja sellaiseksi, ettei sen vastaanottaminen velvoittanut mihinkään. Koska kaiken saa lahjaksi ja ilmaiseksi, eipä ole väliä miten elää tämän lahjan omistajana. Silloin ei olla todella vapaita, vaan toimitaan niin, että vapaus onkin pahuuden verho, jolla vain peitetään todellinen tilanne (1 Piet 2:16). Uskonpuhdistuksen aikana esiintyi tällainenkin sanonta: "Jos usko teoitta tekee vanhurskaaksi, älkäämme siis tehkö mitään. Uskokaamme vain ja tehkäämme mitä haluamme".

Voimme käyttää vapautta väärin

UT sisältää monia varoituksia tämän kaltaisesta Jumalan armon ja vapauden väärinkäyttämisestä. Koko Jaakobin kirje on jyrkkää varoitusta väärää uskon ja armon tulkintaa vastaan. Jaakobin sanoo, ettei sellaisesta uskosta ole mitään hyötyä, josta puuttuvat teot (Jaak 2:14). "Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä - älkää pettäkö itseänne" (Jaak 1:22). "Ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella" (Jaak 2:24).

Kun Jeesus varoitti vääristä profeetoista, hän sanoi, että heidän hedelmistään heidät tunnetaan (Matt 7:15-16). Oikea hedelmä ei ole vielä siinä, että sanotaan Herra, Herra eikä edes siinä, että Jeesuksen nimessä profetoidaan, karkotetaan pahoja henkiä ja tehdään monia voimatekoja (Matt 7:21-22). Todellisen profeetan tuntomerkkinä on taivaallisen Isän tahdon tekeminen (Matt 7:21).

Tässä yhteydessä Jeesus ei selitä, mitä on tämä Isän tahto ja sen tekeminen. Jos Jeesus sillä tarkoittaa koko Vuorisaarnan täyttämistä, silloinhan ollaan jälleen lain tekojen varassa. Vuorisaarnan käskyt vain ovat vieläkin tiukemmat kuin Mooseksen lain käskyt. Jumalan tahto täytetään silloin kun uskotaan häneen, jonka Jumala on lähettänyt (Joh 6:29, KR38).

Lihan vapaus

Juudan kirjeessä taistellaan voimakkaasti lihan vapautta vastaan. Juuda mainitsee useita eri ominaisuuksia tällaisen harhan vallassa olevista uskovista. He ovat uskovien joukkoon luikerrelleita, jota kääntävät Jumalan armon riettaudeksi (Juuda 4). He ovat mistään piittaamattomia, jotka huolehtivat vain itsestään (Juuda 12). He ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jota elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä (Juuda 16). Tällainen paheitten luettelo muistuttaa Paavalin luetteloa selvästi nähtävissä olevista lihan aikaansaannoksista (Gal 5:19-21).

Paavalin kirjeissä löydämme kohtia, joissa on nähtävänä Paavalin vastustajien ivallisia kysymyksiä hänen armonjulistustaan vastaan ja jotka sisältävät syytöksen. "Ei kai asia niin ole, kuin jotkut herjaajat väittävät meidän sanovan: ‘Tehdään vain pahaa, niin saadaan aikaan hyvää!’ He kyllä saavat ansaitsemansa rangaistuksen" (Room 3:8). "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään" (Room 6:1-2). "Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!" (Room 6:15). "Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!" (Gal 2:17).

Paavalin eräs neuvo tällaisessa tilanteessa on pukea päälle Herra Jeesus Kristus ja varoa pitämästä sillä tavoin lihasta huolta ja hemmottelemasta ruumista, että sen himot heräävät ja halut saavat vallan (Room 13:14). Uskovankin ruumiissa asuvat himot ovat jatkuvasti halukkaat tempaamaan uskovan mukaansa. Itsekkyys sitoo ja estää rakastamasta ja palvelemasta. Se tekee haluttomaksi ja laiskaksi.

Vaella valossa

On tilanteita, joissa nähdään, ettei kristitty yksinkertaisesti pysty tunteenomaisesti rakastamaan. Rakkaus ei nouse sydämestä. Sen sijaan sieltä kyllä pursuaa ilkeyttä ja häijyyttä. Viha on sydämessä luonnostaan, rakkaus on vain kuin ympättynä. Se rakkauden alku, jota saatamme hetkittäin tuntea nimenomaan vaikeita lähimmäisiämme kohtaan, voi hetkessä haihtua. Se on kuin heikko kipinä, joka näyttää sammuvan ensimmäisessä tuulen puuskassa. Siksi tietoinen ja toistuva Kristuksen vanhurskauteen pukeutuminen on välttämätöntä.

Harhautuneen vapautensa vallassa uskova pettää itsensä. Hän ei tajua, eikä ehkä haluakaan tajuta mikä on hänen todellinen tilansa. Siinä oli muinaisten laodikealaisten harha (Ilm 3:17). Jos väitämme elävämme yhteydessä Herraan ja kuitenkin vaellamme pimeässä, suosimme ja leikimme synnillä myöntämättä syyllisyyttämme, silloin valehtelemme (1 Joh 1:6) ja petämme itseämme eikä totuus ole meissä (1 Joh 1:8). Siinä kristitty taipuu noudattamaan himojaan, joiden vallassa hän ennen oli elänyt (1 Piet 1:14). Sinä uskova saattaa harhautuu harjoittamaan siveettömyyttä eikä haluta luopua sellaisesta elämänmenosta (Ilm 2:20-21)

Luther valitti omana aikanaan: "Valtava osa ihmisistä käsittää uskonopin lihallisella tavalla tehden Hengen vapaudesta lihan vapauden. Tämän havainnon saa nykyään tehdä eri elämänkutsumuksessa niin ylhäisten kuin alhaistenkin piireissä. Kaikki kehuvat itseään evankelisiksi, kerskuvat kristillisestä vapaudesta ja kuitenkin seuraavat himojaan, kääntyen ahneuteen, aistillisiin nautintoihin, ylpeyteen, kateuteen - ei kukaan suorita tehtäviään uskollisesti, ei kukaan rakkaudessa palvele toista. Tuollainen arvoton meno tekee minut joskus siinä määrin kärsimättömäksi, että usein toivon moisten 'sikojen, jotka tallaavat helmiä jalkoihinsa' (Matt. 7:6) vielä olevan paavin hirmuhallituksen alaisina - eihän tuollaista Gomorran kansaa mitenkään voi hallita rauhan evankeliumilla" (Luther). Ei meille ole annettu lupaa armon ja vapauden nimissä päästää itsekästä luontoamme valloilleen.

Kirkon historiasta eri muodoissa ja eri nimillä tällainen vapauden käsittäminen on toistunut. Viime vuosisadan loppupuolella oli Tampereella voimakasta hengellistä liikehdintää. Siinä vaikutti myös harhasuunta, jota on kutsuttu lihan pyhyydeksi. Sen eräitä keskushenkilöitä oli suutari Efraim Strömborg. Häntä syytettiin oikeudessa lampaan varastamisesta. Hän väitti kuitenkin olevansa syytön, vaikka näyttö oli ilmeinen. Kun tuomari nuhteli häntä vedoten hänen kristilliseen tunnustukseensa, hän sanoi: "Minä en ole sitä tehnyt, mutta jos tuo minun vanha ihmiseni on, niin siitä minä en tiedä mitään". Hän pyysi oikeutta ottaman huomioon hänen uskonnollisen vakaumuksensa, joka oli sama kuin apostoli Paavalillakin: "Niin en siis enää elä minä, vaan Kristus minussa". Hänet tuomittiin raipparangaistukseen. Silloin Strömborg oli hätääntyneenä kysynyt, eikö hänen uskonollista vakaumustaan otettukaan huomioon. Tuomari oli sanonut, että kyllä se on otettu. Ne raipat ovatkin vanhalle ihmisellenne (Perusta, s. 4, no 3, 1974).

Huuda avuksi Herran nimeä

Pyhän Hengen vaikutus sisimmässämme tulee näkyviin siinä, että kaikista lankeemuksistamme ja petoksistamme huolimatta emme voi olla huutamatta avuksi Herran nimeä. Meillä ei yksinkertaisesti ole muuta mahdollisuutta. Emme tiedä mitä muuta sanoisimme ja tekisimme Herran pyhyyden edessä. Jos hän hylkää meidät sydämessämme asuvan pysyvän syntimme tähden, niin hän hylkää. Silloin hän on lakannut vanhurskauttamasta jumalattomia, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.

Vasta kerran kirkkaudessa, kun tämän synnin ruumis on lopullisesti kukistettu pystymme elämään synnittömästi ja rakastamaan lähimmäisiä pyyteettömästi, aidosti ja koko sydämestämme. Meidän eettinen kyvykkyytemme ja tasomme ei ratkaise meidän iankaikkista kohtaloamme Jumalan edessä. Sen ratkaise yksin usko Kristukseen.

"Oppi on taivas, elämä maa. Elämässä on syntiä, hairahdusta, saastaisuutta ja kurjuutta, ja se maistuu karvaalta. Siinä rakkaus katsokoon läpi sormien, sietäköön, pettyköön, uskokoon, toivokoon ja kestäköön kaiken. Siinä olkoon syntien anteeksiantamuksella rajaton valta, kunhan ei vain syntiä ja erehdystä puolustella" (Luther). Ja se rakkaus, joka katsoo
10178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minä rakastan persoonia (Isä, Poika, Pyhä Henki sekä tietysti lähimmäiset) ja sinä rakastat lakia (millainen perdoona lailla on?).
Kymmenen käskyä on täytetty kokonaan rakkauden kaksoiskäskyssä myös kiivailemasi sapattikäsky.

Tuot lain esille 3. käskyn avulla sillä rakkaus on Raamatun mukaan laajempi käsitteenä kuin ko. käsky.

Äänestä
  • "Jos usko teoitta tekee vanhurskaaksi, älkäämme siis tehkö mitään. Uskokaamme vain ja tehkäämme syntiä miten paljon vain haluamme". ?

    Äänestä

  • "Tehkäämme syntiä että armo suuremmaksi tulisi"?

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    "Jos usko teoitta tekee vanhurskaaksi, älkäämme siis tehkö mitään. Uskokaamme vain ja tehkäämme syntiä miten paljon vain haluamme". ?

    Jos Rakastaa Jumalaa ja lähimmäista enemmän kuin lakia niin sellainen ihminen ei haluakaan tehdä syntiä vaan palvelee Jumalaa ja lähimmäisiään ilolla.
    Sapattikiistelykin on syntiä.

    Äänestä

  • hyvä kun tuot esiin tuota perusasiaa.
    Nämä adventistit sekoittavat nämä kolme mielellään yhdeksi persoonaksi.
    Kolme persoonaa ovat tietystä syystä kristinuskon perustaa. Kullakin on oma roolinsa ja kaikki kolme tarvitaan kokonaisuuteen.
    Näillä kolmella on omat vastuualueensa Evankeliumissa eikä niitä saa sekoittaa keskenään.
    ADVENTISMISSA nuo ovat sekoitettu yhdeksi.
    Samoin on olemassa kaksi Israelia eikä niitäkään pidä sekoittaa keskenään.Jokaisessa sekoittamisessa murenee osa totuuden ymmärtämisen mahdollisuudesta.Me tarvitsemme noita käsitteitä jotta voisimme tulla tuntemaan Raamatun Sanasta totuuden.

    Äänestä

  • laki täytetty kirjoitti:

    Jos Rakastaa Jumalaa ja lähimmäista enemmän kuin lakia niin sellainen ihminen ei haluakaan tehdä syntiä vaan palvelee Jumalaa ja lähimmäisiään ilolla.
    Sapattikiistelykin on syntiä.

    Jos Rakastaa Jumalaa ja lähimmäista, ei halua myöskään rikkoa Jumalan käskyjä. Ainuttakaan. Ei myöskään lepopäiväkäskyä. Vaan palvelee Jumalaa ja lähimmäisiään ilolla.

    Äänestä

  • minkä tahansa Jumalan käskyn rikkominen tarkoittaa Rakkauden kaksoiskäskyn rikkomista.

    Rakkauden kaksoiskäskyn noudattaminen tarkoittaa jokaisen Jumalan käskyn noudattamista. Se tarkoittaa myös lepopäiväkäskyn noudattamista. 10 käskyä ei ole 9, vaan 10.

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    "Jos usko teoitta tekee vanhurskaaksi, älkäämme siis tehkö mitään. Uskokaamme vain ja tehkäämme syntiä miten paljon vain haluamme". ?

    synti on tullut vastenmieliseksi,kaiken minkä tiedän synniksi niin sitä ei saata tehdä kun se on niin iljettävää.

    Äänestä

  • ????????? kirjoitti:

    "Jos usko teoitta tekee vanhurskaaksi, älkäämme siis tehkö mitään. Uskokaamme vain ja tehkäämme syntiä miten paljon vain haluamme". ?

    tättätättä tättäräääää!

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    minkä tahansa Jumalan käskyn rikkominen tarkoittaa Rakkauden kaksoiskäskyn rikkomista.

    Rakkauden kaksoiskäskyn noudattaminen tarkoittaa jokaisen Jumalan käskyn noudattamista. Se tarkoittaa myös lepopäiväkäskyn noudattamista. 10 käskyä ei ole 9, vaan 10.

    ')Se tarkoittaa myös lepopäiväkäskyn noudattamista. 10 käskyä ei ole 9, vaan 10(***

    Koska aiot aloittaa noudattaa käskyjä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


............ kirjoitti:

miten tämäkin palsta on täynnä niitä joiden mielestä Jumalan käskyjen noudattaminen on ehdottomasti väärin ja miä suurinta syntiä.

Ja että Jumalan tahdon rikkominen olisi todellisen uudestisyntyneen Jumalan lapsen tunnusmerkki. Laittomuuden lapset, jotka puolustelevat Jumalan lain rikkomustaan sillä että se olisi Kristuksen tahto.

Siis ettäkö Poika olisi ristiriidassa Isän kanssa, ja kehoittaisi Isän käskyjen rikkomiseen? Onko taivaassa sota Isän ja Pojan välillä? Näin ilmeisesti on, mikäli näitä laittomuuden evankeliumim opettajia on uskomista.

Mutta, ihan totta. Isän tahto on myös Pojan tahto! Pojan tahto ei ole ristiriidassa Isän tahdon kanssa. Itse Jeesus sanoi: "En minä ole tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään". Ja Raamattu kertoo myös että Kristus ei kumonnut lakia, vaan teki sen KORKEAKSI ja LOISTAVAKSI.


Rovasti Olavi Peltolan kirjoitus: Vapaus harhateillä
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat3n.htm

Vapauteen Kristus on vapauttanut, mutta…

Paavali on vakuuttanut galatalaiskirjeessä, että Kristus on vapauttanut vapauteen kaikki, jotka uskovat häneen (Gal 5:1). Kristus on lunastanut lain alaisina elävät vapaiksi lain kirouksesta (4:5; 3:13). Hän on kutsunut seuraajansa vapauteen. Siksi on mieletöntä, jos uskovat alkavat uudelleen turvautua lain täyttämiseen (3:1; 4:9; 5:1). He alistuvat silloin lain orjuuteen ja joutuvat eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle eikä Kristuksesta ei ole mitään hyötyä (5:2).

Kristitty on kutsuttu vapauteen. Mutta yhtä mieletöntä kuin halu tulla vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja, on tulkita kristityn vapaus luvaksi elää omien mielihalujensa mukaan. Paavali mainitsee tässä vain lyhyesti lain orjuuteen nähden vastakkaiseen harhan: "Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen" (Gal 5:13). Kuitenkin tämän varoituksen takana oli jo tuona aikana laajasti kristittyjen pariin levinnyt harha.

Siinä tulkittiin Jumalan armo ja lahja sellaiseksi, ettei sen vastaanottaminen velvoittanut mihinkään. Koska kaiken saa lahjaksi ja ilmaiseksi, eipä ole väliä miten elää tämän lahjan omistajana. Silloin ei olla todella vapaita, vaan toimitaan niin, että vapaus onkin pahuuden verho, jolla vain peitetään todellinen tilanne (1 Piet 2:16). Uskonpuhdistuksen aikana esiintyi tällainenkin sanonta: "Jos usko teoitta tekee vanhurskaaksi, älkäämme siis tehkö mitään. Uskokaamme vain ja tehkäämme mitä haluamme".

Voimme käyttää vapautta väärin

UT sisältää monia varoituksia tämän kaltaisesta Jumalan armon ja vapauden väärinkäyttämisestä. Koko Jaakobin kirje on jyrkkää varoitusta väärää uskon ja armon tulkintaa vastaan. Jaakobin sanoo, ettei sellaisesta uskosta ole mitään hyötyä, josta puuttuvat teot (Jaak 2:14). "Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä - älkää pettäkö itseänne" (Jaak 1:22). "Ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella" (Jaak 2:24).

Kun Jeesus varoitti vääristä profeetoista, hän sanoi, että heidän hedelmistään heidät tunnetaan (Matt 7:15-16). Oikea hedelmä ei ole vielä siinä, että sanotaan Herra, Herra eikä edes siinä, että Jeesuksen nimessä profetoidaan, karkotetaan pahoja henkiä ja tehdään monia voimatekoja (Matt 7:21-22). Todellisen profeetan tuntomerkkinä on taivaallisen Isän tahdon tekeminen (Matt 7:21).

Tässä yhteydessä Jeesus ei selitä, mitä on tämä Isän tahto ja sen tekeminen. Jos Jeesus sillä tarkoittaa koko Vuorisaarnan täyttämistä, silloinhan ollaan jälleen lain tekojen varassa. Vuorisaarnan käskyt vain ovat vieläkin tiukemmat kuin Mooseksen lain käskyt. Jumalan tahto täytetään silloin kun uskotaan häneen, jonka Jumala on lähettänyt (Joh 6:29, KR38).

Lihan vapaus

Juudan kirjeessä taistellaan voimakkaasti lihan vapautta vastaan. Juuda mainitsee useita eri ominaisuuksia tällaisen harhan vallassa olevista uskovista. He ovat uskovien joukkoon luikerrelleita, jota kääntävät Jumalan armon riettaudeksi (Juuda 4). He ovat mistään piittaamattomia, jotka huolehtivat vain itsestään (Juuda 12). He ovat osaansa tyytymättömiä valittelijoita, jota elävät himojensa vallassa. Heidän puheensa ovat suurellisia, ja omaa etuaan tavoitellen he mielistelevät ihmisiä (Juuda 16). Tällainen paheitten luettelo muistuttaa Paavalin luetteloa selvästi nähtävissä olevista lihan aikaansaannoksista (Gal 5:19-21).

Paavalin kirjeissä löydämme kohtia, joissa on nähtävänä Paavalin vastustajien ivallisia kysymyksiä hänen armonjulistustaan vastaan ja jotka sisältävät syytöksen. "Ei kai asia niin ole, kuin jotkut herjaajat väittävät meidän sanovan: ‘Tehdään vain pahaa, niin saadaan aikaan hyvää!’ He kyllä saavat ansaitsemansa rangaistuksen" (Room 3:8). "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään" (Room 6:1-2). "Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!" (Room 6:15). "Mutta jos meidätkin, jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa? Ei toki!" (Gal 2:17).

Paavalin eräs neuvo tällaisessa tilanteessa on pukea päälle Herra Jeesus Kristus ja varoa pitämästä sillä tavoin lihasta huolta ja hemmottelemasta ruumista, että sen himot heräävät ja halut saavat vallan (Room 13:14). Uskovankin ruumiissa asuvat himot ovat jatkuvasti halukkaat tempaamaan uskovan mukaansa. Itsekkyys sitoo ja estää rakastamasta ja palvelemasta. Se tekee haluttomaksi ja laiskaksi.

Vaella valossa

On tilanteita, joissa nähdään, ettei kristitty yksinkertaisesti pysty tunteenomaisesti rakastamaan. Rakkaus ei nouse sydämestä. Sen sijaan sieltä kyllä pursuaa ilkeyttä ja häijyyttä. Viha on sydämessä luonnostaan, rakkaus on vain kuin ympättynä. Se rakkauden alku, jota saatamme hetkittäin tuntea nimenomaan vaikeita lähimmäisiämme kohtaan, voi hetkessä haihtua. Se on kuin heikko kipinä, joka näyttää sammuvan ensimmäisessä tuulen puuskassa. Siksi tietoinen ja toistuva Kristuksen vanhurskauteen pukeutuminen on välttämätöntä.

Harhautuneen vapautensa vallassa uskova pettää itsensä. Hän ei tajua, eikä ehkä haluakaan tajuta mikä on hänen todellinen tilansa. Siinä oli muinaisten laodikealaisten harha (Ilm 3:17). Jos väitämme elävämme yhteydessä Herraan ja kuitenkin vaellamme pimeässä, suosimme ja leikimme synnillä myöntämättä syyllisyyttämme, silloin valehtelemme (1 Joh 1:6) ja petämme itseämme eikä totuus ole meissä (1 Joh 1:8). Siinä kristitty taipuu noudattamaan himojaan, joiden vallassa hän ennen oli elänyt (1 Piet 1:14). Sinä uskova saattaa harhautuu harjoittamaan siveettömyyttä eikä haluta luopua sellaisesta elämänmenosta (Ilm 2:20-21)

Luther valitti omana aikanaan: "Valtava osa ihmisistä käsittää uskonopin lihallisella tavalla tehden Hengen vapaudesta lihan vapauden. Tämän havainnon saa nykyään tehdä eri elämänkutsumuksessa niin ylhäisten kuin alhaistenkin piireissä. Kaikki kehuvat itseään evankelisiksi, kerskuvat kristillisestä vapaudesta ja kuitenkin seuraavat himojaan, kääntyen ahneuteen, aistillisiin nautintoihin, ylpeyteen, kateuteen - ei kukaan suorita tehtäviään uskollisesti, ei kukaan rakkaudessa palvele toista. Tuollainen arvoton meno tekee minut joskus siinä määrin kärsimättömäksi, että usein toivon moisten 'sikojen, jotka tallaavat helmiä jalkoihinsa' (Matt. 7:6) vielä olevan paavin hirmuhallituksen alaisina - eihän tuollaista Gomorran kansaa mitenkään voi hallita rauhan evankeliumilla" (Luther). Ei meille ole annettu lupaa armon ja vapauden nimissä päästää itsekästä luontoamme valloilleen.

Kirkon historiasta eri muodoissa ja eri nimillä tällainen vapauden käsittäminen on toistunut. Viime vuosisadan loppupuolella oli Tampereella voimakasta hengellistä liikehdintää. Siinä vaikutti myös harhasuunta, jota on kutsuttu lihan pyhyydeksi. Sen eräitä keskushenkilöitä oli suutari Efraim Strömborg. Häntä syytettiin oikeudessa lampaan varastamisesta. Hän väitti kuitenkin olevansa syytön, vaikka näyttö oli ilmeinen. Kun tuomari nuhteli häntä vedoten hänen kristilliseen tunnustukseensa, hän sanoi: "Minä en ole sitä tehnyt, mutta jos tuo minun vanha ihmiseni on, niin siitä minä en tiedä mitään". Hän pyysi oikeutta ottaman huomioon hänen uskonnollisen vakaumuksensa, joka oli sama kuin apostoli Paavalillakin: "Niin en siis enää elä minä, vaan Kristus minussa". Hänet tuomittiin raipparangaistukseen. Silloin Strömborg oli hätääntyneenä kysynyt, eikö hänen uskonollista vakaumustaan otettukaan huomioon. Tuomari oli sanonut, että kyllä se on otettu. Ne raipat ovatkin vanhalle ihmisellenne (Perusta, s. 4, no 3, 1974).

Huuda avuksi Herran nimeä

Pyhän Hengen vaikutus sisimmässämme tulee näkyviin siinä, että kaikista lankeemuksistamme ja petoksistamme huolimatta emme voi olla huutamatta avuksi Herran nimeä. Meillä ei yksinkertaisesti ole muuta mahdollisuutta. Emme tiedä mitä muuta sanoisimme ja tekisimme Herran pyhyyden edessä. Jos hän hylkää meidät sydämessämme asuvan pysyvän syntimme tähden, niin hän hylkää. Silloin hän on lakannut vanhurskauttamasta jumalattomia, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen.

Vasta kerran kirkkaudessa, kun tämän synnin ruumis on lopullisesti kukistettu pystymme elämään synnittömästi ja rakastamaan lähimmäisiä pyyteettömästi, aidosti ja koko sydämestämme. Meidän eettinen kyvykkyytemme ja tasomme ei ratkaise meidän iankaikkista kohtaloamme Jumalan edessä. Sen ratkaise yksin usko Kristukseen.

"Oppi on taivas, elämä maa. Elämässä on syntiä, hairahdusta, saastaisuutta ja kurjuutta, ja se maistuu karvaalta. Siinä rakkaus katsokoon läpi sormien, sietäköön, pettyköön, uskokoon, toivokoon ja kestäköön kaiken. Siinä olkoon syntien anteeksiantamuksella rajaton valta, kunhan ei vain syntiä ja erehdystä puolustella" (Luther). Ja se rakkaus, joka katsoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu