Viimeinen mielipidetutkimus puolueiden kannatuksesta kertoo sen että Keskusta on maan toiseksi kannatetuin puolue, ja kannatuksestaan se käy melkolailla tasaväkistä kilpailua ykkössuosikki SDPn kanssa. Keskusta ei siis ole mikään katoamassa oleva poliittinen kummajainen. Suomessa Keskustalla ja sen edeltäjillä on ollut niin vahva miltei valtiohoitajamainen asema, että vaikka yhteiskunta on pitkässä juoksussa teollistunut ja kaupungistunut, keskustalaisuudelle on ollut koko ajan tilaus. Ehkä Keskustan olemassaolo ja vahvuus meillä heijastelee koko Suomen historiaa jollain symbolisella tavalla: me olemme historiassamme kärsineet tavattoman pahoista kahtiajaoista, ja siksi tarvitsemme ääripäiden väliin vahvan välittjäjävaihtoehdon. Sellainen perisuomalainen ajatusjäsennys saattaa selittää meillä muihin maihin nähden poikkeuksellisen keskustan kannatuksen.
Keskustan olemassaolo ja puolueen suhteeton kannatus eivät siis suinkaan selity sillä ettei Keskustalla ole politiikassaan juuri muuta substanssia kuin maatalouden tukiaisrahavirtojen varmistaminen. Keskusta elää ja voi hyvin siksi ettei keskiluokkaiselle ja juurevista turvallisista maaseutumaisemista lähtöisin olevalle väestölle ole muuta poliittista kotia. Jos sosialidemokraatit toimisivat omien oppiensa mukaisesti ja varmistaisivat tavalliselle työtätekevälle keskiluokalle elämän turvallisuuden, silloin Suomestra olisi jo aikapäiviä sukeutunut Ruotsin mallin mukainen sosialidemokraattinen kansankoti. Mutta maamme kahtiajakautumisista johtuen näin ei ole päässyt käymään. Meillä demarit ovat opillisesti hajonneet keskeltä kahtia, eikä puolueella ole käytännössä ollut tarjota mitään ruotsalaistyyppistä ideologista kaikkien ja varsinkin keskiluokkaisten ihmisten etua palvelevaa vaihtoehtoa.
Demarit ovat pettäneet asiansa viimeksi olemalla Lipposen johdossa liian oikeistolaisia. Siksi Keskusta on nykyisin todellinen vaihtoehto niille äänestäjille jotka eivät enää pysty äänestämääön demareita. Keskustan "suhteeton" kannatus kuvaa oikeastaan ainoastaan sitä miten ison osan omaa potentiaalista äänestäjäkuntaansa SDP jättää lipposlaisuutensa peruilta kylmäksi. SDP:n historiassa oikeistolaistuminen on tapahtunut liian usein. Lipposlaisesta linjasta olivat kiitollisimpia Kokoomuksen kannattajat kuin demareiden oma väki -- onko siis ihme jos puolue ei vetia suureen keskiluokkaan? Lipposen kokoomuspolitiikka karkoitti työväenpuelueelta sen omia kannattajia, ja linjan kruunasi amerikkamielisen möllikkäjohtajan näkyvä veljeily Bushin kanssa. Se oli mielestäni erinomaisen oikeistolaista, lopullisesti leimaavaa ja typerää politiikkaa.
Se on myös ollut historiallisesti äärimmäisen yhteiskunnanvastaista ja vaarallista politiikkaa. Viime vuosisadan kaksi maailmanmittaista suurta tragediaa, Venäjän vallankumous ja natsismin nousu, syntyivät nimenomaan sellaisen tilanteen seurauksena, jossa revisionistinen työväenliike petti omat aatteensa ja antutui liian oikeistolaiseen politiikkaan. Natsismin nousuun Saksassa liittyi se omituinen piirre, että hyvin pitkään natsien keskuudessa eli kommunistisia aatteita. Varsinainen kriisi natsipuolueessa yksityiskapitalismia kannattavan enemmistön ja sosialistisen suunnan välillä tapahtui vuosina 1929 ja 1930. Silloin Hitler turvautui lopullisesti kapitalistien raha-avustuksiin ja Otto Strasser ja joukko sosialisteja lähtivät puolueesta. Silti natseihin jäi vielä vallankumouksellisia. Kommunistit olivat taipuvaisia natsismiin niin kauan kun sen sen ohjelmassa oli sosialistisia piirteitä. Ja natsit saivat kannatustaan myös kaupunkien köyhiltä alueilta. Niinpä historian paradokseihin voidaan luukea se että äärioikeistolaisuus ja kommunismi löivät näin kättä toinen toisiaan vahvistaen.
Sen sijaan sosialidemokratia oli Saksassa lujasti kommunismin vastaista, vieläpä liian aulista nojautumaan suoraan oikeistoon. Eikä se tehnyt mitään heikentääkseen yksityiskapitalismin valtaa. Tähän sillä oli sitä paitsi hyvin vähän mahdollisuuksiakaan kun se nojautui Reichswehriin, joka oli yksityiskapitalismin kulmakivi Saksassa.
Eli kun demarit tuolloin oikeistolaistuvat ja veljeilivät solttujen kanssa, he käytännössä antoivat tilauksen ääriliikkeen nousulle. Tämä ei tapahtunut ainoastaan historiassa ja Saksassa, se tapahtuu tänäkin päivänä ja Suomessa -- lipposlaisen demariuden merkeissä. Ja se on viimekädessä syy siihen miksi Keskusta elää ja voi niin hyvin Suomessa. Demareiden typerä oikeistolaisuus mahdollistaa sen että tavalliset työtätekevät ihmiset tuntevat Keskustan ihmisläheisemmäksi vaihtoehdoksi kuin perinteisen työväenpuolueen.
Demareiden oikeistolaistuminen on aina yhteiskunnallinen hätäsignaali. Siihen pitäisi kiinnittää huomiota. Demaripuolueen aktiivien ja sen lehdistön pitäisi maalata oikeistolaistumisen vaara kissankokoisin kirjaimin joka päivä kaikkien nähtäville. Koiviston ja Lipposen tapaiset tyypit pitäisi potkia sinne minne kuuluvatkin, eli vankilaan tai Kokoomukseen. Yleisellä tasolla asian voisi ilmaista kauniisti niin että demareiden tulisi ottaa oppia Keskustasta eikä Kokoomuksesta. Keskustan obligatorinen mollaaminen ja kepulaisten kaikkinainen mustaamaalaaminen on turha operaatio, jolla väistetään tunnustamasta ja kohtaamasta sitä tosiasiaa että keskustapuolue on toistaiseksi ja kaikista puutteistaan huolimatta ainoa vaihtoehto demaripolitiikkaan pettyneille. Keskusta saa kannatusta vain ja täsmälleen niin kauan kun demarit eivät hoida omia asioitaan.
Keskustan olemassaolo ja puolueen suhteeton kannatus eivät siis suinkaan selity sillä ettei Keskustalla ole politiikassaan juuri muuta substanssia kuin maatalouden tukiaisrahavirtojen varmistaminen. Keskusta elää ja voi hyvin siksi ettei keskiluokkaiselle ja juurevista turvallisista maaseutumaisemista lähtöisin olevalle väestölle ole muuta poliittista kotia. Jos sosialidemokraatit toimisivat omien oppiensa mukaisesti ja varmistaisivat tavalliselle työtätekevälle keskiluokalle elämän turvallisuuden, silloin Suomestra olisi jo aikapäiviä sukeutunut Ruotsin mallin mukainen sosialidemokraattinen kansankoti. Mutta maamme kahtiajakautumisista johtuen näin ei ole päässyt käymään. Meillä demarit ovat opillisesti hajonneet keskeltä kahtia, eikä puolueella ole käytännössä ollut tarjota mitään ruotsalaistyyppistä ideologista kaikkien ja varsinkin keskiluokkaisten ihmisten etua palvelevaa vaihtoehtoa.
Demarit ovat pettäneet asiansa viimeksi olemalla Lipposen johdossa liian oikeistolaisia. Siksi Keskusta on nykyisin todellinen vaihtoehto niille äänestäjille jotka eivät enää pysty äänestämääön demareita. Keskustan "suhteeton" kannatus kuvaa oikeastaan ainoastaan sitä miten ison osan omaa potentiaalista äänestäjäkuntaansa SDP jättää lipposlaisuutensa peruilta kylmäksi. SDP:n historiassa oikeistolaistuminen on tapahtunut liian usein. Lipposlaisesta linjasta olivat kiitollisimpia Kokoomuksen kannattajat kuin demareiden oma väki -- onko siis ihme jos puolue ei vetia suureen keskiluokkaan? Lipposen kokoomuspolitiikka karkoitti työväenpuelueelta sen omia kannattajia, ja linjan kruunasi amerikkamielisen möllikkäjohtajan näkyvä veljeily Bushin kanssa. Se oli mielestäni erinomaisen oikeistolaista, lopullisesti leimaavaa ja typerää politiikkaa.
Se on myös ollut historiallisesti äärimmäisen yhteiskunnanvastaista ja vaarallista politiikkaa. Viime vuosisadan kaksi maailmanmittaista suurta tragediaa, Venäjän vallankumous ja natsismin nousu, syntyivät nimenomaan sellaisen tilanteen seurauksena, jossa revisionistinen työväenliike petti omat aatteensa ja antutui liian oikeistolaiseen politiikkaan. Natsismin nousuun Saksassa liittyi se omituinen piirre, että hyvin pitkään natsien keskuudessa eli kommunistisia aatteita. Varsinainen kriisi natsipuolueessa yksityiskapitalismia kannattavan enemmistön ja sosialistisen suunnan välillä tapahtui vuosina 1929 ja 1930. Silloin Hitler turvautui lopullisesti kapitalistien raha-avustuksiin ja Otto Strasser ja joukko sosialisteja lähtivät puolueesta. Silti natseihin jäi vielä vallankumouksellisia. Kommunistit olivat taipuvaisia natsismiin niin kauan kun sen sen ohjelmassa oli sosialistisia piirteitä. Ja natsit saivat kannatustaan myös kaupunkien köyhiltä alueilta. Niinpä historian paradokseihin voidaan luukea se että äärioikeistolaisuus ja kommunismi löivät näin kättä toinen toisiaan vahvistaen.
Sen sijaan sosialidemokratia oli Saksassa lujasti kommunismin vastaista, vieläpä liian aulista nojautumaan suoraan oikeistoon. Eikä se tehnyt mitään heikentääkseen yksityiskapitalismin valtaa. Tähän sillä oli sitä paitsi hyvin vähän mahdollisuuksiakaan kun se nojautui Reichswehriin, joka oli yksityiskapitalismin kulmakivi Saksassa.
Eli kun demarit tuolloin oikeistolaistuvat ja veljeilivät solttujen kanssa, he käytännössä antoivat tilauksen ääriliikkeen nousulle. Tämä ei tapahtunut ainoastaan historiassa ja Saksassa, se tapahtuu tänäkin päivänä ja Suomessa -- lipposlaisen demariuden merkeissä. Ja se on viimekädessä syy siihen miksi Keskusta elää ja voi niin hyvin Suomessa. Demareiden typerä oikeistolaisuus mahdollistaa sen että tavalliset työtätekevät ihmiset tuntevat Keskustan ihmisläheisemmäksi vaihtoehdoksi kuin perinteisen työväenpuolueen.
Demareiden oikeistolaistuminen on aina yhteiskunnallinen hätäsignaali. Siihen pitäisi kiinnittää huomiota. Demaripuolueen aktiivien ja sen lehdistön pitäisi maalata oikeistolaistumisen vaara kissankokoisin kirjaimin joka päivä kaikkien nähtäville. Koiviston ja Lipposen tapaiset tyypit pitäisi potkia sinne minne kuuluvatkin, eli vankilaan tai Kokoomukseen. Yleisellä tasolla asian voisi ilmaista kauniisti niin että demareiden tulisi ottaa oppia Keskustasta eikä Kokoomuksesta. Keskustan obligatorinen mollaaminen ja kepulaisten kaikkinainen mustaamaalaaminen on turha operaatio, jolla väistetään tunnustamasta ja kohtaamasta sitä tosiasiaa että keskustapuolue on toistaiseksi ja kaikista puutteistaan huolimatta ainoa vaihtoehto demaripolitiikkaan pettyneille. Keskusta saa kannatusta vain ja täsmälleen niin kauan kun demarit eivät hoida omia asioitaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä hyvä. Lisää tällaista.
mieltä. Porvarimedia ei vain halua Lipposen oikistolaisuutta tunnustaa. Mutta viisas äänestäjä sen toki tietää ja on myös selkänahassaan(demari)tuntenut.
Mahtaisi demareiden polittiikka olla melkoista sekasikiötä, jos sinä pääsisit sen suunnasta päättämään. Eiköhän sen tee kansanedustajat, jotka ovat niihin tehtäviin päässeet demokraattisesti valituilla vaaleilla.
"Koiviston ja Lipposen tapaiset tyypit pitäisi potkia sinne minne kuuluvatkin, eli vankilaan tai Kokoomukseen"
Tuopa kuvaakin hyvin käsitystäsi demokratiasta. Elleivät poliitikkojen käsitykset sovi yhteen omiesi kanssa, passittaisit heidät vankilaan.
Sitä paitsi Koiviston poliittiset käsitykset ovat olleet varsin kaukana Lipposen käsityksistä. Siten ihmetyttää, että niputat heidät yhteen.
"asiantuntevia kommentteja" JKKlta tai mpp:ltä.
Olipa Lipposkauna todisteltu pitkästi ja ontosti kuin laho haapapuu. Tuossa sepustuksessa ei nyt ollut päätä eikä häntää.
Keskustan kannatus Suomessa liittyy maamme myöhäissyntyiseen muuttumiseen teolliseksi- tai paremminkin postteolliseksi yhteiskunnaksi. Sielunmaisemaamme hallitsee vieläkin koivu ja tähti, kuulematta sen koivun juurella maamiehen kurjuutta huutavaa kepulaista.
Kekkosen kansanmiehen imago, kaikessa falskiudessaan, hyödytti kepua sen ollessa valtionhoitajapuolue, puolue sai luotua valta-aseman laajalle maaseudulle, ja niin kovin moni meistä haikailee vielä sen menneen maailman perään, sen koivun ja tähden, että äänestää verenperintönä sitä mitä isä ja äiteekin, maalaisliittoa. Kuulematta sen ainoaa viestiä, maamiehen kurjuuteen rahan haalimista.
Toisen polven kaupunkilaisissa ei enää ole kepulaisia kuin kourallinen, eikä meillä montakaan vaalikautta mene kun valtaosa äänestäjistä on kaupungissa syntyneitä. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa koivu ja tähti, ja koivun juurella huutava kepulainen.
Kepu on yksinkertaisten ihmisten yksinkertainen puolue jonka kannatus pienenee yksinkertaisen kansanosan vähetessä. Koskaa kepu ei katoa, aina meillä kuitenkin yksinkertaisia riittää höynäytettäviksi. Silloin se enää ei voisi vähempää kiinnostaa.
Neljäsosa suomalaisista kannattaa kepua. Se on noin 7 % enemmän kuin Kekkosen aikaan 1970-luvulla.
Kepun näivettyminen poliittiselta kartalta on ainoastaan sinun kaltaistesi märkä uni. Herää jo todellisuuteen ystävä hyvä. Esittelemäsi perustelut ovat kuin laho haapapuu. Jokaisen puolueen kannattajista löytyy kaltaisiasi tyyppejä, jotka katsovat toisen puolueen äänestäjien olevan ainoastaan yksinkertaisia ihmisiä. Niinhän se on globaalistikin. Suomessa se asia on kuitenkin aina päätetty demokraattisilla vaaleilla, ilman yhdenkään äänestäjän "yksinkertaisuutta" etukäteen määrittämällä.
...lirkuttava punatulkku visertää 70-luvun biisiä. KOko maailmankuva ja koko elämä on sisäänpäin kääntynyttä vahekuvaa.
Elävänä olevasta todellisuudestahan ei näille muumioituneille kusipäille auta puhua mitään.
Kirjoituksesi sisältää historiallisia väärinymmärryksiä, joko tahattomia tai tahallisia. Näihin olen puuttunut jo aiemmin, kun kirjoitit samansisältöisen tekstin hieman suppeampana.
Kepun kannatus ei ole yhteydessä siihen, miten oikeistolaista tai vasemmistolaista demarien politiikka on. Tästä on selvää tilastollista evidenssiä. Ei siis tapahdu siirtymiä Kepusta demareihin tai päinvastoin.
Ainoa mikä päättelyssäsi pitää paikkansa koskee suomalaista 1900-luvun alkupuolelle ajoittuvaa kahtiajakautumista. Siinäkin näyttää kuitenkin se mekanismi, mikä nostaa Kepun kannatusta, olevan aika paljon hakusessa.
Minusta syitä Kepun kannatukselle pitää hakea historiasta ja nykytilanteesta. Historiallisia selityksiä ovat sisällissota, joka aiheutti talonpoikaisväestössä jonkinlaisen vasemmistokammon tai -fobian. Tuo fobia on tunteenomainen, erittelemätön. Suomen maatalousvaltaisuus ja teollistumisen nopeatahtisuus verrattuna muihin maihin on toinen selitys. Kolmas on Kekkosen ja idänpolitiikan tuoma erityisasema.
Nykyselityksinä toimii puolestaan aluepolitiikka. Kepu on "onnistunut" jakamaan maan maatalous-Suomeen ja moderniin kaupunki-Suomeen kultturillisessa ja henkisessä mielessä. Maaseudulle on iskostettu muutosvastarinta, konservatiivisuus ja usko siihen, että telän herrat haluavat viedä maat ja tönöt.
Ruotsin demaripuolue on käynyt läpi aivan samanlaisia muutosprosesseja kuin veljespuolue Suomessa. Ei sielläkää demarien oikeistolaistuminen ole siirtänyt ääniä mihinkään keskustaan. Selityksesi on kerta kaikkiaan kelvoton.
Ruotsi on historiallisesti yhteisöllisempi maa kuin Suomi, kiitos sen että sillä on suurvaltaperinne ja että mm. suomalaiset ovat toimineet ruotsalaisten projektiivisena kurjalistona. Suomessa sen sijaan käytiin erittäin repivä ja verinen sisällissota, jossa yhteiskuntamme monikerroksiset kahtiajaot ja tuhoamistarpeet purkautuivat.
Ruotsissa revisionistinen sosialidemokratia on ollut vahvoilla, ratkaisevana voimana yhteiskuntaa rakentamassa. Valtionhoitaja-asemaan nousevassa puolueessa tuppaa näyttäytymään pienoiskuva yhteiskunnasta. Ruotsissa demareiden kuva on suhteellisen eheä. Suomessa demaripuolueessa on näkynyt yhteiskunnallinen kahtiajakautuminen. Se ei tarkoita sitä että katto olisi korkealla ja seinät leveällä vaan sitä että aika ajoin meinataan hajota ja on hajottukin. Puolue on tarjonnut myös köyhän kansan kustantaman helpon tien poliittiseen valtaan sieluiltaan nousukasmaisille pyrkyripoliitikoille, asevelisosialisteista lipposlaisiin. Tällaisen yhteiskunnan kipeyttä itsessään heijastelevan poliittisen liikkeen status ei koskaan voi olla sitä mitä ruotsalaisen veljespuolueen laita on.
Sen sijaan maalaisliitto-keskusta on -- ja varmaan varsinkin Kekkosen ajoilta -- tarjonnut sellaista valtiohoitajuutta ja vakautta, johon turvaa ja jatkuvuutta tarvitsevat kansalaiset ovat voineet samastua. Tämä taustavakauden idea on se jonka varassa keskustalaisuus poliittisena voimana meillä on elänyt, olkoonpa politiikanteko sitten ollut ohjelmissa ja käytännön siltarumpujen tasolla sitä taikka tätä. Ihmisethän etsivät poliittista identiteettiään monelta tasolta, eivät pelkästään aineellisten etujen valvojaa itselleen. Jos materiaalinen edunvalvonta määräisi täysin ihmisten puoluevalintaa, silloin meillä olisi antilipposlainen demaripuolue, jota toimihenkilötkin sankoin joukoin äänestäisivät, eikä Kokoomus silloin nauttisi kuin prosentin suuruusluokkaa olevaa kannatusta. Mutta ihmiset valitsevat puolueensa paljolti muiden kuin kylmien etunäkökohtien varassa, ja juuri tällaisista seikoista mielestäni seuraa se tosiasia, ettei Keskustan kannatus mitenkään laske sitä kuten voisi odottaa teollistumisen ja kaupungistumisen seurauksena.
On turhaa selittää esim. Matti Vanhasen suosiota viittaamalla vaalitilastoihin. Kyllä Vanhanen on suosittu muuallakin kuin maan laajalla autuoituvalla maaseudulla. Syitä täytyy etsiä paljon yleisemmistä poliittisia kantoja rakentavista tekijöistä kuin viljelijämentaliteetista tai maajussiperinteen kaupunkeihin ulottuvasta jatkuvuudesta. Tuollaisia yleisiä, mahdollisesti historiasta nousevia syitä yritin metsästää, ja luulen että niitä on. Mikään senkaltaisista rationalisaatioista joita sinä selityksinä tarjoat ei tunnu vakuuttavalta.
"Kepun kannatus ei ole yhteydessä siihen, miten oikeistolaista tai vasemmistolaista demarien politiikka on. Tästä on selvää tilastollista evidenssiä. Ei siis tapahdu siirtymiä Kepusta demareihin tai päinvastoin."
Kepun kannatus oli 1970-80 -luvulla 15-18% luokkaa. Juuri silloin kun Kekkonen oli vallassa ja Kepu poliittisesti voimansa harjalla. Nyt Kepun kannatus on ollut useita vuosia 22-26 %. Mistä ihmeestä ne sadat tuhannet uudet kepun äänestäjät ovat tulleet? Asianhan pitäisi olla juuri päin vastoin. Maanviljelijöiden osuus väestöstä on enää pari prosenttia ja yhä suurempi osuus on muuttanut maaseudulta kaupunkeihin.
"Historiallisia selityksiä ovat sisällissota, joka aiheutti talonpoikaisväestössä jonkinlaisen vasemmistokammon tai -fobian. Tuo fobia on tunteenomainen, erittelemätön"
Erittelepä asiaa vähän analyyttisemmin. Keskustaa äänestävillä ihmisillä tuskin on sisällissodasta yhtään enempää painolastia kuin vasemmistoa tai demareita äänestävillä ihmisillä. Olisi todella naurettavaa väittää, että demarit äänestäisivät SDP:ta koska heillä on muinaisen sisällisodan aiheuttama trauma, joka edelleen aiheuttaa heissä jonkinlaisen oikeistokammon tai -fobian. "Tuo fobia on tunteenomainen, erittelemätön".
Olisiko SDP:ta äänestävien ihmisten motiivina olla puhdas pragmaattisuus? Se, että he uskovat SDP:n ajavan heidän omiksi katsomiaan asioita parhaiten? Voisiko sama motiivi olla myös keskustaa äänestävien ihmisten kohdalla? Mitä luulet? Mikäli olet oikeasti rehellinen kepua koskevassa kritiikissäsi, et ryhdy aliarvioivaan halveksivaan tapaasi keskustaa äänestävää ihmistä ja hänen arvostelukykyään.
Kirjoituksistasi on aina huokunut ivallisuus ja halveksunta maaseudun väestöä kohtaan. Ehkäpä sinulle ei niinkään merkitse, että monet aiemmissa kirjoituksissasi mainitsemistasi "punaniskoista" äänestävät myös demareita ja kokoomusta. Pääasia, että niputat heidät kaikki samaan halvelsimaasi joukkoon.
En usko keskustan kannattajien useinkaan miettivän sosialidemokraattien oikeistolaistumista tai kaipaavan perinteistä työväenpuoluetta.
Mielestäni sosialidemokraattien rasitteena on pikemminkin se, että he ovat kantaneet mukanaan sata vuotta vanhaa työväkiaiheista liturgiaa, tapoja ja kulisseja. Perinteiden tarkoituksena on kyllä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta samalla ne ovat raja-aitoja niille, joilla ei ole suku- tai asuinympäristöyhteyksiä yhteisön sisälle. Maaseudulta ja porvariskodeista lähteneille ei ole yhteyksiä työväeniltamiin ja -lauluihin, joita vielä 80-luvulla hyvin mieluusti esiteltiin kansalle televisiossakin.
Perinteiden säilyttäminen vie myös uskottavuutta yrityksiltä todistaa, että puolue muuttuu ajan mukana ja että muutokset puolueen ohjelmassa tai käytännön politiikassa ovat välttämättömiä. Lipposen tapauksessa ristiriita menneisyyden ja nykyhetken oli suorastaan naurettava, kun kansalaiset seurasivat televisioista, kuinka Lipponen työväentaloilla puhui "tovereille" perinteisellä liturgialla, mutta seuraavana päivänä nuoleskeli suomalaisia yritysjohtajia.
Keskusta ja kokoomus ovat hieman paremmin pystyneet olemaan raahaamatta mukanaan perinteitään ja kulissejaan. Keskustalla huoli maataloudesta nousee tosin ajoittain pinnalle, mutta tämä ei näyttäisi häiritsevän äänestäjiä, koska siihen ei kuulu ulkonaisia piirteitä. Sitä paitsi suomalaisen kuluttajan luottamus kotimaisiin maataloustuotteisiin on vahva.
Kokoomus on kyennyt parhaiten karistamaan perinteidensä ulkonaiset piirteet, mutta sitä on jäljellä vielä kokoomuspoliitikoiden ulkoisessa esiintymisessä. Esimerkiksi Jyrki Kataisen olemuksessa on hienostelevuutta, joka tuo mieleen hyvin toimeentulevan eliitin. Niinistön Työväen presidentti -kampanja oli yhtä naurettava kuin Lipposenkin esiintymiset.
>> Keskusta ja kokoomus ovat hieman paremmin pystyneet olemaan raahaamatta mukanaan perinteitään ja kulissejaan
No tuo asia on oikeastaan täysin päinvastoin. Tai ei siis sillä lailla päinvastoin että yleensä olisi olennaista se millaisia päivänpoliittisia ohjelmia puolueet ovat tarjoilleet tai millaisia ratkaisuja ne yleensäkään suosivat konkreettisissa kysymyksissä. Vaan nimenomaan siten että nuo kaksi puoluetta ratsastavat jostain syystä paljon paljon paljon suuremmalla kannatuksella kuin mihin niiden merkitys puhtaina intressiryhminä ja tiettyjen etujen ajajina riittäisi. Niin Keskusta kuin Kokoomuskin saavat kannatuksensa muista kuin etupoliittisista syistä.
Ja jos noita syitä sitten mietitään, täytyy ottaa tarkasteltavaksi juuri tuo "perinne". Ihmisten taipumus rakentaa oma yhteiskunnallinen identiteettinsä -- hakea omat perusratkaisunsa -- on paljolti muuta kuin pelkkää laskelmointia siitä mikä puolue parhaiten ajaisi omia taloudellisia etuja. Keskustalle asema varmistuu perinteiden varassa -- kolmas vaihtoehto ääripäiden välissä, kekkosslovakian valtionhoitajuus, vaihtoehto liian oikealle aika ajoin liukuville demareille. Siinä ne kuviot joiden varassa Keskusta on jäsentynyt äänestäjien mielissä. Kokoomuksen suhteen vallitsee vastaavanlainen noste yleiseltä yhteiskunnalliselta pohjalta. Ihmiset samastuvat nimenomaan ja mieluusti sosiaalisesti ylöspäin, ja siksi hyvinvointi-ihmisten puolue vetoaa myös niihin joiden oman taloudellisen hyvinvoinnin nostamiseksi pitäisi äänestää jotain ihan toista edunvalvojaa.