Teostomaksut..

Hyväksytkö päiväkotien teostomaksut lastenlauluista?
Tällainen juttu oli Iltalhedessä.. Kamalaa.. koskta suvivirrestäkin joutuu maksamaan.. !!
6347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

en hyväksy. en hyväksy monta muutakaan teostomaksua. mutta suomalaiset päättäjät ja näin myös maailmalla ovat päättäneet antaa teostoille periksi joka asiassa. olen varma että nämä järjestöt ovat lahjoneet ainakin osan. niin typeriä juttuja ne läpi saavat. eihän ahneudella ole ylärajaa, joten tämä uusien maksujen luonti on loputtomassa kierteessä.

Äänestä

Pääsipä lipsahtamaan monta virhettä tuohon kirjoitukseen, nyt vasta huomasin. KÄÄÄK..
mutta asiahan siinä ratkaisee.! SORRI

Äänestä

Tietääkseni myös virret kuuluvat teostokorvausten piiriin, paitsi ne virret, joita veisataan jumalanpalveluksissa.

jes

Äänestä
  • En hyväksy, enkä muutenkaan teoston toimia. Kyseinen järjestö tuntuu olevan täysin omien lakiensa alla toimiva.
    Ajatellaan nyt vaikka sitä että linja-autot, taksit ja myymälät joutuvat maksamaan teostolle siitä että radio on päällä.
    Eikös radioasemat jo maksa teostolle soittamisesta. Teosto siis saa rahaa 1) kun levy ostetaan radioasemalle (tuskin ne kaikki ilmaisia saa) 2) kun sitä levyä soitetaan, niin joka soittokerrasta ja 3) vielä kuuntelijoiltakin koska edelliset maksuthan antavat vasta radioasemalle luvan soittaa, julkisesti sitä soittoa ei saa kuunnella ilman suojelurahaa teostolle.

    Saman periaatteen mukaan kuvataiteilijan pitäisi saada säännöllisesti rahaa jos hänen teoksensa ripustetaan julkiseen rakennukseen tai paikkaan.

    Saman periaatteen mukaan pitäisi myös kahviloiden maksaa säännöllistä korvausta lehdille ja niiden toimittajille sekä kuvaajille jos kahviossa on päivän lehdet luettavana...

    Esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka. Mutta ei, vain teostolla on valtion ohella (autoverot, perintöverot ym.) oikeus tupla- ja triplarahastaa ihmisiä samasta hyödykkeestä.

    Äänestä

  • TimoR34 kirjoitti:

    En hyväksy, enkä muutenkaan teoston toimia. Kyseinen järjestö tuntuu olevan täysin omien lakiensa alla toimiva.
    Ajatellaan nyt vaikka sitä että linja-autot, taksit ja myymälät joutuvat maksamaan teostolle siitä että radio on päällä.
    Eikös radioasemat jo maksa teostolle soittamisesta. Teosto siis saa rahaa 1) kun levy ostetaan radioasemalle (tuskin ne kaikki ilmaisia saa) 2) kun sitä levyä soitetaan, niin joka soittokerrasta ja 3) vielä kuuntelijoiltakin koska edelliset maksuthan antavat vasta radioasemalle luvan soittaa, julkisesti sitä soittoa ei saa kuunnella ilman suojelurahaa teostolle.

    Saman periaatteen mukaan kuvataiteilijan pitäisi saada säännöllisesti rahaa jos hänen teoksensa ripustetaan julkiseen rakennukseen tai paikkaan.

    Saman periaatteen mukaan pitäisi myös kahviloiden maksaa säännöllistä korvausta lehdille ja niiden toimittajille sekä kuvaajille jos kahviossa on päivän lehdet luettavana...

    Esimerkkejä löytyisi vaikka kuinka. Mutta ei, vain teostolla on valtion ohella (autoverot, perintöverot ym.) oikeus tupla- ja triplarahastaa ihmisiä samasta hyödykkeestä.

    Tuollalailla en ollutkaan ajatellut. Oikeassa olet. No lapsille vaan centti taskuun ja joka kerta kun tulee mieleen hyräillä jotain laulua niin että joku kuulee niin voi käydä maksamassa sen tarhantädille.. no juu ..

    Äänestä

  • Cami kirjoitti:

    Sanotaan, että ahneella on paskainen loppu, mutta Teoston suhteen se ei taida pitää paikkaansa.

    Hupsista! Taisi tulla lainattua jotain. Millekä tilille se Teostomaksu pitäisi suorittaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Cami kirjoitti:

Hyväksytkö päiväkotien teostomaksut lastenlauluista?
Tällainen juttu oli Iltalhedessä.. Kamalaa.. koskta suvivirrestäkin joutuu maksamaan.. !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu